Anarkistinen Venäjä/Neuvostoliitto halusi auttaa Suomea mutta

Mannerheim ei suostunut ehtoihin ja Talvisotahan siitä syttyi.
Vika oli siis myös Mannerheimissa ja valkoisessa Suomessa.
Neukut halusi auttaa Suomen sorrettuja punaisia, että punaiset ois päässeet valtaan Suomessa.
Uhkasi Karjalalla Suomea, jos ette suostu ehtoihin.

Punaisia on aina läpi historian sorrettu valkoisten toimesta.
Orjuutta, kidutusta, kiusaamista, hakkaamista, syrjimistä etenki ja rikkaitten suosimista törkeellä tavalla.
15139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Talvisota syttyi, koska....

Suomen ja Neuvostoliiton välit kiristyivät jo -20 luvulla. Suomella
oli epäselvyyksiä Neuvostoliiton pyrkimuksien suhteen. Neuvostoliitto
taas pelkäsi Suomen menevän Saksan puolelle, jos Saksan ja NL:n välit
kiristyisivät enstisestään.

NL toivoi Suomesta itselleen liittolaista Saksaa vastaan. Venäjä
pelkäsi, että joku suurvalta, lähinnä Saksa, käyttää Suomen aluetta
hyökätäkseen Neuvostoliittoon. Joten Nl halusi varmistaa
turvallisuutensa ja etenkin Suomen rajan lähellä olevan Leningradin
turvallisuuden.

Venäjä pyysi Suomelta aluevaihdoksia, joihin Suomi ei suostunut.
Talvisota alkoi marraskuussa 1939, jolloin neuvostojoukot ampuivat kohti omia asemiaan Mainilankylässä Itä-kannaksella 26.11. Neuvostoliitto väitti Suomen ampuneen nämä laukaukset ja ulkoministeri Molotov jätti Suomen Moskovan lähettiläälle nootin asiasta. Suomi torjui syytökset heti 28.marraskuuta Neuvostoliitto irti sanoi valtioiden välisen hyökkäämättömyys sopimuksen ja 30. päivä sota syttyi.

Äänestä
  • Jos näin, ni miksei Suomi suostunu ehtoihin?????!!!
    En tajua.
    Parempi NL kuin natsi-saksa, koska pohjimmiltaan natsius on pahinta mitä on, ksoka siihen liittyy syrjintä, henkinen väkivalta ja ihmisten lahtaaminen.
    NL:n Stalin vain lahtasi ihmisiä tietääkseni, eikä hän ollu henkisen väkivallan tai syrjijän /rotuvihaajanb maineessa , vai oonko nytki väärässä??

    Stalin /Hitler, anyway kumpiki oli pahoja, ja ehkä oli oikein että Suomi ei suostunu ehtoihin, en sit tiiä, mut kuulostaa että Suomi ois ollu ennen pahemman Saksan puolella ku Venäjän.
    Eikös se Saksa kuten kerroit yritti hyökätä NL;ään, nykyiseen Venäjään??

    Neuvostoliitossa ei edes koskaan mitään kommunismia, koska kommunismiin ei kuulu kovat arvot.
    Kommunismi-Wikipedia. Lue!

    Äänestä

  • MrJuha82vaan kirjoitti:

    Jos näin, ni miksei Suomi suostunu ehtoihin?????!!!

    Ja sit Saksalaiset poltti Lapissa jotain muistaakseni.
    En ny muista kovin hyvin.
    Liittyisikö siihen ku Suomi ei liittoutunu myöskään Saksan puolelle???
    Vai tapahtuiko tää jo aiemmin??

    Äänestä

  • MrJuha82vaan kirjoitti:

    Jos näin, ni miksei Suomi suostunu ehtoihin?????!!!
    En tajua.
    Parempi NL kuin natsi-saksa, koska pohjimmiltaan natsius on pahinta mitä on, ksoka siihen liittyy syrjintä, henkinen väkivalta ja ihmisten lahtaaminen.
    NL:n Stalin vain lahtasi ihmisiä tietääkseni, eikä hän ollu henkisen väkivallan tai syrjijän /rotuvihaajanb maineessa , vai oonko nytki väärässä??

    Stalin /Hitler, anyway kumpiki oli pahoja, ja ehkä oli oikein että Suomi ei suostunu ehtoihin, en sit tiiä, mut kuulostaa että Suomi ois ollu ennen pahemman Saksan puolella ku Venäjän.
    Eikös se Saksa kuten kerroit yritti hyökätä NL;ään, nykyiseen Venäjään??

    Neuvostoliitossa ei edes koskaan mitään kommunismia, koska kommunismiin ei kuulu kovat arvot.
    Kommunismi-Wikipedia. Lue!

    Eiköhä muut jo myönnä tosiasit! Kommunnististen maiden tosiasiat alkavat jo tyhmimmillekin seljetä. Käytäntöhän sen ratkaisee eikä vain havekuvat ihanasta teoriasta. Pohjois-Koreassa voi vielä ihailla kommunismin saavutuksia.
    Mihinkähän se ihanne maa Neuvostoliitto kompastui tuskin pelkään haavekuvaan kommunismista.

    Äänestä

  • MrJuha82vaan kirjoitti:

    Jos näin, ni miksei Suomi suostunu ehtoihin?????!!!
    En tajua.
    Parempi NL kuin natsi-saksa, koska pohjimmiltaan natsius on pahinta mitä on, ksoka siihen liittyy syrjintä, henkinen väkivalta ja ihmisten lahtaaminen.
    NL:n Stalin vain lahtasi ihmisiä tietääkseni, eikä hän ollu henkisen väkivallan tai syrjijän /rotuvihaajanb maineessa , vai oonko nytki väärässä??

    Stalin /Hitler, anyway kumpiki oli pahoja, ja ehkä oli oikein että Suomi ei suostunu ehtoihin, en sit tiiä, mut kuulostaa että Suomi ois ollu ennen pahemman Saksan puolella ku Venäjän.
    Eikös se Saksa kuten kerroit yritti hyökätä NL;ään, nykyiseen Venäjään??

    Neuvostoliitossa ei edes koskaan mitään kommunismia, koska kommunismiin ei kuulu kovat arvot.
    Kommunismi-Wikipedia. Lue!

    Oletko ihan kukkuu? Miten niin, että " ehkä olisi ollut parempi". Jos olisit asunut Neuvostoliitossa tietäisit, että ei ole mitään pahempaa. Katso vaikka Pohjois Koreaa.

    Äänestä

Kyllä "copypaste" kirjoitti asian kuten se oikeasti oli. Suomessa ei oikein taidettu uskoa siihen että kahden suuren välinen konflikti on tulossa. Mutta vaikka asia näin olikin, niin puoli valittu jo ennen itsenäisyyttämme. Suomi oli saksalaismielinen koko itsenäisyytensä ajan, Lapin sotaan asti. Ja varmasti vielä sen jälkeenkin.

Aloittaja on sikälikin vähän hakoteillä ettei Mannerheim yksin päättänyt olla suostumatta NL:n vaatimuksiin. Koko Suomen poliittinen johto oli kieltäytymisen kannalla. Mannerheim ei olisi vain halunnut sotia suurta naapuria vastaan sen aikuisella valmiudellamme. Talvisodassa ei ollut oikeastaan kovinkaan paljoa kyse siitä että onko täällä punaiset tai valkoiset vallassa. Totta kai asiaa olisi helpottanut mikäli punaiset olisivat voiton vieneet.

Äänestä

Kirjoitti->> MrJuha82sirpomo 11.1.2014 15:16

"Punaisia on aina läpi historian sorrettu valkoisten toimesta.
Orjuutta, kidutusta, kiusaamista, hakkaamista, syrjimistä etenki ja rikkaitten suosimista törkeellä tavalla. "

oma mielipide ->> Eli rikkaat määrää kuinka rahvasta kohdellaan.
Sen takia on äärimmäisen tärkeää tehdää eliitin elämä hankalaksi. ->>

Rahat ->> http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=8393

Vastaa lainauksen kanssa
#13 Ilmoita asiaton viesti
Vanha 29.02.2012, 11:36
Ei nimimerkkiä
Vieras
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Viestejä: n/a
Vakiovalinta Karu tutkimustulos: Rikkaat varastavat ja huijaavat
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201...62150_ul.shtml

Tuoreen tutkimuksen mukaan rikkaat ihmiset käyttäytyvät huomattavasti röyhkeämmin kuin köyhät.

Itsekeskeisyys yleistyy äveriäiden keskuudessa.

Liikennesääntöjen rikkominen, valehtelu, huijaaminen ja karkin varastaminen lapsilta on huomattavasti yleisempää rikkaiden kuin keskituloisten tai köyhien keskuudessa. Tähän lopputulokseen tulivat Berkeleyn ja Toronton yliopistojen psykologit tutkimuksessa, joka julkaistiin maanantaina Proceedings of the National Academy of Sciences -tiedejulkaisussa.

Tutkimuksessa tehtiin seitsemän erilaista koetta, joissa tarkasteltiin koehenkilöiden käyttäytymistä.

Kalliiden autojen kuljettajat rikkoivat liikennesääntöjä huomattavasti useammin kuin halpojen.

Kokeen kalliimmilla autoilla ajaneista puolet ei väistänyt jalankulkijaa suojatiellä. Halvemmilla autoilla ajaneista noin 30 prosenttia syyllistyi samaan ja kaikkien halvimpien autojen kuljettajista ei juuri kukaan.

Karkit lapselta

Eräässä kokeessa osallistujille annettiin purkillinen karkkia. Purkissa oli viesti, jossa sanottiin karkkien kuuluvan lähistöllä oleville lapsille, mutta että niitä saa maistaa. Rikkaat maistelivat karkkeja huomattavasti muita enemmän.

Kokeita johtanut psykologi Paul Piff oli tuloksista yllättynyt.

- Ylempien luokkien ihmiset ottivat keskimäärin kaksi kertaa muita enemmän karkkia, joten ero oli huomattava, hän sanoo.

Varakkaiden huomattiin myös huijaavan. Yhdessä kokeessa pelattiin noppaa, ja voittajalla oli tilaisuus tienata 50 dollaria. Kävi ilmi, että rikkaat yrittivät muita useammin valehdella silmälukunsa todellisuutta paremmaksi.

- Vaikka 50 taalaa on heille verrattain pieni summa, he huijasivat kolme kertaa muita enemmän, Piff kertoo.

Ei synnynnäistä

Berkeleyn yliopistossa aiemmin tehdyn tutkimuksen mukaan rikkaat tuntevat muita harvemmin empatiaa.

Tuoreen tutkimuksen tekijät kirjoittavat, että rikkaat ihmiset ovat muita riippumattomampia sosiaalisista normeista selviytymiskeinona, sillä heillä on enemmän taloudellisia resursseja.

- Rikkaat eivät ole luontaisesti pahoja, mutta kun taloudellinen asema parantuu - oli sitten ihminen tai muu kädellinen - tulee entistä itsekeskeisemmäksi, Piff sanoo.

Hänen mukaansa tätä voi kuitenkin muuttaa muistuttamalla ylemmän luokan ihmisiä muiden tarpeista. Seuraavaksi Piff aikookin tutkia, voiko ahneuden ja itsekkyyden malleja muuttaa, kun ne tulevat esiin.

Tutkimus on saanut osakseen myös kritiikkiä metodeistaan. Esimerkiksi kallis auto ei kerro kuljettajansa tulotasosta välttämättä mitään, kriitikot huomauttavat.

Lähteet: Huffington Post, E24, Bloomberg, LA Times
Vastaa lainauksen kanssa
#14 Ilmoita asiaton viesti
Vanha 02.03.2012, 09:04
Ei nimimerkkiä
Vieras

Viestejä: n/a
Vakiovalinta Jani
Lainaus:
Ei nimimerkkiä kirjoitti: Näytä viesti
Valtion yhtiöstä.Hieman tyhmä kansa.Joka maksaa.Tämmöinen ei olisi mahdollinen muissa maissa.Niillä eläkekatto.
Kateus se vie kalatkin järvestä.
Vastaa lainauksen kanssa
#15 Ilmoita asiaton viesti
Vanha 03.03.2012, 11:07
Ei nimimerkkiä
Vieras

Viestejä: n/a
Vakiovalinta Myös lahjus kesämökki kaupat suosittuja
Kuten tänään paljastui-HS
Vastaa lainauksen kanssa
#16 Ilmoita asiaton viesti
Vanha 03.03.2012, 11:26
Ei nimimerkkiä
Vieras

Viestejä: n/a
Vakiovalinta Eläkekatto
Lainaus:
Ei nimimerkkiä kirjoitti: Näytä viesti
Valtion yhtiöstä.Hieman tyhmä kansa.Joka maksaa.Tämmöinen ei olisi mahdollinen muissa maissa.Niillä eläkekatto.
Rikkaiden veroja pitää kiristää ja kovasti. Jos muuttavat pois niin tervemenoa. Mutta eläkekatto on saatava,sillä ei noi suuria eläkkeitä tarvitse kukaan.
Vastaa lainauksen kanssa
#17 Ilmoita asiaton viesti
Vanha 03.03.2012, 18:42
Ei nimimerkkiä
Vieras

Viestejä: n/a
Vakiovalinta Onks järkee?
Mistä rikas voisi köyhälle ollakaan kateellinen?
Mietihan tarkasti, jos sulla itsella kaikkee, onko
syytä kateuten?
Vastaa lainauksen kanssa
#18 Ilmoita asiaton viesti
Vanha 03.03.2012, 18:44
Ei nimimerkkiä
Vieras

Viestejä: n/a
Vakiovalinta
Kateus se vie kalatkin järvestä...
............
Niin kai, ja rikas köyhältä kaiken muun.
Vastaa lainauksen kanssa
#19 Ilmoita asiaton viesti
Vanha 05.03.2012, 11:43
Ei nimimerkkiä
Vieras

Äänestä
  • Näkemäni perusteella tämä on anaalikeskustelua olemattomasta.Ilmeisesti
    näillä punaisilla ja valkoisilla hurjapäillä on menneet päät sekaisin.
    -Tulispa semmonen myrsky että lentäis jalkarätit Pohjantähden saka-
    raan kuivaan!

    Äänestä

Utopian ja urheilun irvikuva tuo venäjän nyky johto. Eli vammaiset urheilee sodan hengessä jaa Venäjä tekee uusia uhreja nykyolympiä areenalle.

Äänestä

olet oikeassa

Äänestä

Mikäs neuvostoliitto-fani tuo aloittaja on? Jumalauta, neukut tuhosivat Ukrainassa jo neukkulandian alkuvaiheessa anarkistisen vapaan territorion.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaa_territorio
Marxista lähtien on kommarit pilanneet työläisten vallankumouksen. Bakunin(anarkisti) erosi Marxin valtiodiktatuuriaatteista ensimmäisen internationaalin aikoihin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimmäinen_internationaali

Äänestä

"Mannerheim ei suostunut ehtoihin ja Talvisotahan siitä syttyi."

Suurvallan turvallisuusintressejä ymmärtävänä sotilaana Mannerheim olisi kyllä suostunut myönnytyksiin Neuvostoliitolle, samoin toinen reaalipoliitikko Paasikivi, Suomen pääneuvottelija Moskovassa, mutta näiden kahden vanhan ja kokeneen miehen neuvoista piittaamatta Suomen hallitus, etunenässä länsimielinen ulkoministeri Erkko, omaksui uhmamielisen taipumattomuuden linjan, joka teki sovintoratkaisun aikaansaamisen mahdottomaksi ja vei Suomen talvisodan katastrofiin.

"Vika oli siis myös Mannerheimissa ja valkoisessa Suomessa."

Vika ei ollut Mannerheimissa, vaan länsimielisessä ulkoministeri Erkossa, epärealistisessa puolustusministeri Niukkasessa, heikossa pääministeri Cajanderissa ja vanhuudenhöperössä presidentti Kalliossa, joilta kaikilta puuttui kyky - mutta oikeastaan myös halu - ymmärtää Itämeren strategista tilannetta, Neuvostoliiton näkökulmaa ja ylipäänsä suurvallan ajattelutapaa ja sen arvovallan vaatimuksia.

Äänestä

Laittaisin ketjun mieluumminkin mailman menoa, historia tai politiikka alahakemistoon. Anarkismin kanssa ketjulla vähän tekemistä.

Avaaja myös asiallisesti on hakoteillä. Neuvostoliitto neuvotteli suomen kanssa hyökkäämättömyystakeista, joita Suomi ei halunnut antaa. Ei heitä suomen punaiset kiinnostaneet, vaan lähinnä oman maan turvallisuus.

Mutta faktatkaan ei liity anarkismiin.

Äänestä

Suomi olis saanut Hankoniemen vuokrauksesta ja Terijoen alueen lainasta, valtavan maa-alueen Kostamuksen kohdasta, täynnä vihreää kultaa, omaksi.
Petsamo ja Karjala olis nyt suomea, jos vanhasuomalainen puolue eli kokoomus ei olis uskonut, siis uskonasia, Saksan mahtiin.
Ja kansa kärsi, hurripuolueiden herrajohto on aina lahdannut kansan, uskokaa jo vähemmälläkin!!!!!!!!!!!!!
Nyt ollaan taas kokkareiden kusetuksessa menossa natoon, taas väärä hevonen!
Herraisä suojele meidän maailman fiksuinta nuorisoa, herrojen narsismilta ja karjalan männyn tappavuudelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MrJuha82sirpomo kirjoitti:

Mannerheim ei suostunut ehtoihin ja Talvisotahan siitä syttyi.
Vika oli siis myös Mannerheimissa ja valkoisessa Suomessa.
Neukut halusi auttaa Suomen sorrettuja punaisia, että punaiset ois päässeet valtaan Suomessa.
Uhkasi Karjalalla Suomea, jos ette suostu ehtoihin.

Punaisia on aina läpi historian sorrettu valkoisten toimesta.
Orjuutta, kidutusta, kiusaamista, hakkaamista, syrjimistä etenki ja rikkaitten suosimista törkeellä tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu