Mitä jos Allawin autosaattueeseen kohdistuisi viikonloppuna onnistunut isku, ja Allawi siirtyisi kristittyjen taivaaseen. Seuraavalla viikolla Hamid Karzai murhattaisiin autopommi-iskussa.
Molempia vartioidaan nykyään niin tarkkaan ettei pahemmin esimerkiksi Allawi voi enää käydä kusella greenzonen ulkopuolella kuin ulkomaan matkoillaan.
Ja jos hautajaiset pidetään näitten valtiomiesten kotimaissa, niin näemmekö myös muiden maiden valtiomiehiä hautajaisissa?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos Vale-Hitman menehtyisi niin kuka surisi, kärpänenkö?
Senkin pikkunilkki! Olen aito, senkin kuolaan jähmettynyt tietokonenörtti, etkä nikistä näe. Tajuatkos että kyllä aito Hitmankin kykenee hypoteettiseen pohdiskeluun!
Ja sinä, senkin vasurimedian aivopesemä Saddamin kengännuolija ja KELA-avustuksilla elävä Suomi-juntti, ajattelitkos ettei USA kosta tuota Halosen puhetta?
Juu juu, kaikki uskovat sinun olevan se ainoa ja unohtumaton Hitman, Iron Mike-parka!
Kerrankin saat tuntea olevasi jotain tärkeää, edes vale-Hitmanin olotilassa.
Nikinryöstäjän maailma on aika merkillinen...
mä en ainakaan lähe sinne hautajaisiin
Tällaisia se vale-Hitman varmaan uneksii päivin ja öin.
Allawi murhataan... Karzai murhataan...
Kumpikaan ei voi käydä enää ku----a...
Sopii varsin tarkkaan Iron Miken kirjoitusten tasoon!
Tuottaakohan minun nikkini käyttö hänelle ihania väristyksen tunteita?
Pääsi edes tuolla tavoin itseään monin kerroin älykkäämmän oikean Hitmanin tuntumaan.
Voi raasu-parkaa, ei voi muuta sanoa.