http://www.itviikko.fi/uutiset/2014/01/16/ford-mainosti-seuraavansa-kuljettajia--vetaa-nyt-jarrusta/2014728/7
Ford mainosti seuraavansa kuljettajia – vetää nyt jarrusta
Autovalmistaja Ford tietää, ketkä rikkovat lakia ja milloin, sillä Fordilla on autoissa satelliittiseurantalaite. Näin väitti Fordin johtaja viime viikolla, mutta on sen jälkeen vetänyt kiivaasti sanojaan takaisin.
Fordin markkinointijohtaja Jim Farley kertoi viime viikon kuluttajaelektroniikan messuilla Las Vegasissa Business Insider -julkaisulle, että autovalmistajalla on melko hyvä käsitys ihmisten ajotavoista, sillä se saa tiedot ajoneuvojen navigointijärjestelmistä.
Farley kehuskeli gps-tiedoilla, joita Ford kerää, mutta vakuutti, ettei yhtiö luovuta niitä kenellekään. Sittemmin Ford ja Farley ovat yrittäneet pyyhkiä pois lausunnosta nousseita seurantamielikuvia. Fordin mukaan autojen gps-tietoja ei lähetetä rutiininomaisesti minnekään.
-Tähän johtaa se, kun autot menevät yhä enemmän tietokoneohjatuiksi. Ford tietää milloin joku ajaa ylinopeutta ja voi teoriassa painaa jarrua väkisin (ja aiheuttaa jo sillä onnettomuuden kun kuljettaja menettää ajoneuvon hallinnan).
En ikinä suostuisi ajamaan autoa, johon jollakulla on etäkomennolla mahdollisuus ottaa auton hallintalaitteet haltuunsa ja esimerkiksi pysäyttää auto.
Totta kai lakia pitää voida rikkoa esimerkiksi kiireellisessä tilanteessa, jossa viimeisillään raskaana olevaa naista kiidätetään omalla autolla sairaalaan tai jos on erityisen kiire töihin aamulla. Siinä kohtaa nopeusrajoitus väistyy tieltä pois kun mies rikkoo tarpeensa mukaan lakia.
Vedän rajan siihen, että en suostu ajamaan mitään autoa joka on uudempi kuin 1990-luvun alun autot ja mieluummin auton tulee olla 1980-luvulla valmistettu, täysin analogisesti hallittu auto ilman tietokoneaivoa auton sisällä. Eli kaikki hallintalaitteet koko ajan kuljettajan päätöksien mukaan toimivia ja poliislta voi tarpeen vaatiessa kaahata karkuun ilman, että poliisikaan kykenee pysäyttämään millään etäkomennolla autoa.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Ja tasan varmaan auto ei käynnisty jos vakuutukset,verot tai esimn sakot on maksamatta.
Nimenomaan näin, eli autoon ei voi enää luottaa. Verottaja voi estää käynnistymisen etäkäskyllä, samoin vakuutusyhtiö ja poliisi voivat tehdä niin nykyautoille.
Tämä on syy olla ostamatta nykyajan autoja, joita ohjataan tietokoneilla ja joihin on olemassa etäkäskyt.
Itse vaadin autolta luotettavuutta kaikissa olosuhteissa, enkä salli millekään viranomaiselle minkäänlaisia mahdollisuuksia hakkeroida autoa tai pysäyttää kulkuni etäkäskyllä.
Hyväksyn vain 1980-luvun tai 90-luvun varhaisen alun auton ja silloinkin varmistun siitä, ettäautoa ei ohjata tietokoneella ja jos autossa on tietokoneyksikkö niin poistatan sen autosta.
Voit ihan rohkeasti hyväksyä myös 2000-luvun alun autot, niissäkään ei tosiaan mitään satelliittiseurantaa vielä ole. Oikeastaan vain ihan uusimmissa sellainen mahdollisuus on.
Kysymys ei ole satelliittijärjestelmästä vaan auton hallintalaitteita ohjaavasta tietokoneesta, siitä, jolla hallitaan abs-jarruja, ajonvakautusjärjestelmää, moottoria, ohjaustehostinta jne. Sitä en hyväksy autooni.
Sitten sinun pitää siirtyä 40-luvun automalleihin jos et kelpuuta minkäänlaista ajotietokonetta...
Eiköhän hakkerit jossain vaiheessa keksi ratkaisun tähän autokyttäykseen!
Nykyaikainen auto on kerralla käyttökelvoton myös jos poliisi käyttää EMP-pulssia. Vanhempi 80-luvun auto ilman tietokoneita kestää EMP-pulssin ja käynnistyy sen jälkeenkin vielä.
http://www.survivalismi.com/viewtopic.php?f=17&t=2750&start=20
http://www.hilavitkutin.com/2010/01/22/sahkomagneettisia-pulsseja-ampuva-kanuuna-auttaa-poliiseja-autojen-pysayttamisessa/
Vanhempi auto siis on keino vastustaa poliisia kun emp ei pysäytäkään autoa. Tämä on tärkeä asia kansalaisille, eli mahdollisuus vastustaa viranomaisia ja paeta tarpeen vaatiessa onnistuneesti poliisilta.
"Ajotietokone tuli 1980-luvulla autoihin"
http://www.autowiki.fi/index.php/Ajotietokone
Jo 70-luvun autoissa on ollut sähkötoimintaa sen verran riittävästi että EMP sen kyllä pysäyttää.
Ajotietokone tuli 1980-luvulla autoihin lisävarusteena, eli sen saattoi ostaa halutessaan. Nykyisin se on pakollinen vakiovaruste.
Ihan varmasti EMP pysäyttää 1970-1980 luvun auton, hetkellisesti. Ilman ajotietokonetta ja tietokoneohjattuja laitteistoja oleva auto lähtee EMP:n jälkeen silti käyntiin uudelleen ja on ajettavissa.
Jep. kun atomipommi räjäytetään 70-luvun auton päällä...kärkiin tulee piikki takuulla..Sen verta kova pulssi iskee!
Poliisin EMP-kanuuna ampuu kertaluokkaa voimakkaamman EMP-pulssin kuin mitä ydinase korkealla räjäytettynä saa aikaiseksi. Poliisin ampuma EMP on kohdistettu ja ammutaan lähietäisyydeltä.
Poliisin käyttämästä EMP-pulssikanuunasta selviytyy vain ilman ajotietokonetta oleva vanha analoginen auto, käytännössä Neuvostoliiton aikana valmistettu yksinkertainen Lada tai joku järkeä vanha maastoauto.
http://www.nettiauto.com/lada/niva/6133312
http://www.nettiauto.com/lada/niva/5882535
Tuosta vanha Neuvostovalmisteinen maastoauto mallia Lada. Ei sisällä ajotietokonetta, ei vakoiluohjelmia, eikä särkyvää huippuelektroniikkaa.
Toimiva, halpa paketti, joka kestää vaikka ydinpommin ja etenkin sellaisen lähettämä EMP:n ja lähtee käyntiin vielä EMP:n jälkeenkin. Siksi toiseksi on taatusti Suomen talvessa käynnistyvä auto joka lämpenee nopeasti.
Tätä autoa ei hakkeroi kukaan, ei edes itseään kaikkivoipana pitävä Fede. Eikä muuten hakkeroi poliisikaan.
Nivan hyviä puolia on sekin, että varaosaa saa varmasti ja halpoja moottoreitakin saa edelleen ja auto on modattavissa vaikka minkälaiseksi maastohirviöksi halvalla. Näistä on myös armeijoille tehty panssariversioita.
miksi ollilan porukka keksiskeli turhaan vuoden sateliitti seurantoja autoille,miten veroja voidaan jatkossa periä?
siinä meni taas miljoonia aivan hukkaan ja tulos täysi nolla. lisäkulut 400 milliä jos
keksistely toteutuu ja kalliiimpi kuin nykykyttäys.
Fordeissa on nykyisin vakiona se Ollilan haluama gps-kyttäyslaite. Siksi.
Ollilan esitys menee luultavasti suoraan sinne mistä tulikin, eli persreikään takaisin.
Katsokaa muuten miten Lada Niva pesee maastoajossa Lantikan mennen tullen, ei huonosti venäläiseltä maastoautolta. Keveys ratkaisee ja oikein suunniteltu auton alusta käyttötarkoituksensa mukaan:
Lada Niva VS Land Rovers - "КОРОЛЬ ГОРЫ"
www.youtube.com
http://www.youtube.com/watch?v=cDy7R3gjQY0
Tämäkin video vahvistaa, että Lada Niva voitti testissä Landroverin kirkkaasti
https://www.youtube.com/watch?v=IFx5b5Tpjfc
Lada Niva jättää mudassa Toyotan, Niva Etenee, Toyota ei:
https://www.youtube.com/watch?v=lbXEU7yeM2E
Venäläiset tekivät Nivan kaikkiaan hyvin kyvykkääksi, tasapainoiseksi ja aivan helvetin vahvaksi maastoautoksi, joka kestää ja etenee siellä missä muut eivät enää etene minnekään. Venäjällä osattiin autosuunnittelun taito, tehtiin käyttöönsä järkeviä, itse asiassa aivan parhaita autoja, eikä mietitty päästöjä eikä pussailtu vihreiden perseitä.