KOULULÄÄKETIETEEN TEHO VAIN 13%!

Liekö Myllykankaan vaikutusta vaiko yleistä tällä hetkellä maassamme vallitsevaa tiedepopulismia, kun terveydenhoitokoulutuksen saaneet rokotepakon uhan alla niin kovin pelkäävät terveytensä puolesta. Irtisanomisilla kieltäytyjiä uhataan samoin kuin muilla toisarvoisilla töillä, joilla heidät siirretään potilaista kauemmas.

Hiljattain kuulemassani tiedekeskustelussa alan asiatuntijat lyttäsivät kokemuksellisen tiedon rokotteista, koska tavallinen ihminen (eli muu kuin tieteelliseen tutkijantyöhön omistautunut) ei ymmärrä eikä tule ymmärtämäänkään rokotteisiin liittyvästä nanoteknologiasta, joten kuinka tällainen tietämätön rokotteiden saaja voisi vedota omakohtaiseen kokemukseen. Tiedepopulisti voisi tiedustella asiaa vaikkapa narkolepsiaperheiltä tai niiltä diaetekseen sairastuneiden lasten perheiltä, joita valistuneet pelkäämättömät lääkärit ovat sittemmin jo vahingon tapahduttua opastaneet rokotteiden haittavaikutuksista.

Rokotteilla monet ovat rikastuneet ja tämän lisäksi luoneet uskomattoman maineen kansakuntien terveyden pelastajina. Mutta ajat muuttuvat ja niiden mukana tiede. Tiedepopulistille on vaikea pala niellä sitä tosiasiaa, että terveydenhoitoalalle kouluttautunut pelkää rokotteita ja sitä, että niistä kieltäytyessään tämä menettää työpaikkansa, tai hänet kuten muinaisessa Neuvostoliitossa siirretään toisarvoisiin tehtäviin. Ja kaikki tämä vain siitä syystä, jotta rokottaminen voisi jatkua ja niillä maineensa luoneet eivät loukkaantuisi, kun ajat muuttuvat. Nämä asiantuntijat eivät hyväksy tieteen kehittymistä, vaan populisteina vastustavat sitä viimeiseen hengenvetoon saakka. Jo pelkästään influenssarokotteiden haitoista kansalaiset ovat meidänkin maassamme valittaneet vuosikymmeniä ilman, että mikään olisi muuttunut, paitsi kylläkin pahempaan suuntaan.

Taikuri James Randi aikoinaan oli innokas yhden asian puolestapuhuja ja nyt terveyssosiologian professori emeritus Myllykangas jatkaa samaa linjaa. Tiede ei voi erehtyä rokotteista enempää kuin ehkäisy- ja mielialalääkkeistäkään. Helposti näyttää unohtuvan, että mikä on siellä tieteen takana, on juuri se erehtyväinen ihminen. Randi ja Myllykangas edustavat samaa ihmisrotua erehdyksineen päivineen. Molemmat kertovat tieteen kehittyvän ja oikaisevan virheitään, mutta tämä kaikki tapahtuu joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa, ei nykyhetkessä. Jos tiedevirheet todettaisiin asiantuntijoiden ollessa maineensa huipulla, vaikkapa vain rokotteiden osalta, katastrofi olisi ennennäkemätön, niin valtaisa on näiden lääkkeiden lobbaus ja sisäänajo valtion rahoilla ollut. Koko selkkauksesta pitäisi päästä jotensakin kunniallisesti ohi, mutta miten se olisi mahdollista, kun edes korvausten maksamiseen minkään valtakunnan rahat eivät tulisi riittämään ja kun tieteen edustajienkin maine kärsisi pitkään. Siispä ei ole muuta keinoa kuin tiedepopulismi, jolla virheet mitätöidään ja syylliset etsitään niistä, jotka koettavat pysytellä realismissa.

Terveydenhoitoalalle ei ole kenenkään pakko lähteä opiskelemaan, mutta jos lähtee, saa varautua moneen, lääkepainostukseen, irtisanomiseen samoin kuin lääkkeistä ja stressistä johtuviin ongelmiin jopa terveyden lopulliseen menettämiseen, menehtymiseenkin. Lääkäreiden itsetuholuvut kertovat paljolti myös siitä, että ongelmia ei kyetä hoitamaan siellä, missä niitä pitäisi. Ongelmien peittoaminen ei myöskään ole ratkaissut asioita, pahentanut kylläkin. Eikö terveydenhoidon pitänyt auttaa ihmistä, etenkin alalle perehtynyttä. Tokihan piti, mutta elämässä ei aina käy niin kuin olisi pitänyt.

Tiedettä tarvitaan, sairaaloita myös, mutta jos vastuuta pakoillaan, ja tiede ennemmin kuin ihminen tahdotaan pelastaa, kärsijöitä ovat kaikki. Realismi on ikävä kumppani. Paljon helpompi kuin kohdata tosiasiat on paeta nanotekonologiaan ja selittää, kuinka vain valaistuneet ymmärtävät sen hienouden, mikä ei välttämättä käytännön elämässä näy lainkaan, ja että vain tieteen saloihin perehtynyt kykenee oivaltamaan sellaista mitä muut eivät. Ihmiselle tutkijanakin tekee hyvää palata välillä normaalielämään katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Mikä ihmisiä vaivaa, ja miksi he valitsevat mieluummin tiettyjä hoitoja kuin toisia, ja mikä on saanut heidät pelkäämään tiedettä. Omakohtaisuus voisi alkaa merkitä jotain, tutkijallekin, jotain ennen kuulumatonta.

Tietäneekö kirjoitti:

Liekö Myllykankaan vaikutusta vaiko yleistä tällä hetkellä maassamme vallitsevaa tiedepopulismia, kun terveydenhoitokoulutuksen saaneet rokotepakon uhan alla niin kovin pelkäävät terveytensä puolesta. Irtisanomisilla kieltäytyjiä uhataan samoin kuin muilla toisarvoisilla töillä, joilla heidät siirretään potilaista kauemmas.

Hiljattain kuulemassani tiedekeskustelussa alan asiatuntijat lyttäsivät kokemuksellisen tiedon rokotteista, koska tavallinen ihminen (eli muu kuin tieteelliseen tutkijantyöhön omistautunut) ei ymmärrä eikä tule ymmärtämäänkään rokotteisiin liittyvästä nanoteknologiasta, joten kuinka tällainen tietämätön rokotteiden saaja voisi vedota omakohtaiseen kokemukseen. Tiedepopulisti voisi tiedustella asiaa vaikkapa narkolepsiaperheiltä tai niiltä diaetekseen sairastuneiden lasten perheiltä, joita valistuneet pelkäämättömät lääkärit ovat sittemmin jo vahingon tapahduttua opastaneet rokotteiden haittavaikutuksista.

Rokotteilla monet ovat rikastuneet ja tämän lisäksi luoneet uskomattoman maineen kansakuntien terveyden pelastajina. Mutta ajat muuttuvat ja niiden mukana tiede. Tiedepopulistille on vaikea pala niellä sitä tosiasiaa, että terveydenhoitoalalle kouluttautunut pelkää rokotteita ja sitä, että niistä kieltäytyessään tämä menettää työpaikkansa, tai hänet kuten muinaisessa Neuvostoliitossa siirretään toisarvoisiin tehtäviin. Ja kaikki tämä vain siitä syystä, jotta rokottaminen voisi jatkua ja niillä maineensa luoneet eivät loukkaantuisi, kun ajat muuttuvat. Nämä asiantuntijat eivät hyväksy tieteen kehittymistä, vaan populisteina vastustavat sitä viimeiseen hengenvetoon saakka. Jo pelkästään influenssarokotteiden haitoista kansalaiset ovat meidänkin maassamme valittaneet vuosikymmeniä ilman, että mikään olisi muuttunut, paitsi kylläkin pahempaan suuntaan.

Taikuri James Randi aikoinaan oli innokas yhden asian puolestapuhuja ja nyt terveyssosiologian professori emeritus Myllykangas jatkaa samaa linjaa. Tiede ei voi erehtyä rokotteista enempää kuin ehkäisy- ja mielialalääkkeistäkään. Helposti näyttää unohtuvan, että mikä on siellä tieteen takana, on juuri se erehtyväinen ihminen. Randi ja Myllykangas edustavat samaa ihmisrotua erehdyksineen päivineen. Molemmat kertovat tieteen kehittyvän ja oikaisevan virheitään, mutta tämä kaikki tapahtuu joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa, ei nykyhetkessä. Jos tiedevirheet todettaisiin asiantuntijoiden ollessa maineensa huipulla, vaikkapa vain rokotteiden osalta, katastrofi olisi ennennäkemätön, niin valtaisa on näiden lääkkeiden lobbaus ja sisäänajo valtion rahoilla ollut. Koko selkkauksesta pitäisi päästä jotensakin kunniallisesti ohi, mutta miten se olisi mahdollista, kun edes korvausten maksamiseen minkään valtakunnan rahat eivät tulisi riittämään ja kun tieteen edustajienkin maine kärsisi pitkään. Siispä ei ole muuta keinoa kuin tiedepopulismi, jolla virheet mitätöidään ja syylliset etsitään niistä, jotka koettavat pysytellä realismissa.

Terveydenhoitoalalle ei ole kenenkään pakko lähteä opiskelemaan, mutta jos lähtee, saa varautua moneen, lääkepainostukseen, irtisanomiseen samoin kuin lääkkeistä ja stressistä johtuviin ongelmiin jopa terveyden lopulliseen menettämiseen, menehtymiseenkin. Lääkäreiden itsetuholuvut kertovat paljolti myös siitä, että ongelmia ei kyetä hoitamaan siellä, missä niitä pitäisi. Ongelmien peittoaminen ei myöskään ole ratkaissut asioita, pahentanut kylläkin. Eikö terveydenhoidon pitänyt auttaa ihmistä, etenkin alalle perehtynyttä. Tokihan piti, mutta elämässä ei aina käy niin kuin olisi pitänyt.

Tiedettä tarvitaan, sairaaloita myös, mutta jos vastuuta pakoillaan, ja tiede ennemmin kuin ihminen tahdotaan pelastaa, kärsijöitä ovat kaikki. Realismi on ikävä kumppani. Paljon helpompi kuin kohdata tosiasiat on paeta nanotekonologiaan ja selittää, kuinka vain valaistuneet ymmärtävät sen hienouden, mikä ei välttämättä käytännön elämässä näy lainkaan, ja että vain tieteen saloihin perehtynyt kykenee oivaltamaan sellaista mitä muut eivät. Ihmiselle tutkijanakin tekee hyvää palata välillä normaalielämään katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Mikä ihmisiä vaivaa, ja miksi he valitsevat mieluummin tiettyjä hoitoja kuin toisia, ja mikä on saanut heidät pelkäämään tiedettä. Omakohtaisuus voisi alkaa merkitä jotain, tutkijallekin, jotain ennen kuulumatonta.

Lue lisää

Nobel palkinnon arvoinen kirjoitus!

Tietäneekö kirjoitti:

Liekö Myllykankaan vaikutusta vaiko yleistä tällä hetkellä maassamme vallitsevaa tiedepopulismia, kun terveydenhoitokoulutuksen saaneet rokotepakon uhan alla niin kovin pelkäävät terveytensä puolesta. Irtisanomisilla kieltäytyjiä uhataan samoin kuin muilla toisarvoisilla töillä, joilla heidät siirretään potilaista kauemmas.

Hiljattain kuulemassani tiedekeskustelussa alan asiatuntijat lyttäsivät kokemuksellisen tiedon rokotteista, koska tavallinen ihminen (eli muu kuin tieteelliseen tutkijantyöhön omistautunut) ei ymmärrä eikä tule ymmärtämäänkään rokotteisiin liittyvästä nanoteknologiasta, joten kuinka tällainen tietämätön rokotteiden saaja voisi vedota omakohtaiseen kokemukseen. Tiedepopulisti voisi tiedustella asiaa vaikkapa narkolepsiaperheiltä tai niiltä diaetekseen sairastuneiden lasten perheiltä, joita valistuneet pelkäämättömät lääkärit ovat sittemmin jo vahingon tapahduttua opastaneet rokotteiden haittavaikutuksista.

Rokotteilla monet ovat rikastuneet ja tämän lisäksi luoneet uskomattoman maineen kansakuntien terveyden pelastajina. Mutta ajat muuttuvat ja niiden mukana tiede. Tiedepopulistille on vaikea pala niellä sitä tosiasiaa, että terveydenhoitoalalle kouluttautunut pelkää rokotteita ja sitä, että niistä kieltäytyessään tämä menettää työpaikkansa, tai hänet kuten muinaisessa Neuvostoliitossa siirretään toisarvoisiin tehtäviin. Ja kaikki tämä vain siitä syystä, jotta rokottaminen voisi jatkua ja niillä maineensa luoneet eivät loukkaantuisi, kun ajat muuttuvat. Nämä asiantuntijat eivät hyväksy tieteen kehittymistä, vaan populisteina vastustavat sitä viimeiseen hengenvetoon saakka. Jo pelkästään influenssarokotteiden haitoista kansalaiset ovat meidänkin maassamme valittaneet vuosikymmeniä ilman, että mikään olisi muuttunut, paitsi kylläkin pahempaan suuntaan.

Taikuri James Randi aikoinaan oli innokas yhden asian puolestapuhuja ja nyt terveyssosiologian professori emeritus Myllykangas jatkaa samaa linjaa. Tiede ei voi erehtyä rokotteista enempää kuin ehkäisy- ja mielialalääkkeistäkään. Helposti näyttää unohtuvan, että mikä on siellä tieteen takana, on juuri se erehtyväinen ihminen. Randi ja Myllykangas edustavat samaa ihmisrotua erehdyksineen päivineen. Molemmat kertovat tieteen kehittyvän ja oikaisevan virheitään, mutta tämä kaikki tapahtuu joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa, ei nykyhetkessä. Jos tiedevirheet todettaisiin asiantuntijoiden ollessa maineensa huipulla, vaikkapa vain rokotteiden osalta, katastrofi olisi ennennäkemätön, niin valtaisa on näiden lääkkeiden lobbaus ja sisäänajo valtion rahoilla ollut. Koko selkkauksesta pitäisi päästä jotensakin kunniallisesti ohi, mutta miten se olisi mahdollista, kun edes korvausten maksamiseen minkään valtakunnan rahat eivät tulisi riittämään ja kun tieteen edustajienkin maine kärsisi pitkään. Siispä ei ole muuta keinoa kuin tiedepopulismi, jolla virheet mitätöidään ja syylliset etsitään niistä, jotka koettavat pysytellä realismissa.

Terveydenhoitoalalle ei ole kenenkään pakko lähteä opiskelemaan, mutta jos lähtee, saa varautua moneen, lääkepainostukseen, irtisanomiseen samoin kuin lääkkeistä ja stressistä johtuviin ongelmiin jopa terveyden lopulliseen menettämiseen, menehtymiseenkin. Lääkäreiden itsetuholuvut kertovat paljolti myös siitä, että ongelmia ei kyetä hoitamaan siellä, missä niitä pitäisi. Ongelmien peittoaminen ei myöskään ole ratkaissut asioita, pahentanut kylläkin. Eikö terveydenhoidon pitänyt auttaa ihmistä, etenkin alalle perehtynyttä. Tokihan piti, mutta elämässä ei aina käy niin kuin olisi pitänyt.

Tiedettä tarvitaan, sairaaloita myös, mutta jos vastuuta pakoillaan, ja tiede ennemmin kuin ihminen tahdotaan pelastaa, kärsijöitä ovat kaikki. Realismi on ikävä kumppani. Paljon helpompi kuin kohdata tosiasiat on paeta nanotekonologiaan ja selittää, kuinka vain valaistuneet ymmärtävät sen hienouden, mikä ei välttämättä käytännön elämässä näy lainkaan, ja että vain tieteen saloihin perehtynyt kykenee oivaltamaan sellaista mitä muut eivät. Ihmiselle tutkijanakin tekee hyvää palata välillä normaalielämään katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Mikä ihmisiä vaivaa, ja miksi he valitsevat mieluummin tiettyjä hoitoja kuin toisia, ja mikä on saanut heidät pelkäämään tiedettä. Omakohtaisuus voisi alkaa merkitä jotain, tutkijallekin, jotain ennen kuulumatonta.

Lue lisää

Et ole
paperiarkkipiispa,
vaaravyöhyketerapia,
hillomunkkiluostari,
pussi.nukkeja,
nälkäpalkkasoturi,
paperiarkkipastori,
siveysvyölaukku,
Bermudan_kolmiolääke,
muurahaiskäpykaarti,
avaruusalusastia,
paavin_anoppi,
huoltovarmuuskumi,
kyypakkausteippi,
Pippuri-Tiina etkä
hassu_tuttuna.

Et ole
Turva-Kassu,
Kossuntuhooja,
pussi_nuudeleita,
Vappu-Regina,
Herttoniemen_poppi,
Lammin_Teukka,
pallomerinorsu,
Sundomin_kontio.

Olet varmaankin skepponen,
skeppone,
kirveskantainen,
kolikärrynakseli,
tietomie,
ym.

Et ole minä, minä en ole sinä.
Nimittäin.
Kirjoitukseni ovat aina asiallisia.
Sinun kirjoituksesi eivät ole koskaan asiallisia.

Hmmmm, tuota noin, hmmm, ottia tuota, mitähä sitä vois ny sanoo, ettei joutuis oikeuteen!?
En uskalla sanoo mitää, THL hengittää niskaan ja uhkailee kokoajan!

Muistisairaiden hoivalaitoksissa lääkehoidot aikaansaavat monasti agressiivista käytöstä. Lääkeaineista vieroittaminen vaatii paitsi ammattitaitoa myös lisähenkilökuntaa, johon tiukasti budjetuissa hoivakodeissa ei ole varaa. Niinpä vanhuksen lääkitystä edelleen lisätään, kunnes hänen hermostonsa ei enää reagoi entiseen malliin, vaan taantuu sekä psyykkisesti että fyysisesti. Tätä ihmetellessä usein muistutetaan, että vanhuksen päätyessä varsinaiseen psykiatriseen hoitolaitokseen hoito siellä olisi vielä monin verroin rankempaa.

valitettavasti kirjoitti:

Muistisairaiden hoivalaitoksissa lääkehoidot aikaansaavat monasti agressiivista käytöstä. Lääkeaineista vieroittaminen vaatii paitsi ammattitaitoa myös lisähenkilökuntaa, johon tiukasti budjetuissa hoivakodeissa ei ole varaa. Niinpä vanhuksen lääkitystä edelleen lisätään, kunnes hänen hermostonsa ei enää reagoi entiseen malliin, vaan taantuu sekä psyykkisesti että fyysisesti. Tätä ihmetellessä usein muistutetaan, että vanhuksen päätyessä varsinaiseen psykiatriseen hoitolaitokseen hoito siellä olisi vielä monin verroin rankempaa.

Lue lisää

Tuo on aivan totta!

Napakymppi!