Miten vanha olisi Aatami jos hän eläisi
aatami
12
69
Vastaukset
Ihmisen fyysisen elämän alkukoti on sama kuin muulläkin elämällä
Itse elämä on ollut olemassa, syntymättömänä ja kuolemaatomana ajattomana, jo ennen maailmankaikkeuden syntyä, ja tulee oleman sen kuoleman jälkeenkin.
MEkin olemme osa tuota elämää, vain fyysinen kehomme on materiastasyntyisin,
Fyysinen elämä on kuitenkin rajallista, joten tuo ajaton ilmenee fyysisten elämien ketjuissa.
AJATON ELÄMÄ JOKA PITÄÄ MEIDÄT hengissä on laikille samaa, fyysiset kehot ovat erillisiä.
Aatami tarkoittaa todellisuudessa sitä vaihetta kehityksessä, jolloin ajatus syntyi materiasta sen korkeimpana tuotteena, jolloin ihmine tuli tietoiseksi pahasta, kun ihmisen mieli sitoutui aikaan
Aatami ei taroita ihmisen syntymää vaan egon sielun sytymää joka oli kehityksen kautta syntynyt, ja sen takia sitten ihminen joutui ajattomasta paratiisitilasta ulos, ja sen seurausta on tämä kaaosmainen kärsimysten ja väkivallan täyttämä yhteiskunta.
Ihminen on ajatuksen avulla kehittynyt informatiivisesti ja teknisesti huimaa vauhtia, mutta henkisesti se on vain taantunut, ja menettänyt ne henkiset kyvyt jotka sillä oli ennen tuota syntiinlankeemusta- vanha aatu
" Aatami tarkoittaa todellisuudessa sitä vaihetta kehityksessä, jolloin ajatus syntyi "
Missäs nyt ovat HARHAOPINJULISTAJAT, kun sitä oikeaa harhaoppia täällä puhutaan. Kyllä te olette hiuksia halkomassa, kun joku puhuja on asialla mutta nyt ei..
Ensimmäinen Mooseksen kirja 1 luku
1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 26 Jumala sanoi:
"Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme,
ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu."
27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi,
mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
- Näin on totuus
Jumala loi Aadamin 4000 eKr. Hän olisi nyt noin 6000 vuoden ikäinen.
Mitä on ollut ennen Aadamia, siitä Raamattu ei paljoakaan kerro. Kuitenkin hebrean kielen sanat 1 Moos. 1 luvussa antavat viitteitä, että Jumala olisi luonut uudestaan maan ja taivaan. Mitähän oli sitä ennen? Joku katastrofi ilmeisesti tuhosi kaiken elämän ennen tätä viimeistä luomista. "Ja maa oli autio ja tyhjä!" Miten se oli sellaiseksi tullut selviää sitten kun Jeesus tulee ja saamme tiedon Häneltä.- vanha aatu
" Kuitenkin hebrean kielen sanat 1 Moos. 1 luvussa antavat viitteitä, että Jumala olisi luonut uudestaan maan ja taivaan. "
No ei minun Raamatussani ainakaan niin lue ?
Ensimmäinen Mooseksen kirja 1 luku
1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2 Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.
Mutta sitten maa ja taivas luodaan uudestaan kun:
Johanneksen ilmestys 20
14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
Johanneksen ilmestys 21
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
- n 6700
vuotta
- Ajatella pitää
Juutalaisen vuosilaskennan mukaan elämme nyt vuotta 5740 Aadamista. Vielä ei siis ole kulunut kuutta tuhatta vuotta.
- outoa vai
Argeoloogit ovat todenneet esim.ameriikassa on ihmisiä ollut jo 20 000-30 000 vuotta sitten, elikkä miten tämä sopii tuohon.
- tosi on
outoa vai kirjoitti:
Argeoloogit ovat todenneet esim.ameriikassa on ihmisiä ollut jo 20 000-30 000 vuotta sitten, elikkä miten tämä sopii tuohon.
Ennen Aatamia on ollut elämää, siis aatami juttu olisi keksitty
- Niin se on totuus
outoa vai kirjoitti:
Argeoloogit ovat todenneet esim.ameriikassa on ihmisiä ollut jo 20 000-30 000 vuotta sitten, elikkä miten tämä sopii tuohon.
Lue nimimerkki "Näin on totuus" viesti. Se selittää nuo paleontologiset yms. ajat.
- Jumala = taruolento
Aatami on kehittynyt apinoista niin kuin jokainen helluntailainen kaikki muut ihmiset. Jos siis Aatami oli joskus olemassa.
- näin tulkitsen
Juutalaisen uskonnon mukaan maailma luotiin n. 6000 vuotta sitten.
Maapallo on todistetusti paljon vanhempi ja maapallolla on ollut elämää huomattavasti kauemmin kuin 6000 vuotta.
Mutta olivatko he nk. ihmisiä tuolloin ja onko nyky-ihminen näiden olentojen jälkeläinen?
6000 vuotta sitten on lähi-idässä tapahtunut jotain mullistavaa ja tämän mullistuksen jälkeinen uusi ihminen syntyi Aadamista. Aadam on tod.näk. joidenkin lähi-idän kansojen kanta-isä, Eeva, näiden kanta-äiti.
.- Gjghj
Onpa sekava tulkinta. Minun tulkintani on se, että Raamattu on satukirja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731445
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411039Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14660
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577