Toivottavasti Jyrki jatkaa 2015 jälkeenkin

Pääministerinä. Ainoita yksilöitä, jotka ymmärtävät vastuunkantamisesta mitään.

Ei vastuun kantaminen ole aina hauskaa. Toisinaan se voi syödä arvonantoa merkittävästi, varsinkin kun Lipponen tunaroi 90-luvulla. Viinanen kantoi kortensa kekoon. Arvo laski, koska joutui tekemään vaikeita ratkaisuja kolmansien osapuolien takia (Pankit, neuvostoliitto).

Ensi kaudella sitten Väyrynen valtionvarainministeriksi ja vasemmistopuolueet (vasemmisto, SDP) kiellettävä lailla, niin kuin natsipuolueet monissa maissa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itellalla on työvoimapula,sinne vaan jatkamaan

Äänestä

Niin totta. Ymmärrän kyllä, että jos hän haluaa lähteä helpompiin ja kunnolla palkattuihin töihin, mutta se on varmaa, että seuraajalle jää liian isot saappaat täytettäviksi, oli tämä miten iso mies hyvänsä. Tämä porukka täällä ei tunnu tajuavan talouden realiteeteista yhtään mitään, koska EU:n ainoa parhaan luottoluokituksen saaminenkin tuntuu olevan hirveä onnettomuus. Tuo "waler" varmaan ampuisi itsensä, jos jos se laskisi "vain" kahteen A:han?
Onneksi tällä sivustolla on enää vain olematon osa kansasta. Laskinkin on poistettu, kun lukemat tippuivat 50 tuhannesta alle 20 tuhannen. Noista ehkä sata kirjoittaa tänne jotakin, mutta sitäkin innokkaammin. Googlaamalla "waler suomi24 maailman menoa" tulee liki 8 000 osumaa. Fantastista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rahvas kansalainen kirjoitti:

Pääministerinä. Ainoita yksilöitä, jotka ymmärtävät vastuunkantamisesta mitään.

Ei vastuun kantaminen ole aina hauskaa. Toisinaan se voi syödä arvonantoa merkittävästi, varsinkin kun Lipponen tunaroi 90-luvulla. Viinanen kantoi kortensa kekoon. Arvo laski, koska joutui tekemään vaikeita ratkaisuja kolmansien osapuolien takia (Pankit, neuvostoliitto).

Ensi kaudella sitten Väyrynen valtionvarainministeriksi ja vasemmistopuolueet (vasemmisto, SDP) kiellettävä lailla, niin kuin natsipuolueet monissa maissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu