Malmö on kyllä hyvä esimerkki siitä

Miten virolainen muuttaa kaiken mihin koskee kuraksi. Malmössä sai maaorjista polveutuva vesipää leikki pormestaria. Huonostihan siinä tietenkin kävi.
12183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Suomalaiset surkimuksethan ovat kiusanneet Ruotsia jo vuosikymmeniä.
Paitsi teollisuustyöläiset. Itselläni oli työtoverina konepajassa Ruotsissa vuonna 1963 virolainen, ja kyllä hän töitä teki siinä kun minäkin, ja mukava kaveri muutenkin. Ja niin oli jopa jugotkin, vaikka heitä kovasti moitittiin.
Yksi jugo oli menossa ruokakauppaan leipää ostamaan, kysyi kaveriltaan että miten sitä kaupan tytöltä pyydetään, ei ollut vielä itsepalvelua. Kaveri neuvoi, että sano vaan "knullgummi".

Äänestä
  • Sano nyt yksikin suomalainen joka on mokannut yhtä pahasti kuinnMalmön haisuli. Viimeisin "Suomalainen kiusa" oli kultamitalin hankkiminen Lontoosta Ruotsille.

    Äänestä

Malmö on tosiaan hyvä esimerkki Ruotsin ja Tanskan naapuruudesta, sopii ottaa oppia Suomen ja Viron suhteiden kehittämisessä. Heillä on hieno silta, meille voisi laivojen ohella tulla vaikka tunneli ja uusi rautatieyhteys etelään.
Ja väki voi valita työ- ja asuinpaikkansa Malmön ja Köpiksen kesken, kukin tilanteensa ja halujensa mukaan.
Kielikin kai sujuu auttavasti vaikka eroakin on, tanskankielestä on joskus sanottu, että ei mikään kieli ole vaan kurkkusairaus. Sitä kuulee mm. Tanskalaista maajussia seuratessa.

Äänestä
  • Tunnelia on mietitty jo ennen toista maailmansotaa ja kun sitä jossain vaiheessa taas Viron uudestaan itsenäistyttyä ehdotettiin, niin todettiin ettei onnistu kun venäläiset teki sen kaasuputkensa.
    Nyt meidän molempien maiden riesana on venäläisten jatkuva valvonta vesillä ja rajaloukkaukset valvonnan nimissä. Valvonnan syyksi sanotaan, että valvovat ettei terroristit räjäyttäisi sitä.

    Äänestä

  • sergei katselee kirjoitti:

    Tunnelia on mietitty jo ennen toista maailmansotaa ja kun sitä jossain vaiheessa taas Viron uudestaan itsenäistyttyä ehdotettiin, niin todettiin ettei onnistu kun venäläiset teki sen kaasuputkensa.
    Nyt meidän molempien maiden riesana on venäläisten jatkuva valvonta vesillä ja rajaloukkaukset valvonnan nimissä. Valvonnan syyksi sanotaan, että valvovat ettei terroristit räjäyttäisi sitä.

    Ainoa riesa on Ragnarit, Ilmarit, Raivot ja muut kaltaisesibjäteläjät Eesti nimisestä vessanpytystä.

    Äänestä

  • Oletko sinä virusloinen käynyt Tanskan maaseutua saastuttamassa.

    Äänestä

Ei koskaan virolaista päättämään suomalaisen kunnan tai yrityksen asioista. Virolainen narsistinen luonne ei riitä kantamaan vastuuta mistään, kuten vastauksista voi huomata. Virolaiset ovat jo nyt pilanneet etelän terveydenhuollon.

Äänestä

Kaikissa ihmisryhmissä on monenlaisia tossunkuluttajia kuten tälläkin palstalla voidaan huomata. Perintötekijät, lapsuusympäristö, koulutus ja elämänkokemus ihmisiä muokkaavat.
Itse olen nähnyt joitakin kymmeniä virolaisia läheltä sekä selvänä että juovuksissa. Ei muistu mieleen, että olisi jotenkin meikäläisestä porukasta poikkeavia. Sosialismin aikana tietenkin yritettiin Virossakin kansaa kouluttaa kunnon kommareiksi, mutta tulokset taisivat jäädä heikoiksi. Ja tilanteen muututtua oli helppo palata vanhaa virolaiseen elämän menoon.
Ja nyt alle kolmekymppiset ovat jo kasvaneet markkinataloudessa.

Äänestä
  • virolaisilta puukko selkään tulee aina kun on sopiva hetki.
    uskollisia kommareita ne oli.

    Äänestä

  • pannu4 kirjoitti:

    virolaisilta puukko selkään tulee aina kun on sopiva hetki.
    uskollisia kommareita ne oli.

    Kyllä suomalainen on tunnettu puukojunkkari, ei virolainen. Finnjävel, sanoo svenni ja tekee kädellään puukotuseleen ja nauraa päälle.

    Älä viitsi lässyttää p askaa.

    Äänestä

  • KELASSAHAN sinä niitä olet nähnyt. Virolaisen kaksi suurinta pahetta ovat narsismi ja epärehellisyys.

    Äänestä

  • Sommiporo on loll kirjoitti:

    Kyllä suomalainen on tunnettu puukojunkkari, ei virolainen. Finnjävel, sanoo svenni ja tekee kädellään puukotuseleen ja nauraa päälle.

    Älä viitsi lässyttää p askaa.

    Äläpä puhu pohjalaisesta isästäsi noin rumasti loinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suorastaa varoittava kirjoitti:

Miten virolainen muuttaa kaiken mihin koskee kuraksi. Malmössä sai maaorjista polveutuva vesipää leikki pormestaria. Huonostihan siinä tietenkin kävi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu