Kyllä se huijausta ntäysin on. Minä viime vuoden puolella kauan sitten voitin muka pienen summan rahaa, enkä ole vieläkään saanut sitä. Ei ole edes kysytty mihin sen voisi lähettää. OLEN SITÄ MIELTÄ,, ETTÄ JOKA PUOLLUSTAA KO PELEJÄ ON HENKILÖ JOKA KUULUU PELIFIRMAN NIIHIN IHMISIIN JA LÄHEISIIN, JOTKA POMIVAT NE RAHAT. PELEISSÄHÄN EI SAA HARHAUTTAA JA VOITTOLISTAT PITÄÄ OLLA NÄKYVISSÄ KUTEN VEIKKAUKSELLA JA RAYLLA. EIHÄN NIITÄ LISTOJA VOI OLLA KUN PELIFIRMA SUURIMMAKSI OSAKSI SOITTAA ITSELLEEN RAHAT JA HUIJAA KANSAA. Ihmisten pitääisi lopettaa soittaminen. Eikä ole myöskään oikein että TV vero on suuri ja toistakymmentä tuntia vuorakaudessa tulee rahakeräyshuijausta monelta kanavalta , niin ei todellakaan ole oikein. Aina läheskään ei hyväksytä oikeita vastauksia ja sitten muka ei löydy oikeita vastsauksia.Pelifirma on täysin huijari Espoosta. Tällainen täytyy kieltää. ÄLKÄÄ SOITTAKO.
Eurojahti täydellistä huijausta
pAHALTA HAISEE
19218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Eikö tästä ole jo useita keskusteluita, joissa sinäkin jauhat tuota samaa. Tarviiko noihin soitella ja niitä katsella jos aiheuttaa noin suuria tunteita.
Vain tyhmät ja höynäytettävät noihin soittelee. Näköjään epätoivoisia hölmöjä höynäytettäviä löytyy jokaiselle illalle. Fakta on se että nämä pelien organisoijat pystyvät mielin määrin manipuloimaan ja huijaamaan soittajia mukamas helppojen tehtävien ja helpon rahan toivossa. Kulut pitää saada katetuksi.
Joo..täytyyhän manipuloivan huijarin kulut korvata..:) Sehän on OIKEUS ja KOHTUUS!! Totta se on,et mitä täällä vaan maristaan..tehkää jotain,MINÄ TEEN!!
Nyt kannattais ottaa yhteyttä MOT - ohjelman tekijöihin, kun MOT on ylen ohjelma ja ovat tunnetusti paljastaneet kaikenlaista vuosien varrella. Kun näkyy olevan paljon pettyneitä ja huijauksen kokeneita. Jos MOT puhkaisee kuplan ja moiset maikkarin , nelosen, subin tms peliohjelmat sais loppumaan...vinkiksi vaan..
Joo sinne vaan vinkkiä menemään. Ketä kiinnostaa. Ei ole maailman ensimmäinen eikä viimeinen "tyhmiltä rahat pois" -tyyppinen rahastus. Niitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Mitään rikosta ei ole tapahtunut. Ihan vapaasti voi jättää soittamatta jos epäilee huijaukseksi, niin ei menetä mitään. Hyvin yksinkertaista.
Kyllä tässä jotain arpajaislakia jos ei rikota niin kierretään ja puhutaan muunneltua totuutta.
Eurojahti ei ole arpajaiset. Ei muuta kuin rikosilmoitusta tekemään jos kerran rikos on tapahtunut. Kovasti täällä uhotaan miten varmasti huijausta ja rikollista toiminta on, mutta kukaan ei vaivaudu kuitenkaan rikosilmoituksia tekemään vaan tyytyy täällä paasaamiseen.
Olet ihmistyyppiä "Lannistaja" joka ampuu muiden ajatukset alas sen kummempia pohtimatta. Meidän firmasta tuollaiset ilmapiirimyrkyttäjät on saanut kenkää jo ajat sitte. Saavat ihmiset pohtia asioita vaikkapa heikompien puolustamiseksi.
Eurojahti noudattaa arpajaislakia, niin kuin kaikki muutkin rahapelit.
Jos se kerran noudattaa lakia, niin mikä ongelma tässä sitten on, muuta kuin osallistujien tyhmyys?
Suomessa rahapelitoimintaa saa harjoittaa vain Veikkaus ja RAY, joten Eurojahti ei ole rahapeli.
Sanotaanko arpajaislaissa, että pitää ilmoittaa pelin alussa kuinka pitkä peliKierros/aika on kussakin pelissä? Veikkauksen peleissä tiedetään että sen ja sen pelin kierros kestää xx päivää.
Muistelen, että joku vuosi sitten oli samantyyppisiä kuin eurojahti tms ja pelikierros oli tiedossa. Se saattoi olla viikkojakin, eli suurpotti tuli jakoon esim juhannusaattona ja siihen saattoi osallistua yötä päivää... olisi reilua ilmoittaa kuin kauan pelikierros kestää.
Tää jahti ei oo ARPAJAISET eikä RAHAPELI,lainsäädäntöä eikä valvontaa ole löytynyt mistään..Täysin VILLIÄ toimintaa!! Olen koittanut selvittää mahdollisuuksia vaikuttaa..Tuottajalla kai joku lupa Sisäministeriöstä(poliisihallinto),niin ainakin Maikkari väittää,joten heillä ei ollut mitään MOITITTAVAA!! Kansanedustaja ei lähde paneutumaan asiaa... Tuottajan firma(Londur Oy) tuore,viime keväällä rekisteröity yhtiö,ei tietenkään kommentoi eikä avaa toimintaansa! Jotenkin tää olis saatava julkiseen keskusteluun!?
Kokeile lehtijuttua. Ilta-Sanomat ei taida olla sidoksissa mainoskanaville, joten saattasivat tehdä jutun. Ja isot lööpit. Iltalehtin taas ei ottas juttua, kun sidokset on.
"Ilta-Sanomat ei taida olla sidoksissa mainoskanaville"
Juu, ei ole. Ei kuulu esimerkiksi Sanoma-konserniin johon ei kuulu myöskään sellainen kuin Nelonen Media, joka ei ainakaak pyöritä sellaista Suomen toiseksi suurinta kaupallista tv-kanavaa, jonka nimi ei ainakaan ole Nelonen. Tällä kanavalla ainakaan myöskään pyöri vastaavia visailuohjelmia.
Uskokaa jo, ketään ei kiinnosta. Ja vaikka kiinnostasi, kukaan teistä ei uskalla tehdä mitään muuta kuin uhota Suomi24:ssä.
Vuosia sitten ko tyypin pelit olivat mm ringa ling - nimellä ja mitä miitä nyt olikaan, niin voitin kerran ringalingin pelissä. Se oli ko firman viimeisiä hetkiä ( kai meni konkkaan tms) ja pian oli ilta-sanomissakin Iso uutinen, kun pelifirma ei maksanut voittojaan. Ihmiset kokivat tuleen petetyksi ja lehden jutussa oli haasteltu pettyneitä , voittojaan odottavia ihmisiä. Firman puolelta kertoivat , että kyllä kaikille maksetaan voitot ja tulihan se sitten viiveellä. En tajua, miten satuin voittamaan, yritin muutaman kerran ja tärppäsi ja sen jälkeen kun tuli uudet jutut kuvioon, yritin vielä pari kertaa, mutta ei ollut enää samaa kuin ringalingissä. En ole kokeillut, enkä kokeile enää.
Eli Ilta- Sanomat kyllä uutisoi silloin, vai kumpi lehti se oli ja oli isot lööpit !!
Nyt tässä onkin uus hyvä jännityksen kohde..Ehtiivätkö 5tunnin soittovedätyksen jälkeen ottamaan ennen kuutta "kierroksen parhaan pelaajan"!):) Muutenkin sekoilevat aina vaan järkyttävämmin...LOPUN ALKUA...:)
Meinaa sitä että tekee ringalingit pian. Ennen loppua, tosiaan. Ja voittajat jäävät ehkä tyystin nuolemaan näppejään... ringalingissä kyllä sitten maksoivat vaan meni kuukausia... ja iltiksessä oli juttua aikoinaan kun pelifirma lopetti ja voittajat eivät saaneet rahojaan.
STILL GOING STRONG.......