Halkeilleet leilit vai Jumalan leili?

Noin viitisen vuosikymmentä sitten anoi Jumalan kansa enemmän viiniä, koska se oli loppumaisillaan. Ja sitten annettiin muutamia tilkkasia. Silloin alettiin heti valmistaa nk. helluntaileilejä, joissa tuota taivaallista viiniä säilytettäisiin. Mutta vaikka ne olivat uusia, niin he halkesivat, ja viini vuosi maahan. Sellaisia leilejä on vielä tänäänkin, mutta taivaallisesta viinistä ei ole jäänyt paljoakaan jäljelle. Maahan vuotaneen viinin tilalle on niihin kaadettu toisenlaista viiniä. Se on paljon huonompaa, mutta leilit kestävät sitä.
Onko sitten mitään säilytyskeinoa taivaalliselle viinille? Kyllä, on olemassa leili, joka on erikoisvalmistetta juuri sitä viiniä varten. Se on Jumalan oma leili. Mutta se on maannut ja ravistunut useita satoja vuosia, ja on nyt kuivunut ja halkeillut. Mutta miksi Jumala ei ole sitä käyttänyt? Kyllä se on ollut Hänen tarkoituksensa. Mutta joka kerta, kun Jumala haluaisi kaataa siihen, ovat ihmiset tulleet esiin ja pitäneet tarjolla omia leilejään niin, ettei viiniä siihen ole paljoakaan päässyt tulemaan. Mutta kun ihmiset lopettavat omien leiliensä käytön, täyttää Jumala omansa, ja silloin se tulee käyttökelpoiseksi jälleen.
Tämän vertauksen sain Jeesukselta eräänä talvipäivänä. Mutta sain myös selityksen siihen: Taivaallinen viini on Jumalan täydellinen evankeliumi. Kun Jumala lähettää sen taivaasta, on se sataprosenttisesti jumalallista, eikä sisällä mitään vahingollisia aineita. Jumalan oma viinileili on Hänen seurakuntansa. Ihmisten leilit ovat heidän omat kirkkonsa ja seurakuntansa. Ne eivät kestä Jumalan evankeliumia ellei se ole sekoitettu väärillä opeilla.

Kun Jumala ilmestyi kansalleen Pyhän Hengen kasteen totuudella, ryhdyttiin heti muodostamaan omia "seurakuntia". Mutta totuus Pyhän Hengen kasteesta ei ollut tarkoitettu suljettavaksi johonkin helluntailiikkeeseen, vaan se oli tarkoitettu kaikelle Jumalan kansalle. Tämän Jumala todisti sillä, että tämä lahja annettiin myös "helluntaiseurakuntien" ulkopuolella.
Kaikissa yhdyskunnissa ja kirkoissa on taivaallinen viini sekoitettu porton viinillä, sillä ne eivät kestä sitä sekoittamattomana. Sitä vaan ei tahdota tunnustaa, vaan kuvitellaan ja näytetään ulospäin kuin heillä olisi oikea taivaallinen viini tallella.
Kirkot ja suuntayhdyskunnat ovat kuin uskonnollisia vankiloita, joissa tarjoillaan mahdollisimman niukkaa ravintoa. – Vajaata evankeliumia, joka on höystetty väärillä opeilla ja inhimillisillä säädöksillä. Että ihmiset tyytyvät sellaiseen julistukseen, johtuu siitä, että he eivät tiedä paremmasta. Kuinka he tietäisivät sellaisesta, josta eivät ole kuulleet saarnattavan. Room. 10:14.

Syy siihen, että on epäsopua ja hajotusta kristittyjen keskuudessa, on se, ettei raamatullista seurakuntayhteyttä ole heille opetettu. 1 Kor. 1:10; 12:12-31; Ef. 4:1-6 ; 11-16. Kun Herran kansalle on tämä totuus selvinnyt, tulee Jumalan seurakunta asetetuksi ennalleen. Silloin myös tapahtuu radikaalinen ja lopullinen välienselvitys kylmenneen kirkkokristillisyyden ja kaiken muun puoluetoiminnan kanssa. Silloin siteet kirpoavat.

Jos pidät tätä liian vahvana ruokana, totuttaudu ensin kapalolapsen maitoon. Hebr. 5:13,14; Mark. 16:16; Room. 10:9-11; 1 Joh.1:8-10.
7356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tuo oli viisasta sanomaa.

Äänestä

Vertaus avattiin hengellisesti. 1 Kor. 2.14.

Äänestä

Tuo vertaus on tähän asti aina ollut suljettu. Nyt se aukeni. Kiitos aloittaja.

Äänestä

Mutta eivät kaikki helluntaileilit ole haljenneet.

Äänestä
  • Ei taida olla totta.

    Äänestä

Ohjeita Nooalle ja muillekin

Ensiksi: Älä myöhästy laivasta.

Toiseksi: Muista, että me kaikki olemme samassa veneessä.

Kolmanneksi: Suunnittele etukäteen. Silloin, kun Nooa aloitti arkkinsa rakentamisen, ei vielä satanut.

Neljänneksi: Pidä huolta kunnostasi. Juuri silloin, kun olet täyttänyt 600 vuotta, sinua voidaan pyytää tekemään jotain hyvin tärkeää.

Viidenneksi: Älä välitä kriitikoista tai pilkkaajista. Pysy uskollisena tehtävälle, jonka olet saanut hoitaaksesi.

Kuudenneksi: Aseta tavoitteesi tarpeeksi korkealle. Älä sille tasolle, jolla ajattelet selviäväsi juuri ja juuri. Kysy neuvoa viisaalta Neuvonantajalta, itse Luojaltasi.

Seitsemänneksi: Nopeus ei ole kaikki kaikessa. Etanat ehtivät arkkiin yhtä hyvin kuin gepardit.

Kahdeksanneksi: Kun paineet ovat kovat, odota rauhassa ja anna Jumalan johdattaa.

Yhdeksänneksi: Muista, että arkin rakensivat amatöörit. Sitä ei rakennettu millään kuuluisalla telakalla. Titanicin suunnittelivat ja rakensivat parhaat ammattilaiset.

Kymmenenneksi: Riippumatta siitä, miten pelottava ja raju myrsky riehuu ympärilläsi, myrskyn jälkeen on aina sateenkaari odottamassa ja Jumalan lupaukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Allan Svensson kirjoitti:

Noin viitisen vuosikymmentä sitten anoi Jumalan kansa enemmän viiniä, koska se oli loppumaisillaan. Ja sitten annettiin muutamia tilkkasia. Silloin alettiin heti valmistaa nk. helluntaileilejä, joissa tuota taivaallista viiniä säilytettäisiin. Mutta vaikka ne olivat uusia, niin he halkesivat, ja viini vuosi maahan. Sellaisia leilejä on vielä tänäänkin, mutta taivaallisesta viinistä ei ole jäänyt paljoakaan jäljelle. Maahan vuotaneen viinin tilalle on niihin kaadettu toisenlaista viiniä. Se on paljon huonompaa, mutta leilit kestävät sitä.
Onko sitten mitään säilytyskeinoa taivaalliselle viinille? Kyllä, on olemassa leili, joka on erikoisvalmistetta juuri sitä viiniä varten. Se on Jumalan oma leili. Mutta se on maannut ja ravistunut useita satoja vuosia, ja on nyt kuivunut ja halkeillut. Mutta miksi Jumala ei ole sitä käyttänyt? Kyllä se on ollut Hänen tarkoituksensa. Mutta joka kerta, kun Jumala haluaisi kaataa siihen, ovat ihmiset tulleet esiin ja pitäneet tarjolla omia leilejään niin, ettei viiniä siihen ole paljoakaan päässyt tulemaan. Mutta kun ihmiset lopettavat omien leiliensä käytön, täyttää Jumala omansa, ja silloin se tulee käyttökelpoiseksi jälleen.
Tämän vertauksen sain Jeesukselta eräänä talvipäivänä. Mutta sain myös selityksen siihen: Taivaallinen viini on Jumalan täydellinen evankeliumi. Kun Jumala lähettää sen taivaasta, on se sataprosenttisesti jumalallista, eikä sisällä mitään vahingollisia aineita. Jumalan oma viinileili on Hänen seurakuntansa. Ihmisten leilit ovat heidän omat kirkkonsa ja seurakuntansa. Ne eivät kestä Jumalan evankeliumia ellei se ole sekoitettu väärillä opeilla.

Kun Jumala ilmestyi kansalleen Pyhän Hengen kasteen totuudella, ryhdyttiin heti muodostamaan omia "seurakuntia". Mutta totuus Pyhän Hengen kasteesta ei ollut tarkoitettu suljettavaksi johonkin helluntailiikkeeseen, vaan se oli tarkoitettu kaikelle Jumalan kansalle. Tämän Jumala todisti sillä, että tämä lahja annettiin myös "helluntaiseurakuntien" ulkopuolella.
Kaikissa yhdyskunnissa ja kirkoissa on taivaallinen viini sekoitettu porton viinillä, sillä ne eivät kestä sitä sekoittamattomana. Sitä vaan ei tahdota tunnustaa, vaan kuvitellaan ja näytetään ulospäin kuin heillä olisi oikea taivaallinen viini tallella.
Kirkot ja suuntayhdyskunnat ovat kuin uskonnollisia vankiloita, joissa tarjoillaan mahdollisimman niukkaa ravintoa. – Vajaata evankeliumia, joka on höystetty väärillä opeilla ja inhimillisillä säädöksillä. Että ihmiset tyytyvät sellaiseen julistukseen, johtuu siitä, että he eivät tiedä paremmasta. Kuinka he tietäisivät sellaisesta, josta eivät ole kuulleet saarnattavan. Room. 10:14.

Syy siihen, että on epäsopua ja hajotusta kristittyjen keskuudessa, on se, ettei raamatullista seurakuntayhteyttä ole heille opetettu. 1 Kor. 1:10; 12:12-31; Ef. 4:1-6 ; 11-16. Kun Herran kansalle on tämä totuus selvinnyt, tulee Jumalan seurakunta asetetuksi ennalleen. Silloin myös tapahtuu radikaalinen ja lopullinen välienselvitys kylmenneen kirkkokristillisyyden ja kaiken muun puoluetoiminnan kanssa. Silloin siteet kirpoavat.

Jos pidät tätä liian vahvana ruokana, totuttaudu ensin kapalolapsen maitoon. Hebr. 5:13,14; Mark. 16:16; Room. 10:9-11; 1 Joh.1:8-10.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu