Lähetysseuralla on ongelmia "Suomalainen lähetys luo rauhattom

Lähetysseuralla on ongelmia

"Suomalainen lähetys luo rauhattomuutta Israelissa." Tällä otsikolla Norjan vanhin kristillinen aikakausjulkaisu Misjonsblad for Israel otsikoi uutisensa joulukuun 2013 numerossa. Toisin kuin otsikosta saattoi ensiksi kuvitella kysymyksessä ei ollut Jeesus-todistuksesta alkuisin oleva käymistila. Kysymyksessä oli Suomen Lähetysseuran homoseksuaalisuuteen liittyvän kannan aiheuttama ristiriita Israelin kristillisissä yhteyksissä.

Ristiriita on syvä ja tältä näkymältä korjaamaton - ellei Suomen Lähetysseura tee parannusta ja korjaa reittiänsä.

Lehti selvittelee ensiksi "Suomen evankelisluterilaisen lähetysseuran" sidonnaisuutta Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon.

"Kirkolliskokouksen ratkaisut sitovat seuraa", uutisessa todetaan.

Kerrotaan seuran lähettäneen rekisteröidyssä homoseksuaalisessa parisuhteessa elävän parin kenttätyöhön Kambodzaan.

"Parisuhteensa rekisteröineet homoseksuaalit voivat toimia kaikissa seuran viroissa ja tehtävissä."

Uutisen mukaan Suomen Lähetysseura ei kykene antamaan takuita siitä, etteikö näin voisi tapahtua myös sen työkentillä Israelissa. Tämä on herättänyt vakavaa huolta Sls:n partnereissa Israelissa.

Uutisen mukaan Suomen osallistuminen lakkaa mm. yhteispohjoismaisessa Immanuelkirkon toiminnassa Tel Avivissa. Suomen Lähetysseuralla on ollut yhteisvastuu toisten pohjoismaisten lähetysten kanssa siitä, mitä ja miten seurakunnassa opetetaan. Immanuelseurakunnan yhteispohjoismaisessa johtoryhmän kokouksessa päädyttiin pyytämään Suomen Lähetysseuraa sanoutumaan irti toiminnasta Immanuelkirkon piirissä.

Immanuelseurakunnan johto on ilmaissut syvän pelkonsa siitä, että lähetysseuran läsnäolo seurakunnassa saattaisi johtaa siihen, että homoseksuaalista parisuhde-elämää aletaan jopa opettaa Jumalan Sanan mukaisena. Seurakunnan johto on vakaasti sitä mieltä, että homoseksuaaliset suhteet merkitsevät irtautumista Jumalan Sanan opetuksesta ja kristillisen elämän muodoista.

Caspari-keskus ja Ebeneserkoti - kaksi tärkeätä Sls:n yhteyttä Israelissa - ovat yhteislinjoilla Immanuelkirkon seurakuntatyön kanssa. Suomen Lähetysseuraa on kehotettu itse sanoutumaan ulos näistä työhteisöistä tai se erotetaan.

Tilanne on se, että yhteistyömahdollisuuksia Suomen Lähetysseuran suuntaan ei enää pidetä mahdollisina. Yksityisten suomalaisten raamatullisen opin ja elämänvaelluksen tunnustavien työntekijöitten kanssa ollaan kernaasti yhteistyössä. Tällaiset työntekijät eivät kuitenkaan voi olla missään suhteessa Suomen Lähetysseuraan.

Norjan Israel-lähetyksen kansallisessa johtokunnassa on käsitelty norjalaisten ja suomalaisten yhteyksiä ja päädytty siihen, ettei sikäläisellä lähetyksellä enää ole mitään teologista kanssakäymistä Suomen Lähetysseuran kanssa.

"Suomen Lähetysseura on aina ollut läheinen ja uskollinen yhteistyökumppani Israelissa. Valitamme syvästi, että Sls on muuttanut käsitystänsä seksuaalisuudesta ja parisuhteista arvokäsityksistämme poikkeavalla tavalla", norjalainen lähetys toteaa julkilausumassaan.

Norjalaiset ovat tietoisia siitä, että myös Israelin juutalaiskristillisissä yhteisöissä ja messiaanisissa piireissä Suomen Lähetysseura on kadottanut luottamuksensa ja joutuu niistä ulos.

11

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pidä hyväksyä

      " myös Israelin juutalaiskristillisissä yhteisöissä ja messiaanisissa piireissä Suomen Lähetysseura on kadottanut luottamuksensa ja joutuu niistä ulos. "

      Ja hyvä niin ! Synnissä elämistä, ei

      • israel katookartalta

        On aivan yhdentekevää mitä norjalaiset ja muut asiasta ajattelee.
        "Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen korostaa...
        Ajatuksena heillä (Joint Mission to Israel) on, että Lähetysseuran olisi pitänyt irrottautua meidän kirkkomme tekemisistä ratkaisuista. Tällainenhan ei luonnollisestikaan ole mahdollista Suomen Lähetysseuralle."

        Eli ei auta itku eikä parku. Suomen Lähetysjärjestö ei tule muuttamaan kantaansa.
        Jos ei kelpaa niin saa olla kelpaamatta.

      • israel katookartalta kirjoitti:

        Israel ei tule koskaan katoamaan, mutta arabimaita kyllä katoaa

      • pidä hyväksyä
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Israel ei tule koskaan katoamaan, mutta arabimaita kyllä katoaa

        " Israel ei tule koskaan katoamaan " Juuri näin ! Israel on Jumalan omaisuuskansa.

        Jesajan kirja 43 luku
        Idästä minä tuon sinun sukusi, lännestä kokoan sinut, 6 minä sanon pohjoiselle: " Anna tänne!" ja etelälle: "Päästä irti!" Tuokaa kaukaa minun poikani takaisin,maan ääriltä tyttäreni.. Minä olen Jumala,
        13 olen nyt ja aina.
        Kukaan ei voi väistää minun kättäni. Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni?

        Hoosea 3
        5. Senjälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa, ja Daavidia, kuningastansa. Vavisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttänsä päivien lopulla.

        HESEKIEL 39
        23. Niin minä osoitan suuruuteni ja pyhyyteni sekä teen itseni tunnetuksi lukuisain pakanakansain silmien edessä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra."

        HESEKIEL 39
        1. "Ja sinä, ihmislapsi, ennusta Googia vastaan ja sano: Näin sanoo
        Herra, Herra: Katso, minä tulen sinun tykösi, Goog, sinä Roosin, Mesekin ja Tuubalin ruhtinas.
        2. Minä kuljetan sinua, talutan sinua, nostatan sinut pohjan periltä ja annan sinun hyökätä Israelin vuorille.
        3. Mutta minä lyön pois jousesi sinun vasemmasta kädestäsi ja pudotan nuolesi sinun oikeasta kädestäsi.

        4. Israelin vuorille sinä olet kaatuva, samoin kaikki sinun sotalaumasi ja kansat,

        jotka sinun kanssasi ovat: minä annan sinut petolinnuille, kaikille siivekkäille ja metsän eläimille ruuaksi.

        5. Kentälle sinä kaadut. Sillä minä olen puhunut, sanoo Herra, Herra.

        7. Ja pyhän nimeni minä teen tunnetuksi kansani Israelin keskuudessa enkä enää salli häväistävän pyhää nimeäni.
        Ja pakanakansat tulevat tietämään, että minä olen Herra, Israelin Pyhä.

        8. Katso, se tulee, se tapahtuu, sanoo Herra, Herra: Tämä on se päivä, josta minä olen puhunut.

      • pidä hyväksyä kirjoitti:

        EXODUS

        Tässä näemme Israelin valtion synnyn ja Juutalaisten paluun Israeliin suoraan ennustettuna Raamatusta.

        JES.54.7. Vähäksi silmänräpäykseksi minä hylkäsin sinut, mutta minä kokoan sinut jälleen suurella laupeudella.

        JES.56:8. Herra, Herra sanoo, hän, joka kokoaa Israelin karkoitetut: Minä kokoan vielä muitakin sen koottujen lisäksi.

        JER:23:3. Ja minä kokoan lampaitteni tähteet kaikista maista, joihin olen ne karkoittanut, ja tuon ne takaisin laitumelleen, ja ne ovat hedelmälliset ja lisääntyvät.

        JER.31:6. Sillä päivä on tuleva, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: 'Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö'.

        7. Sillä näin sanoo Herra: Riemuitkaa iloiten Jaakobista, kohottakaa riemuhuuto hänelle, joka on kansojen pää; kuuluttakaa, kiittäkää ja sanokaa: 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'.

        8. Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne.

        9. Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.

        10. Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa.

        11. Sillä Herra on lunastanut Jaakobin ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä.

        12. Ja he tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, tulevat virtanaan Herran hyvyyden tykö, jyväin, viinin ja öljyn ääreen, karitsain ja karjan ääreen. Ja heidän sielunsa on oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, eivätkä he enää näänny.

        13. Silloin neitsyt iloitsee karkelossa ja nuorukaiset ja vanhukset yhdessä. Minä muutan heidän surunsa riemuksi, annan heille lohdutuksen ja ilon heidän murheensa jälkeen.

        14. Ja minä virvoitan pappien sielut lihavuuden ääressä, ja minun kansani ravitaan minun hyvyydelläni, sanoo Herra.

        HES.11:17. Sano sentähden: Näin sanoo Herra, Herra: Minä kokoan teidät kansojen seasta ja kerään teidät maista, joihin teidät on hajotettu, ja annan teille Israelin maan.

      • mnjbhgf

        No miten on hyvät uskovaiset herra jumalaa palvelevina uskovaisina!
        Miten on, oliko se Jeesus Kaikki Valtias Jumalan Poika?

        Jos oli, niin pitäskö herrojaa jumaloivien ottaa huomioon mitä sanomista Jeesuksella oli?

        Markuksen evankeliumi:
        16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
        Jumalan ja Jeesuksen evankeliumia on vielä raamatussa jäljellä, tosin osittain väärennettyinä:
        -Matteuksen evankeliumista
        -Markuksen evankeliumista
        -Luukkaan evankeliumista
        -Johanneksen evankeliumista

    • torstinpoika

      On siellä muissa lähetysjärjestöissä vino pino outoa porukkaa.

      • lkjhgfd

    • Itsekin juutalainen

      Eikö ole törkeä ajatuskin tuoda Israeliin saksalaisuskontoa, luterilaisuutta? Mielestäni se on juutalaisten häpäisemistä.

    • Syntisäkki4

      Ei luterilaisuutta,lestadiolaisuutta,eikä mitään mihin ihminen on pannut sormensa,Raamatun mukainen Kristinusko,tarkoittaa Kristusta Jeesusta.

    • NRENERN

      Homostelu on kauhistus.

      Minä olen hetero ja olen pidättäytynyt reilut 3,5 v esiaviollisesta seksitä porttoilua tarjoavien syntsten naisten kanssa.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2786
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1614
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe