Työajatonta työtä ei ole papeillakaan

Toisessa ketjussa useat papit sanoo heidän työnsä olevan "työajatonta", jota heille ei korvata.
Työajaton työ olisi lainvastaista ja myös kirkon virka- ja työehtosopimuksen vastaista, joten ei sellaista ole.

Kuuntelevan_kirkon papit ei tunne työehtosopimustaan ja jos saakin tiettyä konaispalkkaa, niin jokainen varallaolotunti antaa palkallista vapaaaikaa tai siitä saa ylimääräisen korvauksen.

151 § Varallaolo
1 mom. Työnantaja ja viranhaltija/työntekijä voivat sopia, että viran-
haltija/työntekijä on tarvittaessa työsuoritusta varten varalla
asunnossaan tai muussa paikassa, josta hänet voidaan kutsua
työhön. Viranhaltija ei saa kieltäytyä varallaolosta, joka on
työn laadun ja pakottavan syyn vuoksi välttämätöntä.

2 mom. Varallaoloa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varalla-
olon toistuvuus ei saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työn-
tekijän vapaa-ajan käyttöä.

3 mom. Jos viranhaltijan/työntekijän on oltava tiettynä aikana varalla
asunnossaan (asuntovarallaolo), hänelle annetaan kutakin täl-
laista varallaolotuntia kohti puoli tuntia vapaa-aikaa säännölli-
senä työaikana. Jollei näin voida tehdä, maksetaan sen sijaan
korvauksena puolen tunnin yksinkertainen palkka jokaiselta va-
rallaoloon käytetyltä tunnilta.

4 mom. Jos viranhaltijan/työntekijän on oltava varalla niin, että hänet
voidaan tarvittaessa kutsua työhön (vapaamuotoinen varalla-
olo), hänelle annetaan korvauksena tällaisesta varallaolosta sii-
hen liittyvän sidonnaisuuden laadusta riippuen vapaa-aikaa
harkinnan mukaan kuudesosa, neljäsosa tai kolmasosa varalla-
oloon käytetystä ajasta. Vapaa-aika annetaan säännöllisenä
työaikana. Jollei näin voida tehdä, maksetaan viranhaltijal-
le/työntekijälle sen sijasta edellä mainitulla tavalla vahvistetun
korvausperusteen mukainen yksinkertaisesta tuntipalkasta las-
kettava rahakorvaus kultakin varallaoloon käytetyltä tunnilta.
Korvauksen suuruus määrätään etukäteen ottaen huomioon va-
rallaolon aiheuttamat rajoitukset viranhaltijalle/työntekijälle,
kuten esimerkiksi liikkumisalueen laajuus ja työpaikalle saa-
pumisen enimmäisaika.

5 mom. Varallaolosta on ilmoitettava viranhaltijalle/työntekijälle vähin-
tään kolme vuorokautta aikaisemmin paitsi ennalta arvaamat-
tomissa kiireellisissä tapauksissa.

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/FF52061D86100522C22577120025A4F1/$FILE/KirVESTES20102012Nettilopullinen.pdf

25

1609

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinua tuntuu kovasti kiukuttavan se, että mm. papeilla ei ole samanlaista työehtosopimusta kuin vaikka toimistotyöntekijöillä?

      Laki määrittelee mm. työaikaan liittyviä asioita. Vaikkapa sen, että viikossa saa olla 40 tuntia töitä. Loput sitten määritelläänkin TESin kautta, eli sovitaan alakohtaisesti, kuinka se käytännössä toimii. Voi todellakin olla niin ettei mitään lisiä makseta, jos työaika on säännöllisesti esim. viikonloppuina. Eli mitään tarkkoja kellonaikoja ei ole määritelty. Siinä mielessä työ on ”ajatonta” eli ei sitoudu mihinkään kellonaikoihin. Vain kokonaistyöaika lasketaan – ei se milloin työ on tehty.

      Joten, mihin mahdat viitata tuolla varallaoloajalla? Voihan olla että sitä ei ihan jokaisen papin työhön sovelleta tai määrätä ollenkaan? Ehkä useimmat papit saavat työvuorolistan, jossa voivat pitäytyä. Ehkä tuo varallaolo on vain silloin tällöin työvuoden aikana eli kiertää työntekijältä toiselle?

      Luonnollisesti silloin kun työtä tehdään enemmän kuin mitä on säädetty, sen voi saada vapaana tai rahallisena korvauksena. Jokaisessa TES:ssa on sitten määritelty, kuinka menetellään. Itselläni on sopimus, joka tasataan kerran vuodessa. Eli ylimääräisen työn voi pitää vapaana milloin on hyvä tilaisuus, ja vasta sitten lasketaan mahdollinen ”ylityö” joka korvataan rahana.

      • "Sinua tuntuu kovasti kiukuttavan se, että mm. papeilla ei ole samanlaista työehtosopimusta kuin vaikka toimistotyöntekijöillä?"

        Väitteet ei ole minulta lähtöisin, enkä koskaan ole kiukkuinen.
        Otin asian esille koska huomasin, mitä perättömyyksiä suurille ihmisjoukoille jaettiin.

        Et mummomuori sinäkään näytä tietävän kirkon työ- ja virkaehtosopimuksia ja silti esität niistä väitteitä.

        "Työajaton työ" on pelkkä sanontata, jolla ei ole totuuspohjaa ja juuri papit ovat alkaneet käyttää sitä, luultavasti siksi, koska on halu osoittaa että olisi jotenkin muiden yläpuolella oleva suurin hyväntekijä.

        Käytännössä useimmat ihmiset tekevät joskus ympärivuorokautista työtä, mutta ei palkkatyönä, jos siihen lasketaan esim. kodinhoito, lastenhoito ym. varsinaisen työajan ulkopuolella tehty työ.

        Palkkaus Suomessa noudattaa lähes kaikilla samaa kaavaa (myös papeilla), koska eduskunta on luonut pohjan työelämän perussäännöille, joista ei voi poiketa.
        Teollisuuden tuntipalkkalaisilla palkan laskentatapa näkyy selkeämmin kuin esim. papeilla, mutta käytännössä heilläkin on samat asiat korvataan, mutta eri tavoilla.

        Pitää myös muistaa että, jos varalla ollessa sitten joutuu tai saa tehdä jonkun työn niin se korvataan erikseen.

        Itekin teen juuri tällä hetkelläkin varallaoloa, eli jonkinlainen palkka juoksee mulla nytkin ja lähdöistä maksetaan erikseen, en saa sita korvausta, mikä on työehtosopimukseemme merkattu, vaan sen joka me itse ollaan paikallisesti sovittu.

      • Pe.ku kirjoitti:

        "Sinua tuntuu kovasti kiukuttavan se, että mm. papeilla ei ole samanlaista työehtosopimusta kuin vaikka toimistotyöntekijöillä?"

        Sinä et nyt taida ymmärtää mitä kokonaistyöaika tarkoittaa? Kaarne on selittänyt sen kuinka se toimii esim. opettajilla.

        Teollisuudessa on aivan erilaiset TES:et, eli ylityö alkaa kun kellonaika niin osoittaa. Varalla olo alkaa, jos on sellainen työ että voi tulla yllättäviä töitä - kuten vaikka palomiehillä tai korjausmiehillä. Papeilla ei ymmärtääkseni tuollaisia ole. Jos yllättävää tulee, se menee kokonaistyöaikaan.

        Voin mm. tehdä vaikka 12 tuntia päivässä töitä, mutta siinä ei ole ylitöitä. Tunnit tasaantuvat jossain vaiheessa, kun on vähemmän töitä. Tulee jaksoja jolloin työaikaa on esim. 2 tuntia päivässä. Kun työnsisältö on sellainen, ettei sitä voi tehdä kuin silloin kun sitä on.

      • mummomuori kirjoitti:

        "Papeilla ei ymmärtääkseni tuollaisia ole."

        Pappien tylöehtosopimuksessa lukee, että on.

        "Voin mm. tehdä vaikka 12 tuntia päivässä töitä, mutta siinä ei ole ylitöitä. Tunnit tasaantuvat jossain vaiheessa, kun on vähemmän töitä."

        Kyllä minäkin voin, jos niin sovin.
        Yleensä liitoissa on rajat liukumille, joita voi paikallisilla sopimuksilla muuttaakin.
        Kirkon Tessissäkin ne rajat on ja korvaus useissa tapauksissa 50% suurempi kuin tehty "liukuma".

      • mummomuori
        Pe.ku kirjoitti:

        Jaa, missä niin lukee? On tietty osa työntekijöitä, joilla ei ole päivittäistä työaikaa vaan kokonaistyöaika. Minun ei tarvitse edes sopia, koska se on TES:ssiä varsin selkeästi sanottu.

        Jos teen 12 kk töitä niin, että ylitän selkeästi "kokonaistyöajan", vasta sitten saan "ylityökorvauksia". Niin ei koskaan käy, sillä mieluummin otan väljyyttä ja olen vapaalla jo ennen sitä.

        "Jaa, missä niin lukee? On tietty osa työntekijöitä, joilla......"

        Olet niin uusavuton, ettet kehtaa lukea tekstiä annetusta linkistä ja silti väität siitä perättömiä.

        Kohta varmaan pitää tulla takapuolikin pyyhkimään.

      • suurempi kuin <3

        No, no Pe.ku.
        Äläpä rähjää Mummomuorille vain siitä syystä, että itse olet väärässä.

        Sitä paitsi sun linkki ei toimi.

    • Minä toimin ammatillisena opettajana ja palkkauksessani noudatetaan opetusvelvollisuuteen sidottua palkkausta tessin mukaan.

      Se toteutuu niin, että vuositasolla sovitaan opetustuntien määrä ja saan palkan siitä. Miten tuo jakautuu vuoden mittaan, sitä ei ole säädelty. Mulla ei myöskään ole työaikaa.
      Virka-aikaan, eli arkisin 8-16 mun on oltava tavoitettavissa. Mutta läsnäolopakkoa työpaikalla tai kotona ei ole. Mun täytyy hoitaa ne tehtävät ja opetukset, jotka on vuosisuunnitelmassa mulle laskettu, mutta muuten voin olla miten huvittaa.

      Kun opetuksia kasaantuu jostain syystä paljon, ketään ei kiinnosta paljonko joudun tekemään viikossa töitä. Välillä menee pari, kolme kuukautta niin että faktinen työmäärä on 60-70 tuntia viikossa. En saa siitä ylityökorvauksia, koska saan palkan sovituista opetus- ja hallinnollisten töiden tunneista suunnitelman mukaan.
      Opetukseen valmisteluun kuluu välillä rutkasti aikaa. Se on laskennallisesti sisällä opetustuntien määrässä. On oma ongelmani, saanko opetukset valmisteltua laskennallista aikaa lyhyemmässä ajassa, vai meneekö mulla siihen kaksinkertainen aika. Mulle lasketaan valmisteluaikaa 15 min per opetustunti riippumatta siitä, kauanko siihen todellisuudessa menee.

      Toisaalta, tuosta seuraa väkisin se, että välillä on aikoja, jolloin opetusta ei ole juuri lainkaan. Ketään ei myöskään kiinnosta se, olenko silloin työpaikalla, kotona vai istunko etelän auringossa Välimerta patiolta katsellen. Palkka juoksee.

      Ylityökorvauksia ei makseta, ellei esimies määrää tekemään jotain spesifiä virka-ajan ulkopuolella, eikä mua rokoteta siitä, jos en viikkoon evääni liikauta palkkani eteen. Tämä on tessin jonkun liitteen (en muista mikä liite) mukaisesti mahdollinen käytäntö.

      En tiedä rinnastuuko tämä pappien työehtoihin, mutta oma työni on esimerkki työajattomasta, opetusvelvollisuuteen sidotusta työstä ja palkanmaksusta.

      • Tuossakin työssä on omat huonot ja hyvät puolensa ja vaatii myös hyvää moraalia ollakseen hyvä opettaja.
        Joku moraaliton voisi vetäistä tuntinsa, valmistaumatta niihin.

        Kirkon viranhaltijoilla, kirkkoherroja lukuunottamatta on Tessissä ilmoitettu kuitenkin selkeämmin työtuntien siirtymistä toisella tavalla korvattaviksi, kuin kertomuksesi mukaan opettajilla, joskin asiasta kirjoittaneet kolme pappia eivät ole edes tietoisia asioista, joista heidän palkkansa tulee.
        Tuskinpa nykyisin missään muualla enää onnistuisi olemaan noin tietämättömiä työstään.

        Nykyisin useilla aloilla osa työntekijöistä ja varsinkin ylemmässä asemassa olevat tekevät jopa salaa töitä työaikojen ulkopuolella, johtuen eri asioista.
        Kilpailu, yritysten tavoitteet ja henkilökohtataiset etenemiset vaativat paljon.

        Kirkon hommat ei ole koskaan olleet kilpailuhenkisiä ja olen ymmärtänyt ja huomannutkin, että hommat voi tehdä lupsakasti hälläväliä-tyylillä.
        Jatkossa työn seuranata varmaan heillä kiristyy huomattavasti, ja porukkka vähentyy nopeaan tahtiin.
        1975-vuodesta lähtien kirkon työntekijämäärä on lähes tuplaantunut, samalla kun maksajat on vähentyneet, joten toiminta on täysin kestämättömällä pohjalla.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Tuossakin työssä on omat huonot ja hyvät puolensa ja vaatii myös hyvää moraalia ollakseen hyvä opettaja.
        Joku moraaliton voisi vetäistä tuntinsa, valmistaumatta niihin.

        Kirkon viranhaltijoilla, kirkkoherroja lukuunottamatta on Tessissä ilmoitettu kuitenkin selkeämmin työtuntien siirtymistä toisella tavalla korvattaviksi, kuin kertomuksesi mukaan opettajilla, joskin asiasta kirjoittaneet kolme pappia eivät ole edes tietoisia asioista, joista heidän palkkansa tulee.
        Tuskinpa nykyisin missään muualla enää onnistuisi olemaan noin tietämättömiä työstään.

        Nykyisin useilla aloilla osa työntekijöistä ja varsinkin ylemmässä asemassa olevat tekevät jopa salaa töitä työaikojen ulkopuolella, johtuen eri asioista.
        Kilpailu, yritysten tavoitteet ja henkilökohtataiset etenemiset vaativat paljon.

        Kirkon hommat ei ole koskaan olleet kilpailuhenkisiä ja olen ymmärtänyt ja huomannutkin, että hommat voi tehdä lupsakasti hälläväliä-tyylillä.
        Jatkossa työn seuranata varmaan heillä kiristyy huomattavasti, ja porukkka vähentyy nopeaan tahtiin.
        1975-vuodesta lähtien kirkon työntekijämäärä on lähes tuplaantunut, samalla kun maksajat on vähentyneet, joten toiminta on täysin kestämättömällä pohjalla.

        Niin, tuo tulee varmaan siitä että on töitä, joita ei voi rajata niin selkeästi kellon kanssa. Itse teen ”töitä” vapaa ajalla kun pidän itseäni ammatillisesti ajan tasalla. Tarkoittaa eri ohjelmien seuraamista, lukemista ja osallistumista.

        Salaa tekeminen koskee ehkä heitä, joilla on kellontarkka päivittäinen työaika?

      • hmmm....
        mummomuori kirjoitti:

        Jaa. Saako papit palkkaa Raamatun lukemisesta, Kotimaa24:än bloggaamisesta ja uskonnollisten uutisten lukemisesta?

        Kirkkohallituksen kanslipäällikön seuraamisesta facebookissa?

        Voi olla, että jotkut saa ja jotkut ei.

        Riippuu kai siitä, mitä kukin työtehtäviinsä laskee?

        ^ Nuo kysymykset eivät oikeastaan ole mummomuorille, vaan hänen viestinsä herättämiä ajatuksia.

      • ja osa kehtaa
        hmmm.... kirjoitti:

        "Jaa. Saako papit palkkaa Raamatun lukemisesta, Kotimaa24:än bloggaamisesta ja uskonnollisten uutisten lukemisesta?"

        Saavat, jos kehtaavat katsoa tuon olevan osa työtään.

      • hmmm.... kirjoitti:

        Jaa. Saako papit palkkaa Raamatun lukemisesta, Kotimaa24:än bloggaamisesta ja uskonnollisten uutisten lukemisesta?

        Kirkkohallituksen kanslipäällikön seuraamisesta facebookissa?

        Voi olla, että jotkut saa ja jotkut ei.

        Riippuu kai siitä, mitä kukin työtehtäviinsä laskee?

        ^ Nuo kysymykset eivät oikeastaan ole mummomuorille, vaan hänen viestinsä herättämiä ajatuksia.

        Tervetuloa nykyaikaan.

        Jos työtehtäviin esimies laittaa, että myös mykyaikainen asiakastyön voi tehdä näin, niin miksi se ei olisi työaikaa? Mielestäni mm. poliisitkin tekevät työaikana Internetin kautta töitä. Kuten moni yrityskin nykyään tekee! Ehkä sinun pitäisi seurata sitä, kuinka monella yrityksellä on Facebookkia ym. jota aivan varmasti tehdään työaikaan ja työnantajan kehotuksesta.

    • Näyttää ne korvaukset tipahtelevan pappienkin tilipusseihin.
      Joko vapaana tai rahana.

      • suurempi kuin <3

        No höpö, höpö.

      • "Näyttää ne korvaukset tipahtelevan pappienkin tilipusseihin.
        Joko vapaana tai rahana. "

        Niin tippuu.

        Säälittävää tuo pappien päinvastainen selittely on.
        Kirkon virka-ja työehtosopimus edessä ja silti väittivät muuta
        Säälittävää, kun en usko heidän valehdelleenkaan, vaan he vaan ei oikeasti tiedä, eikä ymmärrä, mistä heidän palkkansa muodostuu.
        En usko heidän ymmärtävän, vaikka lukisivat työehtosopimuksensa viiteen kertaan.

        Lopettivat he sentään väittelyn kun tulivat kai epäluuloisiksi.

    • Torstinpoika

      Ei muuten tipahtele. Papeilla on kokonaistyö, ei työaikaa. Eikä korvauksia. Peku se jaksaa inttää ja valehdellöa.
      Nuo varallaolokorvaukset sun muut eivät koske "uskonnollisia toimituksia suorittavia."

      • Tunnustaa

        Miten se sanonta meni "kiero kuin pappi..."

        Hienosti osaatte selittää ettei ole oikeastaan edes töissä. Ja sitähän se oli kotiseurakuntani tapauksessa Hämeenlinnassa. Osa paperista teki tuskin 40% töitä. Muutama siellä uhrautui muiden puolesta ja teki 120%.

        Sitä se pappismainen reiluus välillä on.

    • suurempi kuin <3

      Tuolla toisessa ketjussa Pe.ku sai monta oikeaa ja hyvää vastausta.
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11975517

      Miksi Pe.ku aloitit nyt uuden ketjun?

      Ei hengellisen työn tekijöillä ole mitään varallaoloja. Ei ole sellaisia varallaolotehtäviä, josta voitaisiin maksaa varallaolopalkkio.

      Ystäväni oli kotipalvelussa töissä ja hän oli aina välillä vapaapäivänaamuna varalla kaksi tuntia ja sai siitä korvauksen. Jos kukaan työntekijä ei ollut sairastunut, eikä soittanut niin hän oli kahden tunnin jälkeen vapaa viettämään täysin rinnoin vapaapäivää. Jos soitto tuli siihen piti vastata ja lähteä duuniin.

      Tuosta aamuvarallaolosta kotonaan hän sai kahden tunnin varallaolokorvauksen.

      Etsipä Pe.ku nyt joku muu kohta josta luulet hengellisen työn työntekijöiden saavan palkanlisiä.

      Katsotaan ne vaikka kohta kohdalta läpi. Niin väärin olet tuota KirVesTessiä lukenut.

      Sitä ennen lue Merja-papin hyvä vastaus sinulle. http://keskustelu.suomi24.fi/node/11975517/#comment-65676526

    • Aika hiljasina ovat nyt Kirkko kuulolla-papit asiasta.

      Ilmeisestikin he ovat nyt lukeneet työehtosopimuksensa muutamaan kertaan.

      Toisessa ketjussa tuli kahdelta kirkon papilta pilkkaava viestikin, mutta keskusteluun hekään eivät pilkkaviestinsä jälkeen osallistuneet.

      • luetunymmärtäminen

        Outoa, kun olet jo vastauksen saanut, ja työehtosopimustakin lukenut (tosin näköjään kohtaa joka ei koske pappeja), niin luulisi että asia olisi pikkuhiljaa selvä.

        Mitähän vastauksia olet vielä vailla, joita ei tuossa toisessa keskustelussa ole jo annettu?

        Hengellisen työn tekijöihin ei sovelleta työaikalakia - lukee työehtosopimuksessa. Tarkoittaa pappeja, kanttoreita, diakoneja, nuorisotyöntekijöitä...

      • suurempi kuin <3
        luetunymmärtäminen kirjoitti:

        Väännetäänpä vielä rautalangasta.

        Kirjasta Seurakunnan henkilöstöhallinto (Sari Anetjärvi, Marja Jakobson, Edita 2013, s. 115)

        8.3. Työaikasäännösten ulkopuolelle jäävä työ

        "Seurakunnallista työtä koskevat työaikalaissa (605/1996) ja kirkon työaika asetuksessa (33/1998) määritellyt työtyypit, joihin ei sovelleta työaikalakia:
        - uskonnollisia toimituksia evankelis-luterilaisessa kirkossa suorittavat viranhaltijat
        -.....
        -.....

        Työajattoman viranhaltijan työpäivät ja vapaapäivät on eroteltu, mutta työpäivinä ei ole määritelty työaikaa. Työajaton ei voi saada mitään työaikakorvauksia."

        SIIS: TYÖAJATON EI VOI SAADA MITÄÄN TYÖAIKAKORVAUKSIA.

        Jokohan se vihdoin menisi perille :)

      • suurempi kuin <3
        suurempi kuin <3 kirjoitti:

        hei... systeemi poisti kaksi muuta ranskalaista viivaa (olivat tyhjiä), jotka ovat työajattomia.
        Lisättäköön sitten, että toinen työajaton ryhmä on siis nuoriso- ja diakoniatyöntekijät yms. ja kolmantena itsenäistä työtä tekevät (johtamistyötä).

    • torstinpoika

      Ei se pe.ku usko, vaikka enkeli taivaasta tulisi rautalanmallia vääntämään.

      • suurempi kuin <3

        Niin se on. Kun kyse on siitä ettei tahdo uskoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      86
      696
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe