Kaamos väistyy Soffiina!

Tänään 17.1 nousee aurinko Suomen pohjoisimmassa kolkassa ja kaamos päättyy sielläkin. Muistatkos Soffiina Sakari Topeliuksen tähän päivään ja kristinuskoon liittyvän vertauskuvallisen kertomuksen Sampo Lappalaisesta, saamelaispojasta, joka seikkaili noilla seuduilla. Kertomuksen alkupuolella Sammon äiti harmittelee sitä, kun Sampoa ei oltu vielä kastettu:

”Ei tässä kunnian kukko laula, jos ei poikaa saada kastetuksi”, sanoi ämmä. ”Sudet hänet vielä vievät tuolla vuorilla. Taikka saa hänet Hiiden kultasarvinen poro kynsihinsä, ja Herra varjelkoon! kuinka pojan sitte käy, kun ei vielä ole kastettu?”

Sampo kuvaa tässä vaiheessa siis jokapäiväistä ihmistä, joka ei ole vielä löytänyt tietään Jumalan yhteyteen. Hän näkee kuitenkin pian isänsä näyttämän auringon enteen eli pääsee kutsumukseen (klesis):

”Se on auringon ilmoittaja. Huomenna tai ylihuomenna saamme kenties jo nähdä auringonkin. Katsopas, kuinka kummasti tuo valo punaa Rastekaisen huippua!”

Jokapäiväisten ihmisten tavoin Sampoa kuitenkin kiinnostavat enemmän aivan vastakkaiset voimat, synnin houkutukset, joita kuvaa Rastekaisen tunturilla asustava pelottava Vuoren haltija:

"Sampo katseli länteen päin ja näki, kuinka lumi kauas hohti punaiselta Rastekaisen synkällä huipulla, jota hän ei pitkään aikaan ollut silmin erottanut. Heti johtui hänelle mieleen, kuinka ihmeellisen ihanaa olisi, jos saisi etäältä nähdä vuoren haltian."

Ihminen kuvittelee voivansa antaa pirulle pikkusormea. Näin myös Sampo:

”Minä ajelen vähän, hyvin vähän matkaa vaan, Rastekaista kohden”, ajatteli hän itsekseen

Rastekaiselle päästyään Sampo lumoutuu:

"Siellä istui suuri vuoren haltia istuimellansa, joka oli pilvihin pistävä kallion huippu, ja katseli kauas vuorien ja laaksojen yli yön pimeässä. Päässä oli hänellä myssy valkoisista lumipilvistä; hänen silmänsä olivat täyskuun näköiset, kuin se nousee metsän takaa; hänen nenänsä oli kuni vuoren huippu; hänen suunsa kuin vuoren rotko hänen partansa kuin pitkistä jääpuikoista tehty töyhtö; hänen käsivartensa olivat niin paksut kuin suurin honka vuorella; hänen kätensä kuin kuusen havut; hänen säärensä ja jalkansa kuin kelkkamäki talvella, ja hänen avarat turkkinsa kuin lumivuoret."

Kun Vuoren haltija julistaa auringon kuolleeksi, ryhtyy Sampo vastarintaan:

”sinä valhettelet, vuoren haltia, sinä valhettelet! Eilen näin minä auringon ilmoittajan taivaan rannassa, eikä aurinko ole kuollut. Kyllä sinun partasi vielä sulaa, kunhan juhannuksen aika alkaa lähestyä.”

Vuoren haltija suuttuu ja usuttaa sudet Sammon kimppuun. Silloin kuitenkin aurinko nousee Rastekaisella ensimmäisen kerran pitkään aikaan ja sokaiseen Vuoren haltijan hetkeksi. Sampo saa silloin avukseen kultasarvisen poron, joka lähtee viemään häntä turvaan:

”tule, tule, armas lapseni, nyt meidän tulee kiiruhtaa pois, sillä muutoin sudet syövät meidät suuhunsa!”

Näin Sampo tulee herätyksen tilaan ja alkaa tehdä parannusta.

Sampo pääsee lopulta juuri ja juuri turvaan Inarin pappilan portista, kun Vuoren haltija huutaa ulkona:

”Avaa ovi vuoren haltialle! Täällä on kastamaton lapsi, ja kaikki pakanat ovat minun omiani.”

Mutta samassa pappi ottaa hän vettä astiaan ja kastaa Sampo Lappalaisen kristityksi ihmiseksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen sanoen Vuoren haltijalle:

”mene tiehesi, sinä yön ja talven kuningas, sillä tämän lapsen kanssa sinulla ei ole niitäkään tekemistä! Jumalan armon aurinko paistaa nyt Sampo Lappalaisen yli, eikä hän enää kuulu sinun, vaan Jumalan valtakuntaan!”

Siinä Sampo siis astui valittujen (eklektos) joukkoon ja pääsi Valtakunnan suojaan.

Hyvä symbolikertomus suomalais-kansallis-kristilliseltä tarinankertojalta, Sakari Topeliukselta.

Koko tarina täällä:
http://www.gutenberg.org/files/16314/16314-h/16314-h.htm#22