Kehen hengelliseen ohjaan voin luottaa. Haukutaan kaikkia eksyttäjiksi mm. Jalovaaraa, Juntusta, Nokian liikettä ja vaikka ketä.
Auttakaa hyvät ihmiset Jeesuksen nimessä.
Ari
Auttakaa hyvät ihmiset Jeesuksen nimessä.
Ari
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen itse pyrkinyt siihen että ensisijainen lähteeni saada opetusta on lukea itsenäisesti raamattua. Kun luen sieltä mitä Jeesus on puhunut, tai mitä varoituksia paavali ja Johannes antavat viimeisten päivien varalle osaan paremmin koetella sanalla erilaiset opettajat.
Esim. Jalovaara, Juntunen, Benny Hinn, Rodney Howard-Browne jne. lukeutuvat mielestäni vääriin opettajiin. Perustan mielipiteeni yksin siihen että en löydä raamatusta mitään jaetta joka tukisi esirukousta jossa ihminen kaatuu. Slain by the spirit eli Hengen lyömä ei mielestäni ole raamatullista. Horrossaarnaaja ts unissasaarnaaja Helena Konttisen kirjoja suositteleva Jalovaara on myös hyvin epäraamatullinen kokemus, sillä unissasaarnausta en raamatusta löydä että Jumala näin ihmisessä vaikuttaisi tai että Benny Hinnillä on henkiopettajana jo kuollut Kathryn Kuhlman joka aikanaan oli kanssa saarnaaja-parantaja. Tällaiset ovat selkeästi sanan vastaisia, jokainen sisälukutaitoinen löytää varmasti sen raamatusta mikä ei ole sallittua.
Itse tahdon elää raamatun mukaisesti. Minulla ei ole tuomio-oikeutta siihen onko Jalovaara, Juntunen ym. oikeasti elävässä uskossa, enhän minä voi sitä tietää. Uskon vaan sanan tuntemiseni pohjalta että he eivät toimi Jumalan Hengen vaikutuksesta vaan toisen hengen. Uskon kuitenkin että he vilpittömästi uskovat tapoihinsa joilla tointaan harjoittavat.
Paras neuvo mitä kukaan voi antaa on että lue raamattua. Lue sitä uudestaan ja uudestaan, säännöllisesti, joka kohdasta, vuodesta toiseen. Se on paras perustus mitä voit elämällesi saada, Jumala puhuu sanansa kautta vielä tänäkin päivänä. Ja Jumala kuulee jokaisen, oli terve tai sairas, rukoukset ilman suurten saarnaajien välikätenä toimimista. jeesus on ainoa välimies ihmisen ja Jumalan välissä. Jeesuksen sovintoveren kautta meillä on suora yhteys Jumalan armoistuimen eteen niin kuin paavalikin kertoo sanassa. Luota sanaan, ja rukoile Jumalalta johdatusta ja hengellistä näkökykyä.
Jalovaara itse sanoo, että kaatumisella ei ole merkitystä. Jalovaara sanoo, että PYHÄ HENKI tekee ihmisessä työtä ja parantaa ihmisten haavat terveiksi. Minun pitäisi ilmeisesti tavata Jalovaara ja kysyä häneltä KUKA ON SINUN HERRASI? Ketä henkeä sinä edustat ja kumarrat? Olen pitänyt tähän asti Jalovaaraa Jeesuksen työkaluna ja rauhan ja ilon lähettiläänä. Onko minut johdatettu harhaan?
Nytkin edessäni on uusi rukousystävä lehti 5/2004, jossa tavalliset ihmiset kertovat parantuneensa haavoistaan Jeesuksen Nimessä!
Miten voit selittää ihmeparantumiset?
Jotta ei tulisi väärinkäsityksiä, niin minä ainakin Tunnustan Jeesuksen Kristuksen Herrakseni ja mikään ei saa minua irti Jeesuksesta.
Rukoilen päivittäin koko ajan seuraavaa rukousta.
HERRA JEESUS KRISTUS JUMALAN POIKA ARMAHDA MINUA. Tunnen rauhaa, iloa ja ajoittain kun Pyhä Henki toimii minussa olen niin täynnä rakkautta, että minun tekisi mieli sanoa jokaiselle ihmiselle joka vastaan tulee, että Jeesus rakastaa sinua ja minä rakastan myös. Jeesus Kristus on Herrani iankaikkisesti ja ainoastaan häntä minä kummarran.
Nyt juuri sain luettua Uuden testamentin loppuun. Aloitan alusta ensimmäisestä Mooseksen kirjasta "Alussa Jumala loi" ja päätän sitten joskus Johanneksen ilmestykseen "Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa". Siihen voi mennä vuosikin jos toinenkin, mutta ei väliä Jeesus Kristus on Herrani ja haluaa, että kaikki ihmiset tulisivat hänen armonsa suojaa.
Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen, ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä', niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne. Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa. (5.Moos.13:1-4)
Luottaminen Raamatun sanaan on oikea periaate, jonka olet valinnut. Onhan niin, että jopa vilpitön Herran palvelijakin saattaa joskus erehtyä. (Jaak.3:2) Sen takia kaikki opetus tulee tutkia Raamatulla. (1Tess.5:21)
Luin juuri kirjan "Jumala juoksupoikana" (ISBN 951-606-224-2). Siinä käsitellään mm. eräitä sensaatiohakuisia uskolla parantajia. Siitäkin saattaisi olla apua mieltäsi askarruttavissa kysymyksissä.
Kaikki me ihmiset ollaan tasa-arvoisia Jumalan edessä. Kukaan ei ole toistaan sen viisaampi. Ei pidä uskoa ihmiseen, vaan Jumalaan. Kaikki on aina koeteltava ja pidettevä vain se mikä on raamatullista ja oikein.
Onneksi me saamme elää elämämme armon varassa. Jokainen meistä erehtyy ja usein, mutta siitä huolimatta Jumala pysyy meidän kanssamme ja johtaa loppuun asti.
Nyt on minultakin karissut kaikki kunnioitus näitä siinsanottuja Jumalan ihminiä kohtaan, kun on tullut tämä aika, jolloin ei ole enää helppo teeskennellä, kun aika on niin paha, että vain todella Jumalan ihminen pystyy enää tuomaan esiin sellaista, joka on edes raittiin kuuloista ja tuntuista.
Nyt olen viimeaikoina kuullut useammalta taholta että se Ylivainiokin olisi ollut teeskentelijä ja sen väärä profetia onkin erään toisen eräraittiin koitsivuilla joss se sitä mainostaa ja kehuu omaa profeetan kutsumustaan, joka on kuienki harha.
Eli nyt ei tänä lopun aikana enää kannata liikaa uskoa kehenkään ihmiseen. vaan niinkuin näissä muissakin viesteissä lukee vain Jumalan sanaan.
Tämä armotalouskausi on lopuillaan ja pitää jaksaa vielä vähän aikaa ja se ylösotto on lähempänä kuin me osataan kuvitellakaan. Olaan vain kestäviä, niin me saadaan kruunu ja iankaikkinen elämä talivaasa.
Jos olet ev.lut. kirkon jäsen, niin pysy siellä. Älä luovu lapsikasteestasi koskaan, vaikka demonit niin tahtovat. Älä mene uusintakasteille. Luther heitti demonia kohti mustepullolla, kun se yritti häntä luopumaan lapsikasteesta.
Eksyttäjät ovat Jeesuksen mukaan voimakkaasti karismaattisia, ennustaminen, ihmeet ja tunnusteot kuuluvat eksytykseen (Mt.24:24, Mt.7:22-23)
Miksi kirkon sisällä on niin paljon rikollisia pitäisi aukaista monen silmät.
>>Kirjoitat-
>>Jos olet ev.lut. kirkon jäsen, niin pysy siellä. Älä luovu lapsikasteestasi koskaan,
"Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä" jos me tunnustamme syntimme!
Sillä "kastehan" se on joka antaa "iankaikkisen autuuden"!
Tämä on siis turhaan kirjoitettu raamattuun!?
>>1 Joh. 1:9
Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
>>Room. 10:17
"USKO" tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
>>Mark 16:14 Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi.
15 Ja hän sanoi heille:
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16 "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu"!;
mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen!.
17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: "minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia", "puhuvat uusilla kielillä",
18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; "he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi".
19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
Mene pois Saatana!
Olen Kristuksen veren suojassa.
Jeesus Kristus on Herrani.
>>Kirjoitit-
>>Mene pois Saatana!
Olen Kristuksen veren suojassa.
Jeesus Kristus on Herrani.>Apt. 8:12
Mutta kun he nyt USKOIVAT Filippusta, joka julisti "evankeliumia" Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä!, niin "HE OTTIVAT KASTEEN, SEKÄ MIEHET ETTÄ NAISET"!. "babtizo"! joka suomennettuna tarkoittaa -> "kastaa upottamalla"!
Siis "kansaa ei ensin kastettu"!, vaan heille julistettiin Jumalan evankeliumin Sanaa Kristuksesta ja golgatan uhrisovituksestaan meidän edestämme tehdyksi ja kun uskossa sen vastaanotamme, niin olemme "vanhurskautuneet" "uskon perusteella" Jeesuksessa Kristuksessa pois synnistä ja olemme Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan lapsia!
Siis "uskon perusteella" ei "kasteen perusteella"! Vesikaste ei pelasta ketään, ja siksi se on turha toimenpide pelastus toimena!
Ainut "armo" minkä Raamattu tuntee on Jumalan armo meitä ihmisiä kohtaan ,että saamme uskoa Kristukseen Jeesukseen!
>>Ef. 2:8
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja!>Room. 10:17
"USKO" tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen -SANAN- kautta!.
Turvataan USKOSSA Jumalan SANAAN!, ei kasteeseen, sillä siinä ei ole minkäänlaista turvaa!
"Usko Jeesukseen" on ainut tie joka meille on annettu!
>>Joh. 14:6
Jeesus sanoi hänelle:
"Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Paras uskoa vain todistettuihin luonnonlakeihin ja itseensä. Silloin ei joudu koskaan kusetetuksi.
Älä uskokaan ihmistä. Usko Jumalaa. Lue hänen sanaansa, joka on jalkaimme lamppu, valkeus meidän tiellämme. Kun ymmärrät jotakin, tee niin kuin ymmärrät. Toteuta elämässäsi Jeesuksen opetuksia, ne antavat sinulle uuden suunnan elämään.
Minä aloitin Johanneksen evankeliumista. Sitä ennen olin monesti aloittanut Raamatun lukemisen, mutta se jäi aina kesken, koska tulivat pitkät sukuluettelot yms. asiat, jotka eivät tuntuneet kiinnostavilta. Johanneksen evankeliumi sen sijaan kertoi Jumalasta, joka Jeesuksessa tuli ihmisten keskuuteen ja rakasti heitä kuolemaansa asti ja vieläkin rakastaa. Ei parempaa opettajaa ole kuin Jeesus. Hänen neuvonsa ovat pysyviä, esim. vuorisaarnassa, joka on maailman tunnetuimpia lukuja ja käännetty varmaan sadoille kielille ellei jo tuhansille.
Joka rukoillen tutkii Jumalan sanaa, tulee löytämään totuuden. Aloita siitä, jos vielä olet kiinnostunut. Siunausta tutkimuksillesi.