Ilosanomia

P.Paavola saanut viestin.
Sain seuravan viestin sähköpostiini:
Tässä vähän lähihistoriaa Kuopion vankilasta.

Vuoden 2013 alussa ei Kuopion vankilassa ollut kukaan uskossa sillä osastolla jossa Late oli. No, siinä oli työmaa Jumalalle ja Late sai olla katsomassa mitä Herra tekee. Tasaisin väliajoin vankeja alkoi tulla uskoon ja Late sai johdattaa heitä Jumalan tuntemiseen. He rukoilivat iltaisin ja lukivat Raamattua sellissä. Lopulta heitä oli 11 miestä uskossa 17:sta osastolla olevasta vangista. Toki heitä voi tulla vielä lisääkin, työhän jatkuu...

Tänään Late on jo avotalossa ja sinne jäi pieni lauma veljiä, voisiko sanoa, seurakunta.
Kyllä minua ainakin koskettaa tällaiset tarinat, varsinkin kun ne on totta.
Muistetaan heitä rukouksin ja muistetaan Latea edelleen että nyt uudessa paikassa jälleen paljon vankeja tulee uskoon ja Herra käyttää häntä väkevästi.
Kiitos rukouksistanne.
Kunnia Herralle.
Siunaten
www.citymission.fi
14177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Aamen!
Nämä on juuri niitä parhaimpia todistuksia! Vaikka ihminen on kuinka alhaalla, hän kelppaa Herralle ...

Äänestä

Ettäkö ihmisiä tulee ihan joukolla uskoon. Uskomaan Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanaan. Nyt on se aika muuallakin kuin vankiloissa.

Äänestä

Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat

Äänestä
  • Aivan, mutta terveet ja ahdigossa elävät tarvitsevat Pelastajaa ja Vapahtajaa.
    Jeesus Kristus on meidät lunastanut.

    Äänestä

Kautta aikojenhan linnavenkulat ovat hurahdelleet lahkotouhuihin. Onko tuo nyt mikään ihme, jos pää on niin sekaisin että pistää ihmisiä hengiltä, voi helposti olettaa että sekoaa helluntailaisuuksiin yms huuhaalahkoihin.

Äänestä
  • Jokainen joka on tutustut Suomen rikoshistoriaan tietää sataselle sen,että millainen tämän,nyt Kuopion avovankilassa olevan ja evankelistaksi pyrkivän,elikautisvangin nimi ja rikoshistoria on.

    Äänestä

3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.

Äänestä

"Armahtaminen ei ole synnin tekemisen hyväksymistä. Puhdasta ja syytöntä ei voidakaan armahtaa, vaan vain syyllinen voidaan armahtaa. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Jeesus tuomitsee synnin, mutta armahtaa syntistä."

Äänestä

Käännynnäisiä tuli paljon koska opetti Jumalan tuntemista. Ei ollut uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen Jumalan Poikaan ja valtaan jonka Isä Jumala on pojalleen Jeesukselle maanpäällä antanut.

Äänestä

Minä ole lukenut pidemmän aikaa Raamattua ja tiedän ettei se ole ,erehtymätön Jumalan sana,
ja tuossa esityksessä "Late" on saatunut suureen oppijärjestelmään sisälle ja ei huomaa paljoa muuta kuin oman itsensä,hänhän se on jota on lähdetty pelastamaan ja etsimään oikei Jumalan voimalla ja hän on kuitenkin niin hyvä että kannattaa näiotten kaikkien koettelemuksien kautta nöyrryttää palvelemaan JEESUSTA.

Ja tuossa Kuopion vankilassa onkin se todistettu kuinka oppi uppoaa suljetussa yhteisössä, vaarallisia ovat hihhuloijat ja heidän kasvattinsa ovat muutaman vuoden päästä taas vankilassa uudenlaisista tai samoista rikoksista.

Jeesus ei pesekkään aivan puhtahaksi , piruus jää vankilakundin sisuskaluihin oottamaan uusia rötöstelyjä kun tilaisuus aukeaa.
Täysin paatunut ihminen pystyy luffaamaan uskonnon avulla toisia ja lisäksi hyvät näyttelijän-ja puhujanlahjat auttavat kovasti.

Äänestä

Siinä sitten entinen tuhkis puhuu kokemuksestaan.

>>>pystyy luffaamaan uskonnon avulla toisia ja lisäksi hyvät näyttelijän-ja puhujanlahjat auttavat kovasti.

Äänestä

Late puhuu asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Todistus kirjoitti:

P.Paavola saanut viestin.
Sain seuravan viestin sähköpostiini:
Tässä vähän lähihistoriaa Kuopion vankilasta.

Vuoden 2013 alussa ei Kuopion vankilassa ollut kukaan uskossa sillä osastolla jossa Late oli. No, siinä oli työmaa Jumalalle ja Late sai olla katsomassa mitä Herra tekee. Tasaisin väliajoin vankeja alkoi tulla uskoon ja Late sai johdattaa heitä Jumalan tuntemiseen. He rukoilivat iltaisin ja lukivat Raamattua sellissä. Lopulta heitä oli 11 miestä uskossa 17:sta osastolla olevasta vangista. Toki heitä voi tulla vielä lisääkin, työhän jatkuu...

Tänään Late on jo avotalossa ja sinne jäi pieni lauma veljiä, voisiko sanoa, seurakunta.
Kyllä minua ainakin koskettaa tällaiset tarinat, varsinkin kun ne on totta.
Muistetaan heitä rukouksin ja muistetaan Latea edelleen että nyt uudessa paikassa jälleen paljon vankeja tulee uskoon ja Herra käyttää häntä väkevästi.
Kiitos rukouksistanne.
Kunnia Herralle.
Siunaten
www.citymission.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu