Cursor epäonnistunut tehtävässään?

Satamasta

13

558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Firma x

      Saimme tiedon eräässä yhteydessä suoraan Cursorin edustajalta, että heillä on menossa markkinointihanke Norjan off-shore- ja telakkateollisuuden tarpeiden hyödyntämiseksi.

      Tiedustelimme sitten heiltä tarkemmin kirjeitse, millaista projektia he olivat toteuttamassa Norjan markkinoilla, voidaksemme saada mahdollisesti jotain tukea omiin myyntiponnisteluihimme ko. markkina-alueella.

      Cursor ei vastannut mitään.

      Tiedustelimme asiaa uudelleen kirjeitse.

      Cursor ei vastannut edelleenkään mitään.

      Cursorin missio lieneekin jokin muu, kuin paikallisten yritysten toimintaedellytysten kehittäminen ja parantaminen. Sen vuoksi lienee parempi että Hamina perustaakin oman paikallisia yrittäjiä ja yrittäjiksi aikovia palvelevan elinkeinotoimiston.

      Cursor Oy on varmasti keskeinen syy siinä, että Kotka-Haminan seutu on jatkuvasti EK:n yritysilmapiiritutkimuksissa peränpitäjänä.

    • Vahvaselkä T.

      Cursor Oy on kouluesimerkki liian byrokraattiseksi paisuneesta organisaatiosta, jossa organisaatio työllistää työntekijänsä erilaisilla omilla prosesseillaan, hankkeillaan ja tehtävillään. Asiakkaita ei enää kaivata palveltavaksi.

      Cursor ei todellakaan edusta sellaista toimintaa, jossa Haminan kaupungin kannattaisi olla mukana. Päinvastoin.

    • Haminan yrittäjä

      Minä olen kanssa pettynyt Cursorin toimintaan. Nimenomaan siellä puuhastellaan omassa porukassa organisaation sisällä ja yhtiön varsinainen tehtävä on unohdettu kokonaan. Otetaan esimerkiksi vaikka Cursorin patentoima BioA consept. Onko Cursorin tehtävä toimia teknologian kehittäjänä ja asiantuntijana? Miten paljon tähän hankkeeseen on käytetty rahaa tähän mennessä (esim. Patentointi yms)? Onko mitään konkreettista näyttöä, että consepti toimii myös muualla kuin powerpoint- esityksessä? Milloin hanke alkaa poikimaan työtä alueelle? Käsittääkseni hanketta on sorvattu useita vuosia. Tämä on vaan yksi esimerkki Cursorin lukemattomista hankkeista. Itse miellän kehitysyhtiön tehtäväksi paikallisen elinkeinoelämän palvelemisen. Yhtiön tulisi auttaa paikallisia yrityksiä työllistämään ja houkutella uusis yrittäjiä paikkakunnalle. Myös pienet kelpaavat eikä aina yritetä houkutella suurta ja mahtavaa. Suurista on huonoja esinerkkejä Googlea lukuunottamatta. Käsittääkseni Cursorin rooli on ollut hyvin vaatimaton googlen tapauksessa.

      • E. P.

        Enpä tiedä, mutta tuo BioA näyttää hiukan kuolleena syntyneeltä ajatukselta. Tarkoitus lienee kenties ollutkin vain hankkia julkista tukirahaa ihan työllisyyspoliittisista syistä?

        Kritiikkini kohdistuu siihen, että BioA ei ole nähdäkseni noteerannut selvityksissään prosessien hukkalämmön talteenotossa uusia laitosmittakaavan lämpöpumppusovellutuksia lainkaan. Kyseessä on kuitenkin aina laitoksen kannalta hyötynäkökohtien ja tuottojen vertailu: Levän kasvatus vs. energian talteenotto. Lisäksi levän kasvatuskin on jo vanha juttu.
        Voidaankin kysyä, kannattaako kolmipyöräistä autoa alkaa kehittämään tyhjältä pöydältä, kun nelipyöräisiä laadukkaita autoja on jo kaupat täynnä?

        http://www.bioclus.eu/fi/files/8_Järvinen_Bio refine Tech ja BioA.pdf

      • Haminan yrittäjä
        E. P. kirjoitti:

        Tarkoitukseni oli käyttää BioA:ta vain yhtenä esimerkkinä. En tunne konseptia kovin hyvin, mutta lähtökohtaisesti asiat eivät ole hallinnassa jos kehitysyhtiö ottaa itselleen teknologian kehittäjän roolin? Onko kehitysyhtiön työntekijöillä oikeasti riittävää prosessi-ja teknologia osaamista? Mielestäni tälmänkaltainen osaaminen täytyy olla alan yrityksillä eikä kehitysyhtiöllä. Tietysti kiva se on työajalla kaikkea kehitellä, jos organisaatio sen sallii. Välillä siinä lomassa pyörii kansainvälisillä messuilla asian tiimoilta.

      • E. P.
        Haminan yrittäjä kirjoitti:

        Helppoa rahaa ilman tulosvastuuta. Siltä tuo Cursorin toiminta valitettavasti näyttää.

    • EK:n tutkimus
      • .........

    • LK/xx

      Yritysten kannattaa äänestää jaloillaan ja poistua Cursorin vaikutusalueelta.

      Olemme käynnistäneet viime kesänä toisella pikkakunnalla (Uusimaa) toisen tuotantoyksikön. Jo nyt se on liikevaihdoltaan suurempaa, kuin Kotkassa 10 vuotta tahkonnut vanha yksikkömme.

      Kotkassa yrityksemme ei saanut Cursorilta sellaista palvelua, kuin olisi ilmeisesti pitänyt.

    • hjkhkjhj

      KySa 26.1.2014 kertoi laveasti, kuinka "Luonnonrauha on hyvä tuote". Lehtimiehen innostunut hehkutus kauniista koskemattomasta luonnosta hyvänä tuotteena sai monet hymistelemään tyytyväisenä. Mutta onko se oikeasti ihan näinkään?

      Pitäisi aina muistaa, että matkailu on aina sesonkiluonteista toimintaa ja alan työntekijöiden ongelmana on pienen palkan lisäksi työn sesonkiluonteisuus.

      Cursorin toiminta yrittäjien aktivoimiseksi alalle tuntuukin hiukan keinotekoiselta ja kertookin enemmän siitä, että taas on saatu jostakin "ilmaista" rahaa repullinen ja se pitää vain käyttää pois.

    • Latimeria
    • Hallan Visa

      Kuinkahan paljon Googlen 400 miljoonan investoinnit ovatkaan lämmittäneet Kotkan talousaluetta? Työttömyys on ainakin hiipinyt ylöspäin aivan kuin Googlen investointia ei olisi olemassakaan.

      Onko jollain tietoa?

    • rahantuhlausta

      Cursor kirosanaksi Haminan seudulla.!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5795
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      45
      5305
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3698
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3653
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      90
      3211
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2874
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2720
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2370
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1834
    Aihe