Perussuomalaisten kansanedustajien Kaj Turusen ja Juho Eerolan oudot puheet Pohjois-Korean johtajan kuoleman jälkeen toivat kaksikolle kutsun vierailla maassa.
Turunen oli ehdottanut hiljaista hetkeä "rakastetun johtajan" muistolle. Eerola puolestaan toivotti kaikkivaltiaan siunausta uudelle johtajalle.
Julkisuudessa edustajien osanotto leimattiin velmuiluksi ja mauttomaksi pilailuksi. Eduskunnan perussuomalainen varapuhemies Anssi Joutsenlahti tulkitsi blogissaan, että "pojat olivat liikkeellä vähän sarkastisestikin ja joulun rauhan juhlan innoittamina".
Ja tyttöinä pysyvätkin pSS lurppaherrojen jäljiltä.
0Äänestä
Vaalityötä?
Viitamiehen ja Backmanin suosio etelä-savossa hiipunut. Osittain Viitamiehen ryhmärikkuruuden ansiosta valtuustossa (jäähallihanke) Backman sotkeutui tähän Sote touhuun ja on menettänyt uskottavuutensa täysin. Siksi saman vaalipiirin demarit ovat nyt innokkaita syyttämään perussuomalaisia vaikka mistä. Kun pysytään totuudessa niin linkittäkääpä Turusen rasistiset kommentit, kirjoitukset tai muu todistusaineisto tänne. Sillä jos Rinne puhuu, että perussuomalaiset ovat rasisteja tai fasisteja, niin silloin siihen kuuluu kaikki 38 perussuomalaisedustajaa. Turunen on heistä yksi.
0Äänestä
Veiikko
Taitaa olla demareilla jo kova hätä.kun pitää haukkua muita, mutta kannatus vaan laskee, kouvolassakin valtuusto ryhmä jakautui kahtia, riitelevin puolue on sdp, yrittää pinnalle keinoja kaihtamatta, joutuis pois koko puolue kartalta.
0Äänestä
pers.rasistit
Veiikko kirjoitti:
Taitaa olla demareilla jo kova hätä.kun pitää haukkua muita, mutta kannatus vaan laskee, kouvolassakin valtuusto ryhmä jakautui kahtia, riitelevin puolue on sdp, yrittää pinnalle keinoja kaihtamatta, joutuis pois koko puolue kartalta.
"Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne sanoi sunnuntaina Helsingin Sanomien haastattelussa, että perussuomalaiset ovat populistinen puolue, jolta puuttuu arvot.
- Ne puhuvat tietyistä asioista ihan ok, mutta kun arvopohja puuttuu, voidaan yhtäkkiä olla rasistisia ja fasistisia, Rinne sanoi."
" Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kaipaa Suomeen roturekisteriä. Kirjallisessa kysymyksessään Immonen haluaisi, että Suomessa väestöryhmät rekisteröitäisiin etnisen taustan mukaan.
Homot, lesbot ja somalit tulisi laittaa Ahvenanmaalle keskenään asumaan ja katsoa, millainen malliyhteiskunta siitä rakentuisi. Tätä mieltä on Teuvo Hakkarainen, joka kannattaa suuren osan Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kanssa myös nuorten pakkotyötä hallitukselle jätetyssä talousarvioesityksessä. Lisäksi Hakkaraisen mukaan Helsingissä on neekeriukkoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina.
Pentti Oinonen herätti huomiota ja paheksuntaa rinnastamalla homoparien perheensisäisen adoptoinnin eläimiin sekaantumiseen. Homot ärsyttävät Oinosta muutenkin, eikä hänen juhlissaan homot tanssisi, jos hän olisi presidentti. Näin Oinonen totesi radiohaastattelussa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko on puolestaan sitä mieltä, että työnantajan pitäisi tietää työntekijän seksuaalisen suuntautumisen.
- Totta kai. Jos tuo niitä omia arvoja työssään esiin, tai jos arvot ovat ristiriidassa yhdessä sovittujen pelisääntöjen kanssa, niin täytyy katsoa, että ne (työpaikan) arvot tulevat toteutumaan, Niikko toteaa.
Useat Perussuomalaisten kansanedustajat, kuten Juho Eerola ja Jari Lindström hyväksyvät kuolemantuomion käyttämisen rangaistuskeinona. Tiedoksi lukijoille, että viimeinen rauhan aikana teloitettu henkilö Suomessa oli Tahvo Putkonen, jonka tuomio pantiin täytäntöön 8. heinäkuuta 1825. Tuomioksi tuli kuolemantuomio kaula katkaisemalla ja hautaaminen kirkkomaan ulkopuolelle.
Poliisikansanedustaja Tom Packalén sijoittaisi syrjäytyneet vuokralaiset omille slummialueilleen, jossa he eivät pääsisi häiritsemään tavallisten kansalaisten arkea. Vielä kovemman asenteen Packalén ottaa niitä nuoria kohtaan, joilla on alkoholi- tai huumeongelma. Packalénin mielestä ”joku hylätty teollisuusalue voisi sopia paremmin juopottelemiseen ja narkkaamiseen” kuin Töölö, ruokaa voisi jakaa soppatykeistä ja ongelmanuorten majoitukseksi riittäisi yömajatyyppinen väestösuoja.
Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala vaatii puolestaan tuomioistuinten riipumattomuuden purkamista. Kirjallisessa kysymyksessään hän haluaa, että Suomen hallitus paimentaisi poliittisesti tuomioistuimia niiden käyttäessä tuomiovaltaansa. Perinteisesti oikeusvaltioissa on nähty, että toimeenpanovallan käyttäjä ei missään tapauksessa puutu itsenäisten ja riippumattomien tuomareiden toimintaan.
Useista maahanmuuttajiin kriittisesti suhtautuvista kommenteistaan tunnettu kansanedustaja James Hirvisaari kuvasi kaveriaan, kun tämä teki eduskunnassa, siis suomalaisen kansanvallan ja demokratian keskuksessa, natsitervehdyksiä, jotka sitten jälkikäteen laitettiin nettiin levitykseen.
Jussi Halla-aho tuomittiin korkeimmassa oikeudessa sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Halla-aho kuvasi islamia pedofiliauskonnoksi. Lisäksi hän kirjoitti, että ryöstely ja verovaroilla loisiminen olisi somalien kansallinen tai jopa geneettinen erityispiirre.
Mitä sitten tapahtui?
”– kun arvopohja puuttuu, voidaan yhtäkkiä olla rasistisia ja fasistisia”, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) totesi Perussuomalaisesta puolueesta Helsingin Sanomien haastattelussa. Nyt Perussuomalaisissa katsotaan, että Rinne on syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, eikä puolue voi lähteä SDP:n kanssa samaan hallitukseen.
Kaikesta tästä tulee mieleen vanha suomalainen kansanviisaus: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Jussi Halla-aho on sitä mieltä, että ”on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti”
Kyllähän tämäkin loukkasi. En tehnyt asiasta rikosilmoitusta, eikä tehnyt muuten kukaan muukaan 50 000 demarien jäsenestä."
Vastaukset 6
Vanhimmat
Perussuomalaisten kansanedustajien Kaj Turusen ja Juho Eerolan oudot puheet Pohjois-Korean johtajan kuoleman jälkeen toivat kaksikolle kutsun vierailla maassa.
Turunen oli ehdottanut hiljaista hetkeä "rakastetun johtajan" muistolle. Eerola puolestaan toivotti kaikkivaltiaan siunausta uudelle johtajalle.
Julkisuudessa edustajien osanotto leimattiin velmuiluksi ja mauttomaksi pilailuksi. Eduskunnan perussuomalainen varapuhemies Anssi Joutsenlahti tulkitsi blogissaan, että "pojat olivat liikkeellä vähän sarkastisestikin ja joulun rauhan juhlan innoittamina".
http://www.hs.fi/politiikka/a1305557819463
Perussuomalaisille naiset ovat tyttöjä.
Ja tyttöinä pysyvätkin pSS lurppaherrojen jäljiltä.
Viitamiehen ja Backmanin suosio etelä-savossa hiipunut. Osittain Viitamiehen ryhmärikkuruuden ansiosta valtuustossa (jäähallihanke)
Backman sotkeutui tähän Sote touhuun ja on menettänyt uskottavuutensa täysin. Siksi saman vaalipiirin demarit ovat nyt innokkaita syyttämään perussuomalaisia vaikka mistä.
Kun pysytään totuudessa niin linkittäkääpä Turusen rasistiset kommentit, kirjoitukset tai muu todistusaineisto tänne. Sillä jos Rinne puhuu, että perussuomalaiset ovat rasisteja tai fasisteja, niin silloin siihen kuuluu kaikki 38 perussuomalaisedustajaa. Turunen on heistä yksi.
Taitaa olla demareilla jo kova hätä.kun pitää haukkua muita, mutta kannatus vaan laskee, kouvolassakin valtuusto ryhmä jakautui kahtia, riitelevin puolue on sdp, yrittää pinnalle keinoja kaihtamatta, joutuis pois koko puolue kartalta.
"Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne sanoi sunnuntaina Helsingin Sanomien haastattelussa, että perussuomalaiset ovat populistinen puolue, jolta puuttuu arvot.
- Ne puhuvat tietyistä asioista ihan ok, mutta kun arvopohja puuttuu, voidaan yhtäkkiä olla rasistisia ja fasistisia, Rinne sanoi."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014012017951133_uu.shtml
"
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen kaipaa Suomeen roturekisteriä. Kirjallisessa kysymyksessään Immonen haluaisi, että Suomessa väestöryhmät rekisteröitäisiin etnisen taustan mukaan.
Homot, lesbot ja somalit tulisi laittaa Ahvenanmaalle keskenään asumaan ja katsoa, millainen malliyhteiskunta siitä rakentuisi. Tätä mieltä on Teuvo Hakkarainen, joka kannattaa suuren osan Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kanssa myös nuorten pakkotyötä hallitukselle jätetyssä talousarvioesityksessä. Lisäksi Hakkaraisen mukaan Helsingissä on neekeriukkoja torien kulmat täynnä tyhjän panttina.
Pentti Oinonen herätti huomiota ja paheksuntaa rinnastamalla homoparien perheensisäisen adoptoinnin eläimiin sekaantumiseen. Homot ärsyttävät Oinosta muutenkin, eikä hänen juhlissaan homot tanssisi, jos hän olisi presidentti. Näin Oinonen totesi radiohaastattelussa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko on puolestaan sitä mieltä, että työnantajan pitäisi tietää työntekijän seksuaalisen suuntautumisen.
- Totta kai. Jos tuo niitä omia arvoja työssään esiin, tai jos arvot ovat ristiriidassa yhdessä sovittujen pelisääntöjen kanssa, niin täytyy katsoa, että ne (työpaikan) arvot tulevat toteutumaan, Niikko toteaa.
Useat Perussuomalaisten kansanedustajat, kuten Juho Eerola ja Jari Lindström hyväksyvät kuolemantuomion käyttämisen rangaistuskeinona. Tiedoksi lukijoille, että viimeinen rauhan aikana teloitettu henkilö Suomessa oli Tahvo Putkonen, jonka tuomio pantiin täytäntöön 8. heinäkuuta 1825. Tuomioksi tuli kuolemantuomio kaula katkaisemalla ja hautaaminen kirkkomaan ulkopuolelle.
Poliisikansanedustaja Tom Packalén sijoittaisi syrjäytyneet vuokralaiset omille slummialueilleen, jossa he eivät pääsisi häiritsemään tavallisten kansalaisten arkea. Vielä kovemman asenteen Packalén ottaa niitä nuoria kohtaan, joilla on alkoholi- tai huumeongelma. Packalénin mielestä ”joku hylätty teollisuusalue voisi sopia paremmin juopottelemiseen ja narkkaamiseen” kuin Töölö, ruokaa voisi jakaa soppatykeistä ja ongelmanuorten majoitukseksi riittäisi yömajatyyppinen väestösuoja.
Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala vaatii puolestaan tuomioistuinten riipumattomuuden purkamista. Kirjallisessa kysymyksessään hän haluaa, että Suomen hallitus paimentaisi poliittisesti tuomioistuimia niiden käyttäessä tuomiovaltaansa. Perinteisesti oikeusvaltioissa on nähty, että toimeenpanovallan käyttäjä ei missään tapauksessa puutu itsenäisten ja riippumattomien tuomareiden toimintaan.
Useista maahanmuuttajiin kriittisesti suhtautuvista kommenteistaan tunnettu kansanedustaja James Hirvisaari kuvasi kaveriaan, kun tämä teki eduskunnassa, siis suomalaisen kansanvallan ja demokratian keskuksessa, natsitervehdyksiä, jotka sitten jälkikäteen laitettiin nettiin levitykseen.
Jussi Halla-aho tuomittiin korkeimmassa oikeudessa sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Halla-aho kuvasi islamia pedofiliauskonnoksi. Lisäksi hän kirjoitti, että ryöstely ja verovaroilla loisiminen olisi somalien kansallinen tai jopa geneettinen erityispiirre.
Mitä sitten tapahtui?
”– kun arvopohja puuttuu, voidaan yhtäkkiä olla rasistisia ja fasistisia”, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) totesi Perussuomalaisesta puolueesta Helsingin Sanomien haastattelussa. Nyt Perussuomalaisissa katsotaan, että Rinne on syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, eikä puolue voi lähteä SDP:n kanssa samaan hallitukseen.
Kaikesta tästä tulee mieleen vanha suomalainen kansanviisaus: Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Jussi Halla-aho on sitä mieltä, että ”on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti”
Kyllähän tämäkin loukkasi. En tehnyt asiasta rikosilmoitusta, eikä tehnyt muuten kukaan muukaan 50 000 demarien jäsenestä."
http://blogit.iltalehti.fi/nasima-razmyar/2014/01/20/yksittaistapauksia/