Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tämä saitti on ihan turha, sillä koolla ei ole väliä!

Minulla on elämäni aikana ollut lukuisia suhteita naisiin, millä alapää ollut hyvin eri kokoinen eli toisiin on mennyt vain yksi sormi ja sekin kivuliaasti eli on täytynyt olla todella hellävarainen kosketuksessa ja toisiin olen saanut laittaa koko käden ja se ei ole sattunut heihin yhtään, vaan kiihottanut suunnattomasti.
nykyisin olen suhteessa upeaan muodokkaaseen naiseen ja meillä menee tosi upeasti yhdessä ja hän aina sanoo yhdyntämme aikana... no ei nyt joka kerta, mut melkein, että kenenkään kanssa seksi ei ole ollut yhtä hyvää, kuin minun kanssa. (olen häntä 10v. vanhempi)
Mutta yksi ongelma meillä on eli hän on varattu ja hänellä lapsia miehensä kanssa, joten hän ei voi omistautua minulle kokonaan :( Hänen miehellään iso penis ja minulla tavallinen, paitsi ehkä normaalia ohuempi). Silti hän sanoo, että pelkkä katse minulta saa hänet aina märäksi ja halukkaaksi ja silloin, kun hän rakastelee miehensä kanssa, hän kuvittelee minua, jotta saisi nautintoa seksistä. Hänen miehensä muuten kuulemma täydellinen eli hyvä perheenisä ja harrastaa urheilua eli on viimeisen päälle treenattu, mutta jokin puuttuu kuulemma, mikä minulla on?
Olen törmännyt samaan juttuun aikaisemminkin eli naiset sanoneet, että koskaan seksi ei ole oillut niin hyvää, kuin minun kanssa... Luulen sen johtuvan siitä, että olen täysillä mukana eli en keskity itseeni, vaan partneriini ja hänen nautintoonsa ja se kiihottaa minua, kun näen partnerini nauttivan eli kosketus ja oikeat sanat oikeaan aikaan kiihottavat naista enemmän, kuin iso penis. Ymmärrän, että jos mies ei osaa arvostaa naista, vaan harrastaa pelkkää pumppausta eli suoritus on "mekaaninen", niin silloin iso penis on eduksi, sillä silloin miehen persoona on sivuseikka eli ei ole merkitystä kuka sen peniksen takana on vaan se, että penis on iso ja äijän voi heittää nurkkaan suorituksen jälkeen, niin kuin dildon, kun homma tehty.... Miettiköön tätä jokainen mielessään...
9244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Odotamme jonkun isomunaisen vastinetta. Koska tuskin tuo pieni kullí on ainoa autuuden tekijä, niin ehkä jollain isomunaisellakin voisi olla myös tuota kiimaa herättävää katsetta ja noita muitakin kovasti tuossa postissa kehuttuja ominaisuuksia.

Ainoastaan pari kysymystä esitän nyt: Miksi kirjoitit turhalle saitille ja ottaisitko isomman kullín, jos se olisi mahdollista?

Hyvää su-aamupäivää kaikille palstalaisille ;)

Äänestä

Nyt kaikille muna suuhun ja pehkuihin! Täällä ei ole mitään nähtävää!

Äänestä

Aloittaja: nuoletko akan vittun? Se auttaa naisia rakastumaan. Minä nuolen monia naisia ja he kaikki ovat halukkaita uusimisiin aina.

Äänestä

14cm/13cm

Äänestä

-Olen törmännyt samaan juttuun aikaisemminkin eli naiset sanoneet, että koskaan seksi ei ole oillut niin hyvää, kuin minun kanssa... -


Minullekin ovat useimmat sanoneet jotain tuollaista, eli ei se voi koosta johtua

Äänestä

12,22cm/10,58cm

Äänestä

Ei kannata uskoa ihan kaikkea mitä naiset sanovat. Isoin osa tuollaisten salasuhteitten nautinnosta tulee juuri siitä salailusta ja muusta jännästä.

Sanotaanhan me miehetkin monesti sellaista, mitä ei välttämättä allekirjoitettaisi, ihan vain yleisen fiiliksen vuoksi.

Seksi on vain seksiä ja sillä paikalla voisi hyvin olla pökkimässä kuka tahansa

Äänestä

Muutama vuosi sitten jossain hömppälehdessä haastateltiin kolmea naista joilla oli ollut ja oli edelleen paljon miessuhteita. Yksi kolmesta mainitsi erityisjuttuna asian josta hän pitää ja se juttu oli miesten isot varusteet. Hänestä sellainen oli plussaa ja mukava yllätys. Eli hän nautti seksistä monien erilaisten ja erikokoisten miesten kanssa mutta piti plussana ja innostui isoista varusteista. Luultavasti nainen on kehunut seksiä pienelläkin varustetun miehen kanssa eikä ole valehdellut ja silti hänelle on koolla merkitystä.

Joidenkin tälle palstalle kirjoittelevien mielestä nainen varmaan valehteli koska KUKAAN nainen ei tietenkään välitä koosta jos yksi sanoo että koolla ei ole merkitystä. Ja jos sellainen ei kukaan nainen on kumminkin olemassa hän tietenkin on horo ja väljä joten hänen mielipiteestään ei tarvitse välittää.

Asian ulkopuolelta. Minä en ole niin fantastinen että voisin kehua että JOKAINEN nainen jonka kanssa olen ollut olisi kehunut mua ja vaatimalla vaatinut jossain vaiheessa uusintaa.

Äänestä
  • Täyttä paskaahan tuo aloitus oli. Minimunaisen kaljamahan runkkufantasia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paljon kokenut kirjoitti:

Minulla on elämäni aikana ollut lukuisia suhteita naisiin, millä alapää ollut hyvin eri kokoinen eli toisiin on mennyt vain yksi sormi ja sekin kivuliaasti eli on täytynyt olla todella hellävarainen kosketuksessa ja toisiin olen saanut laittaa koko käden ja se ei ole sattunut heihin yhtään, vaan kiihottanut suunnattomasti.
nykyisin olen suhteessa upeaan muodokkaaseen naiseen ja meillä menee tosi upeasti yhdessä ja hän aina sanoo yhdyntämme aikana... no ei nyt joka kerta, mut melkein, että kenenkään kanssa seksi ei ole ollut yhtä hyvää, kuin minun kanssa. (olen häntä 10v. vanhempi)
Mutta yksi ongelma meillä on eli hän on varattu ja hänellä lapsia miehensä kanssa, joten hän ei voi omistautua minulle kokonaan :( Hänen miehellään iso penis ja minulla tavallinen, paitsi ehkä normaalia ohuempi). Silti hän sanoo, että pelkkä katse minulta saa hänet aina märäksi ja halukkaaksi ja silloin, kun hän rakastelee miehensä kanssa, hän kuvittelee minua, jotta saisi nautintoa seksistä. Hänen miehensä muuten kuulemma täydellinen eli hyvä perheenisä ja harrastaa urheilua eli on viimeisen päälle treenattu, mutta jokin puuttuu kuulemma, mikä minulla on?
Olen törmännyt samaan juttuun aikaisemminkin eli naiset sanoneet, että koskaan seksi ei ole oillut niin hyvää, kuin minun kanssa... Luulen sen johtuvan siitä, että olen täysillä mukana eli en keskity itseeni, vaan partneriini ja hänen nautintoonsa ja se kiihottaa minua, kun näen partnerini nauttivan eli kosketus ja oikeat sanat oikeaan aikaan kiihottavat naista enemmän, kuin iso penis. Ymmärrän, että jos mies ei osaa arvostaa naista, vaan harrastaa pelkkää pumppausta eli suoritus on "mekaaninen", niin silloin iso penis on eduksi, sillä silloin miehen persoona on sivuseikka eli ei ole merkitystä kuka sen peniksen takana on vaan se, että penis on iso ja äijän voi heittää nurkkaan suorituksen jälkeen, niin kuin dildon, kun homma tehty.... Miettiköön tätä jokainen mielessään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu