Kiitos kun olette olemassa!
Proo Ähtäri!!!
Toivoa ON!!!!
5149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tulossa uusi urheiluseura Proo MU
Just ne tällä palstalla roikkujat eivät pääsekään Proo Ähtäriin. Sotkisivat sen ja ottaisivat haltuunsa kuten kaikki mikä on ollut oikeaa kehitystä.
"Puuha-Petet" saavat jatkaa lokansa heittoo ja alatyylistä toimintaansa.
Jos proolaisia on yli 830 kuten eräs kertoi tuola toisessa keskustelussa. Niin kun oikein äänestätte seuraavissa kunnallisvaaleissa, niin tulette saamaan suuren valtuustoryhmän.
Tulee mielenkiintoisia aikoja. Vaalityö kannattaa aloittaa näkyvästi nopealla aikataululla ja asialinjalla asiosta keskustelemalla. Tämä palsta ei ole paras mahdollinen, täällä on paljon aivan asiattomia kirjoituksia joiden sekaan hukkuu asiallisetkin.
Tämä tietysti edellyttää että Proo Ähtäri aikoo alkaa kunnallispolitiikkaan mukaan. Itse toivoisin sen alkavan ja tuovan julki tavoitteet ja viat sekä niihin Omat korjaus esitykset ( vaikka pian joku kirjoittaa että ideat varastetaan) niin senkin uhalla kannattaisi julkistaa ne ennen kilpailijoita " etu lyönti on puoli voittoa".
Viime yönä lisääntyi taas muutamalla.
Joo onhanse paisunut, siinä on mukana ne sutukunnan tosimiehet:)
Kiitos uusista tiedoista.