Aktia pankki on tällähetkellä tehtäväänsä kykenemätön.

Henkilöstöresurssit osaaminen, motivaatio ym. on osittautunut käytännössä vuoden 2014 alusta sellaiseksi, että emme enää voi hyväksyä heidän toimintaa.

Samasta asiasta olemme saaneet useita laskuja.
Viimevuoden luottokunta laskuja yritetään laskuttaa uudestaan.

Toiminnan laatu on ollut aiemminkin kehnoa erityisesti kaikissa muutos- ja poikkeustilanteissa.
Nyt tuli saldo täyteen eli piste I:n päälle.
Päätöksemme: Meidän perheemme päätös vanhemmat ja kaksi aikuista poikaamme puolisoineen yht. kuusi henkilöä siirtyy toisen pankin asiakkaiksi.

Nyt on hoidettava myös vanhempiemme raha-asiat, tuskin tyytyy kukaan Aktiaan nyt.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


200 000 pikkuvirheel kirjoitti:

Henkilöstöresurssit osaaminen, motivaatio ym. on osittautunut käytännössä vuoden 2014 alusta sellaiseksi, että emme enää voi hyväksyä heidän toimintaa.

Samasta asiasta olemme saaneet useita laskuja.
Viimevuoden luottokunta laskuja yritetään laskuttaa uudestaan.

Toiminnan laatu on ollut aiemminkin kehnoa erityisesti kaikissa muutos- ja poikkeustilanteissa.
Nyt tuli saldo täyteen eli piste I:n päälle.
Päätöksemme: Meidän perheemme päätös vanhemmat ja kaksi aikuista poikaamme puolisoineen yht. kuusi henkilöä siirtyy toisen pankin asiakkaiksi.

Nyt on hoidettava myös vanhempiemme raha-asiat, tuskin tyytyy kukaan Aktiaan nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu