Tällaista vieläkin Suomessa

fhrs

Karmeaa luettavaa. Ei ole Suomen koululaitoksella paljon kehuskelemista, kun ihmiset voidaan yhä edelleen tuolla tavalla aivopestä. Mistä tuo kaikki harhaisuus johtuu. Miksi nuo ihmiset yhä edelleen uskovat vanhoillislestadiolaisten pomomiesten kuvaukseen jumalasta? Eivätkö he tosiaan pysty itse ajattelemaan?

http://www.kotimaa24.fi/kuin-olisin-tullut-ulos-valtavan-pressun-alta/

23

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zyrt

      Minulta ei ihan oikeasti paljoakaan sympatiaa heru tuolle naiselle. Hän elää Suomessa, on käynyt koulua ja silti uskoi täysin kritiikittömästi kaiken mitä jotkut lestadiolaisten päälliköt todeksi väittivät.

      Kirjoitus itsessään on hyvä. Hyvin kirjoitettua draamaa, mutta kuitenkin...

      • "Suomessa, on käynyt koulua ja silti uskoi täysin kritiikittömästi kaiken mitä jotkut lestadiolaisten päälliköt todeksi väittivät."

        Tehokas aivopesu tehnyt tehtävänsä. Mutta minkä hän olisi voinut tehdä, kerta lapsesta asti kasvatettu uskomaan kaikenlainen huuhaa helvetin pelolla.

        "Minut on kasvatettu olemaan kuuliainen ja uskomaan kaikki opetukset mitä tässä herätysliikkeessä saarnataan viikko toisensa jälkeen saarnatuoleista."

      • ateistix
        atac kirjoitti:

        "Suomessa, on käynyt koulua ja silti uskoi täysin kritiikittömästi kaiken mitä jotkut lestadiolaisten päälliköt todeksi väittivät."

        Tehokas aivopesu tehnyt tehtävänsä. Mutta minkä hän olisi voinut tehdä, kerta lapsesta asti kasvatettu uskomaan kaikenlainen huuhaa helvetin pelolla.

        "Minut on kasvatettu olemaan kuuliainen ja uskomaan kaikki opetukset mitä tässä herätysliikkeessä saarnataan viikko toisensa jälkeen saarnatuoleista."

        Tuohan on juuri sitä oman vastuun kiertämistä: "minut on opetettu".

        Kahleita on monenlaisia ja tietenkin ne useimmiten perustuvat uhkailuun ja pelkoon. Minulta puuttuu aivotoiminnasta uskontogeeni, jos sellaista edes on, enkä tajua miksi niin monet antavat talloa itseään. Jossain teokratiassa ei vaihtoehtoja ole, mutta Suomessa on.

      • ateistix kirjoitti:

        "enkä tajua miksi niin monet antavat talloa itseään. Jossain teokratiassa ei vaihtoehtoja ole, mutta Suomessa on."

        Jotkut ovat herkempiä joukkopaineelle ja syrjinnän uhan edessä. Ja pahimmassa tapauksessa hintana voi olla ystävien ja sukulaisuhteiden menetys. Joskus noita ikäviä tarinoita uskontojen uhrien sivuilta lukenut. Onneksi itse tuollaiselta säästynyt.

        http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kastetusta_kartetuksi_-_jehovalaisuuden_jattaneet_51577.html#media=51578

      • >>Minulta ei ihan oikeasti paljoakaan sympatiaa heru tuolle naiselle. Hän elää Suomessa, on käynyt koulua ja silti uskoi täysin kritiikittömästi kaiken mitä jotkut lestadiolaisten päälliköt todeksi väittivät.

      • Atteliina
        ateistix kirjoitti:

        Tuohan on juuri sitä oman vastuun kiertämistä: "minut on opetettu".

        Kahleita on monenlaisia ja tietenkin ne useimmiten perustuvat uhkailuun ja pelkoon. Minulta puuttuu aivotoiminnasta uskontogeeni, jos sellaista edes on, enkä tajua miksi niin monet antavat talloa itseään. Jossain teokratiassa ei vaihtoehtoja ole, mutta Suomessa on.

        "Tuohan on juuri sitä oman vastuun kiertämistä: "minut on opetettu".

        Kahleita on monenlaisia ja tietenkin ne useimmiten perustuvat uhkailuun ja pelkoon. Minulta puuttuu aivotoiminnasta uskontogeeni, jos sellaista edes on, enkä tajua miksi niin monet antavat talloa itseään. Jossain teokratiassa ei vaihtoehtoja ole, mutta Suomessa on."

        Helppo se on puhua, kun ei ole omakohtaista kokemusta. Jos sinut olisi vauvasta asti aivopesty

        1) uskomaan kaikki huuhaa, mitä lahkosaarnaajat vain keksivät sinulle syöttää, on absoluuttisesti totta,
        2) uskomaan, että kaikki, mikä on ristiriidassa lahkosi opetusten kanssa, on pahuutta ja Saattanasta,

        et olisi oppinut ajattelemaan itsenäisesti ja kriittisesti ja kyseenalaistamaan auktoriteetin sanaa. Mielestäni viestisi antaa ymmärtää sinun olevan armoton ja tuomitseva kaikkea itsestäsi poikkeavaa kohtaan. Koita joskus miettiä asioita jostain muusta näkökulmasta kuin vain omastasi.

        Lisäksi ei se Suomessakaan helppoa ole vain lähteä lätkimään ja aloittaa KOKO elämä aivan tyhjältä pöydältä ja ypöyksin, varsinkaan kun on mahdollisesti jo vuosikymmenet tottunut yhteisön tukeen (tai "tukeen", miten vaan). Suomessa yhteiskunta kyllä tukee, mutta lähinnä vain rahallisesti (eikä sitenkään paljon). Ihmiskontaktit on etsittävä aivan itse.

        Mikäli kuitenkin olen väärässä ja sinulla ON omakohtaista kokemusta aivopesusta ja yhteiskunnalta sulkeutuneesta lahkoelämästä irtautumisesta, niin vilpittömästi onnittelen, että olet omin voimin onnistunut pääsemään siitä eroon. Olet todella harvinaislaatuinen ihminen ja erityisellä tavalla todella älykäs.

      • ateistix
        Atteliina kirjoitti:

        Se mitä sinä et tajua on se, että Suomi ei ole teokratia ja täällä ei eletä umpiossa, vaikka eläisi minkälaisessa lahkossa.

    • ?????

      Jotkut tykkää olla marttyyreita. En ymmärrä tuollaista parkumista. Miksi helvetissä pitää alistua tuollaiseen? Minua ei ole kukaan koskaan määräillyt tekemään mitään mitä en halua. Yritetty on, mutta en ole suostunut. Joku varmaan sanoo, että kun on se yhteisön paine ja säännöt. Miksi ihmeessä joku suostuu kymmenen tenavan riippaan, eikä elä omien toiveidensa mukaan?????

      • ateistix

        "Joku varmaan sanoo, että kun on se yhteisön paine ja säännöt."

        - Ehkä se on helppo pakotie siitä ettei uskalla tehdä kuten itse haluaa. Itketään sitten jälkeenpäin, kun ensin on sössitty oma elämä. Saattaa vaikuttaa julmalta, mutta emme me missään Afganistanissa elä. Kyllä Suomessa naisilla kansalaisoikeudet on ja lailliset oikeudet valita koulutus ja elämänkumppani tai vaikka yksineläminen.

      • 4+12

        Juu. Nimenomaan sössitty. Olen yhden lapsen aikuiseksi kasvattanut ja tajusin melko pian lapsen syntymän jälkeen että hänen isänsä on kusipää, joten laitoin avioeropaperit menemään. Vaikka yksinhuoltajuus olikin ajoittain rankkaa, niin parempi sekin kuin psykopaatin nyrkkeilysäkkinä.

    • Samaa henkistä pahoinvointia ja halua tappaa itsensa saadaan aikaan kaikissa herätysliikkeissä ja lahkoissa. Kun absurdit raamatun opetukset menevät päätöksenteossa maalaisjärjen edelle, niin silloin asiat ovat menneet poskelleen.

      Vertaisin tuon naisen kokemuksia rivikristityn kokemuksiin siinä mielessä, että hän ei kokenut voivansa erota v-lestoista eikä rivikristitty koe voivansa erota kirkosta.

      Moni tarvitsee esimerkin voimaa ja rohkaisua että saisi repäistyä itsensä irti lahkosta, kirkosta ja uskonnollisista houreista.

      • ateistix

        Lestadiolaiset ovat evankelisluterilaisen kirkon jäseniä ja jos vaikka kirkosta eroaakin, niin sitä tietoa ei saa kirkkoherran virastosta tai maistraatista antaa kenellekään.

      • ateistix kirjoitti:

        Lestadiolaiset ovat evankelisluterilaisen kirkon jäseniä ja jos vaikka kirkosta eroaakin, niin sitä tietoa ei saa kirkkoherran virastosta tai maistraatista antaa kenellekään.

        Noista lestahommista eroaminen maksaa kaikki ihmis eli lesta-suhteet mukaan lukien sukulaiset, omat vanhemmat, lapset jne.

      • ateistix
        ikiateisti kirjoitti:

        Noista lestahommista eroaminen maksaa kaikki ihmis eli lesta-suhteet mukaan lukien sukulaiset, omat vanhemmat, lapset jne.

        Sellaisissa suhteissa ei kannata roikkua, jotka perustuvat pakkoon noudattaa jotain tiettyä kaavaa. Ihan hullua: usko että jumala on olemassa, niin se ei kiduta sinua ikuisesti sen jälkeen kun kuolet...

      • hohhoijaa4

        Se on helppo huudella aidan takaa ohjeita, jos ei itse ole joutunut kokemaan samaa.

      • ateistix
        hohhoijaa4 kirjoitti:

        Se on helppo huudella aidan takaa ohjeita, jos ei itse ole joutunut kokemaan samaa.

        Helppo huudella? Teetkö sinä kaiken mitä sukusi haluaa? Kuka suvussasi määrää, totteletko häntä ja kenelle sinä viet elämäntapavalintasi hyväksyttäväksi? Onko suvussasi oikein neuvosto jonka alistettavaksi kaikki suvun jäsenten asiat lähetetään?

      • 17+17
        hohhoijaa4 kirjoitti:

        Se on helppo huudella aidan takaa ohjeita, jos ei itse ole joutunut kokemaan samaa.

        hohhoijaa4

        Mitä sinä olet joutunut kokemaan? Kai olet koulua käynyt ja kai laillisista oikeuksistasi tiedät.

      • Toivotaan, toivotaan
        17+17 kirjoitti:

        hohhoijaa4

        Mitä sinä olet joutunut kokemaan? Kai olet koulua käynyt ja kai laillisista oikeuksistasi tiedät.

        Kyllähän jokainen ymmärtää, ettei omien lapsien hylkääminen ole helppo päätös. Eikä omien vanhempien tai sisarusten. Itse en ole sellaista joutunut kokemaan, mutta joitain itselle tärkeitä ihmisiä on täytynyt jättää pois omasta elämästä. Se tekee kipeää.

        Naisena kyllä helposti ajattelee, että on tärkeämpää käyttäytyä niin, että saa toisten hyväksynnän ja yhteisön tuen kuin niin, mitä itse haluaa. Sitähän se vanhemmuuskin usein on: täytyy monessa asiassa unohtaa omat mielihalut ja asettaa toiset itsen edelle.

        Se on kyllä surullista, että uskonnon takia ihmiset joutuvat kärsimään niin paljon. Onneksi Suomikin sekularisoituu hyvää vauhtia. Toivotaan, että parin kymmenen vuoden päästä uskontojen ote ihmisiin on jo hellittänyt!

      • zyrt
        Toivotaan, toivotaan kirjoitti:

        "Kyllähän jokainen ymmärtää, ettei omien lapsien hylkääminen ole helppo päätös."

        - Miksi omat lapsensa pitäisi hylätä?

        "Naisena kyllä helposti ajattelee, että on tärkeämpää käyttäytyä niin, että saa toisten hyväksynnän ja yhteisön tuen kuin niin, mitä itse haluaa."

        - Miten niin naisena? Ei tuossa jutussasi ole mitään järkeä. Mikä se sellainen tuki on, joka pakottaa ihmisen johonkin muottiin?

    • 45655yy

      Vihapuhetta

    • apina.

      Jotkut ne ei vaan koskaan herää...

    • Huhhuh.
      • ...

        Aivan selvästi oikeistolaisia kristittyjä, ei epäilystäkään...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      34
      6686
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      35
      3701
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3612
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      45
      3501
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3066
    6. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      51
      2873
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      33
      2757
    8. 34
      2552
    9. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2435
    10. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2408
    Aihe