Hellarienkin tulevaisuutta

Suuren herätyksen sateet tulevat Suomeen, kuten Hilja Aaltonen profetoi. Tulee itkuherätys … kansakunta itkien rukoilee.

Herätys ei tule vain rukoilemalla. Meidän seurakuntalaisten pitää myös herätä ja alkaa toimimaan

Pyhän Hengen pilvi on yhä Suomen päällä, mutta jokin pidättää. – Pakkasyö on käynyt vainion ylle joka kirkossa. Pelkään, että tarvitsemme kansakuntana vielä vaikeat ajat. Aineellinen hyvä on paaduttanut suomalaiset. Yltäkylläisyys on auttanut meitä pakenemaan Jumalaa. Samaan aikaan olemme penseitä jakamaan paljostamme niille, joilla ei ole mitään.
“Herätys alkaa ison kirkon piiristä, ja lopulta jokamiehen pellolla sataa”.

“Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” – Matt. 5:14-16

Hilja Aaltosen haastattelu Suomen Viikkolehdessä Nro 43, 24.10.2001.

- Minä odotan nyt sellaista vanhanaikaista herätystä. Minulle on näytetty kaksi miestä – en ole nähnyt kasvoja, vaan niskat – jotka Jumala ottaa huutavan ääneksi Suomessa. Se on ihana aika, ei pitkä mutta väkevä ja raitis. Odotan, että se alkaa armolahjojen kentästä. Ei hurmosliikkeenä, vaan hiljaisena ja jykevänä, Jumalan sanan mukaisena. Sairas paranee kesken evankeliumin saarnan pyhässä vakavuudessa ja me näemme ihmeitä.

Kommenttini profetiaan: Uskon, että herätys on tulossa Suomeen, mutta ennen sitä koittaa vaikeat ajat Suomelle. Ruuan hinta nousee pilviin, ja Venäjä hyökännee Suomeen, kuten eräs uskova sisar toteaa sähköpostitse:

“Rukouksessa sain eilen Israelin lipun sekä sen perään Suomen lipun- Pyysin tähän selvennystä johon sain vastauksen:

Finland = loppumaa sekä Helsinki eli hel niinkuin ******** ja sin tehdä syntiä, pahennus, langeta. vielä tuli että meillä on siniristilippu ja samat värit lipussamme kuin Israelilla sekä raamatun kohta-Israelin temppeliä tullaan rakentamaan kaukaisista maista sekä toinen kohta että kauhu nousee pohjolasta.

Jumalan lähestyvä varjo, kauhu, nousee pohjolasta. Syntinen jumalaton ihminen pelkää Jumalaa aivan eri tavalla kuin syntinen uskova. Näinpä Suomesta nousee Jumalattomille kansoille kauhistus, kunnes alkaa Pohjolan Valon herätys! Ihmiset joutuvat kauheaan tilanteeseen hyvin pian, jossa mm. Venäjä hyökkää, lama vie kaiken leivän pöydästä ja infrastruktuurimme romahtaa, josta olimme niin ylpeitä.
12105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Uskovat tietää kyllä mitä tuleman pitää tällaisesta menosta. Helluntai srk. paljon profetallisia ihmisiä, joiden kautta Herraa puhuu ja on puhunut paljon tulevista vaikeista ajoista.
Ja kansako jatkaa se kuuluisa peite silmillä ja kansan uutiset raamattuna.

Äänestä
  • Jumala ei käytä profeettoja enää. Viimeinen profeetta oli Apostoli Johannes. Ilmestyskirjan lopussa varoitetaan hyvin selkeästi, että Jumalan puheeseen ei enää voi mitään lisätä tai ottaa pois. Kovat rangaistukset on luvassa näille kotikutoisille valheprofeetoille, jotka valehtelevat ja syyttävät Jumalaa valheistaan! Helluntaiseurakunta on katolismin uusi ansa, täynnä vääriä opettajia, vääriä profeettoja ja valheveljiä. Tämä uskonto on yhtä kaukana Raamatusta kuin katolinen veljeskirkkonsa!
    Jumala on luvannut rangaista myös niitä, jotka seuraavat näitä vääriä profeettoja!

    Äänestä

  • Valvokaa! kirjoitti:

    Jumala ei käytä profeettoja enää. Viimeinen profeetta oli Apostoli Johannes. Ilmestyskirjan lopussa varoitetaan hyvin selkeästi, että Jumalan puheeseen ei enää voi mitään lisätä tai ottaa pois. Kovat rangaistukset on luvassa näille kotikutoisille valheprofeetoille, jotka valehtelevat ja syyttävät Jumalaa valheistaan! Helluntaiseurakunta on katolismin uusi ansa, täynnä vääriä opettajia, vääriä profeettoja ja valheveljiä. Tämä uskonto on yhtä kaukana Raamatusta kuin katolinen veljeskirkkonsa!
    Jumala on luvannut rangaista myös niitä, jotka seuraavat näitä vääriä profeettoja!

    Aivan Hilja Aaltonen on osoittautunut itse vääräksi profeetaksi. koska tuo mitä vietin aloituksessa sanottiin olisi pitänyt toteutua jo ennen Hiljan kuolemaa.

    Ja raamatussa sanotaan vapaasti kerrottuna, jos keskuuteenne nousee profeetta, joka profetoi eikä tuo sanoma toteudu, niin älkää häntä kuulko.

    Joten, Tulkoon siis Valkeus, Jumala on näinä viimeisinä päivinä puhunut Poikansa Jeesuksen kautta.

    Äänestä

  • huomEiHiljanKautta kirjoitti:

    Johan paholainen huomasi tilaisuutensa.
    Mistään tarkasta ajasta ei Hilja puhu. Kertoo vain, mitä ymmärtää Herralta saaneensa.
    Profeetan virkaa ei asettele päällensä. Sen tekee joku muu asiaton, ymmärtämätön.

    Äänestä

  • jee,jeee kirjoitti:

    Johan paholainen huomasi tilaisuutensa.
    Mistään tarkasta ajasta ei Hilja puhu. Kertoo vain, mitä ymmärtää Herralta saaneensa.
    Profeetan virkaa ei asettele päällensä. Sen tekee joku muu asiaton, ymmärtämätön.

    Valhetta valheen

    Äänestä

Tunnistatko tulevaisuutesi?

Äänestä

Uskotko sinä?

Äänestä

---

Äänestä
  • Katolisten ja helluntaikarismaattien ennustukset ovat aivan samaa kuin horoskoopit, kädestä ennustukset, tarot-kortit tai muut meedioiden ja shamaanien palvelukset. Niille vain yritetään saada kristillinen sisältö, vaikka henki on sama! Takana on eksyttämisen lisäksi myös raha ja maine.

    Äänestä

Jumala puhuu omilleen. Ei ole mykkä, ei eloton. Profeetta sanan käyttö on kokenut inflaatin, sillä ei se ole profeetta, jolle Herra puhuu nykyisin. Herra puhuu omilleen ja Hilja Aaltonen oli Jeesuksen Kristuksen oma.

Äänestä
  • Nyt Hilja ainakin tietää totuuden, siitä mitä tarkoittaa Tämä ilmestyskirjan sana.

    Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. Hän, joka näitä todistaa, sanoo:
    "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus! Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen

    Äänestä

Et kai sinä tarkoita, että Hilja olisi vääristänyt Jumalan sanaa tai Häneltä saamaansa sanomaa, et kai? Herra nöyrä palvelija.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

On tässä kirjoitti:

Suuren herätyksen sateet tulevat Suomeen, kuten Hilja Aaltonen profetoi. Tulee itkuherätys … kansakunta itkien rukoilee.

Herätys ei tule vain rukoilemalla. Meidän seurakuntalaisten pitää myös herätä ja alkaa toimimaan

Pyhän Hengen pilvi on yhä Suomen päällä, mutta jokin pidättää. – Pakkasyö on käynyt vainion ylle joka kirkossa. Pelkään, että tarvitsemme kansakuntana vielä vaikeat ajat. Aineellinen hyvä on paaduttanut suomalaiset. Yltäkylläisyys on auttanut meitä pakenemaan Jumalaa. Samaan aikaan olemme penseitä jakamaan paljostamme niille, joilla ei ole mitään.
“Herätys alkaa ison kirkon piiristä, ja lopulta jokamiehen pellolla sataa”.

“Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” – Matt. 5:14-16

Hilja Aaltosen haastattelu Suomen Viikkolehdessä Nro 43, 24.10.2001.

- Minä odotan nyt sellaista vanhanaikaista herätystä. Minulle on näytetty kaksi miestä – en ole nähnyt kasvoja, vaan niskat – jotka Jumala ottaa huutavan ääneksi Suomessa. Se on ihana aika, ei pitkä mutta väkevä ja raitis. Odotan, että se alkaa armolahjojen kentästä. Ei hurmosliikkeenä, vaan hiljaisena ja jykevänä, Jumalan sanan mukaisena. Sairas paranee kesken evankeliumin saarnan pyhässä vakavuudessa ja me näemme ihmeitä.

Kommenttini profetiaan: Uskon, että herätys on tulossa Suomeen, mutta ennen sitä koittaa vaikeat ajat Suomelle. Ruuan hinta nousee pilviin, ja Venäjä hyökännee Suomeen, kuten eräs uskova sisar toteaa sähköpostitse:

“Rukouksessa sain eilen Israelin lipun sekä sen perään Suomen lipun- Pyysin tähän selvennystä johon sain vastauksen:

Finland = loppumaa sekä Helsinki eli hel niinkuin ******** ja sin tehdä syntiä, pahennus, langeta. vielä tuli että meillä on siniristilippu ja samat värit lipussamme kuin Israelilla sekä raamatun kohta-Israelin temppeliä tullaan rakentamaan kaukaisista maista sekä toinen kohta että kauhu nousee pohjolasta.

Jumalan lähestyvä varjo, kauhu, nousee pohjolasta. Syntinen jumalaton ihminen pelkää Jumalaa aivan eri tavalla kuin syntinen uskova. Näinpä Suomesta nousee Jumalattomille kansoille kauhistus, kunnes alkaa Pohjolan Valon herätys! Ihmiset joutuvat kauheaan tilanteeseen hyvin pian, jossa mm. Venäjä hyökkää, lama vie kaiken leivän pöydästä ja infrastruktuurimme romahtaa, josta olimme niin ylpeitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu