sopiva työ mielenterveysongelmaiselle?

Olen tilanteessa jossa en pysty enää siivoamaan. En vain saa aikaiseksi sopivaa työnjälkeä ja muisti pätkii. Jokin muu ammatti olisi hakusessa. Ideoita?
12445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Varmana jossain suojatyökeskuksessa tavaroiden pakkaamista?

Äänestä

Puhelinhaastattelua.

Äänestä
  • Puhelinhommaan en oikein usko kun en muutenkaan saa minnekään soitettua ja sitten kun soitan niin se on niin kuluttavaa että joudun lepäämään pari päivää haluaisin todellakin opiskella uuden ammatin mutta pääsykokeista en pääse joko muistin tai psykologisten testien vuoksi. Olen nyt kohta 17 vuotta pyrkinyt kouluihin pääsemättä niihin.-aloittaja-

    Äänestä

Sama ongelma täällä. En todellakaan halua eläkkeelle. Olen akateemisesti koulutettu ja oman alani osaava asiantuntija. Mutta kun päässä pätkii koko ajan.

Olisiko rekry-toimistosta apua? Voisi kirjata osaamiset ja vaatimukset (ylityöt jne) ja he saisivat etsiä sopivaa työtä?

Äänestä
  • Minkäalan ihminen olet? Itse olen korkeakoulutettu ja erittäin motivoitunut omaan alaani (ympäristötieteet). Toistuvasti tullut takapakkia työelämässä mm. kiusaamisen ja henkisen syrjinnän vuoksi. Tuntuu paradoksaaliselta, että motivoitunut ja kouluttautunut ihminen joutuu kortistoon ja katselemaan vierestä, kun muut painaa hommia.

    Äänestä

Parhaimmat mielenterveyshoitajat ovat kokeneet itse tai lähipiirissä olevilla mielenterveysongelmia, ja näin parhaiten osaa auttaa.Sama pätee päihdetyöntekijöihin, parhaimpia auttajia entiset ongelmakäyttäjät jne.

Äänestä

Muistin pätkiminen on neuroleptien sivuvaikutus. Neuroleptit tuhoavat limbisen järjestelmän ja otsalohkon. Tunteet, motiivit, oppiminen ja muisti sijaitsevat näissä osissa.

Vähennä lääkitystäsi vähitellen, niin muistisi palautuu.

Äänestä
  • ei uskalla lopettaa neuroleptejä. Mikä mut sitten pitää tunteettomana? Mulla on nyt mania alkamassa kun unohdin kahtena päivänä lääkkeet. Kaaosta tiedossa kun vauhti kiihtyy

    Äänestä

  • 19+4 kirjoitti:

    ei uskalla lopettaa neuroleptejä. Mikä mut sitten pitää tunteettomana? Mulla on nyt mania alkamassa kun unohdin kahtena päivänä lääkkeet. Kaaosta tiedossa kun vauhti kiihtyy

    Kyseessä on mitä ilmeisemmin vieroitusmaanisuus ja sekaisuus. SSRI:den lopettamiseen liittyy osalla hetkittäisiä mania- ja/tai hypomaniavaiheita enkä ihmettelisi yhtään jos näin olisi myös neuroleptien vieroituksessa.

    Äänestä

  • 19+4 kirjoitti:

    ei uskalla lopettaa neuroleptejä. Mikä mut sitten pitää tunteettomana? Mulla on nyt mania alkamassa kun unohdin kahtena päivänä lääkkeet. Kaaosta tiedossa kun vauhti kiihtyy

    Mania tuskin alkaa kahden päivän kuluttua neuroleptien lopettamisen jälkeen??

    Todennäköisesti kyseessä on vain neuroleptihupun häviämisestä ja tunnet olosi normaaliksi?

    Hyvin ovat aivopesseet sinut, surullista.

    Äänestä

  • epäilen maniaasi kirjoitti:

    Mania tuskin alkaa kahden päivän kuluttua neuroleptien lopettamisen jälkeen??

    Todennäköisesti kyseessä on vain neuroleptihupun häviämisestä ja tunnet olosi normaaliksi?

    Hyvin ovat aivopesseet sinut, surullista.

    Voi olla niinkin. Tunteiden tunteminen tuntuu vain hullulle. Ja varsinkin kun tajusi että eräitä ihmisiä kohtaan minulla ei ole tunteita vaikka luulin niin. No lääkitystä jatkettu ja olo normaalistumassa kai... Silti olo tuntuu vieläkin tosi kirkkaalle ja voimaantuneelle. Ihan kuin olisi siirtynyt kaksiulotteisesta maailmasta kolmiulotteiseen.

    Äänestä

Lähihoitaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


19+4 kirjoitti:

Olen tilanteessa jossa en pysty enää siivoamaan. En vain saa aikaiseksi sopivaa työnjälkeä ja muisti pätkii. Jokin muu ammatti olisi hakusessa. Ideoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu