*Ohjeita kaikille ruotsalaisuuden ystäville:* (ruotsinkielestä suomensi Minor Verba)
”Äärimmäisyyslinjasta on nyt keskustelufoorumeilla luovuttava joksikin aikaa ja jätettävä ainakin likaisimmat temput hetkeksi reserviin. Niidenkin aika kyllä tulee vielä."
"Kyselyjen mukaan potentiaaliset äänestäjämme eivät ole kokeneet myönteisenä julkisuudessa käytyä keskustelua... Osa kansasta on pitänyt kantojamme avoimen propagandistisina.... Suomalaisten vähättely ja heidän järjestöjensä mustamaalaus ei toimi... On oltava suomalaisten valtaosan kanssa yhtä mieltä - silloinkin kun se on väärässä, jos näin voimme saavuttaa asettamamme päämäärät."
"Nimittelyiden, eli pelkistettyjen muutaman ominaisuuden varaan rakennettujen stereotypioiden käyttö on tietenkin osa tätä päivää. Niillä saamme osoitettua sylkykupin.... Suomalaisten toiminnan kyseenalaistaminen ja suoranainen likaaminen eivät kuitenkaan toteuta tarkoituksiaan ellemme samalla kykene saamaan oman asemamme, kantamme ja tavoitteittemme puhtautta hohtamaan selkeästi ja kirkkaasti kaikenlaista suomalaista hämäryyttä vastaan..."
"....Saattamalla määrätyt poliittiset toiminnot epäilyttäviksi tai vieläpä rikollisina tekoina rangaistaviksi on mahdollista harjoittaa sensuuria koskematta sananvapauden perusoikeuteen... Sanomisen vapaudella ei saa olla erityisasemaa, pikemminkin päinvastoin, se kuuluu ensimmäisiin rajoitettaviin voimansa ja tehokkuutensa ansiosta... On voitava kieltää julkaisemasta sellaisiakin tosiasioita joiden faktuaalisuus tiedetään. On voitava kieltää tiedoiksi nimitetyt epävarmat tai epätäydelliset informaatiot sekä kumpaisiinkin edellisiin kohdistuvat mielipiteet... On eliminoitava kiihotuksen mahdollisuuskin. "
Samaisesta brosyyrista:
*Ruotsalaisuuden edistäjille* (Lainaus)
"Hyökkäävällä, ylimielisellä ja loukkaavalla sävyllä emme pääse eteenpäin. Nykyisessä tilanteessa voi suomalaisten suhteen onnistua vain puhumalla ystävällisesti ja hillitysti. Pureva väittely ei edistä asiaamme, vaan on sille turmioksi. Emmehän halua vaarantaa tulevia vaaleja leimautumalla kiihkoilijoiksi. Äärimmäisyyslinjasta on nyt keskustelufoorumeilla luovuttava joksikin aikaa ja jätettävä ainakin likaisimmat temput hetkeksi reserviin. Niidenkin aika kyllä tulee vielä."
"Kyselyjen mukaan potentiaaliset äänestäjämme eivät ole kokeneet myönteisenä julkisuudessa käytyä keskustelua... Osa kansasta on pitänyt kantojamme avoimen propagandistisina.... Suomalaisten vähättely ja heidän järjestöjensä mustamaalaus ei toimi... On oltava suomalaisten valtaosan kanssa yhtä mieltä - silloinkin kun se on väärässä, jos näin voimme saavuttaa asettamamme päämäärät. On vain keksittävä kuinka tämä olisi parhaiten toteutettavissa..."
"On kehiteltävä informatiivisia tekniikoita, joiden todistusvoimaa vastaan on vaikea suojautua..."

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Kun suomalaisuuden toimijoista ryhdytään uskottelemaan jotakin, johon koko kansan pitäisi uskoa, siitäkin huolimatta että nämä ovat heidän maanmiehiään ja edustavat useimmiten heidän omia kantojaan... on mieliin tehtävän vaikeudesta johtuen käytännöllisintä iskostaa uudestaan ja uudestaan karrikoidun stereotypian varaan rakentuva profiili... Tämä profiili on saatava suomalaisuuden kannattajien myös omaksumaan itsestään... …On keksittävä asianomaisista henkilöistä tai heidän elämäntavoistaan sellaisia tosiasioita tai niiden puuttuessa totuudeksi kuviteltavia piirteitä, joiden varaan voi sepittää leimatun luonteen. Nämä tiedot on tarjottava sensaatiomaisena paljastuksena, jollaisiin suomalainen yleisö on tutkimusten mukaan mieltynyt.... Yritykset leimata edellä kuvatulla tavalla ovat viime aikoina keskittyneet voimakkaasti "fasistiyhteyksien" esiintuomiseen... Historiaa on kuitenkin juuri tältä osin äärimmäisen vaarallista käyttää suomalaisten ja heidän järjestöjensä leimaamiseen.... Olemme jo saaneet tuntea nahoissamme kuinka oma uskottavuutemme on päin vastoin alkanut murentua. Doktriiniamme on siksi muutettava radikaalisti..."
"On luotava informaatiota joka on sisältävinään kriittisen asenteen ja joka perustuu harhautetun älyllisen aktiviteetin varaan... Ohjelmatoiminnan kautta on saavutettavissa yleisöjä, jotka saadaan omaksumaan käsitystemme mukaista informatiivista ainesta... olkoon ohjelmatarjonta luonteeltaan tiedottavaa, kasvattavaa, taiteellista, viihteellistä, tai uskonnollista... Voimme kutsua tätä indoktrinaation sijaan "taivuttelevaksi viestinnäksi..."
"Kuinka suhtautua sananvapauteen ja mahdottomuuteen tukahduttaa sen vallitessa kriittiset arviot... Kuinka rajoittaa jo olemassa olevien suomalaisjärjestöjen sananvapautta...?"
"....Saattamalla määrätyt poliittiset toiminnot epäilyttäviksi tai vieläpä rikollisina tekoina rangaistaviksi on mahdollista harjoittaa sensuuria koskematta sananvapauden perusoikeuteen... Sanomisen vapaudella ei saa olla erityisasemaa, pikemminkin päinvastoin, se kuuluu ensimmäisiin rajoitettaviin voimansa ja tehokkuutensa ansiosta... On voitava kieltää julkaisemasta sellaisiakin tosiasioita joiden faktuaalisuus tiedetään. On voitava kieltää tiedoiksi nimitetyt epävarmat tai epätäydelliset informaatiot sekä kumpaisiinkin edellisiin kohdistuvat mielipiteet... On eliminoitava kiihotuksen mahdollisuuskin. "
"On luotava ilmapiiri, jonka vallitessa kielipolitiikkaan osallistumisen kynnys kasvaa kansan keskuudessa. On saatava kansalaiset tuntemaan levottomuutta ja epävarmuutta omista mielipiteistään, jolloin osallistumisalttius keskusteluun jää marginaaliseksi..."
"... On hyväksyttävä se tosiasia, että on välttämättä päästettävä ääneen myös ihmisiä ja ryhmittymiä, jotka pohjimmiltaan haluavat rajoittaa, kontrolloida ja ohjailla julkista keskustelua. Mielikuva keskustelun avoimuudesta ja vapaudesta on tärkeä..."
"On kontrolloitava jaettavaa informaatiota... On oleellista etteivät informaation vastaanottajat missään vaiheessa tiedosta miten heihin potentiaalisesti vaikutetaan. Asiat on esitettävä sellaisina, että ne on helppo omaksua. Tarkoituksenmukaisia keinoja ovat tällöin mm. yksinkertaistaminen, pelkistys, toisto ja asioiden esittäminen positiivisia tunteita herättävissä laajemmissa yhteyksissä."
"Tärkeätä on myös kytkeä omat tavoitteet ja päämäärät tulevaisuuteen ja menestykseen.... Vastakkaisten käsitysten jälkijättöisyys on sen sijaan muistettava jatkuvasti tuoda julki ikään kuin kohteliaasti, mutta samalla kuitenkin lujasti ja määrätietoisesti. Perusteita on tarpeetonta esittää... perustelemiseen lankeaminen saattaa jopa toimia vastoin tavoitteita."
Media hallitsee mielipidettä ja lompakkoäänestyksellä voi vaikuttaa yksityisiin medioihin. Firmojen täytyy kuunnella asiakasta tai pahimmassa tapauksessa konkurssi.
Tuntuu siltä että mediat tappelevat jo keskenään että kuka kerää asiakkaat ja syö konkurssiin nääntyneet mediat loppupeleissä.
Ohjeita kaikille SiSulaisille!
Muistutus, että Jussi Halla-Aho ja Teemu Lahtinen kuuluvat Suomen Sisu-järjestöön, joka suosittelee seuraavaa listaa jäseniensä luettavaksi. Kannattaa panna merkille ainakin nimet David Duke ja Werner Daitz, sillä mistään yleissivistävästä materiaalista ei todellakaan ole kysymys. David Duke vaikutti sellaisessa järjestössä kuin Ku Klux Klan, ja Daitz puolestaan Saksan Kansallissosialistisessa puolueessa.
FILOSOFIA
Johdatus 1900-luvun ajatteluun Pentti Linkola
Antikristus Friedrich Nietzsche
Epäjumalten hämärä Friedrich Nietzsche
Näin puhui Zarathustra Friedrich Nietzsche
Ruhtinas Machiavelli
Sodankäynnin taito Sun Tzu
Sodankäynnistä Carl von Clausewitz
POHJOISEN SIELUN AVAIMET
Usko ja Teot Helmut Stellrecht
Euroopan uudet taloudelliset suuntaviivat Werner Daitz
The Lightning and The Sun Savitri Devi
Kalevala trad.
Kanteletar trad.
Beowulf trad.
Edda / Hávamál trad.
Nibelungenin laulu trad.
Kalevipoeg trad.
Karhunkaataja trad.
Uutta Eurooppaa kohti Alfred Rosenberg
Hopeanvalkea Lennart Meri
Ragnarök Villy Sørensen
HISTORIA
Kumpujen yöstä (4 osaa) Aarno Karimo
Viimeistä piirtoa myöten Vihtori Kosola
E.Simojoki - Legenda jo eläessään Sakari Virkkunen
Suomalaisia soturikohtaloita Jussi Niinistö
Sinimusta veljeskunta Mikko Uola
Ryssän vihassa - Elmo Kaila Martti Ahti
Dissecting the Holocaust Ernst Gauss
Kalevala ja meri Johan Rudolf Dillström
Kivikauden Suomi Matti Huurre
Itämerensuomi - Eurooppalainen maa Kyösti Julku (toim.)
Muinaisuutemme merivallat Matti Klinge
Pohjoisten kansojen historia Olaus Magnus Gothus
Kommunistinen Manifesti Karl Marx & Friedrich Engels
POLITIIKKA & YHTEISKUNTA
My Awakening David Duke
The Political Soldier Derek Holland
Maailma yhtiöiden vallassa David C. Korten
Jalouden alkuperä Matt Ridley
Meidän on uudesta luotava maa Keijo Korhonen
Pieni Karjalakirja Ilmari Susiluoto
Paved With Good Intentions Jared Taylor
IHMISLAJIN TAKSONOMISTEN RYHMIEN EROISTA
The Bell Curve Richard J. Herrnstein & Charles Murray
Why Race Matters Michael Levin
The G-Factor Arthur R. Jensen
Race John Baker
Darwinin linnut Jonathan Weiner
Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin Ahmavaara & Vanhanen
IQ and the Wealth of Nations Lynn & Vanhanen
VIIHDE
Lemminkäisen laulu Juha Ruusuvuori
Kaniikki Lupus Juha Ruusuvuori
Kohtalon kolmas hetki Aarno Karimo
Pääkallokehrääjä Ilkka Remes
Karjalan lunnaat Ilkka Remes
Ruttokellot Ilkka Remes
Starship Troopers Robert Heinlein
Viha etsii kohdetta Kari Suomalainen
KLASSIKOT
Utopia Thomas More
Vuonna 1984 George Orwell
Eläinten vallankumous George Orwell
Riivaajat Fjodor Dostojevski
http://joksuh.puheenvuoro.uusisuomi.fi/66075-suomen-sisun-salainen-kirjasto
Lukeminen kannattaa aina - Jörn Donner.
Ei onnistu tuo natsikortin heiluttelu. Kyllä teidät ja temppunne tunnetaan, svedut.
Kiitos, että muistutit meitä svekotahojen juonista ja taktiikasta.
Tuo on kuin suoraan jonkun totalitaarisen hallinnon ohjekirjasta.
Pakkoruotsitusta ylläpidetään tunnetusti kaikin mahdollisin keinoin.
Kaikkien on hyvä tietää, millainen rottalauma meillä on vastustajana.