Maahanmuuttajatko suurin ihmisoikeusongelma?

KOTIMAA JULKAISTU 13.01.2014 03:00 16

Asiantuntija: Lastensuojelu yhteiskunnan suurin ihmisoikeusongelma

Lastensuojelun asiantuntijan mukaan Suomessa on liikaa huostaanotettuja lapsia.
Varatuomari Leeni Ikonen uskoo huostaanotettujen määrän putoavan murto-osaan, jos lastensuojelu toimisi lakien ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti. Hänen mukaansa kriisitilanteissa perheet jäävät usein heitteille eivätkä ne saa ajoissa tukea.

– Lastensuojeluasia on suomalaisen yhteiskunnan suurin ihmisoikeusongelma. Myös kansalaisella pitäisi olla jonkinlaista suojaa, mutta sitä ei ole. Viranomaisten valtaa on korotettu, parikymmentä vuotta lasten oikeuksia puolustanut Ikonen sanoo. Hän on vastikään kirjoittanut kirjan, jossa hän arvostelee nykyistä lastensuojelua.

Mainos (uutinen jatkuu alla)

Myös Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinonen näkee ongelmia lastensuojelussa. Hänen mukaansa toimintakäytännöt esimerkiksi lasten huostaanotoissa vaihtelevat alueittain.

– Lastensuojeluun ohjautuu edelleen lapsia, joita toivoisi voitavan auttaa varhaisemmassa vaiheessa tai muilla kuin lastensuojelun tarjoamilla palveluilla, hän toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa oli toissa vuonna huostaanotettuna noin 10 000 lasta. Etenkin kiireellisten sijoitusten määrä on kasvanut.

Yhä useampi maahanmuuttajaperhe päätyy lastensuojelun asiakkaaksi su 12.1.
Asiantuntija: Suomessa tehdään liikaa huostaanottoja ke 8.1.


http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/asiantuntija--lastensuojelu-yhteiskunnan-suurin-ihmisoikeusongelma/2750708
3105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eipä ole ihme, että lapsikaupantekijät hermostuu. Minäkin hermostuisin jos olisin vuosikaudet toiminut rikollisesti virkani taakse piiloutuen. On aika tulla verovaroin maksettujen vääryyksien julki! Onhan niitä muitakin virkarikollisia paljastettu! Poliisista, lääkäreitä, pappeja, poliitikkoja.. kaikki paska vaan julki ja valkokaulusrikolliset vastuuseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salassa pidettävä kirjoitti:

KOTIMAA JULKAISTU 13.01.2014 03:00 16

Asiantuntija: Lastensuojelu yhteiskunnan suurin ihmisoikeusongelma

Lastensuojelun asiantuntijan mukaan Suomessa on liikaa huostaanotettuja lapsia.
Varatuomari Leeni Ikonen uskoo huostaanotettujen määrän putoavan murto-osaan, jos lastensuojelu toimisi lakien ja ihmisoikeussopimusten mukaisesti. Hänen mukaansa kriisitilanteissa perheet jäävät usein heitteille eivätkä ne saa ajoissa tukea.

– Lastensuojeluasia on suomalaisen yhteiskunnan suurin ihmisoikeusongelma. Myös kansalaisella pitäisi olla jonkinlaista suojaa, mutta sitä ei ole. Viranomaisten valtaa on korotettu, parikymmentä vuotta lasten oikeuksia puolustanut Ikonen sanoo. Hän on vastikään kirjoittanut kirjan, jossa hän arvostelee nykyistä lastensuojelua.

Mainos (uutinen jatkuu alla)

Myös Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmajohtaja Hanna Heinonen näkee ongelmia lastensuojelussa. Hänen mukaansa toimintakäytännöt esimerkiksi lasten huostaanotoissa vaihtelevat alueittain.

– Lastensuojeluun ohjautuu edelleen lapsia, joita toivoisi voitavan auttaa varhaisemmassa vaiheessa tai muilla kuin lastensuojelun tarjoamilla palveluilla, hän toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa oli toissa vuonna huostaanotettuna noin 10 000 lasta. Etenkin kiireellisten sijoitusten määrä on kasvanut.

Yhä useampi maahanmuuttajaperhe päätyy lastensuojelun asiakkaaksi su 12.1.
Asiantuntija: Suomessa tehdään liikaa huostaanottoja ke 8.1.


http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/asiantuntija--lastensuojelu-yhteiskunnan-suurin-ihmisoikeusongelma/2750708

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu