ANTTI VIHINEN JA GUGGEHEIM TIEDOTTAVAT!

EIHÄN KAIKKI KAIKKEA YMMÄRRÄKÄÄN! ALLA HIEMAN YMMÄRRYSTÄ KEHIIN !

Guggenheim-piikki Saksasta: ”Helsinki ei ymmärrä”

Jenni Tamminen

Luotu:

13.2.2012 12:56.

Kuva: EPA/All Over Press

Saksan Guggenheim ei ole ulkoapäin mitenkään erikoislaatuisen näköinen rakennus.

. 1
2

Elämä ja tyyli

Saksassa koetaan, että Guggenheim-museo on epäonnistunut rahastusprojekti, arvioi Saksassa professorina toimiva Antti Vihinen Uudelle Suomelle.

Saksalaisessa Die Zeit -lehdessä todetaan suoraan Berliinin Guggenheimia käsittelevässä jutussa, että Guggenheim-museoiden trendi on laskeva. Berliinin Guggenheimin sulkemisesta kerrottiin viime viikolla. Die Zeitin jutussa luetellaan epäonnistuneita Guggenheim-hankkeita ja sanotaan sitten:

- Vain Helsinki ei vielä näytä ymmärtävän tätä kehitystä.

Die Zeit muistuttaa, että Rio de Janeiroon suunniteltu Guggenheim peruttiin, Abu Dhabin projekti ei etene suunnitellusti ja Las Vegasin museo suljettiin jo joitain vuosia sitten.

Lahden Sibeliustalon johtajana aiemmin toiminut Vihinen arvioi, että Saksassa Guggenheim-keskustelussa on skeptinen pohjavire.

- Pohjasävy kirjoittelussa on sellainen, että Guggenheim on vain rahastanut brändinsä nimellä, Vihinen sanoo.

Berliinin Guggenheim on hyvin erilainen kuin tunnettu Bilbaon vastaava.

- Se on ollut aika hyvin piilotettu. Sehän on oikeastaan vain pelkkä aulatila. Berliinissä on muutenkin järjetön määrä [kulttuuri-]tarjontaa, Vihinen pohtii.

Kritiikki on kohdistunut siihen, että Guggenheimin kiertävät näyttelyt eivät ole olleet ”päätä huimaavia”, Vihinen toteaa.

Vihinen on hieman epäileväinen Helsingin Guggenheimin suhteen. Hän ei usko, että taidemuseo itsessään riittäisi vetämään tarpeeksi tavallisia ihmisiä kävijöiksi.

- En näe, että kävijätavoitteisiin päästään, ellei itse rakennus ole todella häkellyttävää arkkitehtuuria, kuten Bilbaossa, Vihinen arvioi.

Vihinen huomauttaa, että turistimassojen vetäminen taidemuseoon edellyttää, että itse rakennus on sinällään nähtävyys. Lisäksi Vihisen mukaan keskivertoihmiset menevät taidemuseoon nimenomaan katsomaan maalaustaidetta.

- Jos nyt mietitään vaikka uutta Musiikkitaloa. Minulla on se käsitys, että ei se ole merkinnyt juuri mitään turismin kannalta, Vihinen tuumii.

Henkilöt:

Antti Vihinen.

Muut asiasanat:

Kulttuuri, Guggenheim-museo

Late Lapista. SSSS Ry!
10152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Asiaa, joku sentään on sanonut julkisesti mielipiteensä ja
eliitti on saanut taas yhden nimen mustaan kirjaansa.

Äänestä
  • Yli 5 miljoonaa on guggemheimiä vastaan.

    Suomi on korruption vallassa, mikä pilkkaa demokratiaa.

    Kansaa verotetaan ja velkaanuteaan kaikkien gugeli huijaisten tähden.

    Jos Suomessa olisi presidentti tai hallitus, hän tai he lopettaisivat koko guggenheim pelleilyn.

    Äänestä

  • www.velkakello.fi kirjoitti:

    Yli 5 miljoonaa on guggemheimiä vastaan.

    Suomi on korruption vallassa, mikä pilkkaa demokratiaa.

    Kansaa verotetaan ja velkaanuteaan kaikkien gugeli huijaisten tähden.

    Jos Suomessa olisi presidentti tai hallitus, hän tai he lopettaisivat koko guggenheim pelleilyn.

    Ilpo Kokkila lausui jotta mehän emme osaa korruptoitua emmekä korruptoida, minä en kylläkään osaa enään taivastella ja jeesustella korruption laajuutta, vaan lahjuslankkutapulien pienuutta !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Helsingin kunnallispolitiikka, kokoomus, vihreät, rkp ovat sama kuin korruptio.

Äänestä
  • Korruptoituneita hinttien ja raiskaajien hyysääjiä koko hesan johto!


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Emme halua Guggenheimia. Jyrkkä EI!

Äänestä

  • Late Lapista. kirjoitti:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014011317926686_uu.shtml


    Jotkut poliittiset pellet hesassa, ovat Suomen kansan kanssa ihan eri mielipuolta guggenheimista! Hulluus on hesassa huipussaan!


    Late Lapista. SSSS Ry!

    So? Meidät äänestetään jatkossakin kantamaan "vastuuta", joten ei teidän mielipiteillä ja toiveilla ole mitään merkitystä.

    Äänestä

Vähän oikeaa mielipidettäkin asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Late Lapista. kirjoitti:

EIHÄN KAIKKI KAIKKEA YMMÄRRÄKÄÄN! ALLA HIEMAN YMMÄRRYSTÄ KEHIIN !

Guggenheim-piikki Saksasta: ”Helsinki ei ymmärrä”

Jenni Tamminen

Luotu:

13.2.2012 12:56.

Kuva: EPA/All Over Press

Saksan Guggenheim ei ole ulkoapäin mitenkään erikoislaatuisen näköinen rakennus.

. 1
2

Elämä ja tyyli

Saksassa koetaan, että Guggenheim-museo on epäonnistunut rahastusprojekti, arvioi Saksassa professorina toimiva Antti Vihinen Uudelle Suomelle.

Saksalaisessa Die Zeit -lehdessä todetaan suoraan Berliinin Guggenheimia käsittelevässä jutussa, että Guggenheim-museoiden trendi on laskeva. Berliinin Guggenheimin sulkemisesta kerrottiin viime viikolla. Die Zeitin jutussa luetellaan epäonnistuneita Guggenheim-hankkeita ja sanotaan sitten:

- Vain Helsinki ei vielä näytä ymmärtävän tätä kehitystä.

Die Zeit muistuttaa, että Rio de Janeiroon suunniteltu Guggenheim peruttiin, Abu Dhabin projekti ei etene suunnitellusti ja Las Vegasin museo suljettiin jo joitain vuosia sitten.

Lahden Sibeliustalon johtajana aiemmin toiminut Vihinen arvioi, että Saksassa Guggenheim-keskustelussa on skeptinen pohjavire.

- Pohjasävy kirjoittelussa on sellainen, että Guggenheim on vain rahastanut brändinsä nimellä, Vihinen sanoo.

Berliinin Guggenheim on hyvin erilainen kuin tunnettu Bilbaon vastaava.

- Se on ollut aika hyvin piilotettu. Sehän on oikeastaan vain pelkkä aulatila. Berliinissä on muutenkin järjetön määrä [kulttuuri-]tarjontaa, Vihinen pohtii.

Kritiikki on kohdistunut siihen, että Guggenheimin kiertävät näyttelyt eivät ole olleet ”päätä huimaavia”, Vihinen toteaa.

Vihinen on hieman epäileväinen Helsingin Guggenheimin suhteen. Hän ei usko, että taidemuseo itsessään riittäisi vetämään tarpeeksi tavallisia ihmisiä kävijöiksi.

- En näe, että kävijätavoitteisiin päästään, ellei itse rakennus ole todella häkellyttävää arkkitehtuuria, kuten Bilbaossa, Vihinen arvioi.

Vihinen huomauttaa, että turistimassojen vetäminen taidemuseoon edellyttää, että itse rakennus on sinällään nähtävyys. Lisäksi Vihisen mukaan keskivertoihmiset menevät taidemuseoon nimenomaan katsomaan maalaustaidetta.

- Jos nyt mietitään vaikka uutta Musiikkitaloa. Minulla on se käsitys, että ei se ole merkinnyt juuri mitään turismin kannalta, Vihinen tuumii.

Henkilöt:

Antti Vihinen.

Muut asiasanat:

Kulttuuri, Guggenheim-museo

Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu