Tuksin ja Juhan yhteinen aurinkoloma luksushotellissa jatkuukin aiemmin ilmoitetusta poiketen. Pari haluaakin nauttia täyden palvelun ylellisyydestä vielä toisenkin viikon. Lienemme kaikki yhtä mieltä että he ovat sen kyllä ansainneetkin huomioiden kaiken tämän hullunmyllyn Julian kuoleman jälkeen.
Hyvää lomaa Johanna ja Juha!
Hyvää lomaa Johanna ja Juha!
Vastaukset 79
Vanhimmat
Olkootkin siellä vähintään vuoden!
Mistä ne on rahaa saaneet? Ennen matkaa Tunkilla ei ollut rahaa edes ladata puheaikaa priipeittiinsä.
Luultavasti lausunnoista lehtiin koskien Julian poismenoa.
Ei taida Marokolla ja Suomella olla luovutussopimusta, jos Tunkki etsintäkuulutetaan, ellei saavu oikeuskäsittelyihin, joten, pysyköönkin siellä, loppuu vouhotukset Suomessa ;) ;) ;)
( kuka muka oikeesti uskoo, et ne on lentäneet Marokkoon persaukisina, johan ne olis poisstettu lentokoneesta menomatkalla räyhäämisen takia!).
Sehän ne kaikki tunkin reissut on kustantanut.
Kyllä mä ennemmin uskon Johannaa kun jotakin kateellistä yleisön joukosta. Kaikki vaan ei voi elää elämäänsä juuri niin kun haluaa niin ku Johanna tekee, ja siitä sit ihmiset on tosi kateellisia. Valehdellaan julkipalstoilla Intian-matkoista ja kehutaan tuloillaan ja lapsilla, jotka kärsii, ja kaikki vaan sen takia, että halutaan mustamaalata Johannaa, jolle ollaan kateellisia. Johannan ei tartte kulkea siivoomassa tai maksalaatikkoa sotkemassa einestehtaalla yövuorossa niin ku monen kateellisen, vaan se voi elää niin ku haluaa ja tanssia ja olla kuuluisa ja käydä ulkomailla ja pukeutua kauniisiin ja seksikkäisiin vaatteisiin, mitä kateelliset maantien harmaat tavikset ei voi, kun niillä vielä roikkuu mustat pussit silmien alla kun käyvät jynssäämässä yöt jotain sairaalan käytävää. Naurettavaa. Johanna sentään on taitelija ja siis esiintyvä taiteilija ja julkkis. Sitä ei kateelliset oo, ei kukaan teistä. Se tekee teistä säälittäviä kateudessanne. Johanna ei oo väkivaltanen vaan herkkä taiteellinen sielu, mä tiedän kun mä tunnen Johannan. Tiedän tulis kunnioittaa ja rakastaa Johannaa kun se tanssii teille ja antaa itsestään niin paljon iloa ja valoa teidän elämään. Menkää itseenne, kateelliset ja lakatkaa haukkumasta Johannaa.
Ihanko se Tuksu täällä itse satuilee!!!!!! hih ja jei
Provo tuo oli.
Ei kukaan ole tässä maassa kateellinen tuolle.
Ja ei tartte tosiaan siivota kun elää omassa paskassaan.
Milloin tunkki on tanssinut?
Ulkomaailla käynnit ovat vähempiä mitä normaaliperheellä.
Provon paljasti tuo "Johanna on taitelija". Ellei kyse ole Oraksesta.
Niin mut sä et ole synnynnäisesti kaunis niinku Johanna, eikä sulla ole rahaa ostaa kauniita vaatteita ja esineitä. Sen takia sä oot kateellinen ja halveksit Johannan tanssimista, vaikka se on taidetta ja upeeta katsottavaa. Sä et oo käyny edes Lukioo niin sä et ymmärrä taiteesta mitään, etkä mistään herkistä ja kauniista asioista. Siitäkin sä olet kade.
Trololo lol lo lo lol lo lo loo
http://www.youtube.com/watch?v=oavMtUWDBTM
Olen mies. En viitsi edes kommetoida enempää DD
no sit mä vaan olin oikeassa, mut miks sä sit oot kade? Mun mielestä miehen ei pitäis olla kade ikinä mistään, vaan iso komee ja lihaksikas. Ehkä sä et sitten ole kun olet kateellinen jopa naisille. Sun pitäs kiihottua Johannan keikasta niin kun kaikki sun kaverit mutta sä et jotenkin pysty?
Sä oot hauska!
???????
Varsin kelvollinen provo / vastaprovo. Olen kylläkin täysin eri mieltä Johannan taiteilijuudesta. Nythän on niin, että taiteilijat tekevät taidetta. Johanna ei siis ole taiteilija. Hän on taideteos. Rinnastuu ehkä likeisimmin ns. Bonk-taiteeseen.
Tunkkiko se ITTE siellä? -kun et oo käynyt ees lukioo- sama vanha sepitys !
Etkö muuten tiedä, että lukio luetaan nykysin melkein kuin ihan peruskoulutukseen, ylioppilas EI ole mikään ammatti eikä lukio ole mihinkään ammattiinvalmistava opinahjo? Ei siitä mitään titteliä saa.
Eikös sulla ollukkin tuolla toisaalla väite, ett sovinismi olis joku taiteenlaji (vain lukion suorittaneet sen tietävät) ja että kubismi on käynyt jossain Espanjassa silloin ja silloin ja VAIN lukion käyneet tietävät, että miksi se on siell käynyt? Muistelenko oikein?
Onks sulla nyt RAHAA ostaa vaatteita ja onko se kauneus säilynyt? Häh?
Voit sitten siellä kaltereitten takana opettaa kanssasisarillesi, mitä kaikkea muuta lukiossa oppii, kuin taiteen, sovitaanko niin?
Lukioo EI kirjoiteta isolla alkukirjaimella kesken lauseen. Jos haluut sen merkitystä korostaa, kirjoita se koko sana isoilla kirjaimilla. Muista tämä seuraavassa spämmissäsi, Johanna-Tuksu-Tukiainen, että opit edes JOTAIN.
Kyllähän tämän pitäisi lukion käynyt jo tietää.
On se ihan itte, kukas muu? Ihmeellisesti se taas tuli kehiin, vaikkaki o hiljaiseloa vähä pitäny.
Mitä sä ny Tuhnu tääll oikeen taas pelleilet ? Kirjottelet taas ihan, niinku joku muu ois asialla, ku sää itte?
Kaikki me tiedetään miten sää kirjotat ja tästä vuodatuksest vaa ny puuttuu se kuuluisa lause:
et sä mitään ymmärrä taiteesta ku sä et oo käyny Lukioo, et sä voikkaan tietää, ymmärrän sen.
Tuli mieleen tuossa, kun lähdin parvekkeella käymään: JOS tunkero on marokossa, ja jatkaa nyt lomaansa saadakseen lisää brunaa ihoon. Tulee sieltä Juhan kanssa juuri Julian hautajaisiin sormukset sormissa. Jälleen kerran vie huomion, ja kiinnostuksen itseensä?????? Taidan olla tulossa hulluksi..
Tarkoitatko sitä sikaa????:):):):):)
Todellakin noin seksikäs ja kaunis nainen vois jäädä sinne pysyvästi?Kokoliha pihviä syö aamuin ja illoin ja elämä on kuin silkkiä vaan ja ei sylillistä kerrallaan vaan koko kymppi kuorma?Hamraat tavikset ottaa mustan kortin mukaan kun menevät aurinkorannalle ei ??????????Kukahan tuonkin tsoukin lähetti?
Mene pissapoika jo nukkumaan kun turkissa on pylly mitä yrität nuolla?
että kaikki eivät tiedä mitä sarkasmi tarkoittaa.
Et kai sä vaan oo tässä kuvassa:
http://2.bp.blogspot.com/-tJkvduJRVg8/T1fDHyBYi_I/AAAAAAAAAmM/QBT2Ud85sk4/s1600/024.JPG
Siis tollasia sitten esitetään muka todisteina siitä mitä Johanna on tehnyt kun ei niissä kuvissa välttämättä ole ees Johanna itse vaan voi olla joku kateellinen mies.
Mä en tajuu tätä mun Brouserin oikeinluku juttuu kun ainoot oikein kirjotetut sanat sen mukaan on: on, en, sen, ole ja Johanna. Mitäköhän kieltä toi luulee oikein lukevansa?
Pitäiskö sun ottaa noi vaaleanpunaiset lasit pois päästäsi. ..
Oikeesti....Kukaan ei ole kateellinen....
Miten sillä ihmisellä oikeesti menee...siskokin kuoli..
Pitäis laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin.
OLEN SANATON.
Totuuden nimessä sanan kateellinen tilalle kuuluis vaihtaa verbit ällöttää, inhottaa tai etoa. Eihän normaali ihminen mitenkään voi olla "tuksulle" kateellinen, kun ei ole mitään kadehdittavaa esim. jos katsoo videokuvaa noista kurjien kuppiloiden lattialla kiehnaamisesta. Sorry vain.
Ohari Kankaanpän keikasta, ehkä myös Jullen multaamisesta.
Mamma osti vain menoliput eikä lähettänytkään rahaa paluulippuihin? Nyt ne elää rannalla kuten Kanariallakin. Hih ja jeij!
Siellä on lämmintä ......
Sadetta ja päivälämpötila 15-17 astetta, yöllä n. 10 astetta :D
Pettivät Kankaanpään yleisönsä, joka jäi nyt ilman hyviä nauruja.
Törkeätä työmoraalia!
Tunkki taitaa myöhästyä vielä siskonsa hautajaisistakin, jos on saanut kutsun.
Siitäpäs saivat tyhmät Kankaanpääläiset.
Kuka väittää, että kankaanpääläiset ovat TYHMIÄ?
Tuksulaiset vaiko Tankkeri iha ite?
Eivät sen tyhmempiä kuin väki muuallakaan, meen sinne taas käymään tässä keväällä.
Tyhmä on se kapakoitsija joka tuota emakkoa tilaa. Epäluotettavuus 100% eikä mitään showta ellei se oo tarpeeksi jurrissa. Se tympeällä naamalla ilmeily, suun aukominen ja per-seen laiska lätkiminen silloin tällöin ei oo mikään show.
Pistäkääpä sana kiertämään kapakoiden omistajille ettei Tupsukka Kutiaiseen ole luottamista. Ja kuinka paljon se on luvannut mennä keikalle, mutta peruuttaa viime tingassa tulonsa, ja kertoo syyksi jotain, mikä on silkkaa valheita. Jos keikat peruuntuu, niin ei ole rahaa joilla ostaisi pillereitä ja viinaa.
Unohtui mainita tossa yllä että niille voisi kertoa millaisessa tabu ja viinapöhnässä on ollut.
Siel voi saada TAUDIN ja Tuksulla ei oo rokotteet kunnossa. Toisaaltaa matka on ihan keksitty huuhaa tyhmille skeidaa lukeville junteille.
Jos Tuksu on menos linnaan, ei se saa poistuu massta!!!
Eikös se lentänyt ruotsista? Eivät taida siellä olla niin perillä?
http://www.seiska.fi/Kayttajien-sisaltoja/Illankuulumisia-Putous-Vihanneksia-ja-Yllattava-kaukopuhelu-/1029786
Tuohan ei kerro muuta, kuin että Tuksu on kuutamolla. Ja miten Juhan numero "tuli ulkomailta"?
Vieraasta kännykästä, ai niin, mutta mistä lie. Juhan kämpiltä?
Tuksulla kyllä löytyy keinot saalistaa puh numba, ei oo tarttenu edes juhan sitä antaa. Kyllä tuksu osaa soittaa toisten puhelimista tai kirjuutella toisten nettitunnuksilla. Näin ainakin mulle näyttäytyis historia.
Tuksu soitti 11.1. illalla (klo 21-22) kai Sauna-Arabin puhelimella Virtaskalle, joka raportoi asiasta näin:
”Illan kuulumisia; Putous, Vihanneksia ja Yllättävä kaukopuhelu!
Katsoittehan putouksen avausjakson?...
… Heti putouksen jälkeen puhelin soi ja näytössä vilkkui hyvin omituinen numero, ymmärsin sen olevan muualta kuin kotimaasta... En silti osannut arvata kuka ihanuus se sielä olikaan! No tottahan toki meidän Johanna (Jossu) Tuksu/Tukiainen. No ei tällä kertaa mitään uutta.
Hän soitti kertoakseen, että olen rääpäle ja melkein murhaaja sun muuta ihanaa.
No taisin myös vähän suutahtaa hänelle, hänen ei pitäisi soittaa minulle. En ole antanut puhelinnumeroani edes hänelle vaan valitettavasti sen on tehnyt Juha (Kampaaja). Todella ikävästi toimittu Juhaseni ja alankin jakelemaan sinun numeroasi kaikille halukkaille. Ilmoittakaa vaan, jos haluatte hänen numeronsa niin voin sen spostilla tai facebookissa antaa. Eikun numerot vaihtoon!...”
Koko bloggaus: http://jonivirtanen.blogspot.fi/2014/01/illankuulumisia-putous-vihanneksia-ja.html
Uskoisin että suku lähetti ulkomaille että saa hautajaiset rauhassa ja Julian ansaitsemalla kunnialla vietettyä.
Ja loman maksua jatkavat sollentunasta eteenpäin koska hautuujärjestelyitä ei vielä saatu selvitettyä. Johki parka vaan ei tajua. Glamour-elämää.
Jos ne ei uskalla tulla Suomeen? Jos ne pelkää vaikka joutuvansa poliisikamarille kuulusteluun ja siten yrittää pitkittää mahdollisimman pitkälle "unelmalomaansa". No routa porsaan kotio ajaa.
Tuossa on pointtia... ehkä ymmärtävät jo, että joutuvat kiinniotetuiksi, kun palaavat.
Voi että jaksatte Tuksua mollata. Jokainen elää omalla tyylillään. Nämä viestit on vaan kateellisten panettelua ;)
Miekin haluun juoda viinaa joka päivä ja popsia pilleriiiiii ja hakata ihmisiiii oon niin kateellinen..
Kukahan helvetissä vois kadehtia Tunkion elämää, kysyn vaan?
MITÄ kadehdittavaa siinä on?
Päin vastoin, EI mitään, kukaan EI kadehdi tommosta ALKOHOLISTIN elämää, millä ei oikeastikaan ole mitään tarkoistusta, aamusta alotetaan ryyppääminen ja ollaan pää sekasin aina seuraavaavan aamumyöhään.
Sitten taas heräillään höyryissä joskus myöhään iltapäivällä ja sama jatkuu.
Oikeita töitö ei koskaan voi ajatellakaan, koska ei pysty herää eemulla töihin, vaiks simmonen joskus järjestyiskin, vaikka vaan koemielessä. KU EI PYSTY HERÄÄ IHMISTE AJOISS !!
Tuostahan täst o just kysymys, TUNKION GLAMOURISTA, vrt. yllä
Täysin samaa mieltä!
Jullen elämää kunnioitetaan parhaiten siten, että rakasparassisko saa järjestää haluamansa performanssin haudan reunalla.
Romahtamalla kuoppaan kaveriksi.
Onko tuksulan väki kateellista?
Niillä kun ei riitä edes menolippuun rahat?
Tavallaan joo, en ehkä rahapuolesta niinkään se on kunnossa, mutta tuon luonnonlapsen reissuunlähtemisestä tavallaan ehkä hiukan jossain syvimmällä sisimmässä olen?
En osaisi ikinä kuvitelle, että olisin menossa kohteeseen A, mutta yks kaks päättäisinkin lähteä kohteeseen B ilman mitään matkavarusteita.
Minua hämmästytti suuren suuresti viime vuonna hänen ja homokampaajansa hiihtolomamatka lappiin.
Yks kaks keikanjälkeen he päättivät vaan lähteä vieraitten ihmisten mukaan ilman mitään varusteita lappiin ja taisivat olla siellä ainakin viikon ellei kaksi? Ilman puhtaita alusvaatteita ja lasketteluvaatteita.
Naisena en voisi ikinä kuvitella lähteväni en sitten yhtään mihinkään ellen olisi pakannut kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta mukaani.
Kesällä oli hällä joku vastaava keikka joidenkin venäläisten rekkakuskien majalle tai jotais sellaista, mutta hyvin suunnitelmatonta ja sellaisia reissuja jotka voivat päättyä ihan kuinka onnettomasti tahansa.
Elikkä tuokin agadirin reissu tehtiin ilmeisesti vähän siihen malliin mennään minne nenä näyttää? Kyllä joku korjaa aina takaisin.
Joku keikka oli myös sen Jarnan kans aika erikoinen. Jarna sheivaa diivan sääriä samalla kun ajaa autoa.
Nämä on niin jotain suurenluokan retkiä heillä, että ei niihin pysty kuin kunnon luonnonlapsi.
Ei tarvitse olla luonnonlapsi, riittää kun on päissään ja pilleripöhnässä koko ajan.
Etenkin jos jossain on edes vihiä juotavasta viinasta, niin sinne sännätään mistään muusta välittämättä... mitä siitä jos on samat alkkarit viikon tai kaksi...
On tosiaankin jokaisen oma asia,mitä elämällään tekee KUNHAN MUN EI TARVITSE SITÄ KUSTANTAA!!!!! Nuo Tukaiiasen kaksi vanhempaa sisarusta on niin kalliita elättejä olleet suomalaisille veronmaksajille ja kehtaavat kertoilla satuja "klamyyrielämästään",jota eivät edes itse kustanna! Vituttaa tuollaiset syöttöporsaat,jotka ei ikinä joudu vastuuseen tekemisistään,aina syytellään muita! Ymmärrän,että Johanna psyykkisesti sairas,mutta joku roti pitää tuon ämmän puuhailuunkin jo tulla! Jättäkää jumalauta se lehmä sinne "marokkoon",ei tarvitse veronmaksajien enää kustantaa tuon pellen elämisiä!
Ikinä Johanna ei ole kunnon töitä tehnyt,leikkinyt jotain prinsessaa ja vielä nytkin habitukseltaan kassaialma-tasoa luulee,että me OLEMME KATEELLISiA HÄNELLE :D WTF????!!!!
Säälin vanhempia,on varmasti ylpeä olo,kun oma tytär sekoilee päivät pääskytysten! Ihana sukulaisille selitellä,että kun" se meidän Jossu on sellainen taiteilija",jepulis jee! Oispa oma tyttö,korville vetelisin!!!
Johanna voisi nyt oppia tästä jotakin, jos KUKAAN täältä Suomesta tai Ruotsista käsin ei auttaisi häntä yhtään millään tavalla.
Samaa mieltä nimimerkki yks vaan kanssa. Puhut vähän mutta asiaa!
Mäkin olen samaa mieltä hänen kahden ekan lauseen kanssa. Kolmas lause ei ihan tunnu omalle :)
Ihme juttuja taas. Maalaisjuntit ja yksinhuoltajat, työttömät ja mielialalääkkeitä
napostelevat "mukasairaat" vääntää johannasta vitsiä. Väkivaltainen joko, kyllä mäkin vedän pannuun jos joku vittuilee päin naamaa.
Johki on akateeminen, nätti sinkkunainen STADISTA joka tuntee sen tason staroja ympäri maailmaa että tavisämmiä ihan hirvittää.
Luusereita näädät. Paras oli hymyssä se syöpäsairas legioonalainen joka elvisteli tappaneesta ihmisiä. Palkkatappajalle sit näädät siellä toivotteli paranemista itku silmässä jne. Tervemenoa vaan legioonalainen sinne mistä tulitkin. Ja se on se paikka missä lucifer hallitsee.
T. Ghoopo
Siis kuka?
Ja mitä tappoja. Kukamitähäh?
Sä olet I D I O O T T I..........
toi tais olla päivän vidduilu t.ghoopo . netin kuuluisin näätä toimittaja
onkon ollut hiljaista siellä suunnalla avaiskohan uuden vollin ala tuksula
peukkuja jos aletaan taas ruotiin vähä sitäkin kasaa
Asiaan!
Näinhän se menee,seiska lupaa maksaa viikon reissun.Yllättäen myöhästytään paluu lennolta ja pyydetään lehteä kustantamaan paluumatka,näin saadaan lisää loma-aikaa ja vielä kännykkä varastetaan että eivät saa kunnolla yhteyttä ja saadaan vakuutuksesta rahhoo.....
Ei varmasti Tuksutin saa vakuutuksesta pennin jeniäkään. Vakuutusyhtiöt ovat nykyään hyvin tarkkoja ja niillä on yhteistoimintaa toisten vakuutusyhtiöiden kanssa. Jos kerta tai pari "varastettu" puhelin tms. onkin korvattu, niin kolmatta tuskin korvaavat, koska edellyttävät, että asiakkaan pitää tietää ja ymmärtää, että ko. vekotinta pitää säilyttää niin, että omaisuus säilyy haltijallaan/omistajallaan. Jos jättää heitteille ja varkaiden käsiin omaisuutensa, niin syyttäköön itseään.
Vertailun vuoksi kerron seuraavaa. Pentukoirani tuhosi yksin ollessaan yhden nahkasohvan ja ison olkkarin maton. Sain korvauksen niistä vakuutusyhtiöltä. Korvauslausunnossa luki noin vapaasti käännettynä, että te tiedätte nyt, mitä vahinkoa koiranne voi tehdä ja mihin sillä on taipumusta, joten vastaavaa mahdollista uutta koiranne irtaimistolle aiheuttamaa vahinkoa emme enää korvaa.
Eli tolta akalta on hävinny jo niin paljon omaisuutta milloin mihinkäkin selittelyjen takia, joten ei vakuutusyhtiö enää korvaa sille mitään.
Luottotiedot pitää olla kunnossa, jotta vakuutuksen saa. Tosin R-kiskalta saa matkustajavakuutuksen jos sen maksaa ennnen lähtöä. Harmi. Nämä tälläiset luottohäiriköt eivät sellaista ansaitse. Menkööt ihan omalla riskillä mihin rahat riittävät. Mutta: Omaisuusvakuutusta ne ei saa mistään. Jos ja kun tavarat "häviää" tai "varastetaan" niin siinähän ovat. Yksikään vakuutusyhtiö ei ole vuosiin myöntänyt Tuhnulle minkäänlaista vakuutusta! Eikä se tule ikinä mitään vakuutusta saamaan.
Taitaa akka olla psykiatrisella ja luulee olevansa Marokossa.
Kukin taaplaa tyylillään. Tehkäät mitä lystää. Ei kiinnosta!!
Jos mulla kuolis sisko tai kuka tahansa perheenjäsen niin en mä heti olis semmosissa fiiliksissä että tilaisin HETI ulkomaan matkan. Eihän niin kovassa surussa olis mitään matkafiilistä. Sen ymmärtäisin, jos Tuksu olis maksanut matkan ennen Julian kuolemaa.
Matkatoimistot voisivat kehitellä uutta konseptia: suruloma.
Tunkki harhailee Saharassa kaupungista ja hotellista toiseen. Kunhan ei vaan kävis kuin Suojaava Taivas-kirjan ja leffan Kit Moresbylle.
SeiskaLive 15.1.2014; Glamour saapui takaisin maahamme:
”Johanna Tukiainen yöllä putkaan - karmea lentokenttäepisodi!
Johanna Tukiainen saapui viime yönä kampaajaystävänsä Juha Immosen kanssa Marokosta Helsinkiin. Tuksu ja Juha olivat Marokossa jumissa useita päiviä, koska he myöhästyivät alkuperäiseltä lennoltaan. Viime yönä koneen laskeuduttua humaltunut kaksikko meni suoraan lentokentän baariin, tilasi juomia ja jätti laskun maksamatta.
- Johanna ja Juha tilasivat alkoholijuomia, ja sen lisäksi Johanna nappasi mukaansa viinilasillisen, Seiskalle kerrotaan.
Maksamattoman laskun ja vahvan humalatilan vuoksi paikalle kutsuttiin poliisit.
- Johanna meni ihan veltoksi ja hänet kirjaimellisesti kannettiin poliisiautoon. Johanna ja Juha viettivät yön putkassa, Seiskalle paljastetaan.”
Linkki: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-yolla-putkaan-karmea-lentokenttaepisodi/1030050
Hymy 15.1.2014:
”7: Tukiainen jätti viinat maksamatta - lentokentältä putkaan!
Johanna Tukiaisen Marokon-loman loppukäänteet eivät sujuneet mallikkaasti. Seiska-lehti kertoo, että nainen ystävineen oli lennolta myöhästymisen takia jumissa Marokossa monta päivää. Viime yönä koneen saavuttua Suomeen Johanna joutui putkaan. Syynä oli lentokentän baariin maksamatta jäänyt lasku.
Seiskan mukaan Johanna kumppaneineen marssi baariin heti koneen laskeuduttua. Kun rahaa ei löytynyt ja humalatila oli kova, paikalle soitettiin poliisit. Johanna joutui putkaan.”
Hymyyn: http://www.hymy.fi/uutiset/7-tukiainen-jatti-viinat-maksamatta-lentokentalta-putkaan
hahhah, immoska teki hyvät tepposet kun värjäs diivan hiukset punaiseksi. Nyt se punainen väri on ja pysyy niin kauan kun sen saksilla leikkaa pois. Punaisesta ei saa milloinkaan enää vaaleaa blondia vaikka mitä teksisi, kaikki värinpoistot tekee väristä entistä kauheeman ja lopuksi tukka on yks vaaleanpunainen takku.