En ymmärrä lihavia

Ja mua taas ällöttää ja inhottaa tuollainen tyhmyys ja äärimmäinen tietämättömyys ihmisen painoon vaikuttavista fysiologisista mekanismeista, niistä, joista jo tiedetään. Kaikkea ei tiedemaaimakaan ole vielä selvittänyt. Kun itselläs ei ole koskaan ollut mitään vaikeuksia painon hallinnassa, ei sinulla ole ollut tarvetta tai kiinnostusta ottaa asioista selvää.

TV:n laihdutusohjelmat antavat kuvan lihavista laiskoina, mielettöminä mässääjinä vailla itsekuria. Ohjelman vaatiman dramatiikan takia koehenkilöiksi on haettu terveitä jättiläisiä, jotka ovat lihoneet syömällä viiden ihmisen edestä. Kun nämä laitetaan teholaihdutuskuurille, kiloja putoaa hurjaan tahtiin. Nämä tällaiset lihavat ovat kuitenkin vähemistö ylipainoisista. Kuka katsoja olisikaan kiinnostunut seuraamaan keski-ikäisen tylsää, äärimmäisen hitaasti tuloksia synnyttävää laihdutusta? Hänen, joka teinistä saakka on joutunut pysyvästi syömään hyvin vähän, vähemmän kuin muut, tuntee kaloritaulukot ulkoa, on rehkinyt vuosikymmeniä kuntosaleilla, käynyt läpi Painonvartijoiden ym. laihdutuskuureja ja silti on lihava? Hän taatusti tietää, miten pitää syödä. Jos tämä tavallinen lihava laitettaisiin ohjelman rääkkiin, ei kalorien saanti paljon poikkeaisi hänen aikaisemmasta niukasta normaalielämästä. Terveys tuskin sallisi sellaista rääkkiä kuin mihin em. tv-ohjelman koehenkilöt altistetaan. Vaikka miinuskaloreita kalasteltaisiin kuntosalilla ja uimahallissa, ei kiloja silti tippuisi kuin n. 250g viikossa, kuutisen kiloa puolessa vuodessa. Kuusi kiloa ei pahemmin tv:ssä näkyisi ja dramatiikka jäisi toteutumatta.

Nämä vähemmän dramaattiset salaatin ja raejuuston syöjät ovat kuitenkin lihavien enemmistö, eivät ne "suurimmat pudottajat". Painonhallinta on paljon muutakin kuin yhteen ja miinuslaskua tai itsekuria.

Ei kai kukaan nyt tietoisesti haluakaan lihoa muodottomaksi (joitakin pervoja/hulluja lukuunottamatta). Moni kuitenkin lihoo, ja itsekin olen ollut pahimmillani painoindeksiltäni yli 45. Paksuuntuminen tapahtuu monella salakavalasti. Itselläni homma meni niin, että vielä parikymppisenä pystyin syömään mitä vain lihomatta (ns. läpipasko). Sitten lie hormonitoiminta tai aineenvaihdunta hidastunut, koska kiloja alkoi tulla kiihtyvällä tahdilla.

Vaikea stressi ja siihen liittyvät vaikeat uniongelmat aiheuttivat sen, että en edes huomannut lihomista ennen kuin ylipainoa oli jo parikymmentä kiloa. Vaatteet nimittäin venyivät siihen asti niin, etteivät pahasti kiristäneet. Uniongelmista tullut jatkuva väsymys aiheutti sen, että minulla oli jatkuva nälkä, enkä yksinkertaisesti kyennyt harrastamaan säännöllistä liikuntaa. Lihominen taas heikensi yleisvointia, joka heikensi unenlaatua, joka taas aiheutti väsymystä, joka aiheutti nälkää, joka aiheutti ylensyöntiä jne. Kyseessä oli siis kiihtyvä noidankehä. Homman olisi voinut katkaista puuttumalla siihen alkuvaiheessa, mutta vauhtiin päästyään lihominen muuttui aina vain vaikeammaksi pysäyttää.

Omista kokemuksistani päätellen väitänkin siis, että monilla kyseessä ei ole pelkkä laiskuus ja/tai ylensyönti, vaan lihominen voi olla osa suurempaa problematiikkaa. Toki on myös niitä, jotka vain tykkäävät syödä ja juoda niin paljon kuin napa vetää. Se, kuinka suuri prosenttiosuus lihavista on kumpaakin lajia, ei edes kiinnosta minua. Tuomitseminen ja pilkkaaminen ei nimittäin auta yhtikäs mitään. Vieras ihminen ei voi tietää syitä ja selityksiä, joten on erittäin sivistymätöntä osoitella sormella ja naureskella.

Mikä sitten auttaa? Oma päätös ja asennemuutos. Itse aloin laihtua, kun lopetin stressaamisen ja hyväksyin sen, että en voi ratkaista kaikkia ongelmiani juuri sillä hetkellä. Samalla uniongelmat hellittivät kuin itsestään, ja koko elämä stabilisoitui. Päätin aloittaa ratkaisut yhdestä asiasta kerrallaan.

Siinä vaiheessa olin jo 60 kiloa liian painava ja oloni oli sietämätön, joten otin painonpudotuksen prioriteetiksi numero yksi. Alku oli hiton vaikeaa, mutta vähitellen kroppa tottui pienempään ruokaan ja kohtuulliseen liikkumiseen. Nyt olen enää 25 kiloa ylipainoinen, ja laihdutus on vain yksi asia muiden rinnalla elämässäni, koska oloni on jo kohentunut niin, että kykenen jo keskittymään muuhunkin. Paino putoaa pikkuhiljaa, ja suurimman osan aikaa kuin itsestään. Toki tämä vaati totaalista ruokavalioremonttia ja liikuntatottumusten muuttamista, mutta kun hyvät toimintatavat on kerran omaksunut, ylläpito on suhteellisen helppoa.

Mielestäni tärkein syy, miksi lihavat niin usein eivät edes yritä laihduttaa, on toivottomuuden tunne. Kymmenet liikakilot aiheuttavat epätoivoa, koska niiden poistaminen tuntuu massiiviselta, mahdottomalta tehtävältä. Toisin sanoen, asiaa katsotaan liian pitkällä perspektiivillä. Pitäisi ennemmin katsoa, onnistuuko laihduttamaan ensin vaikka viisi kiloa, sitten toiset viisi jne. Osiin jaettuna projekti tuntuu paljon helpommalta.

Eli jos valtion pitäisi jotenkin puuttua "läskien" elämään, niin tarjoamalla nimenomaan asenteisiin ja tunnepuoleen liittyvää ohjausta ja neuvontaa. Lisäksi on naurettavaa laittaa lihavat tällä tavoin erityisasemaan. Vai pitäisikö mielestäsi tupakoija, alkoholistit ja narkkaritkin laittaa pakolla "kylmä kalkkuna"-katkolle, kunnes riippuvuus häviää? Tai hoikat, mutta liikuntaa harrastamattomat ihmiset kuljettaa poliisisaattueessa juoksuradalle kolme kertaa viikossa? Mieti nyt vähän, mitä puhut.

Osoitat jo aloituksellasi niin suurta "yksi silmäisyyttä", tietämättömyyttä ja jopa lapsellisuutta, että sinulle on turha asiaa edes koittaa avata.

Niin mutta kun eivät ne kaikki lihavat mahdu siihen yhteen ja samaan nippuun, jotka syövät päivässä vadin lasagnea, kolme pizzaa, kolmelitraa kokista ja jälkkäriksi suklaalevyjä ja liikkuvat vain telkkarin ja jääkaapin väliä. Kun sillä normaalilla ruoalla ja hitusen väärillä elintavoillakin voi lihota. No toki, lihominen kuin lihominen, sama asia oli se syystä mistä tahansa...mutta silti tiettyjen ihmisten niputtaminen samaan ryhmään ja laittamalla sama "hoitokeino" ei kyllä ratkaise ongelmaa.

Ja milläs muuten nämä läskileirit sitten rahoitetaan. Sitä kun ei käsittääkseni voi pakottaa, että käsketään johonkin leirille ja vielä maksatetaankin kulut tällä enemmän tai vähemmän vapaaehtoisella osallistujalla. Ja mitenkäs nämä muut ihmiset, jotka ehdoin tahdoin jollain tavalla ovat vahingollisia/kalliita itselleen ja muille? Niitä kun edelleenkin löytyy...leireille, leireille vaan. Ja sitten onkin Suomen kansa suurimmaksi osaksi jollain eheytysleirillä ja kuluja makselemaan jää kourallinen täydellisiä ihmisiä, jotka eivät tupakoi, eivät hajota itseään liian kovalla urheilulla, stressaa burnouttiin liian työtaakan alla, kaahaile autolla, juo liikaa viinaa, muuten vain omaa taipumusta mielenterveysongelmiin, narkkaa jne.

Vähän nyt ehkä hiomista tuo suunnitelmasi kaipaisi :D

Aloittaja on yksinkertainen provo. Mies arvatenkin, sillä naisilla on yleensä enemmän tietoa ja kokemusta aineenvaihdunnan ongelmista. Hormooneistahan lihomisasioissa on yleensä kysymys. Myös psyykkeellä on merkitys.

Miehen ja naisen aineenvaihdunta ovat erilaisia. Mies tulee toimeen syömällä vain 1-2 kertaa päivässä. Useamman naisen on syötävä 3-4 tunnin välein, sillä alhainen verensokeri aiheuttaa väsymystä, heikotusta ja pahaa oloa. Jotta olisi työkykyinen ja aivot toimisivat naisen on syötävä miestä useammin. Miehen elimistö eliminoi verensokerin laskun aiheuttaman pahan olon erittämällä adrenaliinia. Tätä ei naisella tapahdu. Miehen onkin helppo pitää kaloriensaantia alhaalla, kun syö vain kerran kaksi vuorokaudessa. Jotta monesta ateriasta ei syntyisi liikaa energiaa, on ne suunniteltava huolellisesti. Työn, kodin ja lastenhoidon ristipaineessa se voi olla haasteellista. Lisäksi mies voi lisätä rasvan polttoa naista helpommin suuremman suhteellisen ja yleensä määrällisenkin lihasmassan ansiosta.

Miten "helppoa" painon hallinta voikaan olla, lue tämä esimerkki.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11978096

Ansainneeko tuon tason mustavalkoajattelu edes kunnollista vastausta...

Mä painan 98kg,vaikkei tunnu siltä.Olen ollut koko ikäni normaalipainoinen,yli 40v.sairastuin vakavaan sydänsairauteen,jonka pysäyttämiseksi jouduin syömään kovalla annostuksella kortisonia puolitoista vuotta,ja paino nousi parikymmentä kiloa.Lisäksi minulle asennettiin rytmihäiriötahdistin,jossa on kotiseurantalaite.Lääkkeenä minulla on beetasalpaaja,joka estää sykkeen liiallisen nousun,näin ollen en saa urheilusta maksimaalista hyötyä,ja se kerää nestettä,varsinkin vatsaan.Syön ihan normaalisti,en herkuttele,liikun päivittäin.Nautin jokaisesta päivästäni,ja hyväksyn muuttuneen ulkonäköni,näinkin voi käydä,myös sinulle,ajattelematon ketjun aloittaja!Kaikki ei ole itsestä kiinni,lääkkeiden haittavaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä.Että näin.

Mummoni painaa 85kg, pituutta 153cm. Tekee päivittäin puolen tunnin kävelylenkin, hoitaa omakotitalon kaikki kotityöt ja syö todella terveellisesti. Koko ikänsä tehnyt fyysistä työtä ja verenpaine, kolesteroli ja sokeriarvot ovat loistavat. Oisko se oikeasti niin vaikea hyväksyä että kaikki ylipainoiset eivät ole niitä pizzaa mussuttavia laiskamatoja, vaan hormoneilla, geeneillä, aineenvaihdunnalla yms lukuisilla tekijöillä on siinä osansa? Ja entäs nämä liiankin hoikat ihmiset jotka haluavat lihoa? Miksei niitä kiloja vain tule vaikka kuin mättää roskaruokaa, aloittajan logiikallahan tämän pitäisi olla selviö. Tunnen itse montakin sellaista ihmistä, mukaanlukien aviomieheni.