Lastensairaalakeräys on oikein, pulinat jo pois!

Lopettakaa paasaaminen siitä, että verovaroin pitäisi sairaalat rakentaa, kun ei niitä verovaroin rakenneta. Populismia ja turhaa pölöttämistä.

Valtio ei ole vuosikausiin rahoittanut kunnallisia terveydenhuollon rakennushankkeita, eikä se olisi tukenut lastensairaalahankettakaan, vaikka kyseessä on osittain valtakunnallinen hanke.

HUSin rahat olisi riittäneet joskus tulevaisuudessa, joten kansalaiskeräys oli ainoa vaihtoehto, kun uusi sairaala tarvitaan ja halutaan nyt.

Säätiökuvion kautta hanke kelpaa nyt myös valtiolle 40 miljoonan edestä, että hiukan tulee myös verovaroja peliin.

Osallistukaa tähän hyvään hankkeeseen ja lopettakaa asian mustamaalaaminen!
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

VÄÄRIN, rahat kuuluu ottaa JYRKIN taskusta. Jos helvattu on varaa g-pisteen sorkkimiseen on VARAA vaikka 4 lastensairaalaan. Maksan veroissa JYRKIN temput muutenkin, joten tekis edes YHDEN jutun oikeen. Jurpipainen, on pelkkä sätkynukke pitkällä nenällä.

ÄLÄ LAHJOITA!

Äänestä

Jos guggenhaim tulisi lahjoitusrahalla ja lasten sairaala julkisella rahalla niin heti antaisin rahaa sairaalalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Realismia kehiin! kirjoitti:

Lopettakaa paasaaminen siitä, että verovaroin pitäisi sairaalat rakentaa, kun ei niitä verovaroin rakenneta. Populismia ja turhaa pölöttämistä.

Valtio ei ole vuosikausiin rahoittanut kunnallisia terveydenhuollon rakennushankkeita, eikä se olisi tukenut lastensairaalahankettakaan, vaikka kyseessä on osittain valtakunnallinen hanke.

HUSin rahat olisi riittäneet joskus tulevaisuudessa, joten kansalaiskeräys oli ainoa vaihtoehto, kun uusi sairaala tarvitaan ja halutaan nyt.

Säätiökuvion kautta hanke kelpaa nyt myös valtiolle 40 miljoonan edestä, että hiukan tulee myös verovaroja peliin.

Osallistukaa tähän hyvään hankkeeseen ja lopettakaa asian mustamaalaaminen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu