Arto Hirvonen jos olet järkevä niin jätät Kervis-asian. Siitä ei ole sinulle mitään hyötyä. Pilaat vain asialla omaa pitkäaikaista hyvän puolueuskollisen miehen mainetta. Kervis-asia ei etene sinun toimilla mihinkään. Pahennat omaa poliittista asemaa veivaamalla haminalisen asiaa. Kerviselle tehdyt rikokset ja asiakirjaväärennökset ovat vanhentuneita. Nyt on mentävä eteenpäin.
Arto Hirvonen, vetäydy ajoissa
Miinus 8.
271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Myös Etelä-Savon Kaj Turunen veti nimensä pois. Alun perin lakialoitteen takana olivat kaikki perussuomalaiset edustajat.
Lakialoitteella pyritään rajoittamaan ETA-maiden ulkopuolelta tulevien henkilöiden oikeutta ostaa kiinteistöjä Suomesta. Käytännössä aloitteen tarkoitus on rajoittaa venäläisten maan- ja kiinteistönostoa.
Kasista tulee mieleen ne kahdeksan Kotkan kaupunginvaltuutettua, jotka syyttivät viittä perussuomalaista rikoksesta, kun perussuomalaiset vaativat kaupungin väärennettyjä asiakirjoja oikaistavaksi ja muita virkamiesten laittomia asiakirjatietoja korjattavaksi.