Kun mietitään mitä hyvää ja kestävää me Suomalaiset voisimme viedä maailmalle ja joka olisi sitä ihan meidän omaa juttuamme niin. Meillähän on paljonkin sellaista jota voimme ylpeänä viedä maailmalle ja sanoa että tämä on sitä aitoa. Esimerkkinä voisin ottaa kotimaisen politiikan. Meiltä löytyy esimerkiksi nuorisostamme loistava esimerkki miten nuoriimme luodaan tulevaisuuden uskoa. Löytyy meiltä kommunistinuorten aina niin nuorekas puheenjohtaja Lii Andersson joka on taantumuksellinen venäläismielinen nuori innokas kommunisti. Hän kertoo nuorisollemme että kyllä sitä vanhaa venäläistä hapantunutta punaviiniä voi juoda vaikka siinä on jo hometta pinnalla. Juju on siinä että se hapan vanha viini laitetaan uusiin leileihin. Meitä löytyy kommunisti naispresedentti sekin venäläismielinen joka aktiivisesti toimii vähemmistöön kuuluvien seksualisten setan entisenä puheenjohtaja . Hän omalla esimerkillään kehoittaa vain reippaasti homoja ja lesboja kirkkohäihin. Meiltä löytyy myöskin vihreiden Ville Niinistö joka uskoo että jos Euroopasta lopetetaan kaikki teollisuus niin maailma pelastuu sillä. Myöskin löytyy perussuomalaisia jotka haluavat muuttaa takaisin Jukolan Impivaaran takamaille vaikka sieltä puuttu niin vesiviemäröinti jäteviemäröinti kuin sähköt . Tiestökin on jäänyt niille sijoilleen kun postia kuljetettiin vielä ratsumiesten avulla. Kyllä näitä hyviä vietituotteita olisi lisääkin vaikka kuinka paljon. Kataisen pitäisikin pitää oikein talousseminaari ja suunitella vaikka näistä jutuista vientituotteemme.Niin . Unohtui melkein ehkä tärkein asia. Sitten meillähän on Tampereella Lenin museokin. Lenin ja Chegevaarapinssejä voisi myydä kovaan hintaan ulkomailla.
Viennin mahdollisuuksia
vientituotteita
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3282826Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1052130En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201610Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711022
- 61983
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148914Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754