Tällaista taas

zyrt

"Uskonto vähenee, pahoinvointi lisääntyy

Pakkohan näitä suunnitelmia on kommentoida. Uskonnon opetuksen vähentyessä ennakkoluulot, tietämättömyys ja uskonnollinen rasismi tulevat lisääntymään maassamme.

Arvostan Erkki Tuomiojaa monella tavalla. Hän on tehnyt poliittisen uran, joka hakee vertaistaan. Ennen kaikkea hän on kyennyt pureutumaan tehtäviinsä asiat edellä ja jättänyt poliitikoille tyypillisen omakehun ja narsismin taka-alalle.

Ajaessaan uskontoa marginaaliin lukioissa hän kuitenkin tekee virheen. Enkä sano tätä vain uskovaisena tai kirkon viranhaltijana. Näen jo nyt ongelmat, jotka uskonnollisen tiedon ohentumisesta seuraavat. Netin vihapuheet ja heitot uskonnollisen vakaumuksen omaavia kohtaan ovat aika ajoin karmeaa luettavaa. Onkohan tämä Suomen, myös Tuomiojan rakastaman kansakunnan etu. Että repeämme yhä kauemmas toisistamme, vain siksi, että emme ymmärrä toistemme kieltä. Sillä uskonto on iso asia ja herkkä voima. Sillekin, joka sen merkityksen haluaa kieltää. Monille tuo merkitys paljastuu viimeistään silloin, kun ihminen elää vanhuuttaan ja hapuilee turvarakenteita vääjäämättömän elämänkulun virrassa.

Uskonnon opetuksen riittävät kehykset tulee säilyttää. Jos ei mistään muusta syystä, niin siksi, että olemme ihmisiä kaikki tyynni."

http://www.kotimaa24.fi/uskonto-vahenee-pahoinvointi-lisaantyy/


- Pahoinvointi lisääntyy, jos uskomista ei opeteta?

"Netin vihapuheet ja heitot uskonnollisen vakaumuksen omaavia kohtaan ovat aika ajoin karmeaa luettavaa."

- Eikö Juntunen ole tämän palstan uskisten vittuiluja koskaan lukenut? Ilmeisesti ei, tai sitten hänellä on valikoiva muisti.

"uskonnollinen rasismi tulevat lisääntymään maassamme..."

- Uskonto ei ole rotu.

17

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juu samaa vanhaa...

      Oho, ois pitäny plussata, mutta kun luulin, että kannatat Juntusen linjaa...

      Samaa mieltä, tuota pajunköyttä "uskonnosta psyykkisen hyvinvoinnin ja sovun takaajana" on syötetty jo ties kuinka kauan, kuinka kenelläkään on enää pokkaa sitä mainostaa? Voi vaan kysyä minkä uskontoryhmän hyvinvointia on kr-uskon monopoli uskonnonopetuksessa edistänyt. Varmaankin thaimaa-syntyperäisten theravada-buddhalaisuutta?

      • zyrt

        Vähän tarkemmin nyt niitten nappuloitten kanssa. :D. Paitsi joo, ihan sama vaikka miinuksia tulee, ei haittaa tahtia.

        En ymmärrä että yhdistetään pahoinvointi uskonnottomuuteen. Minusta tuollainen kirjoittelu on loukkaavaa. Ei se itseäni nyt niin kovasti häiritse, koska siihen vuosien mittaan olen tottunut, mutta herkempiä saattaa loukatakin. "olet paha, jos ei sinulla ole jumaluskoa".


    • sdfghjklu

      Tuo on samaa sontaa, jota Päivi Räsänen ja kumppanit kirkon piirissä ovat vuosikausia ulostaneet mediaan.

    • ...

      "Netin vihapuheet ja heitot uskonnollisen vakaumuksen omaavia kohtaan ovat aika ajoin karmeaa luettavaa."

      Kovin valikoivaa lukemista herra Juntusella:) Juntunen ja kaverinsa voisivat itse miettiä mitä kirjoittelevat ja sanovat. Ei tuollainen solvaaminen mitä kirkon piiristä nykyään tule ole kehumisen arvoista. Uskokoon vaikka minkälaiseen jumalolentoon, mutta miksi solvaavat ihmisiä, jotka eivät niihin usko? Olisi kiva tuon Juntusen kanssa joskus naamakkain jutella ja kysyä että mitä sinä oikein haet tuolla ateistien solvaamisella ja onko sinulla ainuittakaan todistetta yhdestäkään jumalasta ja jos sinä johonkin niistä uskot, niin miksi minun sellaista harhaa pitäisi kunnioittaa...

    • söin hänet

      Nuorimmat ja monoteistisimmät uskonnot ovat väkivaltaisimpia ja suvaitsemattomimpia.

    • >>> - Eikö Juntunen ole tämän palstan uskisten vittuiluja koskaan lukenut? Ilmeisesti ei, tai sitten hänellä on valikoiva muisti.

    • zczvbv

      Uskonto vähenee, itsemurhat ovat vähentyneet.

      Uskonto vähenee, maidon hinta on kallistunut.

      Uskonto vähenee, tänään on kova pakkanen.

      Uskonto vähenee, päivät pitenee.

    • Kirkkoherra Juntunen juttelee ihan sekavia.

      Hänhän väittää, että luterilaisen kristinuskon opiskelun väheneminen lisää ennakkoluuloisuutta, tietämättömyyttä ja uskonnollista rasismia, kun asia on juuri päinvastoin.

      Luterilaisuuden opiskelu ja omaksuminen on toki jättänyt jälkensä tähän kansaan ja sen ansiosta tämä kansa on ainakin aiemmin ollut ainakin homo-, ateisti-, nais- ja islamvastainen. Tämän kansan ahdasmielisyys ja erillaisuuden vihaaminen on paljolti luterilaisen kristinuskon ansiota.

      Siksi hurahtaneimmat konservatiivit pitäisikin ohjata laajalle kurssille, jonka professorit Hämeen-Anttila ja "onnellisuusprofessori" Markku Ojanen yhdessä vetäisivät. Syynä se, että ahdasmielisimmät ja ennakkoluuloisimmat ihmiset löytyy nimenomaan konservatiivisesta vähemmistöstä eikä maallistuneesta enemmistöstä.
      Kun nuo proffat vetäisisivät pikakurssit islamista, ateismista, homoseksuaalisuudesta, vihanhallinnasta ja suvaitsevaisuudesta niin alkaisi nettikin rauhoittua.

    • Oletetaan, että palstalla vierailevat uskovaiset ovat osallistuneet uskonnonopetukseen.

      Mitä he ovat oppineet?

      Vaikka heille on yritetty opettaa vuositolkulla jotakin ilmeisesti yhteistä uskontoa, lähes jokaisella on siitä huolimatta oma, erilainen käsityksensä asiasta. Usein jopa päinvastainen kuin uskonveljellään tai -sisarellaan.

      Onkohan yhteiskunnan rahat menneet tässä asiassa hukkaan?

      Luonnollisesti olen sitä mieltä, että suurimpien uskontojen pääpiirteet pitäisi koulussa opettaa, ihan yleissivistyksen vuoksi. Vaikkei jumalia olisikaan, niin uskonnot vaikuttavat elämäämme.

      Perinpohjainen uskonnonopetus sensijaan kuuluu uskonnolle itselleen, ei veronmaksajille.

      • zyrt

        Olisi kiva tietää mitä uskonnonopetus kokonaisuudessaan tulee maksamaan.

        On tietenkin kirkon edun mukaista, että sen ei tarvitse järjestää halukkaille (?) uskonnonopetusta, mutta ei sen pidä olla yhteiskunnankaan tehtävä.


    • Thronos

      "Että repeämme yhä kauemmas toisistamme, vain siksi, että emme ymmärrä toistemme kieltä."

      Ja tähän repeämiseen ja ei-ymmärtämiseen auttaa oppilaiden erottaminen uskontotunneiksi "oman" uskonnon ryhmiin mitenkä, arvoisa herra Juntunen?

      • zyrt

        Niinpä. Uskonnonopetuksen yleissivistävästä vaikutuksesta jaksavat paasata ja mukaan ripotellaan väitteitä siitä, että "globalisoituvassa" maailmassa on tärkeä tietää uskonnoista, koska kansainvälistä kauppaa tehtäessä pitää tietää kunkin maan kulttuurista ja uskonnosta.

        Ensinnäkin, ei kukaan voi tietää suuntautuuko ekaluokkalainen hamassa tulevaisuudessa kansainväliseen kauppaan vai liittyykö hänen ammattinsa kenties rakennusalaan.

        Toiseksi, "oman uskonnon" opettaminen ei sitä tietoa muista uskonnoista anna.

        Kolmanneksi, kyllä jokainen kansainvälisillä kentillä töitään tekevä ottaa etukäteen selvää kunkin maan tavoista, uskonnoista ja kulttuurista.


      • "Ja tähän repeämiseen ja ei-ymmärtämiseen auttaa oppilaiden erottaminen uskontotunneiksi "oman" uskonnon ryhmiin mitenkä, arvoisa herra Juntunen?"

        Yleinen argumenttihan on se että oman uskonnon tunteminen auttaa ymmärtämään muita uskontoja.

        Oli sitten uskonnonopetuksesta oikeasti apua asian suhteen, yksi asia on ainakin selvää, uskonnonopetus ei opeta kohtaamaan uskonnottomuutta. Mutta mitäpä niistä uskonnottomista, ne on pahoja ihmisiä jotka vain levittävät valheita.


      • 1 2 3
        zyrt kirjoitti:

        Niinpä. Uskonnonopetuksen yleissivistävästä vaikutuksesta jaksavat paasata ja mukaan ripotellaan väitteitä siitä, että "globalisoituvassa" maailmassa on tärkeä tietää uskonnoista, koska kansainvälistä kauppaa tehtäessä pitää tietää kunkin maan kulttuurista ja uskonnosta.

        Ensinnäkin, ei kukaan voi tietää suuntautuuko ekaluokkalainen hamassa tulevaisuudessa kansainväliseen kauppaan vai liittyykö hänen ammattinsa kenties rakennusalaan.

        Toiseksi, "oman uskonnon" opettaminen ei sitä tietoa muista uskonnoista anna.

        Kolmanneksi, kyllä jokainen kansainvälisillä kentillä töitään tekevä ottaa etukäteen selvää kunkin maan tavoista, uskonnoista ja kulttuurista.

        Ei se ole kauppias eikä mikään, jos ei etukäteen kohderyhmästä selvää ota.


    • "Pakkohan näitä suunnitelmia on kommentoida. Uskonnon opetuksen vähentyessä ennakkoluulot, tietämättömyys ja uskonnollinen rasismi tulevat lisääntymään maassamme."

      Heh, luin tämän vahingossa ensin niin että uskonnonopetuksen vähentyessä nimenomaan uskovaisten ennakkoluulot, tietämättömyys ja uskontoon pohjautuva rasismi tulevat lisääntymään.

      "Onkohan tämä Suomen, myös Tuomiojan rakastaman kansakunnan etu. Että repeämme yhä kauemmas toisistamme, vain siksi, että emme ymmärrä toistemme kieltä. "

      Hassua sinänsä se että tässä kuitenkin puhutaan käsittääkseni vain lukion uskonnonopetuksesta ja kuitenkaan ammattikoulussa uskonnonopetusta ei ole. Ja luonnollisesti jo oman kokemukseni perusteella tiedän että peruskoulupohja riittää "toistemme kielen ymmärtämiseen".

      Useimmitenhän kyse on siitä että on se on uskova joka ei ateistin kieltä ymmärrä ja monesti ei edes halua ymmärtää.

      • ateistix

        "Hassua sinänsä se että tässä kuitenkin puhutaan käsittääkseni vain lukion uskonnonopetuksesta ja kuitenkaan ammattikoulussa uskonnonopetusta ei ole."

        - Hys nyt. Kohta Juntunen tai joku ehdottaa ammatikouluunkin uskonnonopetusta.


    • kuka aloittaa

      Kyllä tuon täytyy pitää paikkansa. Jos tälläkin palstalla aloitettaisiin aamu raamatullisella aamunavauksella, olisi kaikilla paljon mukavampi loppupäivä ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      48
      8046
    2. Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää

      Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/
      Savonlinna
      123
      6421
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      59
      3879
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      91
      3849
    5. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      98
      3599
    6. 55
      3243
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      74
      3225
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      36
      2598
    9. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      227
      2431
    10. Heräsin taas ikävään

      Ja aivan valtavaan haluun. Tahdon sinua R. ❤️
      Ikävä
      52
      1728
    Aihe