Ilman hengittäminen kehittyi jo kaloille

Kreationistit eivät tunnu hyväksyvän minkäänlaisia todisteita eläinten maalle siirtymisestä, mutta kerrotaan vaikka sivullisia varten seuraavaa. Kreationistien mukaan kalojen oli mahdotonta kehittyä maalla eläviksi tetrapodeiksi, koska ilman hengittäminen olisi ollut mahdotonta.

Tutkittuaan niilinhaukia, jotka ovat alkeellisia luukaloja, tutkijat ovat havainneet jo aikaisemmin, että näillä on myös alkeelliset keuhkot. Tutkijat havaitsivat, että ne pystyvät hengittämään päälaella sijatsevilla spiraakkeleilla. Samanlaisia spiraakkeleita löytyy myös välimuotoina pidetyiltä lajeilta, jotka vielä asustivat vedessä, mutta myös varhaisimmilta tetrapodeilta. Fossiileista myös näkyy, kuinka nämä spiraakkelit kehittyivät lopulta kuulokanavaksi, joka löytyy myös ihmiseltä.

"Until now we've only had theories about the origins of breathing in the evolution of fish to land animals."

"But our research shows that the transformation actually started happening within the fish themselves while they were still in water."

He said the findings on Polypterus is the "smoking gun" that points to fossils such as Gogonasus as being capable of breathing in air through their spiracles.

"Other lobed-finned fish fossils of that age show large spiracles on top of their heads and the earliest known tetrapod fossils also have large open spiracles on their heads.

"All this points to the ability of these fishes to take in air from their spiracles as the first type of breathing, which ultimately helped them leave the water and invade the land."

http://phys.org/news/2014-01-evidence-animals-evolved-ability-air.html

Jonkinlaisen kritiikin ymmärtäisin, jos mitään todisteita tästä maalle siirtymisestä ei olisi, mutta kun niitä löytyy koko ajan vain lisää ja ne antavat jo hyvin kattavan kuvan tuosta muutosten sarjasta.

Kalasta ihmiseksi, kalasta ihmiseksi...

19

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin tai näin

      Voi tuota sokeaa evouskoa! Missä todiste evoluutiosta? Jumala on luonut tuollaisia ja sillä hyvä. Muuta tuosta ei voi johtaa.

      • Missä todiste jumalasta ja sen luomisesta?
        Edelleen odotan sitä ensimmäistä TODISTETTA.


      • 00000000

        Mielestäni Jumala on luonut kaikki olevat asiat. Näytä minulle asia, jota Jumala ei ole luonut. Mikähän ihmisen mielessä ei hoksaa, että tässä logiikassa on jotain hämärää?


      • tieteenharrastaja

        "Jumala on luonut tuollaisia ja sillä hyvä." Luonut, luonut, mutta miten?

        Ja miksi useampia erilaisia; yksinkertaisia ja mutkikkaampia.


    • Fiksu kreationisti

      Hengittyminen ei ole "Kehittynyt" yhtään mistään. Btw, mistään tästä kehittymisestäsi ei ole luonossa jälkeäkään- tekisit hyvin jos pitäisit sen mielessäsi ja lakkaisit valheidesi toistelun.

    • nyt puhut paksuja
      • Perähikiä sijaitsee siis Hartolassa.


      • ott pöhkökin
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Perähikiä sijaitsee siis Hartolassa.

        Kirveskoskela ei kukua tiiä Perähikiästä mitiä.


    • Epäjumalienkieltäjä

      Ilman hengittäminenhän on kehittynyt kaloille useasti. Monilla eri kalaryhmillä on erilaisia tapoja hyödyntää ilmakehän ilmaa. Lämpimissä suolattomissa vesissä eläville kaloille on suuri etu, että happea saa suoraan ilmasta. Useissa näissä tapauksissa on hyvin helppo nähdä miten ne ovat kehittyneet.

      Koloilla ei ole ollut nähtävissä varsinaista "kiduksesta keuhkoksi" kehitystä, vaan hapenottoon on muuttunut yleensä muutoin. Joillain äyriäisillä on muistaakseni kiduksen ja keuhkojen välimuotoja.

    • Nih.

      Ensimmäisillä kuivalle maalle kivunneilla oli kissanpäivän, kun ruokaa (kasviksia) riitti eikä vihollisia ollut mailla halmeilla.
      Miksi siis kukaan ei olisi keksinyt vaihtaa elementtiä?

    • väsyttääkö?
      • "Löytö ei todista mitään."

        Linkissäsi ei edes mainita sitä, että noita spiraakkeleita on löydetty myös varhaisimmiksi ajoitetuilta tetrapodeilta. Ei se yksistään mitään todista, mutta muut fossiililöydökset yhdessä genetiikan kanssa antavat loogisen kokonaiskuvan. Eikö sinusta ole laisinkaan omituista, että tuon tavan hengittää on nyt löydetty olleen jo välimuotoina pitämiltämme lajeilta, jotka vielä elivät vedessä, ja sama rakenne löytyy myös ensimmäisiltä maalla eläneiltä lajeilta? Fossiilien perusteella sitten tämä rakenne on muuttunut maaeläimillä hiljalleen kuulokanavaksi. Linkkisi ei selitä yhtään mitään.


      • hohhohhoijakkaa
        solon1 kirjoitti:

        "Löytö ei todista mitään."

        Linkissäsi ei edes mainita sitä, että noita spiraakkeleita on löydetty myös varhaisimmiksi ajoitetuilta tetrapodeilta. Ei se yksistään mitään todista, mutta muut fossiililöydökset yhdessä genetiikan kanssa antavat loogisen kokonaiskuvan. Eikö sinusta ole laisinkaan omituista, että tuon tavan hengittää on nyt löydetty olleen jo välimuotoina pitämiltämme lajeilta, jotka vielä elivät vedessä, ja sama rakenne löytyy myös ensimmäisiltä maalla eläneiltä lajeilta? Fossiilien perusteella sitten tämä rakenne on muuttunut maaeläimillä hiljalleen kuulokanavaksi. Linkkisi ei selitä yhtään mitään.

        Vielä oudompaa olisi ollut jos eivät olisi hengittäneet!


    • --,,--

      Sammakokin hengittää myös ihollaan! Siksi se kuolee mikäli iho pääsee kuivumaan.

    • Maalla liikkumiseen tarvitaan paljon muutakin kuin kyky hengittää.
      Kalojen lisääntyminen ei onnistu maalla. Kalojen ruuan hankinta ei myöskään onnistu maalla. Ennen kuin mainitut toiminnat kehittyvät niille, ehkä miljoonan vuoden aikana, kala ehti kuolla nälkään ja sukupuuttoon.

      Suurin ongelma on kuitenkin se, että kaloilla ei ole matelijoiden informaatiota geeneissä. Kalojen geenit on suunniteltu vain kaloja varten, ei maalla liikkuvia matelijoita varten. Tästä syystä kalasta ei voi koskaan, eikä missään ajassa kehittyä maalla liikkuvaa matelijaa, kuten evoluutioteoria edellyttää.

      Miksiköhän tutkijat eivät testaa väitettään käytännössä? Syy on siinä, että testissä ensimmäinen kala kuolee maalla jo vuorokauden sisällä!

      • tieteenharrastaja

        Lukisit jotakin, niin et luulisi noin paljon.

        "Kalojen lisääntyminen ei onnistu maalla. Kalojen ruuan hankinta ei myöskään onnistu maalla."

        Kaloista kehittyneet sammakkoeläimetkin menevät edelleen veteen lisääntymään. Nytkin on kaloja, jotka nousevat rantamaalle ruokaa hanmmimaan.

        "Suurin ongelma on kuitenkin se, että kaloilla ei ole matelijoiden informaatiota geeneissä."

        Matelijoilla on geeneissään paljon kalojen ja vieläkin vanhempaa informaatiota, mutta myös mutaatioilla syntynyttä sammakkoeläinten ja ihan omaa.

        Ehdottmasi testi on älytön. Paljon enemmän oppii tutkimalla ja vertailemalla nykyisiä kaloja ja sammakkoeläimiä.


      • Epäjumalienlkieltäjä

        "Kalojen lisääntyminen ei onnistu maalla."

        Olisiko tässä ainesta kuukauden tyhmimmäksi kommentiksi?

        Kerropas miksi Jumala on luonut maaeläimiä (kuten nuo sammakot), jotka lisääntyvät vedessä ja vesieläimiä (kuten merikilpikonnat), jotka lisääntyvät maalla? Vastaus "niin on hyvä, koska niin Jumala on luonut" ei kelpaa, koska se osoittaa vain, että et edes yritä ajatella uskomuksiisi liittyviä ristiriitoja.


    • ;:;

      Vaatii kyllä niin suurta uskoa, että kala voisi muuttua maalla eläväksi nelijalkaiseksi, että nostan hattua ateisteille. En kyllä pysty sellaista satua itse uskomaan, varsinkaan kun sellaista ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jeesuksen veden päällä kävelylle sentään oli silminnäkijöitä.

      • Epäjumalienkieltäjä

        "Vaatii kyllä niin suurta uskoa, että kala voisi muuttua maalla eläväksi nelijalkaiseksi"

        Ei se vaadi lainkaan uskoa. Kyseessä on havainnoista tehty johtopäätös.

        Uskomukset vaativat uskoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      249
      2849
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1594
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1275
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1164
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1151
    6. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1012
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      66
      984
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      868
    Aihe