Järkyttävä synnytyspelko

Hei ikuisestilapseton,
synnytyspelko voi olla aivan musertavaa, kuten kuvailetkin. Siitä voi päästä yli, mutta vähätellä sitä ei missään nimessä saa. Perinpohjainen valmistautuminen synnytykseen, (säännöllinen) keskusteleminen psykologin ja kätilön sekä mahdollisesti doulan kanssa voi auttaa. Jos ja kun raskaus alkaa, voit päästä pelkopolikäynnille, jolla keskustellaan tarkemmin omista toiveistasi. Neuvolasta voidaan myös tehdä lähete psykologille, jos koet sen tarpeelliseksi. Sitä pitää vaan pyytää (vaatia). Onko kyse siitä, ettet halua lapsia, vai siitä, ettet halua synnyttää? Pelottaako sinua synnytyksessä enemmän kipu vai jokin muu seikka? Mistä olet saanut sen käsityksen, että synnytys on kamalaa? Auttaisiko positiiivisten synnytyskokemusten lukeminen? Niitäkin netistä löytyy valtavasti.

Sinulla on oikeus myös valita olla lapseton, eikä se kuulu hiukkaakaan muille. On ylipäätään epäkohteliasta tuttavilta udella toisten vauvasuunnitelmia, ikinä ei voi tietää, miten kipeä asia se on.

Kysyt, mitä sinun pitäisi tehdä. Mitä itse tahdot? Tahtoisitko päästä synnytyspelosta eroon, vai tahtoisitko utelijoiden vain hiljenevän? Olisiko hyvä jutella jonkun ammatti-ihmisen kanssa joka tapauksessa, vaikka sitten päättäisikin ettei tahdo koskaan synnyttää? Mitä miehesi ajattelee asiasta, toivoisiko hän lasta?

Toivotan sinulle voimia asian pohdiskeluun! Tieto ei tässä asiassa lisää tuskaa, vaan vähentää sitä. Tietoa hankkimalla ja (synnytys)ammattilaisten kanssa keskustelemalla pelkoon voi löytyä apua.

Sinikka-pappi

Voin omasta kokemuksesta kertoa, että ennen raskautta pelkäsin itsekin synnytystä todella paljon, kaikkea mitä siihen vain liittyi. Itselläni on matala kipukynnys, joten pelkäsin kipua, sitä miltä vartalo ja varsinkin alapää näyttää synnytyksen jälkeen.
No raskaaksi kun tulin, pelotti edelleen, että miten selviän synnytyksestä. Luin netistä synnytykskertomuksia laidasta laitaan. Pelkäsin, että imukuppia joudutaan käyttämään, pelkäsin repeämistä.. Sitten tajusin, että turhaan sitä etukäteen alkaa murehtimaan, koska en voi tietää millainen synnytykseni tulee olemaan. Kun synnytyksen aika oli, en osannut pelätä. Siinä vaiheessa kun piti mennä synnytyssaliin ja aloittaa ponnistaminen, iski aluksi pieni paniikki. Lisäksi synnytykseni eteni todella nopeasti, joten en ehtinyt kivunlievityksiä saamaan.. Yllätyin miten hyvin siitä selvisin, varsinkin kun ei ollut mitään kivunlievitystä. Synnytys sattui, mutta ei läheskään niin paljon mitä olin kuvitellut. Omalla kohdallani synnytys oli mukava kokemus. Repeämiä ei tullut. Synnytyksen jälkeen ei ollut minkäänlaisia kipuja, istuminen ei sattunut, ja alapääkin on saman näköinen kuin ennenkin. Minulle synnytys oli siis erittäin positiivinen kokemus.

Sitähän ei voi tietää, millainen synnytys tulee omalla kohdalla olemaan. Netistä löytyy paljon synnytyskertomuksia, auttaisiko jos lukisit niitä? Oletko harkinnut, että menisit keskustelemaan ammattilaisen kanssa asiasta? Oletko keskustellut miehesi kanssa, haluaisiko hän lapsia? Jos päätät jäädä lapsettomaksi, niin se on sinun asiasi, eikä sinun päätöstäsi tarvitse muille selitellä. Ei varmasti ole mukavaa kun muut painostavat ja asiasta kyselevät.
Anna itsellesi aikaa miettiä mitä haluat, ja keskustele asiasta muiden kanssa. Tsemppiä! :)

Hei taas,
ymmärränkö nyt oikein, että asiassa on ainakin kolme puolta? Oma pelkosi synnytyskipua ja mahdollisia seuraamuksia kohtaan. Tähän liittyy myös paniikkihäiriö jonka pelkäät vain pahenevan. Sitten on oma halusi päästä synnytyspelosta yli ja tulla äidiksi, mutta kolmanneksi myös läheisten, erityisesti oman isän painostus lapsen saamiseen.

Näistä tämä kolmas on minusta tosi kurja. Sinun mahdollinen lasten saaminen tai ei-saaminen ei kuulu vanhemmillesi ollenkaan, eikä sinun tarvitse välittää heidän mielipiteestään suuntaan eikä toiseen. Sitä paitsi, lapsen saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys, kaikki eivät ikinä saa lasta vaikka yrittäisivät kaikki mahdolliset keinot. Sinulla on oikeus vetää omat rajasi ja määritellä oma elämäsi.

On osittain ihan realistista pelätä, mitä synnytys tekee omalle keholle. Se on raju ponnistus, joka jättää useimpiin jälkensä. Mutta sitten taas toisaalta, asumme Suomessa, jossa kaikki pienetkin vahingot korjataan huolellisesti ja isompiinkin saa apua. Melko hurjistakin vahingoista täällä toivutaan hyvin. Tällä ajatuksella itse lohdutin itseäni etukäteen.

Onko sinulla jo hoitosuhde liittyen paniikkihäiriöön? Tunnetko siis jonkun luotettavan ammattilaisen, jonka kanssa voisit jutella? Hänen kanssaan voisi varmasti puhua myös synnytyspelosta ja hän voisi ehkä osata ohjata sinua eteenpäinkin. Googlesta hakusanalla voimaannuttava synnytys löytyy positiiivisia synnytyskertomuksia. Hyvä tukihenkilö synnytyksessä on myös tärkeä ja ehkä voisit tutustua jo nyt doulatoimintaan ja vaikka jutella jonkun lähiseutusi doulan kanssa.

Toivotan sinulle kovasti voimia vetää rajoja lähimmäistesi suhteen ja etsiä omaa tietäsi tässä asiassa. Kovin kurjaa olisi jos lapsi jäisi saamatta vain kovan synnytyspelon takia. Suomessa tosin saa myös pelkosektion, kun tarpeeksi jaksaa vaatia, mutta sektiossa on suuremmat riskit kuin normaalissa alatiesynnytyksessä ja siitä toipuminen vasta työlästä onkin, kun alkuun ei saa edes maitopurkkia nostaa.

Sinikka-pappi

Ei syytä huoleen. Käänteinen toimenpide siittämiselle

Parsimalla saa kaiken kasaan! Hahaahahha!

Jokainen nainen on epävarma ensimmäisen lapsen teon äärellä. Johtuu siitä, että ei tiedä asiasta. Minulle ainakin kävi niin ensimmäisen lapsen kanssa, että jotenkin voimaannuin. Minä tein sen :) Olin luultavasti melkolailla tavallinen tapaus, raskaus oli alussa suurta pahoinvointia ja lopussa odotusta, vatsa painoi ja suurin toive oli, että tulisi jo.. Ja tulihan se sieltä, taas keskiverrosti. Kipu on kova, mutta jotenkin se vaan on voimaannuttava. Ehkä johtuu siitä, että tajuaa, että omassa kehossa on se taito ja tieto ja ennenkaikkea suunnaton voima, miten se lapsi sieltä tulee. Senjälkeen tiesin, että olisin kyennyt synnyttämään lapsen yksinkin lähes missä vaan. Kyllä se oli erittäin hyvä kokemus. Toinen synnytys olikin sitten erilainen, johtuen ehkä siitä, että väliä oli 15 vuotta. Mutta se meni hyvin, koska henkilökunta oli niin huolehtivaa. Päädyttiin sektioon synnytyksen kuluessa. Mitään kauheaa ei tapahtunut, todettiin vaan, että parempi tehdä niin, koska lapsi oli perätilassa. Itse olisin halunnut yrittää, lääkäri ei. Ja taas oli hyvä kokemus.

Mitä enemmän jotakin asiaa pelkää, sitä pahemmlta se sitten tuntuu. Parasta lääkettä pelkoon on kohtaaminen. Olen varma, että saat keskusteluapua, ja jos tilanne näyttää kovin hankalalta, varmasti saat muutakin apua. Mutta voi hyvinkin olla, että onnistut lapsen teossasi hyvin, kokemus on lopulta positiivinen ja itsevarmuus kasvaa. Uskalla puhua pelostasi. Äläkä katsele niitä videoita, jos pahalta tuntuvat, saattavat näytää yhtäkkiä paljon pahemmalta kuin ovatkaan. Mietipäs kuinka monelta äidiltä niissä tulee hymy ja onnellinen olo, kun vauva on maailmassa. Se on oikeasti käsittämätön tunne :)
Jos lapsen haluaa kannattaa oikeasti ottaa se riski..

Kenellä on otsaa suuttua, jos toinen ei halua lapsia. Jos ainoa syy tehdä lapsia on sosiaalinen paine, voin luvata että lasten tekemisen jälkeen se ei pitkälle kanna, lapsia pitää oikeasti haluta ja rakastaa koska muuten ei perheestänne paljoa jää jäljelle. Jos et halua kokea synnytyskipua niin et halua, moni sen kuitenkin uskaltautuu kokemaan kun haluaa sitä lasta niin kovasti.
Kivun voi tavallaan välttää keisarinleikkauksella, mutta kyllähän sekin toisaalta sattuu ja voi viedä toimintakyvyn pitkäksikin aikaa, plus ei ole yhtä ideaali startti lapsen elämälle kuin normisynnytys, ja aina kaikissa operaatioissa on isotkin riskinsä..
Mutta pääasiahan se on että jos et halua niin et halua, älä väkisin väännä. :)

Juu kyllä siinä paikat leviää ja alapää tulee isoksi. Usein myös alapäätä leikataan ja voi tulla erilaisia vaurioita.

Mies vaihtuu kun lapsen jälkeen tulee liian isoksi.

Tuota ihmettelen, että onko Kirkolla jo papitkin synnytyksissä ja antamassa Siunausta näihin liittyvissä asioissa.

Kirkolla varmaan on paljon muutakin työtehtävää kuin olla synnytysvalmentaja.

Kirkko vaan tukemaan vähemmistöjä, sillä kohtahan siellä ei ole enää yhtään asiakasta. Kirkosta eroaa lähes satahenkilöä joka päivä.

hei!
Lakkaa vauhkoomasta ja lopeta synnytysvideoiden katselu. Tee jotakin kongreettisia töitä omilla käsilläsi/kehollasi, niin asiat lutviutuu oikeisiin mittasuhteisiin.
Maalaisjärki käyttöön, panet homman alulle ja iänikuinen luonto opastaa!!!

Heleppo homma. Mee sisäkalujes ronkkijalle ja sao, ett "torvet poikki!". Sisso. Eikä tartte enään pelätä. No. Mörköjä voipi, jos siltä tuntuu.

Pelkuri ei saa olla. Eräs lääkäri sanoi naiselle, joka huusi, että ole hiljaa, ei se niin pahaa tehnyt kun se sinne meni.

Jos haluaa lapsen tarpeeksi, niin kyllä tuon kestää terve nainen.
Hyvät lääkärit, kätilöt ja sairaanhoito, niin siitä vaan lasta tekemään.

Totta kai jokainen pelkää, ei oikeastaan sitä ensimmäistä, mutta sitten enemmän sitä toista, koska tietää mitä se on.

Mulla on ollut toinen eturaivotila, lapsi syntyy selällään, kasvot tulevat ensin, muulloin lapsi tulee vatsallansa päälaki ensin.

Kun lapsi syntyy et enää muistakaan niitä tunteja ja se on kun saisi lottovoiton.

Älä tee lapsia.

eihän synytysoo niinkauhia

Etsipä kognitiivinen terapeutti ja käy puhumassa hänen kanssaan. Kognitiivisessa terapiassa etsitään keinoja kohdata ahdistus, paniikki, pelko niin, että ne alkavat helpottaa. Sieltä löytyy työkaluja näiden tunteiden käsittelyyn ja samalla selviää, mitä itse oikeasti haluaa. Tavallinen terapia ei tässä auta, koska pelkkä puhuminen ja asioiden "jankkaaminen" ei johda kuin hetkelliseen helpotukseen. Tarvitaan todellisia apukeinoja päästä eteenpäin ja peloista. Sitä on kognitiivinen terapia. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Taidatte olla aivan kajahtaneita kun lapsia vielä tähän maailmaan haluatte. Huhuh.
Kuka hullu haluaa tähän kovaan maailmaan lapsia kärsimään. Maailman meno on kovenemassa entisestään ja New World Order NWO:n maailmasta tullaan karsimaan. Jäljelle jää vain eliitti, eli Freemasonit. Tässä yksi freemasons puhuu NWO:sta.

https://www.youtube.com/watch?v=t9uUSqW2h40

Tiedän monia jotka ovat saaneet lapsensa maailmaan suunnitellulla keisarileikkauksella koska ovat pelänneet alatiesynnytystä niin paljon...

Olen eestiläinen,Jokainen näkee asiat erilla tavalla.Jos kaikki olisi niin hirvea,ei olisi ainuatta lasta olemassa.Tässä asiassa on pelkoo turhaa.Tämä kaikki kuuluu elämän.Ainoa pelkoo voi olla se,että kun todella haluat synnyttä,on jopa liian myöhää.Pelosta pääse kun katso äiteä,kenella on montaa lasta.

Olisiko adoptio teille hyvä ratkaisu, jos synnytys pelottaa? Adoptioprosessi kestää yleensä jonkin aikaa, joten siinä olisi aikaa valmistautua lapsen tulemiseen huolella. Neuvoisin myös kääntymään ammattilaisen(psykologin, terapeutin) puoleen, jos asia kovin vaivaa. Ehkä sieltä saa apua tilanteeseen. Selkiyttäisi se varmasti sitäkin asiaa, haluatko todella itse lapsen vai haluatko lasta muista syistä.

Miten se muuttaa kestävästi kehoa, kun synnyttää nuorena? Jos nyt saa muutaman raskausarven, yleensä ne haalenee ajan kanssa, jos jokunen jää hiukkasen näkymään, niin onpa todella traumaattista kaiken arjen keskellä - vai onko sittenkään? Entä se episiotomiahaava? Itse nain jo kun viimeiset tikit olivat alapäässä vielä. Kyllä tähän kuudenkympin ikään on arvet haihtuneet. Eikä se arpi edes kauaa tunnu - oikeasti!

-Kun kysyt, millä saa synnytyspelon häipymään, niin uskon, ettet tule sen kokeneemmaksi kuin synnyttämätön on, mutta asiallinen ennakkotieto avartaa sinut näkemään miten mahdollisesti muut ovat selvinneet kautta aikain.
Uskon, ettei sellaista ensikertalaista olekaan, joka ei pelkäisi tuntemattoman edessä/kokemattomana. Miestäsikin jännittää, vanhempiasi ja lähipiiriäsikin jännittää.

Vatsa kun olet mahdollisen ekan synnyttänyt, muistat, mitä suurin piirtein kohtaat myöhemmissä synnytyksissä. Mutta se lahja, jonka mahdollisesti saat nyyttinä mukaasi sairaalasta, peittoaa kaiken kivun tai pelkosi.
Itse olen synnyttänyt sekä alakautta että epiduraali-sectiolla. Molemmat jännitti, mutta enemmän pelotti se, jääkö keskonen henkiin. Myöhemmin olen kohdannut paljon karseampia asioita kuin sen, miten turvassa lopultakin synnärin valvotuissa, lääketieteellisesti kehittyneissä oloissa saa synnyttää.

Kaikki pelottaa joitakin, jollekin veren näkeminen, jollekin joku muu. Emme elä kaunisrohkeissa vieläkään, biologisia lapsiamme ei saada nettitilauksella.
Jos raskauden saisi pois, kun alkaa peljätä tulevaa, ei meitä paljoakaan olisi.

Pelkää rauhassa, puhu siitä, mutta älä takerru pelkoosi, älä hae sitä pelkoasi jatkuvasti ikäänkuin pelkäisit pelkosi loppuvat. Nauti elämästä - lapsettomana tai ilman, mutta aina on mahis katsoa vakan alle.

Jos rakkautta, intohimoa ja lapsentekohalua sen rakkaimman kanssa ei olisi, emme pelkäisi synnytystäkään.
Voittaako itselläsi mikä voima, on sinun itsesi harkittava.
Tuo isäsi painostus tuntuu hiukan pöllöltä, vaikka suvunjatkamaisestahan siinä lie kysymys. Jos sinä osaltasi et sitä geeniperimää jatka ja tee, joku muu tehtköön.
Voin vakuuttaa, ettei mikään pelko ole kauheampaa kuin pelätä sitä, mistä on itselle muodostanut pelon. Sinulla paniikkimahis vielä saa tarttumapintaa luonteesi mukaisesti.

Harkitse, katso rehellisesti peiliisi ja käytä läheisiäsi tukenasi ja hae apua pelkoosi, jos päädyt lasta yrittämään.
Kaiken sen jälkeen alkaa pelottaa arki:) Saako se kuumeen, syökö se tarpeeksi, meneekö se kätlön mieliksi käyrillä, oppiiko se kontaamaankaan, oppiiko lukemaan, kiusataanko sitä...eli piisaa noita - pelkoja, jos haluaa.
Enivei, kasva itse asioiden myötä sinuksi, valmista ei ole olemassakaan. Meissä.

Synnytys on vain pieni hetki elämässä eikä se epiduraali ole mikään välttämätömyys. Minulle laitettiin kohdunkaulan puudutus joka toimi erinomaisesti. Minun synnytykset käynnistettiin ja ne oli sitten melko nopeasti ohikin. Ensimmäinen synnytys kesti kalvojen puhkaisemisen jälkeen reilut viisi tuntia ja toinen vajaat kaksi. Kyllä sitä sen verran kestää. Alapäälle siitä ei tule yhtikäs mitään vahinkoa. Tokihan se väliliha leikattiin, mutta alakerta on nykyään aivan entisensä. Synnytspelko on siis aivan turhaa, mutta ymmärrän sen kyllä. Kyllä minäkin sitä pelkäsin silloin kun esikoista odotin. Toivotaan, että rohkaistut sillä lapset ovat parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut!

Synnytys on vain hyvin pieni osa lapsen saamisessa ja elämässä. Kestää yleensä vain muutaman tunnin ja tapahtuu sairaalassa asiantuntijoiden keskellä.
Olen kolmen lapsen äiti ja pelännyt jokaista synnytystä edellistä enemmän.
Se ei ole kuitenkaan ollut esteenä halulleni saada omia lapsia.
Jos ja kun päätätte haluta yrittää lapsen hankkimista ja onnistut tulemaan raskaaksi,niin kerro peloistasi neuvolassa niin saat varmasti apua asiaan.
Synnytykseni olivat normaaleja alatiesynnytyksiä ja viimeiseen synnytykseen sain spinaalipuudutuksen, joka vei kivun pois kokonaan, vain viimeiset 15 minuuttia eli ponnistusvaihe oli kivulias, mutta ehdin jo siinäkin ajassa kipuilla.
Jotkut eivät taas kärsi synnytyskivuista, mikä kuullostaa minulle ihan sadulta, mutta on totta. Pari juuri synnyttänyttä naista on minun synnytyssairaalassaoloaikana sanonut ihmettelevänsä, että miten muka synnytys on kivulias? Turhaa puhetta heidän mielestään.
Joten,jos haluatte lapsia, niin ei kannata omien pelkojen sitä estää, mutta jos se on syy olla hankkimatta lapsia, niin silloin ei todellakaan kannata synnyttää.

Peloista pääset Alkuajatuksen avulla, ja niistä kannattaa tosiaan päästä eroon, muuten ne tekevät päätökset puolestasi. Googlaa ja käy tutustumassa.

Pyydä lääkäriä tekemään sektio eli keisarinleikkaus..

lakata toisia naisia pelottelemasta synnyksen vaikeudesta. Synnytyksessä on jokainen ihminen heti alussa mukana kun alkaa sen maanpäällisen elämänsä äitinsä kohdun ulkopuolella. Hyvä luonnollinen synnytys on se peruslähtökohta ja kätilöt ovat apuna synnyttäjällä ja Jumalaankin voi synnyttäjä turvata Jeesuksen nimessä ja pyytää ihmisiä rukoilemaan että hyvin menisi synnytys ja suuri ilo lapsen syntymisestä ja lapset ovat lahjoja äideille.

Töksäytä vaan jatkossakin totuus päin naamaa. Tollasia painostajia ei tartte arvostaa pätkän vertaa. Elämäsi kuuluu Sinulle. Suomeen ei muutenkaan tarvita lisää ihmisiä, koska kulutamme luonnonvaroja 3 kertaa yli maapallon kestokyvyn. Se selittää miksi lähes kaikki Suomessa harjoitettu toiminta kuuluu haittaverotuksen piiriin. Tätä maata ollaan tyhjentämässä tarpeettomasta asutuksesta.

Ensinnäkin, lasta ei tarvitse tehdä mistään "sosiaalisesta paineesta", jos ei itse halua!!Miksi ihmiset eivät uskalla toimia omien halujen mukaan? Toiseksi, lopeta synnytysvideoiden ja -lehtien yms katselu.Ota rennosti maailman luonnollisin asia.Lapsi tupsahtaa helposti maailmaan,jos äiti on rento eikä hermokimppu.Itse noudatin noita ohjeita ja molemmat synnytykseni sujuivat nopeasti ja voi sanoa kivuttomasti (ilman kipulääkitystä).Pikku nipistyksiä oli kuten ilmavaivoissa.Turhaan olisin pelännyt monta kuukautta tai jättänyt lapset synnyttämättä kokonaan.Naapurin rouvan synnytys oli myös samanlainen,hänkään ei turhaan hermoile.

No hei,ei siihen kuole.Lähes kaikki naiset synnyttää..miksi sinä olisit poikkeus..turhaa murehtia tommosta..keskitä energias vaikka johonkin muuhun..

Itse neljäkymppinen nainen ja sanoin jo 13 vuotiaana etten halua lapsia. Eikä koskaan ole ollut vauvakuumetta vaikka nähnyt jossain kohti paljon vauvoja jne. Varmaan se synnytyspelko, paikkojen levähtäminen on yksi syy, mutta suurin syy on se ettei koskaan ole ollut hyvää taloudellista pohjaa elättää lasta ja kun sellainen henkinen tasapaino on ollut joskus hakusassa niin ajattelen tässä kohden parhaaksi olla tekemättä lapsia. Joskus on joutunut kyselyjen kohteeksi, mutta olen jopa suoraan sanonut etten halua lapsia. Loppuviimeksi ikäluokassani ja tuttavapiirissä on yllättävän paljon lapsettomia naisia, joten ei se niin erikoiselta tunnu. Tosin nyt välillä mietin, että itsellä ei ole ketään joka tulee esim. hautajaisiin kun kuolen mutta enpähän ole sitä silloin tiedostamassa. Jokainen tehköön oman valintansa ja niinkuin itse haluaa! Suomessa on vähän väestöä, mutta maailmalla sitä on jopa liikaa.

Minäpä töksäytän nyt yhden asian mitä ei missään nettisivuilla juurikaan huudella ihanan äitiyden keskellä:

VALTAVA SAIRAALALASKU!
Onko pieni tuloisella varaa vääntää kersaa, jos sairaalasta pukkaa pari viikkoa synnytyksen jälkeen 1500e lasku?
Ja mikään Kela tai sosiaalitoimi ei tietenkään tässä avusta latiakaan, koska synnytys on itse aiheutettu kulu. Saahan sen toki osamaksulla ja isoilla koroilla hoidettua, mutta silti. Sen maksaminen lohkaisee vaipparahoista osuuden pois.

Jos ihmisiä kannustetaan tekemään lapsia, niin kannattaisi ehkä etukäteen varoittaa, että se sairaalassa maleksiminen maksaa joka päivältä ja toimenpidemaksut kaupan päälle.

Nyt joku viisas sanoo, että eihän siinä nyt niin isoa laskua tule, mutta aletaampa laskea, että menet synnyttämään ja maksu alkaa raksuttaa heti, kun saat itsesi sairaalan ovista sisälle ja synnytyksen jälkeen sinua pidetään siellä vielä väkisin 3-7pv, sairaalasta ja sinun sekä lapsen tilasta riippuen. 3pv synntytyksen jälkeen lienee rutiiniaika, jonka jälkeen pääsee poistumaan. Onhan se hyvä, että seurataan ja tutkitaan, mutta ketään ei voi pakottaa jäämään, saati maksamaan.

Mitkään seliselit lapsen ihanuudesta ei poista sitä tosiasiaa, että synnytys maksaa rahaa.

Kiitos kysymästä jo etukäteen. Olen lapseton, enkä aio hankkia, koska ei ole rahaa sairaalamaksuun eikä vaippoihin.

mitäs siitä synnytyksestä, mutta aattele että se räätti rääkyy vuoden ja kiroilee viistoista kintuissa pyörien ja kaikkea riskaten. Jos isäs tai kuka hyvänsä painostaa lasta hankkimaan, niin kysäse, että haluukos kyselijä sen penikan sitten hoitaakin.

Osaahan jokainen varautua siihen, että lapsesta on kuluja, mutta kuinka moni on todella varautunut siihen, että synntyksestä seuraa lasku, jolla on eräpäivä?

Jotkut ihmiset keräilee lapselle tarvikkeita jo vuosia ennen kuin koko lasta on edes alulle pantu.

Minä olen vähän samanlainen kuin ap ja tiedän mitä tuo perheen painostus voi pahimmillaan olla. Äitini on käyttänyt kaikki keinot vihanpidosta itkemiseen, mutten koskaan lasta hankkinut. Vasta luettuani Sinikan tekstin tajusin, ettei tuo ole ollut ihan normaalia. Äitini syytti minua mm. siitä, etteivät siskoni lapset saa serkkuja. Siinähän olisikin syytä hankkia lapsia.

Minulla on muitakin syitä kyllä, osa on tässä ketjussa tullut ilmi muiltakin kirjoittajilta. En ole koskaan kokenut olevani henkisesti kovin kykenevä äidiksi ja toiseksi tämän maailman kovuus on hirvittänyt myös. Tuntuu liian rankalta ajatukselta, että se pieni pitäisi lähettää tuonne arvaamattomaan maailmaan koulutielle.

VARMAAN KUN ON AJANKOHTAISTA .VOIT KESKUSTELLA JA SAADA KEISARINL EIKKAUKSEN.YHDELLÄ TUTULLA SAMA PELKO JO KAKSI LASTA LEIKATTU JA HYVIN MENNYT EI KUN VAAN LAPSIA HANKKIMAAN JOS HALUAT SEMPPIÄ ODOTUKSEEN

Minä pelkään myös synnytystä ja oikeastaan koko raskausprosessia, siinähän voi tulla kaikenlaista kremppaa ja diabetesta. On myös tullut luettua kauhutarinoita sokeutumisesta synnytyksen yhteydessä ja lantion halkeamisesta ja kuolemisestakin. Pelkään kuolemista, vaikka todennäköisyys ei olekaan suuri, mutta miksi se ei olisi juuri minä, joka osun siihen tilastoon.

Naisella ei voi olla elämässä mitään enemmän tai parempaa kuin oma lapsi. Kun sinulla on synnytyksesi jälkeen oma lapsi vieressäsi, uskot tämän. On aivan samantekevää, miltä alapää näyttää. On luonnollista, että synnytys ja raskaus jättävät kehoon omat jälkensä.

Pelkäät turhaan etukäteen. Synnytyksesi voi olla helppo, tai sitten ei. Itse synnytin lapsen niin, että käytettiin imukuppia. Imukupin käyttö oli apu ja helpotus, kun en muuten saanut lasta ulos. Kivunlievitystä ei ollut muuta kuin välilihan puudutus.

Minulla on takanani rankka synnytyskokemus, mutta siitä huolimatta sanon, että pelkäät turhaan. Kun olin synnytysosastolla, näin, miten jotkut naiset parin kolmen tunnin päästä synnytyksestä istuivat katsomassa televisiota kuin mitään ei olisi kehossa tapahtunut .

Ilo lapsesta voittaa kivun.

""Olen parhaassa synnytysiässä juuri nyt, naimisissakin, ja sosiaalinen paine alkaa olemaan kova. Joka puolelta tulee kyselyitä, että koskas niitä lapsia alkaa tulemaan.""

Siis aiot hankkia lapsen vain velvollisuudentunnon takia? Ei he*vetti!
Et voi hankkia lasta vain sen takia, että tunnet toisten ihmisten pakottavan sinut siihen. JOS et halua lasta KOKO SYDÄMESTÄSI, älä hyvä ihminen mene sellaista hankkimaan. Jokainen lapsi ansaitsee tulla maailmaan rakastavien, odottavien vanhempien luo!

Miettikää nyt ihmiset helvetti soikoon omaa napaanne pidemmälle! Jos teette lapsia vain velvollisuudentunnosta, olette toisten ihmisten ja yhteiskunnan orjia, toisinsanoen teillä ei ole kykyä päättää omista asioistanne, ei kykyä ajatella omilla aivoilla tai tuntea omalla sydämellä.

Minä en aio hankkia lapsia, vaikka niitä rakastankin. En halua synnyttää lasta tällaiseen maailmaan, enkä ole koskaan edes haaveillut äitiydestä.

Vastatkaa kyselijöille näin:

Olenko joskus sanonut haluavani lapsia?
Miksi oletat, että haluan lapsia?
Miksi sinä hankit lapsen/lapsia?
Teitkö sinä lapset toisten painostamana?

Itse ainakin pelkäsin turhaan. Kävin pelkopolilla kerran itkemässä myös. Vauva oli 2vk yliaikainen ja melko iso.

Epiduraalia tuli ja ihmettelin että joko sitä nyt annetaan? Mutta sitten juuri väänsi sen verran kipasasti, että en sanonu mitään. Suu oli auki jo reilusti ja piti laittaa silloin koska liian myöhään sitä ei voi enää laittaa.
No epiduraalin laittaminenhan ei sattunut lainkaan. Sen jälkeen olin petissä, osin kontallani kylläkin, ennen sitä jalkeilla.
Kovaahan se välillä väänsi, mutta eteni pikku hiljaa. Seurailin mittarista supistusten voimaa. Ilokaasua en ottanut, ponnistusvaiheessa otin itse happea välillä.
Avautumisvaiheessa mitään täysin kivutonta vaihetta ei ollut (paitsi supistusten välillä), mutta epiduraali auttoi kyllä. Sitä lisättiinkin sitten jonkin verran myöhemmin.
Ponnistamaan kävelin synnytystuoliin ja päätin ponnistaa rohkeasti. Tuntui hullulta - siis mitä multa tulee... Ihan hassulta, muttei sattunut. En muista lainkaan kipua ponnistusvaiheesta joka kesti 20min.
Pieni viilto välilihaan, ei isompaa ja parani pian. Se ei myöskään sattunut lainkaan. Ja mitä ne raskausarvet on?

Vauvan hoito ja imetys olikin sitten isompi haaste, sopeutuminen siihen, että ajatukset oli vain vauvassa ja oli vauvassa kiinni ihan lähes hulluuteen verrattavissa määrin.

Mä pelkäsin synnytystä myös ja siksi vaadin keisarinleikkaukset. Suosittelen. Puudutus selkäytimeen ei satu yhtään, muutenkin leikkauksesta toipuu tosi nopeasti ja se on siisti ja steriili.

Olen saanut ensimmäisen lapseni 19-vuotiaana, kipukynnykseni on heikko. Pelkäsin synnytystä paljon eikä ikävien tarinoiden lukeminen auttanut asiaa. Synnytyksestä luodaan monesti kuva että kivut ovat jotain sellaista luokkaa että niistä ei ihminen hengissä selviä, on verta ja huutoa jne. Josatain syystä jo synnyttäneet hakuavat pelotella omilla kokemuksillaan (yleensä niitä oikein paisuttelemalla) kanssaeläjiä. Ensimmäisen lapseni synnytys oli vaikea, koko kokemus kesti 23h. Kivunlievityksenä epiduraali, laitto tuntui hassulta, mutta kipu mitä laitosta tuli oli jotakuinkin verikokeeseen verrattava. No supistuskivut lievenivät, eivätkä ne ennen epiduraaliakaan olleet mitään kestämättömiä. Terve tyttö syntyi ja totesin sen pelon jota minuun oli koko raskausajan iskostettu, videoiden ja juttujen kautta olevan aivan naurettavaa. Toinen lapseni syntyi kun olin 23v, ainoana kivunlievityksenä ilokaasu ja hyvin meni. Epiduraalia en halunnut enkä mitään muutakaan sillä tiesin jo että en sellaisia tarvitse. Hyvin meni. Tikattiin ekan synnytyksen jälkeen ja se ei tunnu miltään vaikka tulikin paha repeämä ( se repeämäkään ei tulovaiheessa tuntunut).

Tämä siksi, että entisenä pelkääjänä tiedän miltä sinusta tuntuu. Se ei ole sellaista kuin millaiseksi suurin osa kertoo sen olevan.

Kärsein tuossa toisen lapseni syntymän jälkeen sappikohtauksista, ja synnytän ennemmin kuin otan ne kohtaukset, eli on sitä kovempaakin kipua olemassa :) no nyt on sappikin leikattu niin ei sekään enää vaivaa.

Rohkein mielin eteenpäin, jos siltä tuntuu että lapsia haluatte :)

Kukaan ei saa painostaa naista äidiksi vasten naisen omaa tahtoa.Onneksi meillä Suomessa jokainen täysi-ikäinen täysjärkinen nainen saa itse päättää omasta kehostaan tässä asiassa.

Minä en koskaan kokenut suurta vauvakuumetta. Olin pitkään sitä mieltä, että en koskaan halua lapsia ja haluan vain matkustella ja nauttia elämästä. Kuitenkin jossakin vaiheessa tuli ajatus, että haluan elämältä jotain muutakin ja varmasti katuisin, jos en lapsia hankkisi. Julmasti ajatellen mietin, että viime kädessä voin antaa lapsen vaikka adoptioon, jos en kerta kaikkiaan kykenisi raskauttani hyväksymään. Niin sitten kävi, että kun tulin raskaaksi, niin rakastuin kertaheitolla pieneen ihmistaimeen sisälläni.

Synnytykseni oli vaikea. Ponnistusvaihe kesti reilusti yli tunnin ja olin aivan poikki synnytyksestä. Vatsanahka jäi roikkumaan pysyvästi, tuli raskausarpia rintoihin ja vatsaan, alapäässä oli isoja repeytymiä jne. Jouduin myös tekemään todella paljon alapääjumppaa saadakseni alapään kiinteämmäksi. Kuitenkin vauvan saaminen oli/on elämäni paras asia!

Näin jälkikäteen ajatellen synnytys on kuitenkin vain yksi (useimmiten vain vajaan vuorokauden) päivä elämässä. Synnytyskipu on positiivista kipua, joka johtaa positiiviseen asiaan: vauvaan. Uskon, että jokainen nainen pelkää jossain määrin synnytyskipua, mutta sen kanssa ei tarvitse olla yksin. Synnytyspelkoon saa valmennusta eikä yksikään vauva jää sen takia syntymättä, vaikka raskaana oleva nainen kuinka pelkäisi synnytystä.

Jos alapää menisi täysin pilalle synnytyksestä, niin maailmassa ei olisi monilapsisia perheitä lainkaan. Kun itse aloin odottaa toista lasta, niin pyysin kunnon lääkitykset siksi, että ekasta synnytyksestä oli jäänyt vähän traumoja kipujen vuoksi. Sain epiduraalia niin paljon, että ponnistusvaihe oli kivuton. Repesin taas uudelleen synnytyksessä pahasti, mutta kuten ekallakin kerralla, repeämät paranivat hienosti 5-6 viikossa (alapää on luonnon muovaamana kehittynyt sellaiseksi, että se luontaisesti paranee hienosti repeämistä).

Olen kahden lapsen äiti ja maailman onnellisin ihminen sen vuoksi. Siksi voin lämpimästi suositella, että jos haluat äidiksi, niin älä anna synnytyspelon estää sitä. Sinulla on 9 kk aikaa saada synnytyspelko kuriin. Jos mikään muu ei auta, sinut leikataan kyllä keisarinleikkauksella suunnitellusti, jolloin et tunne kipua alapäässäsi.

Mitäs ne kauhujutut taas olikaan?

Väliliha repeää (eikä tule kuntoon), peräpukamat (yleinen vaiva kaikesta vähättelystä huolimatta), paskominen ei onnistu tai onnituu vähän liiankin hyvin.
Emätin löystyy merkittävästi (tämä kuulemma voi tapahtua jo ekan synntyksen jälkeen), seurauksena, että ukko alkaa etsiä muuta seuraa. Vertaa asiaa siihen, että ukolla ei enää seiso (ja mikään ei auta), joten alat varmasti itsekkin katsella jotain muuta. Voihan toki sitä emätintä kuntouttaa ja käydä vaikka leikkauttamassa pienemmäksi.

Mitäs muuta? Virtsan karkailua, diabetes...

Et ei se synnytys nyt niin ruusunpunaista ole ja faktat ja riskit ptää tiedostaa!
Jos tosiasioista pelästyy ja alkaa kehittää jotain fobiaa, niin siellä taustalla on todennäköisesti muutakin kuin pelkkä synnytyspelko.

Raamatussa sanotaan, että rakkaudessa ei ole pelkoa. Täydellinen rakkaus karkoittaa kaiken pelon. Itse voitan miehenä pelot huutamalla Jumalaa apuun. Pyhän Hengen voimaa ei annetya etukäteen tiukkaan tilanteeseen, vaan sillä kohtaa kun sitä tarvitaan. Usko on tässä se kriittinen tekijä. Jos sitä ei ole, pitää kai sitten vain antaa asioitten olla...mutta hei, olet arvokas Jumalalle sellaisena kuin olet. Etsi Häntä elämääsi. Moi.

Minä jos kuka olen ollut synnytyspelkoinen. Sen vuoksi lapsen hankkiminen jäikin myöhäiseen vaiheeseen eli 45-vuotiaana sain ainokaiseni. Voin kertoa sinulle, että synnytykseni oli täysin kivuton. Pyysin keisarinleikkausta ja minulle se luvattiin heti. Spinaalipuudustus selkärankaan laitetaan sellaiseen kohtaan selkärangassa, jossa ei ole kipupistettä. Minä puhun nyt omasta puolestani. Olen ollut 1990-luvulla selkäydinpunktiossa, jota pelkästin ihan hysteriaan saakka ja sekään ei sitten ollut niin kamala kuin olin luullut, mutta kivuliaampi kuin synnytys. Keskussairaalassa synnytyksen jälkeen kivunlievennystä sai niin paljon kun tarve oli. Kivun pelon takia sinun ei tarvitse jättää synnyttämättä. Ymmärrän sinun pelkosi hyvin, koska oma kivunsietorajani on aina ollut hyvin matala ja en esim. odotusaikana suostunut mihinkään alapään tutkimuksiin. En ollut ikinä käynyt gynekologilla, enkä irtosolunäytteenotoissa, koska kaikki nuo tuntuivat niin kamalalta. Tämä kaikki minun mielipiteeni, mutta ehdotttaisin sinulle kuitenkin keisarinleikkausta. Leikkaus kestää muutaman minuutin, et näe, et kuule, mutta olet tietoinen ja anestesialääkäri juttelee kanssasi "niitä ja näitä" leikkauksen ajan, jotta "unohtaisit" mitä on tekeillä. Lapsen saat viereesi sitten pestynä ja kapaloituna. En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, mutta olen monille synnytyspelkoisille kertonut oman tarinani siksi, että se ei sittenkään ollut niin kamalaa kuin mitä olisi luullut.

ET edes halua lapsia, mutta aiot tehdä niitä vain sen takia koska muut odottavat sitä sinulta??!!

Voiko noin idiootteja ihmisiä olla olemassa? Suomi on vapaa maa, täällä ei ole synnytyspakkoa (muuta kuin lestoilla). Älä mene tekemään lasta jos et sellaista 100% varmasti, omasta tahdostasi halua!

Voi rakas kanssasisar. Jos synnytyksestä on selvinnyt minä ja miljoonat muut, niin selviät sinäkin ! Kaikki tuetaan sinua, että älä pelon takia jätä edes yhtä lasta tekemättä. Yksii askel on jo, että otit asian puheeksi !

Pelot voittaa vain menemällä päin pelkoja. Synnytys on lopulta vain hetken kestävää, ei raskausaikakaan niin pitkä ole jos vertaat sitä elämän pituuteen. Itselläni raskausaika oli elämäni parhaimpia aikoja ja kaikki meni hyvin. Synnytys voi olla jopa helpompi kokemus kuin peloissaan kuvittelee. Toisille se on hyvin helppoa. Ja mikä ihana helpotuksen ja ilon tunne kun vauva on syntynyt maailmaan. Sen ilon takia kannattaa synnyttää.

Ei kaikkien tarvii hankkia lapsia - elämästä voi nauttia muutenkin -oikeesti! Älä vaan tee lasta sen takia että muut haluaa!

Luin vilkaisten kirjoituksia. Siis koskee ja sitten synnytys on ohi. Tuli mieleen oma synnytykseni. En pelännyt lainkaan synnytystä, mutta sen synnytyksen jälkeen jouduin vielä leikkaukseen, koska paikat repesi niin pahoin. Ja kävin vielä laitatuttamassa klipsit munajohtimiin, jotta uutta raskautta ei tule.

Nyt jos olisi lapsen hankkiminen uudelleen edessä, niin vastaus olisi ehdottoman kielteinen. Omasta lapsestani olen huolta pitänyt, mutta en kyllä näe, että äitiys on sanoisinko pakollista naisen elämässä. Kun mielessäni olen laittanut vaakakuppiin äitiyden hyvät ja huonot puolet, niin kyllä huonot asiat vie voiton.

Sanonkin, että hanki lapsi, jos haluat, mutta äitiyteen liittyy niin monia asioita vuosien varrella, että harkinta on todella paikallaan. Jotenkin äitiyden kielteisten asioiden esille ottamista pidetään tabuna, mutta minusta on vain suotavaa tiedosta lasta suunnittelevalle, että mitä se äitiys onkaan arkielämän keskellä.

-70 luvulla sanottiin et se on kuin paskan pukkais ja ketut. Kivulias on mut kyl sen kestin. Äitiä kyllä tuli ikävä.

olet siis 19v. paras synnytysikä tutkimusten mukaan.

miksi pohtia asiaa, ennenkuin se on edes ovella.

suomessa kun ollaan sairaalahoito on parempaa kuin monessa muussa maassa, saat varmasti tukea ja apua pelkoosi.

Pelkään käärmeitä aivan kamalasti. Mutta kohdattava se kyy oli, kun luikerteli kohti nurmella köllivää lastani. Mieti rauhassa, koetko äitiyden asiana, jonka eteen olet valmis kohtaamaan pelkosi. Onko isäsi ja muiden painostus niin merkittävä, että haluat hypätä tuntemattomaan? Äidinrakkaus oli voima, joka sai minut lähestymään käärmettä, jota normaalisti juoksisin karkuun.

Haluatko SINÄ lapsen? Yhtään lasta ei tarvitse synnyttää, jos ei koe olevansa valmis kantamaan vuosikausien huolta toisesta ihmisestä. Mutta jos sisimmässäsi tunnet, että haluat kokea äitiyden, löytyy ratkaisu varmasti. Aiemmista viesteistä voi lukea hyviä vinkkejä. Mutta asiantuntijoihin kannattaa olla yhteydessä - me muut olemme vain yksilöitä, joilla on omat ennakkoluulomme tai kokemuksemme.

Itselleni synnytys on välttämätön paha. Ei sitä innokkaana odota, mutta synnyttämättäkään ei voi lasta saada. Olen huomenna aamulla menossa sairaalaan käynnistämään toisen synnytykseni - ei kivaa, mutta ajattelin silti nukkua yöni. Olemme kaikki yksilöitä, kunnioitan pelkoasi, mutta tutki sisintäsi - jos todella itse haluat lapsen, selviät niin odotuksesta, synnytyksestä kuin lapsen hoidosta.

Sinulle suosittelisi, että hankit sitten lapsia/ lapsen kun olet ikäänkuin ajanut itsesi siihen ajatukseen positiivisesti sisään ja katselemalla hieman ympäristöäsi, voit huomata ettei synnyttäminen voi olla Sinulle sen vaikeampaa kuin muillekaan.

Älä kuuntele kenenkään höpötyksiä ja ota asioista selvä. Synnytyksestä on samanlaisia höpötyksiä kuin hammaslääkärillä käynnistakin.

Uskotko niitä vai pidätkö mieluimmin risaiset ja haisevat hampaat suussasi? - ihminen pystyy mihin vaan haluaa, ei kannata antaa hysterialle valtaa!!

Voin kokemuksesta kertoa, yhden lapsen synnyttäneenä, ettei siinä ollut mitään ylimaallista eikä likaista. päinvastoin hoitajat olivat ihania samoin lääkär.
Mutta kaikista ihanin oli se suloinenj pikkunyytti, jonka ansiosta tunsin itseni vähintään suurimmiltani neroksi !!!
Tsemppiä ei marinaa !!

toivoo Lapsestaan kiitollinen 63 mummi tänäpäivänä

Adoptoi. Ihan oikeasti.

Onneksi eletään aikakautta ja maassa, jossa saa valita hankkiiko kersoja. En oikeastaan välitä kivusta, mutta raskaus prosessina on jotenkin karmivan oksettava. Loinen paisuu sisällä monta kuukautta, venyttää vatsanahan kireäksi, sitten se täytyy puskea ulos (ja samalla varmana tyhjenee kaikesta muustakin) ja on pikemminkin ihme jos ei mikään paikka repeä. Hrrrr...

Ehkä elämäni sitten on tuomittu olemaan "köyhempää" kuin äitien, mutta olenpahan vapaa.

Minä se olen jättänyt lapsen "tekemättä" synnytyspelon vuoksi.
Kerran eräs 5-vuotias pikkutyttö kysyi minulta, miksi sinulla ei ole lapsia? Minä mietin että mitähän minä sanoisin tytölle ja ihmettelin vain että niin, ei minulla ole lapsia, miksiköhän niitä ei ole, en tiedä, vaan tyttöpä hyvin iloisesti kertoi että "minäpä tiedän", no minähän kysyin että no miksi?, tyttö niin iloisena sanoi minulle, "no kun sinä et ole synnyttänyt". Näin ne lapset tietää asiat, tämä pienen tytön toteamus on monesti ollut mielessäni.

Miksi kaikista asioista riidellään?? Miksi ei voida keskustella täällä mediassa järkevästi kuin reaalielämässäkin. Ei riitely edes auta ketään.

En ikinä kirjoita tänne mitään, mutta nyt oli pakko. Asia on niin lähellä sydäntäni.

Ensiksi: Älä luovu unelmistasi, KUN ne ovat omiasi! Varaat ajan pelkopolille neuvolan tai terveyskeskuksen kautta. Siellä saat oikeaa tietoa asioista.Voit purkaa siellä ahdistustasi ja pelkojasi ja Sinua kuunnellaan. Siellä voidaan seurata myöhemminkin mahdollisen raskauden kulkuasi ja tukea Sinua odotuksessasi. Voit myös miettiä kumpi olisi Sinulle paras tapa synnyttää: alakautta vai sectio, kun saat asiallista tietoa molemmista. Älä usko kaikkia kauhujuttuja; niitä piisaa alatiesynnytyksistä ja sectioista..

Toiseksi:Harkitse section mahdollisuutta, vaikka siinä puudutus laitetaankin, pisto kestää vain hetken. Minäkin pelkäsin kuollakseni synnytystä, mutta olen nyt kolmen lapsen onnellinen äiti. Minulle on tehty kolme kertaa suunniteltu sectio ja kaikki sujui hyvin joka kerta.Paitsi, että jouduin joka kertaa vaatimaan ja perustelemaan kantani asiaan monta kertaa pelkopolillakin. Sain kuitenkin joka kerta sectiopäätöksen ja olen siitä ikuisesti kiitollinen.

Suosittelen lämpimästi sitä synnytystä pelkääville (mikäli pelko ei kohdistu juuri leikkaukseen, niinkin voi olla). Jotkut synnytystä pelkäävät kyllä muuttavat mielensä ja haluavat synnyttää alateitse, sekin on mahdollista. Pelkopolilla toiveesi kirjataan ylös ja synnytyksen kulkua suunnitellaan paljon tarkemmin kuin yleensä. Pääset myös tutustumaan synnytyssaliin etukäteen, mikä voi rauhoittaa mieltäsi. Muista, että sairaalassa on aina mahdollista siirtyä leikkaussaliin tarpeen vaatiessa, eikä mikään ole poissuljettua ennen kuin vauva syntyy.

Kolmanneksi: Kaikki toisten synnytyskertomukset ja videot kannattaa jättää katsomatta. Olen kuullut sata kertaa kaikki ihmettelyt ja haukkumiset sekä huonoksi äidiksi leimaamisen, mutten välitä siitä, enkä lue mitään palstoja yleensä. Pahoitat vain mielesi niistä. Ketään ei auta tai rohkaise viisastelut siitä, kuinka joktkut evakot ovat kärsineet kurjista synnytysoloista. Me elämme vuotta 2014 Suomessa ja meillä naisilla on oikeus päättää kehostamme ja hoidostamme. Ja kaikki varallisuus asiat voi unohtaa saman tien. Lapset eivät tarvitse rahaa, vaan rakkautta ja aikaa!Tottakai kaikki maksaa, mutta siksi meillä on sosiaaliturva olemassa.

Neljänneksi: Varaudu siihen, että sinua yritetään painostaa kaikessa mahdollisessa äitiyteen liittyvässä (synnystystavasta imetykseen ja päivähoitoon). Kun olet raskaana, kaikki kyselevät vointiasi ja haluat ehkä jopa taputella massuasi. Sinua myös saatetaan yleisesti kommentoidaan mitoistasi (ennen ja jälkeen raskauden) ja kaikkea mitä teet tai et tee, voidaan arvioida hyvinkin kriittisesti, varsinkin toiset äidit. Muista aina, että olet ainoa äiti lapsellesi ja kun teet parhaasi, se riittää. Ja jos voimasi eivät riitä, haet ajoissa apua ja näin takaat lapsellesi parhaan mahdollisen lapsuuden.

Ja lopuksi:Muista, että sinulla on vain yksi elämä, elä se täysillä! Älä jää odottamaan parempaa päivää tai parempaa hetkeä, elä tänään. Huomisesta et voi koskaan tietää:)Jos haluat vauvan, kuuntele sydäntäsi! Älä anna kenenkään vähätellä tunteitasi tai painostaa sinua millään tavalla mihinkään, mitä et oikeasti halua. Sinun kehosi on vain Sinun ja Sinun elämää varten, vaikka vauva kasvaisikin vatsassasi. Toivon Sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää! Toivottavasti tästä oli Sinulle apua ja voit kulkea rohkeasti kohti unelmiasi ilman painostusta:)

Ps. Läheisesi ei todennäköisesti tarkoita mitään pahaa, he vain ovat innokkaita mahdollisesta raskaudestasi ja kiinnostus vain kasvaa, jos ilmoitat raskaudestasi! Yritä ajatella, että kaikki kyselijät välittävät Sinusta niin paljon, että heidän on pakko kysyä;)

Suomessa on ehkä liikaakin vallalla ajatus, että pitäisi huolehtia itse yksin omista asioista ja kenellekään ei kannata kertoa mitään. Voit huoletta naurahtaen vakuuttaa, että kerrot vauvauutiset varmasti heti, kun on kerrottavaa, ehkä se karkottaa uteliaimmat. TAI Ehkä he ovat vain kateellisia Sinulle ihanasta onnentäyteisestä elämäntilanteestasi:)

Lapsia ei nyt kannata alkaa tekemään "koska muutkin". Mutta jos jonakin päivänä raskaaksi päädyt, niin jo heti ensimmäisessä neuvolassa pyydät päästä pelkopolille. Sinne saa lähetteen jokainen kuka haluaa ja siellä voi käydä juttelemassa synnytyspelosta. Pelkopolilla käydään muutamia kertoja juttelemassa ja jos olet edelleenkin sitä mieltä että alakautta et halua/uskalla synnyttää niin saat sektion. Suomessa ei ketään voida pakottaa synnyttämään alakautta. Siihen yritetään taivutella ja tottakai suositellaan ensisijaiseksi synnytystavaksi, mutta siihen ei voida ketään pakottaa. Pelkosektioista on monenlaisia mielipiteitä, mutta ei pidä niitten antaa vaikuttaa, sinä itse päätät kropastasi.

Jokainen saa päättää itse haluaako lapsia vai ei, ei siitä paineita kannata ottaa :-) Minulla on kolme lasta,enkä jättäisi ainoatakaan synnyttämättä. Keskimmäinen syntyi luomusti kun kipulääkkeitä ei enää ehditty antaa. Silloin jännitti kyllä, mutta kipu ei kyllä ollut sen isompi kuin epiduraalilla tai spinaalillakaan. Kivunpelon takia ei kannata jättää lapsia hankkimatta, todellinen kysymys on haluaako lapsia vai ei, ja se on jokaisen oma asia.

Pyydä keisarinleikkausta.
Minun kohdalla synnytys oli kamalaa kipua 24 tuntia enkä koskaan halua sitä kokea uudelleen. Repesin ja nuori mies lääkäri vain nauroi ommellessaan ja sanoi korjaavansa minut entiselleen.
Olin niin väsynyt ettei hänen huumorinsa tehonnut yhtään.

Parasta on olla synnyttämättä. Maailmassa on jo nyt liikaa ihmisiä. Hanki adoptiolapsi

voi hyvä rakas ystävä, hanki lapsia tänänä påivänä käy leikkaus jos ei pysty taipelkää synnytystä.puhu heti hoitajalle kun tiedät olevasi raskaana.näin minä tein!!

Synnytyksiä ei tarvitse pelätä kun käyttää ehkäisyä. Silloin ei ole vaaraa että hetken hurmiosta menee koko elämä pilalle.

"...sosiaalinen paine alkaa olemaan kova. Joka puolelta tulee kyselyitä, että koskas niitä lapsia alkaa tulemaan."

Käske painua helvettiin kyselemästä asioita jotka eivät heille kuulu :@

"...joskus jopa töksäyttänyt suoraan ettei lapsia tule, ja sitten suututaan."

Ihan kunnolla vain ja kovempaa :)

"...ollut sitä mieltä, että en halua lapsia."

Ei kukaan pakota hankkimaan lapsia. Muu maailma pitää kyllä huolen, että liikakansoitus tulee uhkaamaan ikävästi maapallon ekosysteemiä.

Synnytyspelosta vapautumisen tärkein lääke on synnytys. Helppo ratkaisu.

Itse painiskelin saman ongelman kanssa, mutta pääsin yli kun ajattelin että se pelkäämäni "kipu" kestää vain vähän aikaa, ei kestä loppuelämää. Samalla metodilla on olen kolme kertaa mennyt synnytykseen, ja joka kerta ollut itsestäni ylpeä, ja vauvasta onnellinen.

vaikuttaa, että sinun pelko on ylikorostunut. Vain pieni osa niistä asioista, mitä pelätään toteutuu. Ja voihan pyytää taivaan isältä apua, Raamattu sanoo, että lapset ovat Jumalan lahja.

Ei se ole kuin hetken tuska ja kipu, joka unohtuu hetkessä. Nykyään käsittääkseni myös kipulääkitys on hyvää! ei muuta kuin lasten tekoon:9

Pelkäät synnytystä ja olet luopunut aikeesta hankkia lapsia, ja sitten kuitenkin kerrot, että olet pienestä pitäen ollut sitä mieltä, ettet hanki lapsia.. Jos nyt kuitenkin ensin päättäisit hankitko niitä lapsia vai et, mieti sitten vasta muut asiat. Et ole oikein balanssissa itsesi kanssa.

Parempi ryhtyy lesbox, nii ei tuu vahinkoa ja kirkkokin tykkää eikä urputa jostain ammattiavun hakemisesta.

Joo, älä tee kakaroi jos, pelkäät. Älä tee muutoinkaan ei se kannata moisii hankkii tääl on jo tarpeeks idioottei pikkuapinoi. Parasta ku ei ees mieti moisii juttui.

ei ainakaan sairaalassa, joss harjottelijoita, ja käytös töykeää tai koppava kätilö..

eka synnytys ihan kauhea ,ponnistus kesti vuorokauden ja lopulta imukupilla otettiin pois ,,,,,,,,seuraavat 2 tuli ihan itekseen ,puolen tuntia kipua kummassakin ,,,,,,,,,,,,,älä jätä tekemättä lapsia ,,kun nyt katson lapsiani olen kiitollinen että olin rohkea,,,,,,,,,,,,voimia sulle,,,,,,,,,,,,,

Polta tupakkaa raskauden aikana niin lapsi syntyy normaalia pienikokoisempana. Tässsä ei ole mitään eettistä ongelmaa koska mitään varsinaista vammaa ei aiheudu.

Synnytyspelko häviää samalla tavalla kuin kaikki muutkin pelot: menemällä niitä päin ja kohti reippaasti, pelkoa näyttämättä. tietoa keräten, tutustuen, opetellen ... Ja ymmärtäen, että et ole maailman eka etkä ainut naisihminen joka synnyttää - ja pelkää sitä.

Kiitos kaikille vastauksista.
Olen lukenut niitä suurella mielenkiinnolla.

Monia hyviä pointteja on tuotu esiin.

Olenkin päättänyt lykätä lapsentekoa ainakin viidellä vuodella.
Tänä aikana voin miettiä asiaa ja selvittää, onko mulla edes moiseen touhuun varaa. Kuten mainittiin, ei se lapsenteko mitään ilmaista ole.
Itse kuitenkin työkyvytön ja mies opiskelee korkeakoulussa, joten rahat ovat todella tiukilla. Ehkä joskus viiden vuoden kuluttua miehellä on työpaikka ja asiaa voi alkaa taas miettimään. Tämän seuraavat 5 vuotta aion käyttää asian tutkimiseen ja oman kehoni kuunteluun. Vaikka olenkin jo "yli-ikäinen" synnyttäjäksi viiden vuoden kuluttua, en silti stressaa. Ehkä siihen mennessä olen päässyt pelosta eroon, ja jonkinlainen biologinen kello heräisi.

Eniten mietityttää kadunko päätöstäni sitten vanhana, jos en lapsia teekään. Pitäisikö lapsia tehdä "varmuuden vuoksi"?
En todellakaan halua tehdä lasta, mikäli tiedän että elän jo ennestäänkin kädestä suuhun -menetelmällä. Rahaa ei vain ole. Lapsetkin ovat niin vaikeita. Varsinkin teini-iässä. Miten kestän sen, tällä hetkellä kuulostaa mahdottomalta idealta, hermot riekaleina jo muutenkin.

Tällä hetkellä kun punnitsen hyviä ja huonoja puolia, on huonoja enemmän, enkä todennäköisesti lapsia tee. Annoitte kuitenkin paljon hyviä näkemyksiä asiasta - kiitos siitä!

On oma asiani, teenkö lapsia vai en. Joillekin lapset ovat kaikki kaikessa - itse en kuitenkaan tunne juuri mitään näitä pieniä nyyttejä kohtaan. Sukulaisillani on jokaisella lapsia, joita pidellessäni joudun vääntämään tekohymyn kasvoille. "Joo, on se ihan söpö" vaikka mitään tunnekuohua ei synny. En tiedä onko tämä normaalia - herääkö äidinvaistot synnytyksen jälkeen?

älä sitä pelkää ajattele sitä että synnytät oman lapsesi

Moi,

Itselläni kaksi lasta joista vanhin 15 ja nuorin 10. Eka synnytys pitkä ja vaivalloinen. Kätilö suuttui kun kuuli että otan epiduraalin. Sanoi minulle vuoronsa lopuksi että hänen ei tarvitse antaa mitään vinkkejä synnytykseen sen takia että otan epiduraalin.

Toinen synnytys oli myös kivulias koska kalvot puhkaistiin ja synnytys lähti rytinällä ja kivulla käyntiin. Ja tämä kätilö lopuksi sanoi että jos on jotain valittamista niin kerro sitten nyt ettei tarvitse lehtien palstoilta lukea? Hyvin töykeä ja mykkämäinen. Ei myöskään varoittanut ennalta että leikkaa välilihan vaan leikkasi sen kun ponnistin ja sitten tunsin vain järjettömän kivun kun sakslilla silvottiin :(

Synnytyksen jälkeen tietenkin välilihan leikkaushaavat olivat todella kipeät pitkään. Ja inhottavaa :/ ällöttävää :/ ikävä kyllä. Toinen arpi ensimmäistä pahempi ja joskus myös vaivaa ikävästi.

Pahinta on ollut kuitenkin henkilökunnan kylmyys itse synnytyksessä. Siskoni kertoi että niiden kuuluu olla sellaisia kuulemma synnyttäjien takia. Että muka pitää pysyä kovana eikä saa heltyä millään tavalla synnyttäjälle että tämä veisi kunnialla homman loppuun :/

Minä olin 30, kun tulin raskaaksi. Tavallaan aika vanha siis. Olin itse asiassa aivan varma, että niitä lapsia ei tule. Pelkäsin, etten osaa hoitaa lapsia, pelkäsin synnytystä, pelkäsin imetystä, pelkäsin oikeastaan melkolailla ihan kaikkea.

Todella iso asia minulle on mahtava aviomieheni. Pystyin puhumaan hänelle kaikista peloistani ja hän suhtautuu asioihin rauhallisella, järkevällä tavallaan.

Käy juttelemassa vaikka ammattiauttajalle peloistasi! Älä ainakaan jää hautomaan niitä yksin.

Jos et lapsia halua, niin oukei. sehän on ihan ok. Mutta jos et yritä lasta vain koska sinua pelottaa - sitä saatat katua vanhemmiten ja paljon.

Minulla on nyt kaksi lasta, molemmat luomuna synnytetty - olosuhteiden pakosta, kärsin raskausajan trombosytopeniasta, eli verihiutalealenemasta, enkä siksi saa epiduraalia. Jälkimmäinen lapsi meni vielä hätäsektioon, kun tuli isoja komplikaatioita. Sattuiko? Juu. Sattuiko niin, että katuisin synnytyksiä? No ei. Tekeehän se kipeää, mutta jotenkin se kipu on ...vain siinä hetkessä.... Kun lapsi on syntynyt, luonto tupsauttaa kasan hormooneja aivoihisi ja eikä satu enää yhtään. Se on kerta kaikkiaan todella ihmeellinen tapahtuma.

Olin 33-vuotias kun aloin odottamaan esikoistani. Pelkäsin itsekin synnytystä ihan hirveästi. Lapsi oli mennyt 2 viikkoa yli ja kaikista eniten pelkäsin käynnistystä, koska olin kuullut tästä kauhutarinoita :/. Loppujen lopuksi synnytys käynnistyi itsestään, kaikkinensa tähän touhuun meni n.5h..sain aluksi kipupiikin olkavarteen ja myöhemmin myös epiduraalin. En tuntenut kipua laisinkaan ja synnytyksestä jäi kaikinpuolin erittäin hyvä kokemus, ainakin Oulussa kätilöt ja lääkärit olivat todella mahtavia!