Viimeinen ehtoollinen, illallinen, ateria jonka Kristus jakoi kahdentoista apostolin kanssa, oli
murrettu leipä ja viini ja tämä tapahtui juutalaisten pääsiäisen aikaan ennen Kristuksen paaluun naulaamista. Eli Hänen teilaamistaan
tuossa karseassa kidutuspaalussa, jossa oli tapana myös tappaa arvottomat rikolliset, eli ilman yhteiskunnalista asemaa olevat rosvot ja murhaajat, siis kaikki kunniattomat ja maattomat pahantekijät. Ja tästä juontuu sanonta, että hänet tapettiin niiden kanssa jotka Häntä pilkkasivat ja joidenka joukkoon Hänet myös luettiin syyttä, siis pahantekijöiden joukkoon.
Ja tämä ehtoollinen nautitaan kerran vuodessa Kristuksen ja kaikkien muidenkin vainottujen ja tapettujen kristittyjen muistoksi edelleenkin vain Pääsiäisenä, joka osuu yksiin juutalaisen pääsiäisen aikaan, siis murrettu leipä ja viini
tai joku muu sopiva juoma. Ja näin tulee olla,
jotta itse perussanoma ei katoaisi kaikenmoiseen
markkinahumuun, eikä monenmoisiin hulabaloo pippaloihin, joita järjestetään jo myös joissakin kirkoissakin, jotka ovat niinsanotusti niitä "kristillisiä", mutta tavat paljastaa ja riitit puhuu puolestaan siitä, mistä on oikein tosissaan kysymys.
Joten, nämä eri kirkoissa ja kirkkokunnissa jaettavat ehtoolliset eivät ole se oikea ehtoollinen vaan ovat kirkkokuntien omia, itse muovaamia riittejä, joidenka merkitys itse kristinuskon kannnalta on yhdentekevää. Toki ne ovat näyttäviä, upeita tilaisuuksia ja voivat antaa osallistujille sekä katsojille paljonkin
mielihyvää että muita tuntemuksia ja jättää hyvän kokemusjäljen jokaisen muistiin. Mutta mutta, se onkin jo toisen tarinan arvoinen asia, meinaan teatteri esitykset.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.