Mitä eri töitä seurakunnissa on tarjolla? Onko vain pastorin, diakonin, suntion,sielunhoitajan ja nuorisotyöntekijän työ niitä joista saa voi saada ammatin ja leivän pöytään? Mitä kaikkia paikkoja tavalliselle uskovalle on seurakunnassa tarjolla? Saavatko evankelistat palkkaa ollenkaan?
Kertoilkaas mitä hommia siellä on ja kokemuksia niistä.
t. uusi uskova vailla paikkaa
Eri työt seurakunnassa?
2
142
Vastaukset
Hei uusi uskova vailla paikkaa,
seurakunta on joka tapauksessa sinun paikkasi, olit siellä työssä tai vapaa-ajalla. Esimerkiksi luterilaisissa seurakunnissa on mainitsemiesi ammattien lisäksi monia muitakin työtehtäviä: kanttori, talouspäällikkö/taloussihteeri, siivooja, kiinteistöhuolto, lastenohjaaja, lähetyssihteeri, talonmies, vahtimestari, emäntä… ratkaisut ovat seurakuntakohtaisia. Nämä ovat siis töitä joista voi saada itselleen ammatin.
Tavalliselle seurakuntalaiselle sen sijaan riittää puuhaa ihan miten paljon tahansa :). Jumalanpalveluksissa tarvitaan avustajia, esimerkiksi omassa seurakunnassani puuhataan ehtoollisavustajien kouluttamista, koska meillä ei riitä kahta pappia jokaiseen jumalanpalvelukseen. Hallinnollisella puolella ovat luottamushenkilöt ja tänä vuonna onkin taas syksyllä seurakuntavaalit, joissa luottamuselimiin ihmiset valitaan. Diakonin välityksellä voi löytyä monenlaista mummua joka tarvitsee ystävää tai kauppareissu-apuria. Yhteisvastuukeräykseen voi osallistua monella tavalla. Jos on laulutaitoa, kirkkokuorossa on paikka. Tämä lista on loputon ja myöskin seurakunta- ja paikkakuntakohtainen. Ole siis yhteydessä omaan seurakuntaasi ja kysy, missä voisit palvella!
Sinikka-pappi- näin on
Herran elovainiolla riittää töitä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1173083Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk572768Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352162Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012071Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441931Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1251920Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.8995Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas67964Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville11878Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta
Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu77870