Pohjoismaisen maalaisen isänmaallisuus olematon

Kaikki parhaimmat sotilaat ja kenraalit oli yleensä kaupungeista. Norjalaisilla ei toki hyviä sotilaita, kenraaleja tai poliitikkoja ollut. Tanska antautui vuorokaudessa. Suomessakin maalaiset piti aseella uhaten pakottaa puolustamaan pohjolaa. Norjassakin olisi pitänyt karkureita ja purnaajia ampua. Saksalaiset olisivat saaneet kovemman vastuksen mikäli Norjan pelle armeijassa olisi ollut edes murto-osaa Suomen armeijan kurista.
34126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kyllä, kyllä, Helsingistä kerättiin niin sanottu "ässä" pataljoona, joka koostui täysin Helnsinkiläisistä, porukka on nimenomaan tunnettu siitä, että homma tökki, satoi tai paistoi, oli lunta tai kesä, niin porukka oli aina jumissa.

Kannattaa lukea tämän pataljoonan historiikki, se ei onnistunut yhdessäkään tehtävässä, mikä sille annettiin määrätyssä ajassa, ainakaan Suomen rintamalla ei ole mitään näyttöä siitä, että kaupunkilaisuudesta olisi ollut jotain etua rintamalla.

Tosin pohjoismaista Suomi oli ainoa, joka kävi oikeasti sotaa, Norjassa oli jotain pientä vastarintatoimintaa, joten vertailu on aika vaikeaa.

Mutta yksi asia on täysin selvä, Suomessa maalaisten osuus koko väestöstä oli ylivoimaisesti suurin, Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa se oli paljon pienempi, niissä kun elinkeinot perustuu enempi teollisuuteen ja kalastukseen.

Suomalaiset viljeli maata ja hakkasi metsiä, ennen sotia.

Äänestä
  • Norjalla oli brittien tuki takanaan. Norja oli niin riippuvainen lännestä, että Ranskan häviö kaatoi samalla Norjan. Suomen ongelma oli lähinnä se ettei 30-luvun lopulla ollut rahaa ostaa suuria määriä kunnon aseita.

    Äänestä

  • nooh jaah kirjoitti:

    Norjalla oli brittien tuki takanaan. Norja oli niin riippuvainen lännestä, että Ranskan häviö kaatoi samalla Norjan. Suomen ongelma oli lähinnä se ettei 30-luvun lopulla ollut rahaa ostaa suuria määriä kunnon aseita.

    Norjan suurin epäonnistuminen tuli tiedustelun puolella, saksalaiset pääsi oslo-vuonoon ja kaupungin satamaan asti, eikä norjalaiset huomanneet mitään sotatoimia, hyökkäys myös muualle oli täysi yllätys.

    Tiedustelu on armeijan silmät, jos tiedustelu ei havaitse sotatoimia tai siihen valmistautumista, niin sen tärkein tehtävä on epäonnistunut.

    Suomen hyvä menestys talvisodassa perustuu siihen, että joukot oli valmiina sotatoimialueilla aseistettuna ja omissa ryhmissään, ns. ylimääräisissä sotaharjoituksissa, eli hyökkäys Suomeen ei tullut yllätyksenä, vaikka se tehtiin sotaa julistamatta.

    Jotta tämä oli mahdollista, niin tiedustelun on täytynyt olla ajantasalla.

    Pienenä mainintana, että Mannerheim oli pakannut kaikki taulunsa ja arvoesineensä puulaatikkoihin ja kuljettanut ne kellariin turvaan, pommitusten varalta, eli Mannerheim odotti hyökkäystä täysin varmana että kohta se tulee.

    Tiedustelu oli onnistunut tehtävässään.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Kun katsoo Breivikin tapausta ja lukee Gjorv-raportin, niin huomaa etteivät mitään oppineet. Breivik loi taitavasti lainnoitepommista harhautuksen ja matkasi samaan aikaan saarelle räiskimään.

    Äänestä

  • Talvisodassa JR 10. Sen kaksi pataljoonaa oli Helsingistä ja kolmas Uudeltamaalta.

    Se kunnostautui taisteluissa Mannerheim-linjalla ja Viipurinlahdella.

    Jatkosodassa toimi samalla nimellä lähes täysin helsinkiläinen JR 26. Se hyökkäsi hyvin, mutta puhti loppui Itä-Karjalassa. Lopuksi rykmentti hajotettiin 1942.

    "Tosin pohjoismaista Suomi oli ainoa, joka kävi oikeasti sotaa, Norjassa oli jotain pientä vastarintatoimintaa, joten vertailu on aika vaikeaa."

    Norjassa taisteltiin kaksi kuukautta keväällä -40.

    Äänestä

  • Ässärykmentti oli kirjoitti:

    Talvisodassa JR 10. Sen kaksi pataljoonaa oli Helsingistä ja kolmas Uudeltamaalta.

    Se kunnostautui taisteluissa Mannerheim-linjalla ja Viipurinlahdella.

    Jatkosodassa toimi samalla nimellä lähes täysin helsinkiläinen JR 26. Se hyökkäsi hyvin, mutta puhti loppui Itä-Karjalassa. Lopuksi rykmentti hajotettiin 1942.

    "Tosin pohjoismaista Suomi oli ainoa, joka kävi oikeasti sotaa, Norjassa oli jotain pientä vastarintatoimintaa, joten vertailu on aika vaikeaa."

    Norjassa taisteltiin kaksi kuukautta keväällä -40.

    Tämä JR 26 ei ollut mikään menestystarina, ei ollut kaupunkilaisista sotimaan erämaissa.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Tämä JR 26 ei ollut mikään menestystarina, ei ollut kaupunkilaisista sotimaan erämaissa.

    Enemmistö kenraaleista oli kaupunkilaisia. Venäjällä päästettiin maalaiset johtoon ja lopputulos oli kolmekymmentä miljoonaa kuollutta.

    Äänestä

  • oli niistä kirjoitti:

    Enemmistö kenraaleista oli kaupunkilaisia. Venäjällä päästettiin maalaiset johtoon ja lopputulos oli kolmekymmentä miljoonaa kuollutta.

    Höpöhöpö, kaupunkilaisuudesta ei ole mitään hyötyä sodassa.

    Ei se että osaa kusta posliinipyttyyn tee kenestäkään hyvää sotilasta.

    Mikäli suomalaisia verrataan muihin pohjoismaihin, niin me olemme se kansa, joka on eniten maalainen ja oikea metsä-maalainen, ei mikään koulutettu ihminen.

    Norskien sotimista voi irvailla, mutta kyllä ne kautta aikojen on olleet kauppamiehiä ja kaupunkilaisia, kuten on olleet ruotsalaiset ja tanskalaisetkin, kun verrataan suomalaisiin, jotka on menneet metsään kaatamaan puita.

    Taaskin olet pihalla ku lumiukko. Norja oli Suomeakin köyhempi. Tuhansia norjalaisia muutti Suomeen töihin. Näistä kuuluisin on Leif Wagerin suku. Norjalaiset lähtivät nimenomaan hirveätä köyhyyttä pakoon ulkomaille. Ruotsi ei ollut vaikea kieli heille oppia.

    Äänestä

  • Lee Atwater kirjoitti:

    Kuuluisin on oikeastaan Ahtisaaren suku. Adolfsen on nobelisti ja entinen Suomen presidentti.

    Höpöhöpö, Norja oli osa Ruotsia aina vuoteen 1906 asti, jolloin se itsenäistyi, ei norjalaiset sen köyhempiä olleet kuin ruotsalaisetkaan, mutta kehityksessä ne oli noin sata vuotta meitä edellä, Suomi jäi jälkeen kehityksestä kun siitä tuli osa Venäjää.

    Missään eurooppalaisessa maassa ei tavalliset ihmiset olleet kovin vauraita, mutta Suomessa ihmisistä kuoli nälkään noin kolmas-osa 1800 luvun lopulla, maan pohjois-osissa, silloin täältä lähti valtavasti ihmisiä Ruijaan.

    Ne muutama kauppias-suku mitä tänne muutti Venäjän markkinoiden perässä, oli hyttysen pieru tähän muuttoon verrattuna.

    Äänestä

  • tai nooh kirjoitti:

    Kuuluisin on oikeastaan Ahtisaaren suku. Adolfsen on nobelisti ja entinen Suomen presidentti.

    Se oli varmaan ruojan-suomalainen paluumuuttaja, joka oli aikaisemin sirtynyt suomesta ruijaan.

    Oma sukuni äidin puolelta on myös tämmöinen, aina kaikki kehuivat että suku on Norjasta lähtöisin, tein sukututkimuksen, suku oli kyllä tänne tullut Ruijasta mutta se oli mennyt Ruijaan aikaisemmin ja kotoisin pohjois-savosta, kaksi veljestä oli muuttanut sinne nälkää pakoon ja toinen oli kuollut siellä, niin toinen muutti sitten takaisin Suomeen.

    Veljekset rakensivat Pykeijan ensimmäisen talon.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Höpöhöpö, Norja oli osa Ruotsia aina vuoteen 1906 asti, jolloin se itsenäistyi, ei norjalaiset sen köyhempiä olleet kuin ruotsalaisetkaan, mutta kehityksessä ne oli noin sata vuotta meitä edellä, Suomi jäi jälkeen kehityksestä kun siitä tuli osa Venäjää.

    Missään eurooppalaisessa maassa ei tavalliset ihmiset olleet kovin vauraita, mutta Suomessa ihmisistä kuoli nälkään noin kolmas-osa 1800 luvun lopulla, maan pohjois-osissa, silloin täältä lähti valtavasti ihmisiä Ruijaan.

    Ne muutama kauppias-suku mitä tänne muutti Venäjän markkinoiden perässä, oli hyttysen pieru tähän muuttoon verrattuna.

    MILJOONA NORJALAISTA MUUTTI AMERIKKAA. Tarvitseeko rikkaasta maasta lähteä.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Se oli varmaan ruojan-suomalainen paluumuuttaja, joka oli aikaisemin sirtynyt suomesta ruijaan.

    Oma sukuni äidin puolelta on myös tämmöinen, aina kaikki kehuivat että suku on Norjasta lähtöisin, tein sukututkimuksen, suku oli kyllä tänne tullut Ruijasta mutta se oli mennyt Ruijaan aikaisemmin ja kotoisin pohjois-savosta, kaksi veljestä oli muuttanut sinne nälkää pakoon ja toinen oli kuollut siellä, niin toinen muutti sitten takaisin Suomeen.

    Veljekset rakensivat Pykeijan ensimmäisen talon.

    Eikös nuo Maran porukat olleet aika rikkaita. Ahtisaari muistaakseni oli sijoitettuna jonnekin Lappiin tai jotain. Ei sillä kuitenkaan hankalaa ollut. Enemmistöllä Viipurin asukkaista oli sukulaisia pääkaupunkiseudulla.

    Äänestä

  • voi venäjä kirjoitti:

    MILJOONA NORJALAISTA MUUTTI AMERIKKAA. Tarvitseeko rikkaasta maasta lähteä.

    Joo miljoona suomalaista muutti venäjälle ja amerikkaan, semmosta se oli 1800 luku.
    Vaikka maa olisikin rikas, niin ei se sitä tarkoita, että kaikki maan asukkaat on rikkaita.
    Rikkaus on aina jakautunut hyvin epätasaisesti.

    Minä esim. olen niin rikas, ettei mun tarvi lähtee Helsinkiin ja sinä olet niin köyhä, että sun on pakko asua siellä, sitä huolimatta Helsinki on alueena paljon rikkaampi kuin tämä mun alue on.

    Miljoonia ruotsalaisia muutti Usaan, Ksnadaan, etelä-Amerikkaan. Satoja tuhansia Australiaan ja mm Saksaan.
    miljoonalla henkilöä on suomalaiset juuret niin 5 miljoonalla on ruotsalaiset. Suhteessa väkilukuun ruotsalaisia lähti emigranteiksi ehkä eniten euroopassa, Irlantia lukuun ottamatta.

    Äänestä

  • jjkjkjvhnbvk kirjoitti:

    Ruottalasilla oli rahaa, ostaa laivalippu länteen, suomessa rahaa oli vain pohjanmaalla ja sieltä lähti joka talosta joku amerikkaan, loput persseaukiset jäi tänne kun ei päässeet ilman lippua laivaan.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Ruottalasilla oli rahaa, ostaa laivalippu länteen, suomessa rahaa oli vain pohjanmaalla ja sieltä lähti joka talosta joku amerikkaan, loput persseaukiset jäi tänne kun ei päässeet ilman lippua laivaan.

    Amerikkaan lähteneiden laivojen laadussa oli eroja. Sinä tietysti luulet kaikkien ruotsalaisten matkustaneen ykkösluokassa huvipurrella New Yorkin satamiin. Huviristeilyjä Titanicin tavoin ei missään nimessä vilkkaasta mielikuvituksestasi huolimatta Pohjoismaissa ollut. Trotski esimerkiksi matkusti höyrylaivalla. Yritä edes ymmärtää se perusasia, että kaksi miljoonaa ruotsalaista muutti Amerikkaan neljänkymmenen vuoden aikavälillä. Neljäkymmentä vuotta on pitkä aika. Ruotsilla oli muistaakseni myös joku siirtokunta 1600-luvulla jonne Värmlännin metsäsuomalaisia vietiin. Oliko ne Amerikoihin lähtenee savvolaiset rikkoit.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Joo miljoona suomalaista muutti venäjälle ja amerikkaan, semmosta se oli 1800 luku.
    Vaikka maa olisikin rikas, niin ei se sitä tarkoita, että kaikki maan asukkaat on rikkaita.
    Rikkaus on aina jakautunut hyvin epätasaisesti.

    Minä esim. olen niin rikas, ettei mun tarvi lähtee Helsinkiin ja sinä olet niin köyhä, että sun on pakko asua siellä, sitä huolimatta Helsinki on alueena paljon rikkaampi kuin tämä mun alue on.

    Venäjällehän ei kukaan muuttanut varsinkaan vuonna 1867. Lue oikeaa historiaa äläkä niitä viikinki satu romaaneja. Ruotsalaisia siis muutti Amerikkaan vielä 50-luvullakin. Amerikkaan muuttaneet ruotsalaiset olivat käytännössä kaikki työläisiä ja talonpoikia. Tuskin esomerkiksi rättejä myynnyt Greta Garbo edes sinun mielestäsi mikään kuninkaallinen oli.

    Äänestä

  • sitä sattuu kirjoitti:

    Ainakin tilastojen mukaan on Suomesta muuttanut Venäjälle noin 520 000 ihmistä kaikenkaikkiaan, pääasiassa Pietarin alueelle.

    Äänestä

  • höpö.höpö kirjoitti:

    Amerikkaan lähteneiden laivojen laadussa oli eroja. Sinä tietysti luulet kaikkien ruotsalaisten matkustaneen ykkösluokassa huvipurrella New Yorkin satamiin. Huviristeilyjä Titanicin tavoin ei missään nimessä vilkkaasta mielikuvituksestasi huolimatta Pohjoismaissa ollut. Trotski esimerkiksi matkusti höyrylaivalla. Yritä edes ymmärtää se perusasia, että kaksi miljoonaa ruotsalaista muutti Amerikkaan neljänkymmenen vuoden aikavälillä. Neljäkymmentä vuotta on pitkä aika. Ruotsilla oli muistaakseni myös joku siirtokunta 1600-luvulla jonne Värmlännin metsäsuomalaisia vietiin. Oliko ne Amerikoihin lähtenee savvolaiset rikkoit.

    Et sinä pääse edes kansipaikalle ilman laivalippua.
    Senkin ostamiseen tarvitaan rahaa.
    Ei amerikkaan ole koskaan menneet kaikista köyhimmät, sinne on aina mennyt ne joilla on ollut varaa maksaa laivalippu.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Ainakin tilastojen mukaan on Suomesta muuttanut Venäjälle noin 520 000 ihmistä kaikenkaikkiaan, pääasiassa Pietarin alueelle.

    Voi toki ollakin. Pietari ei kuitenkaan ollut koko Venäjä. Pietari oli ennen ensimmäistä maailmansotaa Odessan kaltainen kulttuurikaupunki.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Et sinä pääse edes kansipaikalle ilman laivalippua.
    Senkin ostamiseen tarvitaan rahaa.
    Ei amerikkaan ole koskaan menneet kaikista köyhimmät, sinne on aina mennyt ne joilla on ollut varaa maksaa laivalippu.

    Laitonta siirtolaisuutta oli jo tuolloin.

    Äänestä

  • millon muka kirjoitti:

    Voi toki ollakin. Pietari ei kuitenkaan ollut koko Venäjä. Pietari oli ennen ensimmäistä maailmansotaa Odessan kaltainen kulttuurikaupunki.

    Se kattaa koko 1800 luvun, Pietari oli kasvava suurkaupunki, joka imi väestöä kaikkialta euroopasta.
    Suomesta joka oli osa valtakuntaa, sinne pääsi ilman mitään muodollisuuksia.

    Äänestä

  • avaa silmäsi kirjoitti:

    Laitonta siirtolaisuutta oli jo tuolloin.

    No ei kovin paljoa, ei ne "laittomatkaan siirtolaiset" ilman laivalippua laivoissa tai edes veneissä matkustele, ei ole matkustelleet ennen, eikä matkustele tänäkään päivänä.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Se kattaa koko 1800 luvun, Pietari oli kasvava suurkaupunki, joka imi väestöä kaikkialta euroopasta.
    Suomesta joka oli osa valtakuntaa, sinne pääsi ilman mitään muodollisuuksia.

    Saksalaiset teollisuusmiehet ne siitä suuren teki.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    No ei kovin paljoa, ei ne "laittomatkaan siirtolaiset" ilman laivalippua laivoissa tai edes veneissä matkustele, ei ole matkustelleet ennen, eikä matkustele tänäkään päivänä.

    Italialaisten amerikkalainen haukkumanimi wops tulee sanoista "without papers". Sitä en toki kiistä, että ruotsalaisia ei lähtenyt Amerikkaan vuonna 1867 nälän takia.

    Äänestä

  • toisaalta jos kirjoitti:

    Italialaisten amerikkalainen haukkumanimi wops tulee sanoista "without papers". Sitä en toki kiistä, että ruotsalaisia ei lähtenyt Amerikkaan vuonna 1867 nälän takia.

    Niillä ei varmaan ollut mitään papereita, joilla olisi selvitelty taustoja tai henkilöllisyyksiä, mutta laivan kapteenille ne kyllä matkansa varmasti maksoivat, ihan oikealla rahalla.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Niillä ei varmaan ollut mitään papereita, joilla olisi selvitelty taustoja tai henkilöllisyyksiä, mutta laivan kapteenille ne kyllä matkansa varmasti maksoivat, ihan oikealla rahalla.

    Italialaisilla oli toisaalta isommat yhteisöt. Kyllä Ruotsistakin toisaalta lähdettiin jottei kärsitä suomalaisten nälkä kohtaloa. Eniten Amerikkaan muutti porukkaa Italiasta ja Irlannista.

    Äänestä

  • millon muka kirjoitti:

    Voi toki ollakin. Pietari ei kuitenkaan ollut koko Venäjä. Pietari oli ennen ensimmäistä maailmansotaa Odessan kaltainen kulttuurikaupunki.

    Pietari oli ennen ensimmäistä ww:aa yksi maailman suurista metropoleista.
    Ja on sitä yhä,kulttuurikaupunkina oivallisin sille joka niistä
    arvoista jotain älyää! Da

    Äänestä

Näin stadilaisena toteaisin, että aloittajan juttu on kyllä puuta heinää. Simo Häyhä oli pienviljelijä kannakselta.

Äänestä
  • Kyllä niitä hyviäkin maajusseja löytyy. Enemmistö on kuitenkin universaalisti lähinnä paskaa.

    Äänestä

  • Simo oli kyllä Rautjärveltä eikä kannakselta! Taidat sekoittaa Rokan Anttiin, joka tosin on fiktiivinen henkilö?

    Äänestä

  • Nohnoh! kirjoitti:

    Simo oli kyllä Rautjärveltä eikä kannakselta! Taidat sekoittaa Rokan Anttiin, joka tosin on fiktiivinen henkilö?

    Haisui siltä yhtä pahalle kuin Telemarkin rutsalan poika Quisling.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

riirinki kirjoitti:

Kaikki parhaimmat sotilaat ja kenraalit oli yleensä kaupungeista. Norjalaisilla ei toki hyviä sotilaita, kenraaleja tai poliitikkoja ollut. Tanska antautui vuorokaudessa. Suomessakin maalaiset piti aseella uhaten pakottaa puolustamaan pohjolaa. Norjassakin olisi pitänyt karkureita ja purnaajia ampua. Saksalaiset olisivat saaneet kovemman vastuksen mikäli Norjan pelle armeijassa olisi ollut edes murto-osaa Suomen armeijan kurista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu