Mistä ihmeestä on syntyyt käsitys, että yksinäisyys poistuu kun löytää seuraa? Täälläkin on useita avauksia, joissa kehotetaan yksinäisiä lähtemään ulos, ihmisen ilmoille.
Minulla lähes kaikki yksinäisyyden kokemukset ovat tulleet tilanteissa, joissa olen ihmisen tai ihmisten seurassa. Kun tuntee, ettei kuulu joukkoon tai ei ole mitään yhteistä toisen kanssa ja odottaa vain tilanteen päättymistä, niin se on tuskaista yksinäisyyttä.
Yksin ollessani en tunne oloani yksinäiseksi juuri koskaan.
Minulla lähes kaikki yksinäisyyden kokemukset ovat tulleet tilanteissa, joissa olen ihmisen tai ihmisten seurassa. Kun tuntee, ettei kuulu joukkoon tai ei ole mitään yhteistä toisen kanssa ja odottaa vain tilanteen päättymistä, niin se on tuskaista yksinäisyyttä.
Yksin ollessani en tunne oloani yksinäiseksi juuri koskaan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Yksinäisyyden tunne ja yksin oleminen on tosiaan kaksi eri asiaa. Palstalla lienee kummankin ryhmän edustajia, ja kumpikaan ryhmä ei ilmeisesti ymmärrä toisiaan.
Tunteet ovat yhteydessä todellisuuden tapahtumiin.
Mistä sitten tulee tunne, ettei yksinäisyys lähde seurassa, seurasta vai kontaktikyvystä,kaksi eri asiaa ,kontaktin solmiminen on vuorovaikustapahtuma - kannattaa opetella katsomaan silmiin, kuuntelemaan paremmin , jos on mielessä saada suoraa kontaktia toiseen ihmiseen
Kannattaa siis löytää seuraa jossa tuntisi kuuluvansa joukkoon, sitä minäkin täältä yritän - Tunnen toki jo pari henkilöä joiden kanssa tunnen jossain määrin kuuluvani joukkoon. Mutta yksinäistä on.
Uum, koska lähtökohtaisesti yksinäisyys tarkoittaa seuran puutetta? Kuvauksesi perusteella minusta tuntuu, että sinä olet ehkä enemmän erakko luonteeltasi kuin yksinäinen. Oli miten oli, niin ihmiset ovat siitä hassuja otuksia, että he yleensä kokoontuvat yhteen, ja siten lajitovereita tapaa parhaiten siellä, missä heitä kokoontuu, eli opiskelun, työpaikan tai harrastusten parissa, muunmuuassa.
Tämän "ulos lähtemisen" voi tulkita monella eri tavalla, tuskin kirjaimellisesti, sillä jos kadulla alkaa jokaisen vastaantulijan kanssa yrittämään jutunjuurta, saatettaisiin katsoa hieman kieroon. Mutta aloittamalla esimerkiksi opiskelun vaikkapa kansalaisopistossa on tilanteessa, jossa on "luonnollista" keskustella muiden kanssa, ja näin ehkä löytää kavereita. Tai sitten ei, mikäpä maailmassa olisi varmaan. Varmaa on oikeastaan vain se, että kotoa ei tule hakemaan kuin poliisi tai ulosottomies, muita varten pitää kulkea ulko-ovesta.
Minä taas en oikein ymmärrä näitä kirjoittelijoita, jotka sanovat, etteivät kaipaa ketään tai halua tutustua kehenkään. En puhu vain ap:sta, näitä on ollut muitakin. Jos haluaa olla yksin niin silloin tosiaan ei ole yksinäinen vaan erakko, kuten edellinen ji sanoikin.
Onks tääl Erakko-foorumia jossain? :)
Palstan aihe on "Miksi olet yksinäinen? Keskustelua yksinäisyydestä.". Vaihdan mielelläni netitse ajatuksia yksinäisyydestä, mikä sopii palstan aiheeseen.
Joidenkin mielestä taas palstan tarkoituksena on _päästä eroon yksinäisyydestä_, ja sitä kautta palsta ymmärretään jonain seuranhakupalstana. Kuitenkin väittäisin että monelle yksinäisyys on pysyvä tila, josta ei noin vain voi päästä eroon (koska yksinäisyys ilmenee myös ja varsinkin ihmisten seurassa), eikä sitä ehkä halutakaan, koska se on osa identiteettiä.
Et ilmeisesti edelleenkään tajua, mitä sinulle yritetään sanoa. Yksinäisyys on eri asia kuin yksin oleminen. Ja jos se yksin oleminen on jollekin "osa identiteettiä" eikä aiheuta kärsimystä, silloin ei ole yksinäinen. Ja totta helvetissä täällä puhutaan siitä, miten yksinäisyydestä voi päästä eroon, koska yksinäisyyden tunne on lähes kaikkien kohdalla negatiivinen asia. Et voi omien tunteidesi perusteella väittää, etteivät muut halua siitä eroon.
Palstalta ei varmasti tila lopu, vaikka tänne kirjoittaisivat myös sellaiset, joille yksinäisyys on positiivinen, itse valittu asia. Enemmän heillä on varmasti keskustelulle annettavaa kuin niillä, joiden ainoa sanoma on, että "nainen saa aina seuraa halutessaan".
Saatan olla raivostuttavan vanhanaikainen ja muutenkin inhottava realisti, mutta minusta itsevalittu yksinäisyys ei ole yksinäisyyttä sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan erakkomaisuutta. Ehkäpä tänne tarvittaisiin myös erakot -foorumi.
Siitä olen toki samaa mieltä, ettei "sukupuoli X saa aina seuraa" -viesteillä ole mitään informaatiosisältöä.
Minusta yksinäisyys on monisyisempi juttu. Ei yksin positiivinen eikä yksin negatiivinen. Vaikka kokisi yksinäisyyden negatiivisena, niin siltikin siihen voi pyrkiä sopeutumaan. Ainoa ratkaisu ei ole "päästä yksinäisyydestä eroon" - varsinkaan, jos se ei ole mahdollista.
Asia vertautuu vaikkapa kuulovammaan. Kuulovammaisten palstalla tuskin jatkuvasti etsitään keinoja päästä kuulovammasta eroon, vaan pikemminkin pyritään sopeutumaan elämään kuulovamman kanssa.
"Ehkäpä tänne tarvittaisiin myös erakot -foorumi."
Miksi? Kun ei tämä Yksinäisyys-palsta ole edes erityisen ruuhkainen, uusia avauksia tulee vain muutama päivässä, jos sitäkään. Ja mistä erakot keskenään edes keskustelisivat? "Minä viihdyn yksin", "Niin minäkin" ja that's it? Täällä nimenomaan tuosta suhtautumistapojen vaihtelusta voi syntyä hyviä keskusteluja.
Kuulovammaisesimerkki tuossa edellä oli loistava.
En ole samaa mieltä siitä, että yksinäisyys olisi verrattavissa kuulovammaan, tai muuhunkaan fyysiseen vammaan, yksinäisyydessä on mielestäni enemmän kyse henkisestä vammasta. Missä vaiheessa tuo henkinen vamma syntyy, onkin toinen asia: joudummeko esimerkiksi koulukiusatuksi siksi, että olemme yksinäisiä (ja täten heikkoja), vai olemmeko yksinäisiä, koska olimme koulukiusattuja? Tuleeko muna ennen kanaa vaiko päinvastoin?
Ainoa ratkaisu ei toki ole "päästä yksinäisyydestä eroon", mutta se on luontevin ja täydellisin ratkaisu tähän pulmaan. Jos siinä ei vain kertakaikkiaan onnistu, tulee vain sopeutua, pelata niillä korteilla, jotka käteensä sai, mutta minusta kannattaa ainakin yrittää löytää ystäviä / kavereita, sillä ihminen on sosiaalinen eläin, ja me kaipaamme omaa laumaamme.
Jos kokee yksinäisyyden positiivisena asiana, ei ole toki sopeutumisen tarvettakaan, vaan se hoituu ikäänkuin kaupan päälle. Olen edelleen sitä mieltä, että silloin on erakko, eikä yksinäinen. Onhan nimittäin niinkin, että jos ihminen A sanoo "olen niin yksinäinen", ihminen B ja C välittömästi ymmärtävät tämän huonoksi asiaksi A:n kannalta, lisäselittelyä ei tarvita. Yksinäisyys käsitetäänkin mielestäni negatiivisesti varautuneeksi termiksi.
Voisi toki kuvitella, ettei erakkojen edes oikein huvittaisi keskenään jutella - hehän nauttivat siitä, että ovat yksin, eivätkä välttämättä kaipaa (minkäänlaista) sosiaalista kontaktia - toisin kuin itsensä yksinäiseksi tuntevat. Eivät erakot siis tarvitse omaa foorumia, vaan ne hyvin hyvin hyvin harvat mahtuvat tännekin.
Olen aika samaa mieltä aloittajan kanssa..
Itse asiassa on aika helvetin musertavaa kun vihdoin onnistuu jostain löytämään seuraa, mutta huomaa silti kokevansa yksinäisyyttä. Sen vuoksi olen sitä mieltä että yksinäisyys ei aina riipu siitä että onko paljon vai vähän sosiaalisia kontakteja. Syy on ehkä siinä että minkälaista seuraa on.
Ihmisten tunteet perustuvat vuorovaikutukseen ympäristön kanssa, ja täsmällisemmin ympäristössä tärkeitä ovat muut ihmiset. Keskusteleminen yksinäisyydestä ei tietenkään omaa minkäänlaisia rajoja sille mitä yksinäisyydellä on sopivaa tarkoittaa, muiden ihmisten kanssa voi vuorovaikuttaa siitä huolimatta.
Jos käsitellään yksinäisyyden erilaisia muotoja ja sen merkitystä tai ilmenemistapaa objektiivisemmasta näkökulmasta, kuten aloittajan "oikein/väärin", täytyy erotella erilaisia yksinäisyyden merkityksiä toisistaan.
Ihmisten tunteet muodostavat vuorovaikutus ja käyttäytymissuhteen. Tunteet vaikuttavat ihmisten toimintaan. Vuorovaikutus ympäristön kanssa vaikuttaa ihmisten tunteisiin. Näin ollen ihmiset tunteinensa voivat olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja vuorovaikutuksen synnyttävät tunnevaihtelut voivat vaikuttaa ihmisten toimintaan.
Yksinäisyys käsitteeseen sisältyy ajatus kaipuusta ihmisten seuraan. Kun ei ole ihmisiä joiden kanssa vuorovaikuttaa, ja haluaisi vuorovaikuttaa heidän kanssaan, kokee yksinäisyyttä. Yksinäisyys mielletään negatiivisemmaksi ajatukseksi, huomio kiinnittyy siihen mitä puuttuu. Yksin oleminen vertauksen vuoski on neutraalimpi ilmaisu, sillä ei viitata kaipuuseen, vaan pelkästään ympärillä olevien ihmisten vähäisyyteen. Voi sanoa käyneensä lounaalla yksin ja merkitys on täysin erilainen kuin jos sanoo olleensa lounaalla yksinäinen.
Ihmisten tunnetiloille voidaan löytää vastinkappale todellisuudesta, jonkinlainen vuorovaikutussuhde, joka yleensä tunteen aiheuttaa. Saattaa ärsyyntyä, jos joku ärsyttää, saattaa turhautua, jos yrittää turhaan, saattaa olla huvittunut, jos katsoo stand up komediaa. Lisäksi ihmisillä on persoonallisia piirteitä tunteissaan ja arvoissaan. Kaikki eivät koe tilanteita samalla tavoin. Arvomaailma ja maailmankatsomus vaikuttaa ihmisten tapaan nähdä tilanteet ja tämä ymmärrykseen sidottu kokemus tekee prosessista subjektiivisemman.
Voisi väittää yksinäisyyden tunteen liittyvän yksinäisyyden konkreettisempaan kokemukseen, siihen kun ihmisiä ei ole elämässä.
Jos kertoo kokevansa yksinäisyyttä, vaikka ei ole yksin, minusta silloin kyse ei ole enää yksinäisyydestä, vaan jostai muusta. Ainakin on selvää, ettei ratkaisu ole sama. Voihan sitä kertoa ettei stand up komedia huvittanut, mutta voiko silloin mieltää ongelmaksi ettei ole kuullut vitsejä? Minusta silloin kyse on henkilön yksilökohtaisesta tavasta kokea ympäristöä.
Ihmiset muodostavat ensisijaisesti kahdenlaisia henkilökohtaisia suhteita, ystäväsuhteita ja parisuhteita, voivat olla muilla perusteilla vuorovaikutuksessa, sekä vihamieliset suhteet ovat minusta hieman eriasia.
Yksilökeskeinen näkökulma tarkastella suhteita jättää helposti pois yhteisön merkityksen. Ihminen normaalisti haluaa olla osa ympärillä toimivaa ihmisten maailmaa, kokea omaavansa itselleen sopivan roolin siinä. Yhteisön näkökulmasta samankaltaisuuden kokemukset saattavat olla tärkeitä. Näissä tapauksissa minusta on sopivaa puhua ulkopuolisuudesta tai siihen liittyvästä yksinäisyydestä.
Jos oma elämä on täynnä ihmisiä, on tuttuja, kumppaneita, kokee itsensä vastakkaisen sukupuolen silmissä viehättäväksi, osallistuu yhteiskunnan menoon - Ihminen voi toki sanoa olevansa yksinäinen. Mutta minusta silloin puhutaan erilaisesta asiasta. Siitä että ihmisellä on hetkellinen tunnetilan vaihtelu, tai sisäinen puute jostakin asiasta, mutta sillä puutteella tai tunteella, ei ole kovin paljoa tekemistä ympäristöstä löytyvien ihmisten kanssa, eikä silloin ihmisellä ole sellaisia ongelmia, joita yksinäisellä ihmisellä voisi odottaa löytyvän.
"Minulla lähes kaikki yksinäisyyden kokemukset ovat tulleet tilanteissa, joissa olen ihmisen tai ihmisten seurassa."
No mutta per.kele vie... Onhan meitä muitakin! Joukkoon vain :)
"Kun tuntee, ettei kuulu joukkoon tai ei ole mitään yhteistä toisen kanssa ja odottaa vain tilanteen päättymistä, niin se on tuskaista yksinäisyyttä."
Sitä se on. Se on vain vaihdettava maisemaa jos vain voi - tai sitten nuoltava paskaa takan reunukselta. Se siitä sitten...