Facebook alkaa kuolla

"Neljä viidestä käyttäjästä on jättänyt palvelun vuoteen 2017 mennessä, kertoo Phys.org."

http://www.tekniikkatalous.fi/ict/facebook alkaa kuolla ndash samalla kaavalla kuin kulkutauti/a961832?s=r&wtm=-23012014

Kaksi jatko-opiskelijaa Princetonin yliopistosta on julkaissut tutkimuksen Facebookin suosiosta avoimella ArXiv-sivustolla. Toistaiseksi vertaisarvioimaton tutkimus esittää, että Facebookille käy samalla tavalla kuin edeltäjälleen MySpacelle.

Romahdus alkaa nopeasti. Jo tämän vuoden joulukuussa palvelu on menettänyt 20 prosenttia nykyisestä koostaan, tutkijat väittävät. 80 prosenttia käyttäjistä on kadonnut vuosien 2015 ja 2017 välissä.

Jo viime vuoden puolella oli näkyvissä, että erityisesti nuoret jättävät Facebookin. Kerrotun perusteella ei käy ilmi, mitä Facebookin tilalle tulee vai tuleeko mitään.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kuin kulkutauti kirjoitti:

"Neljä viidestä käyttäjästä on jättänyt palvelun vuoteen 2017 mennessä, kertoo Phys.org."

http://www.tekniikkatalous.fi/ict/facebook alkaa kuolla ndash samalla kaavalla kuin kulkutauti/a961832?s=r&wtm=-23012014

Kaksi jatko-opiskelijaa Princetonin yliopistosta on julkaissut tutkimuksen Facebookin suosiosta avoimella ArXiv-sivustolla. Toistaiseksi vertaisarvioimaton tutkimus esittää, että Facebookille käy samalla tavalla kuin edeltäjälleen MySpacelle.

Romahdus alkaa nopeasti. Jo tämän vuoden joulukuussa palvelu on menettänyt 20 prosenttia nykyisestä koostaan, tutkijat väittävät. 80 prosenttia käyttäjistä on kadonnut vuosien 2015 ja 2017 välissä.

Jo viime vuoden puolella oli näkyvissä, että erityisesti nuoret jättävät Facebookin. Kerrotun perusteella ei käy ilmi, mitä Facebookin tilalle tulee vai tuleeko mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu