Pitkän linjan terroristi Sharon ehti kuolla ennenkuin kansainvälinen sotarikostuomioistuin oli kertaakaan käsitellyt hänen rikoksiaan.
Näin tapahtuu kun on tarpeeksi vahva(t) tukija(t). USA jyrää.
Näin tapahtuu kun on tarpeeksi vahva(t) tukija(t). USA jyrää.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ariel "Arik" rakasti kansaansa.Sen turvallisuus oli hänen johtotähtensä.
Suomalaisista poliitikoista, ertityisesti Kataisesta välittyy nousukasmainen pyrkyryys, jota löysät kliseet eivät peitä. Ja Suomen turvallisuus - mikä itsetuhoinen kansa:maanpuolustusta ajetaan alas tai siitä viis veisataan brezhneviläisesti suomettuneeseen tapaan. Halosen 12 vuotta olivat kohtalokkaat.
Kun Golda Meir aikanaan vieraili Suomessa häntä tuskin otettiin vastaan.Sen sijaan koko valtiojohto jonossa odotti vuoroaan saada suudella Arafatia tämän vierailulla.
Suomessa käydessään Golda Meir muuten totesi, että hyvä maa teillä on, mutta meillä on paremmat naapurit.
"Ja Suomen turvallisuus - mikä itsetuhoinen kansa:maanpuolustusta ajetaan alas tai siitä viis veisataan brezhneviläisesti suomettuneeseen tapaan."
Minä taas epäilen, että Suomessa ajetaan maanpuolustusta alas, koska eräät tahot valmistelevat Suomen Nato-jäsenyyttä kansalaismielipiteestä välittämättä. Suomen turvallisuus on kunnossa, mikäli Suomi EI liity Venäjää piirittävään sotaliitto Natoon. Venäjä ei uhkaa Suomea, ellei Suomi ala uhkaamaan Venäjää. Suomen liittoutumattomuus ja sotilaallisen puskurivaltion asema mahdollistaa Ruotsinkin pysymisen Naton ulkopuolella. Venäjän etu toisin sanoen on Suomi, jolla on mahdollisimman vahva kansallinen maanpuolustus. Ja jos Suomi tosissaan on huolissaan asemastaan, se voidaan aina vakauttaa uudella YYA-sopimuksella. Liiallinen lännettyminen ja eurottuminen on muutenkin ollut Suomelle virhe, mikä paljastuu nyt länsimaiden taantuessa ja Euraasian noustessa. Ehkä Suomen kannattaisi palata vuosien 1809-1917 ja 1944-1991 aikaiseen asemaansa karhun kainalossa oman etunsa nimissä. Suomen nykyinen orientaatio saattaa jäädä Suomen historiassa samanlaiseksi poikkeuskaudeksi kuin maailmansotien välinen aika, mikäli Suomi jälleen "löytää linjansa".
Niin niin. Golda Meir oli yks vakuuttavimpia tyyppejä jotka sai aikaan sen että palestiinan kansa on eläny kohta 64 vuotta keskitysleireissä.Kaikki jäpäkyörät ja muut paviaanit hihkuu israelia ja sen oikeuksia vaikka totuus seisoo ko paljas sanonko mä mikä. Ariel Sharon oli kävelevä murhaaja eikä mitään muuta. Hänen kamunsa Henry Kissinger, joka sivumennen sanoen on maaliman suurin sotarikollinen kaikkine hanoin pommituksineen, rahotti ns. Jom Kippur sodan jossa uhreina oli palestiinalaiset siviilit. Ariel oli mukana masinoimassa Libanonin sotaa, tukemassa "siirtokunta" aatetta ja ylipäätään sabotoimassa koko lähi-itää. Jouti mennä ja joutas mennä koko juudentumi.
http://aijaa.com/udR90G
http://aijaa.com/GvQrOp
Benjamin Freedman syyttää kirjassaan heimoveljiään kasaarialkuperänsä tahallisesta salaamisesta, jotta nämä saisivat kristityt uskomaan, että heidän alkuperäinen kotimaansa olisi Palestiina, vaikka se todellisuudessa onkin jossain Keski-Aasiassa.
http://aijaa.com/9TYkHn
KENRAALI PATTON:
Minä tunnen sanonnan "Kadonneista Israelin heimoista" sovellettavan heimoihin jotka katosi -- ei siihen juutalaisten heimoon mistä nämä nykyiset huoranpenikat ovat kotoisin, se on kuitenkin minun henkilökohtainen mielipiteeni että tämä on myöskin kadonnut heimo -- kadottanut kaiken säädyllisyytensä.
http://aijaa.com/xiFpq6
http://aijaa.com/WJqk6V
Sattui olemaan Yom Kippur juhla, joten ne kaikki oli kerääntyneet suureen puiseen rakennukseen, jota he kutsuivat synagogaksi.
Kenraali Eisenhowerin oli määrä pitää puhe heille. Menimme sisään synagogaan, jonne oli kerääntynyt maailman suurin joukko haisevaa ihmiskuntaa, jonka olen koskaan nähnyt.
Päästyämme noin puoliväliin ylös, tuli kenraalia vastaan päärabbi, jonka päässä oli Englannin Henrik VII tyylinen karvahattu ja päällä voimakkaasti kirjailtu saastainen messupaita.
http://aijaa.com/R5lKlV
Haju oli niin hirveä, että melkein pyörryin, ja itse asiassa, vielä kolmen tunnin päästä tämä kuvottava ajatus vaivasi minua, enkä kyennyt syömään lounastani.
palestiinassa, joka vielä oli Englannin kontrollissa.
Virallisen valheen mukaan Osama Bin Ladenin organisoima 19 hengen saudiryhmä suoritti 911 päivän terrori-iskut.
Mutta todellisuudessa Usan ja Israelin neonconnat nämä illuminazionisti juulataiset räjäyttivät pilvenpiirtäjiä ja autopommeja Usassa.
Seuraavina päivinä juulatainen nazionisti Dr. Philip Zack murhasi asiasta liian totuudenmukaisesti kirjoittaneita toimittajia ja poliitikkoja työpaikaltaan aselaboratoriosta varastamallaan pernarutolla.
http://www.youtube.com/watch?hl=en&v=AoAwj5bRGTo 9/11 Finnish television. A car bomb exploded outside the State Department.
http://www.youtube.com/watch?v=PpOmdEfPnHs
9/11: Car & Sewer Bombs?
2001
Toiset olivat varautuneet asbestipölyn varalle, toiset ei.
Pari poliisia pitää huolen, ettei uteliaat pääse lähelle ja että heidän hengityssuojaimensa pysyy tiukasti kasvoilla, vaikka pitäisi sitten vastata uteliaan toimittajan kyselyihin, jolla ei ole hengityssuojainta.
Taustalla käppäilee pari palomiestä, näillekään kukaan ei ole kertonut, että pöly sisältää huomattavan määrän terveydelle vaarallista asbestia.
Sitten videon lopussa pari siviilin näköistä kaveria (tanssivat juutalaiset) toimittajan takana, pölynsuojat tiukasti kasvoilla, mistä he ovat tietäneet ottaa pölynsuojat mukaan.
Onko tuo valkopaitainen poliisi (katso korvalehteä) ja nuo siviilit ju......
Ja vielä:
Toimittaja Ashleigh Banfield kysyy poliisilta "Tiedätkö mitään noista voimakkaista räjähdyksistä jotka kuulimme"
Poliisi "En tiedä"
Toimittaja "Olivatko ne autopommeja"
Poliisi "Minulla ei ole ajatusta niistä, rouva"
Toimittaja "Onko teille kerrottu, että meidän pitää poistua tästäkin paikasta"
Poliisi "Ei...."
Toimittaja "Etsivätkö ne lisää pommeja"
Poliisi ".........
Ja sama naisreportteri jatkaa hiukan kauempaa
http://www.youtube.com/watch?v=BeGCusfqF8c&feature=related 9/11: Ashleigh Banfield reports secondary explosions
Huomaa taustalla taas samat kaverit, pitkätukkainen ja laukkumies, tällä kertaa ilman pölysuojaimia, ja yrittävät peittää näkyväisyyden tapahtumapaikkaan.
LAUK KUMIES NYÖKKÄÄ MERKIT.SEVÄSTI HIP PITUKKAISELLE.
Siis näiden juulataisten selän takana tapahtuu vuosituhannen spektaakkelimaisin terrori-isku, mutta miehet eivät ole kiinnostuneita siitä, kaveruksia kiinnostaa enemmän kuvausryhmän työskentely, ja sen toiminnan häirintä.
Kuvausryhmän jäsen joutuu työntämään miehet sivuun, ja naisreportteri on juuri näyttämässä jotain reunoilta palanutta paperia, ja selittämässä siitä jotain, kun yhteys katkeaa.
Olisiko noilla kavereilla ollut jotain tekemistä tuohon häiriöön.
Löytyykö samat, S I V A N ja P A U L. K U R Z B E R G, O D E D. E L L N E R, O M E R. M A R M A R I, ja Y A R O N. S H M U E L mo SS adin ag entit tästä videosta. Tanssivat is ra elin juulataiset, joiden -tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat.
Kuka antoi heille tämän tehtävän?
New Yorkin poliisi on pidättänyt viisi is rae lilaista mo SS adin agenttia, jotka yrittivät räjäyttää autopommilla George Wassingtonin sillan.
Aikaisemmin he olivat räjäyttäneen autopommin, jonka kyljessä oli ollut kuva lentokoneesta syöksymässä New Yorkiin. Myös yli 60 muuta juutalaista on pidätetty.
Heidän pakettiautostaan löytyi rä jäh teitä, po rukka pidädettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen
http://www.youtube.com/watch?v=tRfhUezbKLw&feature=related Five Dancing Israelis Arrested On 9/11
http://www.youtube.com/watch?v=fgYtAs_PVHw
The Mossad and 9 11
No eihän tää nyt enää oo ees toellista. Leo Meller tuolla parastaikaa hölisee kuin Ariel oli merkki ja leijona ja juudan mese ja mitä vaan, vaikka tosiasiassa Ariel poika oli yhtä kova massamurhaaja ko Himler, ja eräissä suhteissa pahempikin. Heinrich se sentään rajotti toimintaansa mutta tää hyypiö tappo kaiken mikä liikku.
Israel tuhon oma alkaa sielläkin pitkä sota ihanan kehitys maa on
israel on usa ja usa on israel..israel lopu kun usa lopu
S300 ohjukset iskevät syvälle Israeliin luottakaamme Hizbollahin sotilaallinen iskuun uusien aseistuksen tuomaan voimaan
Ei välttämättä. Nämä kierot rikolliset osaavat varmistaa selustansa.
Kun USA loppuu, Israel tulee TILALLE!
saa oikeutta?
Miten voi joku olla noin höynäytettävissä, että menee arabiliigan helppoon ansaan?
Kaiken lisäksi historian tuntemus on aivan per....
Noin ala-arvoisilla komenteilla kirjoittaja kuvaa omaa tietämättömyyttään ja johdaltavuuttaan islamin ja terrorijärjestöjen eduksi.
Eli kirjoittaja taitaa olla lyhytnäköisen median riepoteltavissa ja terrorijärjestöjen tukija.
Oletkohan nyt tsekannut nimimerkki "retu aetu aertu stu":n esittämiä argumentteja?
Jos et, olet ymmärtääkseni melko ignorantti.
Jos olet, etkä siltikään tajua, olet ymmärtääkseni kovan luokan aivopesun tulos.
Miten joku olla noin höynäytettävissä, että menee sionistigaggsteriliigan helppoon ansaan!!!!?????
Kerro, kenen historiantuntemus on aivan per... ja oikaise kertomalla oma muka oikea historiasi, ole hyvä!
Koroljoville
Mene takaisin "nukkumaan" ja odota fiksumpia ohjeita valvojaltasi.Suomen oma toimiva puolustus on edellytys Natoon liittymiselle, ei vaihtoehto.
Pitkän linjan terroristi Jasser Arafat ehti kuolla ennenkuin kansainvälinen sotarikostuomioistuin oli kertaakaan käsitellyt hänen rikoksiaan.