Vastoin tapojani nostan oman viestini ylös, kun se oli toisen keskustelun viimeisenä kommenttina ja alkoi jo painiua sivulta pois. Pohdiskelin nimittäin vaaliasiaa eilisen avauksen pohjalta ihan tosissani, mistä syystä mielelläni lukisin teidän muiden mielipiteitä aiheesta:
Kun Halonen oli haastateltavana TV1:n Lauantaiseurassa, sain hänen olemuksestaan ja äänensävyistään hyvin vahvan mielikuvan, että hän epäröi asettua ehdokkaaksi toiselle kaudelle. Jos kävisi niin, ettei Halonen suostu ehdokkaaksi (SDP on häntä jo pyytänyt), niin oletan, että SDP:n ehdokkaaksi nousee Erkki Liikanen. Silloin olemme todellisen vaalin edessä.
Mutta olipa SDP:n ehdokas Halonen tai Liikanen (Lipponen on kuulemma itse kieltäytynyt), niin minun mielestäni se ei vaikuta ollenkaan porvaripuolueiden ehdokasasetteluihin.
Minusta olisi aivan erinomaista, jos kokoomus asettaisi Gustav Hägglundin ehdokkaakseen. Olisi virkistävää huomata kuinka kenraalin kansansuosio kasvaa jokaisen tv-esiintymisen myötä. Hänen kauttaan vaaliin saataisi todella erilainen vaihtoehto perinteiselle sosialidemokratialle. Kenraalin asiantuntemus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sopisi myös mainiosti tasavallan presidentin toimenkuvaan.
Niinistön perään kokoomuslaisten on turha haikailla. Hänen junansa meni jo 1999, kun mies panttasi ehdokkuuttaan ja tyri muutenkin kaikki kokoomuksen mahdollisuudet. Niinistö ei koskaan saisi keskustalaisia tuekseen, mutta Hägglund voisi hyvinkin saada (paitsi Oivan ;-)).
Keskustan tulisi myös asettaa itselleen mahdollisimman hyvä ja keskustan omaan imagoon sopiva ehdokas. Matti Vanhanen tuntuisi hyvin luontevalta, koska hän on pääministerinä niin suosittu. Kallistun kuitenkin Oivan kannalle siinä, että kannattaako pääministeriä hyllyttää presidentin virkaan, kun siitä seuraa, että pitäisi hakea keskustalle uusi puheenjohtaja ja uusi pääministeri? No, Olli Rehnin voisi aina kotiuttaa Brysselistä johtamaan puoluettaan ja isänmaataan.
Valitsipa keskusta ehdokkaakseen kenet hyvänsä, olisi minusta aivan olennaista, että toisaalta kokoomuksen ja toisaalta keskustan ehdokkaat ovat sellaisia, joita kohtaan ei toisessa puolueessa ole mitään antipatioita. Tämä mielestäni pudottaa Oivan ehdottamat Kääriäisen ja Kanervan ulos, koska kumpikaan ei pärjää demareille 2. kierroksella.
Keskustan ja kokoomuksen yhteisen tavoitteen tulisi olla, että jomman kumman ehdokas on demaria vastassa 2. kierroksella ja sitten voimat yhdistetään, ettei käy niin kuin Aholle, joka huonolla Halosen haukkumiskampanjallaan ja valheellisella oikeistolaisuudellaan karkoitti ratkaisevat 60 000 liikkuvaa äänestäjää Halosen leiriin.
Kun Halonen oli haastateltavana TV1:n Lauantaiseurassa, sain hänen olemuksestaan ja äänensävyistään hyvin vahvan mielikuvan, että hän epäröi asettua ehdokkaaksi toiselle kaudelle. Jos kävisi niin, ettei Halonen suostu ehdokkaaksi (SDP on häntä jo pyytänyt), niin oletan, että SDP:n ehdokkaaksi nousee Erkki Liikanen. Silloin olemme todellisen vaalin edessä.
Mutta olipa SDP:n ehdokas Halonen tai Liikanen (Lipponen on kuulemma itse kieltäytynyt), niin minun mielestäni se ei vaikuta ollenkaan porvaripuolueiden ehdokasasetteluihin.
Minusta olisi aivan erinomaista, jos kokoomus asettaisi Gustav Hägglundin ehdokkaakseen. Olisi virkistävää huomata kuinka kenraalin kansansuosio kasvaa jokaisen tv-esiintymisen myötä. Hänen kauttaan vaaliin saataisi todella erilainen vaihtoehto perinteiselle sosialidemokratialle. Kenraalin asiantuntemus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sopisi myös mainiosti tasavallan presidentin toimenkuvaan.
Niinistön perään kokoomuslaisten on turha haikailla. Hänen junansa meni jo 1999, kun mies panttasi ehdokkuuttaan ja tyri muutenkin kaikki kokoomuksen mahdollisuudet. Niinistö ei koskaan saisi keskustalaisia tuekseen, mutta Hägglund voisi hyvinkin saada (paitsi Oivan ;-)).
Keskustan tulisi myös asettaa itselleen mahdollisimman hyvä ja keskustan omaan imagoon sopiva ehdokas. Matti Vanhanen tuntuisi hyvin luontevalta, koska hän on pääministerinä niin suosittu. Kallistun kuitenkin Oivan kannalle siinä, että kannattaako pääministeriä hyllyttää presidentin virkaan, kun siitä seuraa, että pitäisi hakea keskustalle uusi puheenjohtaja ja uusi pääministeri? No, Olli Rehnin voisi aina kotiuttaa Brysselistä johtamaan puoluettaan ja isänmaataan.
Valitsipa keskusta ehdokkaakseen kenet hyvänsä, olisi minusta aivan olennaista, että toisaalta kokoomuksen ja toisaalta keskustan ehdokkaat ovat sellaisia, joita kohtaan ei toisessa puolueessa ole mitään antipatioita. Tämä mielestäni pudottaa Oivan ehdottamat Kääriäisen ja Kanervan ulos, koska kumpikaan ei pärjää demareille 2. kierroksella.
Keskustan ja kokoomuksen yhteisen tavoitteen tulisi olla, että jomman kumman ehdokas on demaria vastassa 2. kierroksella ja sitten voimat yhdistetään, ettei käy niin kuin Aholle, joka huonolla Halosen haukkumiskampanjallaan ja valheellisella oikeistolaisuudellaan karkoitti ratkaisevat 60 000 liikkuvaa äänestäjää Halosen leiriin.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Uskoisin Halosen suostuvan toiselle kaudelle, mikäli ei tule valituksi YK:n pääsihteeriksi. Siihen hänellä on hyvät mahdollisuudet. Hän hivuttaa itseään yhdysvaltoja-vastustavien maiden eturintamaan, mikä aiheuttaa hyväksyntää kehitysmaiden piirissä. Halonenhan tukee rahallisen kehitysavun lisäämistä kulttuureihin kajoamatta. Lisäksi naiseus saattaa olla ratkaiseva valttikortti, koska alikehittyneillä, patriarkaalisilla valtioillakin on tarve kiillottaa tahriintunutta naisasia-kilpeään
Mikäli Halonen ei ole ehdokkaana presidentinvaaleissa, demarit menettävät presidentin viran. Vain Lipponen pystyisi pitämään demarit presidenttikannassa. Presidentiksi ei kuitenkaan enää missään olosuhteissa valita keskustalaista ehdokasta, oli hän kuka hyvänsä, koska mielipideasetelmat Suomessa menevät keskusta - muut. Vain jotkin kovan linjan vasemmistoliittolaiset ovat lähellä keskustaa ja heidän tapaansa tehdä politiikkaa.
Kenraali Gustav Hägglund on mainio ehdokas ja voittaisi viran erittäin todennäköisesti, jos Halonen ja Lipponen ovat sivussa vaaleista. On kuitenkin todettava: Suomen poliittisen kulttuurin ohuutta tai kapeutta kuvastaa se, että sotilaalliset ansiot ja tehtävät tuntuvat monien mielestä pätevöittävän henkilön Tasavallan kärkeen. Kyseessä on vahvan johtajan kaipuu, joka kumpuaa hieman eri näkökohdista kuin Halosen tuulipuku-romantiikka. Suomalaisten poliittinen sielunmaisema on lähellä etelä-amerikkalaista tunnetasoa.
Enpä usko Halosen yltävän YK:n pääsihteeriyteen, ei taida olla paljoa pyrkyäkään. Toiselta kaudelta hän ehkä kieltäytyy ikänsä vuoksi. kauden päättyessä 68-vuotias nainen ei ole enää hyvin uskottava dynaamisuutta vaativassa ulkopolitiikassa, jota tulee sävyttämään hyvin voimakas turvattomuus, kun yhä useammat mailman vähemmistöt ja valtaanpyrkijät omaksuvat terrorismin menetelmäkseen kiristää tahtonsa läpi.
Hägglund varmasti vetoaisi vahvan johtajan kaipuisiin ja saattaisi saada erittäin paljon ääniä kokoomuksen, keskustan, KD:n, perussuomalaisten, RKP:n ja jopa vasemmiston suunnasta. En kuitenkaan näkisi Hägglundin pätevyyden rajoittuvan pelkästään sotilaalliseen kokemuksen, koska hän on vaativissa komentajan tehtävissään sekä Suomessa että EU:ssa tehnyt työnsä nimenomaan ulko-ja turvallisuuspolitiikan konkreettisen toteuttamisen parissa.
Nillä sanoilla olen myös hieman eri mieltä siitä, että kovinkaan suuri osa kansasta äänestäisi "etelä-amerikkalaisella tunnetasolla tasavallan presidentiksi univormua, kun äänestää Hägglundia.
"Toiselta kaudelta hän ehkä kieltäytyy ikänsä vuoksi. kauden päättyessä 68-vuotias nainen ei ole enää hyvin uskottava..."
Anoppini on 72-vuotias ja niin psyykkisesti kuin fyysisestikin terävässä kunnossa.
Ei Hägglundilla ole missään asetelmassa mitään mahdollisuuksia. Keskusta ei koskaan lähde yhteisen ehdokkaan taakse jo ensimmäisellä kierroksella ja toiselle kierrokselle Hägglund ei pääse millään asetelmalla.
Jos Halonen ei ole mukana, on toisella kierroksella Heidi Hautala ja Keskustan tai demarien ehdokas. Jos ehdokas on keskustalinen, tulee hautala valituksi.
Suomalaisilla on ollut tapana luottaa virallisiin instituutioihin, tahoihin pykälien takana. He ikäänkuin toteuttavat tasapuolisesti lakia, eivät kieroile kuten "vilpilliset poliitikot". Martti Ahtisaaren suosio aikoinaan perustui juuri politiikan ulkopuolisuuteen ja kansainvälisyyteen. Häntä ei valittu muodon vuoksi, vaan koska hän edusti instituutiota. Elisabeth Rehnin taakkana oli "ruotsalainen poliittisuus", vaikka porvarillisuus ja naiseus toki toivat ääniä sinänsä.
Suomalaisten usko pitkällä aikavälillä instituutioihin tietysti heikkenee. Poliisia ei välttämättä resurssipulan takia saa paikalle lainkaan, oikeuslaitos antaa käsittämättömiä tuomioita, varusmiesten kunto laskee koko ajan, kansainvälisistä selkkauksista ei YK:n piirissä vallitse minkäänlaista yksimielisyyttä, jne. Etelä-Amerikassahan on ollut tapana, että poliitikot aikansa sotkevat asioita, ja sitten sotilaat ottavat taas vallan, hoitavat asiat kuntoon. Uskoisin tämänkaltaisen toiminnan nauttineen suurta suosiota kansalaisten enemmistön keskuudessa. Nykyisen globalisoitumisen aikana sotilasvallankaappausten haittavaikutukset ovat niin suuret, ettei niitä juuri enää harrasteta. Sehän ei poista kansalaisen kaipuuta "Isän käden ohjaavaan vaikutukseen". Jotain samankaltaista olisin näkevinäni suomalaisten uskossa politiikan ulkopuolisten tahojen kaikkivoipaisuuteen. Politiikan ulkopuolisuus on ikään kuin meriittiä demokratian (käytännössä puolueet) johdossa. Dynaaminen demokratia mielestäni vaatii poliitikkoa kansannan keulille, koska politiikan väheneminen seuraaviin presidentinvaaleihin valmistauduttaessa heikentää puoluelaitosta, demokratiaa.
Kuten totesin, kenraali Hägglund on mainio tyyppi, eikä hänen mahdollinen valintansa tietenkään ole lyhyellä tähtäimellä mikään onnettomuus. Pitäisi kuitenkin jaksaa ajatella hieman pidemmällä aikavälillä tämänkaltaisten valintojen vaikutuksia demokratian tilaan. YK:N pääsihteerin vaaleissa varmasti painavat maanosa- ja monet muut syyt, kuten EU:n johtoa valittaessa. Lipponen oli tällä kertaa väärässä leirissä, Halosen sijoittuminen spekulaatioissa on monimuotoisempi prosessi.
En estele Halosta jatkamasta, jos hän haluaa. sanoin vain mielipiteeni siitä, että ikä voi nousta esteeksi riippumatta siitä, miltä itsestä tuntuu. 97-vuotias äitini lukee lehtensä paremmin ja tietää politiikasta enemmän kuin minä, mutta en silti haluaisi hänsestä presidenttiä.
Hägglundin mahdollisuudet toki jäävät nähtäväksi, mutta olisi se vaan mielenkiintoista, jos hänet saataisi mukaan. vaalikampamnjasta ei tulisi ainakaan yksitoikkoinen ja äänestysprosentti tekisi takuulla ennätyksen.
Hautala ei saa koskaan enempää kuin 10-12% annetuista äänistä. Ihan liian kireän oloinen tyyppi laajojen joukkojen makuun.
Ns. politiikan ulkopuolisten ehdokkaiden suosio liittyy paljolti siihen, etteivät he ole ehtineet päivänpolitiikassa vielä hankkia itselleen vastustajia. Imago on kunnossa, kun se politiikassa näkyvämmin mukana olleilla on enemmän tai vähemmän polarisoitunut tukijoihin ja vastustajiin.
Tästä syystä epäilen, ettei Suomi saa porvaripresidenttiä, jos keskusta ja kokoomus asettavat kumpikin ehdokkaakseen puoluepolitiikassa liian näkyvästi mukana olleen henkilön.
pitänyt saada kuin muutama prosentti.
Gustav Hägglundilla olisi parhaat mahdollisuudet päästä presidentiksi Keskustan kautta. Kokoomuksen ehdokkaan hän ei tulisi valituksi. Kenraali Kokoomuksen ehdokkaana toisi vasemmistolle mieleen huonot muistot lahtaripuolueesta.
Lahtaripuheita tietysti tulisi, mutta äänestäjät panevat ne populismin piikkiin, koska niitä puhuvat vain sellaiset, jotka eivät missään tapauksessa muutenkaan äänestäisi kokoomuksen ehdokasta oli tämä vaikka kuka tahansa.
Itselleni on tullut Hägglundista sellainen käsitys, että hän on erittäin selkeä ja hyvä esiintyjä, joka vakuuttaa kuulijansa helposti.
Tästä syystä arvelen, että suurin kynnys on ennakkoluuloissa, Hägglundin asettamisessa ehdokkaaksi, mutta jos hänestä ehdokas tulee, niin kannatus kasvaa jokaisen tv-esiintymisen myötä varmasti.
Mielestäni arviosi on oikea: Uusi kiinnostava tyyppi kerää ääniä politiikan kaikilta laidoilta. Presidentti Jimmy Carter oli jenkeissä hieman samansuuntainen ilmiö (oli toki toiminut politiikassa, kuvernööri muistaakseni?). On vain oudoksuttavaa, että tuntemattomuus toimintatapojen ja arvojen suhteen on meriitti?
Voi olla, että niin kauan kuin keskusta ja kokoomuksen vanhoilliset ovat eri puolueissa, Suomi saa poliittisia presidenttejä vain vasemmistosta?
Uusi kiinnostava tyyppi kerää ääniä politiikan kaikilta laidoilta. Presidentti Jimmy Carter oli jenkeissä hieman samansuuntainen ilmiö (oli toki toiminut politiikassa, kuvernööri muistaakseni?). On vain oudoksuttavaa, että tuntemattomuus toimintatapojen ja arvojen suhteen on meriitti?
-----
Tuntemattomuus sinänsä ei ole meriitti. Suosio syntyy ennakkoluulojen puutteesta. Ehdokkaan toimintatapa ja arvot selviävät äänestäjille vaalikampanjoiden edetessä.
Voi olla, että niin kauan kuin keskusta ja kokoomuksen vanhoilliset ovat eri puolueissa, Suomi saa poliittisia presidenttejä vain vasemmistosta?
----------
Keskustan ja kokoomuksen välillä on juopaa aika vähän lähinnä liberaalimmassa päässä. Vanhoilliset kannattanevat samoja ehdokkaita. Keskustassa on enemmän periaatteellista kokoomuksen vastustusta kuin kokomuksessa keskustan vastustusta.
Pappojen näkökulnmalla ei ole mitään tekemistä nykyajan ja henkilövaalin kanssa. Ei se tarkoita, että kansa valitsisi presidentiksi, jos muutama pappaq äänestäisi ehdokasta. Oikeastaan Kokoomuksella olisi yksi, joka ehkä saisi kannatusta. Hän on Ilkka Suominen. Keskustalla ei juuri nyt taida olla ketään?
Pressanvaalissa noin puolelle äänestäjistä puolue merkitsee aika vähän. Nykypolvi ei enää ole vapaussodan haudoissa.
Henkilövaalista juuri on kyse ja kansa valitsee henkilön. Puoluesidonnaisuuden merkitys vähenee, koska puolueuskollisuus muutenkin vähenee. Äänestäjät liikkuvat kaikissa vaaleissa enemmän puolueiden välillä kuin aikaisemmin. Puolueista käydään kuitenkin keskustelua, koska vain puolueet asettavat ehdokkaita, joiden välillä kansa voi äänestää.
Ilkka Suominen kokoomuksen ehdokkaana saisi oman arvioni mukaan 1. kierroksella n. 14-16% ääniosuuden, ei enempää. Tämä oli ihan subjektiivinen "mutu", kun tunnen hieman kokoomusta ja Ilkka Suomistakin.
"Tuntemattomuus sinänsä ei ole meriitti. Suosio syntyy ennakkoluulojen puutteesta. Ehdokkaan toimintatapa ja arvot selviävät äänestäjille vaalikampanjoiden edetessä."
-----
Väittäisin että vaalikampanjan ajan ehdokas pystyy esittämään ihmisille, äänestäjille juuri sitä, mitä maksimaalinen ääntenkeruu edellyttää. Kirjoittamaton lehti on valintansa jälkeen edelleen kirjoittamaton lehti, mahdollinen katastrofi kansakunnan keulilla. Äänestäjät haluavat rakastua. He haluavat vaihtelua siihen ainaiseen samaan, miltä päivänpoliittinen kamppailu näyttää ulos päin. Kokoomus, varteenotettavan presidenttiehdokkaan puuttuessa, aikoo iskeä tähän äänestäjien vaihtelunkaipuun markkinarakoon. Kokoomus luopuu lopullisesti politiikasta ja siirtyy ikään kuin julkisesti missi-linjalle, asiat ja arvot jäävät täysin toisarvoisiksi asioiksi, koska ehdokkaaksi kelpaa kuka hyvänsä ääniäkeräävä joka keksitään jostain (Gustav Hägglund on erittäin hyvä tyyppi, mutta poliittisesti arvoitus). Kokoomuksen vaalislogan voisi vanhaa RKp:n vastaavaa mukaellen olla: Uskalla rakastua tuntemattomaan. Minun mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, että ehdokas on "ryvettynyt", hänellä on poliittisia vastustajia ja jotkut selkeästi inhoavat ehdokasta. Näinhän se pitää ollakin, politiikka on taistelua vallasta poliittisin keinoin. Jos näin ei olisi, poliittiset elimet voitaisiin poistaa tarpeettomina ja antaa Sailaksen hoitaa asioista päättäminen. Kun Ben Z. nostaa ministeri Hyssälän vaalilupaukset (mm. 300-7) esiin eduskunnassa, ei se mielestäni ole pikkumaisuutta, vaan tärkeä poliittinen teko joka ansaitsisi vieläkin enemmän huomiota, kuin mitä se on saanut. Vaalilupausten ja toteutuksen epäsuhtaa pitää aina korostaa, se on opposition tehtävä.
"Keskustan ja kokoomuksen välillä on juopaa aika vähän lähinnä liberaalimmassa päässä. Vanhoilliset kannattanevat samoja ehdokkaita. Keskustassa on enemmän periaatteellista kokoomuksen vastustusta kuin kokomuksessa keskustan vastustusta."
-----
Konservatiivisen ehdokkaan läpimenon vaikeus johtuu mielestäni juuri siitä, että keskustan ja kokoomuksen vanhoillisten ehdokas voisi olla yhteinen, mikä taas ei sovi kokoomuksen vapaamielisille. Keskusta valitsee mielellään omannäköisiä ehdokkaita presidentin vaaleihin (hyvä niin). Väyrynen ja Aho nyt viimeisimmät. Eli kokoomusta ei koskaan saada yhtenäisenä "ahojen" taakse. Hägglund tosiaan voisi kerätä myös keskustalaisia ääniä, mutta uskoisin keskustalaisten äänestäjien pitävän huolen siitä, ettei kokoomusta päästetä nousu-uralle. Halosen ollessa ehdokkaana hänelle voitaisiin antaa lempinimi: Varma Voitto.
Ahon kannatus nousi ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän välillä noin 3 %. Aika loppui vaan kesken.
SAK sai patistelluksi laiskat duunarit äänestämään 2. kierroksella, jolloin äänestysprosentti muistaakseni kohosi 1. kierrokseen nähden. Halonen ei lopultakaan saanut kuin 60 000 ääntä enemmän kuin Aho. Prosenteissa (joita en muista) ero oli aika pieni.
...mutta viimeinen kappale oli täyttä sontaa !!!
Ahoko haukkui Halosta?
Eiköhän asia ole niin, että Halosen taustajoukoilta karkasi mopo täydellisesti.
Esim. demareiden täkäläinen maakuntasatraappi (Aarne Heikkilä) levitti etelän mediaan valheita Pohjanmaalla tapahtuvasta Halosen kannattajien uhkailusta. Nämä olivat ihan tuulesta temmattuja valheita, mutta menivät ilmeisesti etelässä täydestä.
Muistini mukaan sekä Aho että Halonen olivat varsin "hyvää pataa" keskenään kampanjan aikana. Pikemminkin yrittivät kehua toinen toisiaan.
Tukijoukkojen (muistaakseni varsinkin Ahon) toimet menivätkin sitten paikka paikoin aika "överiksi".
Toisaalta jokainenhan muistaa asiat niin kuin itse haluaa.
Mutta toivottavasti puolueet, vaalit ja tekijät ei menis kuitenkaan enää pahemmin sekaisin.
Ei Aho itse Halosta haukkunut. Aho kehotti kannattajiaan siistiin vaalikampanjaan, jossa ei mustata vastustajaa vaan pelkästään kehutaan omaa ehdokasta. Kannattajat vaaan uhohtivat tämän. Etenkin kokoomuslaisiin kohdistui aivan huikea ryöpytys, jossa Halosta sätittiin kaikenlaisilla nimityksillä. Pohjanmaan tapahtumia kertoivat kyllä kokoomuslaisetkin, koska heihin keskustan paine kohdistui voimakkaimmin.
Ahon häviön suistä esitti aika osuvan arvion Osmo Soininvaara Suomen Kuvalehdessä vaalin jälkeen. Hänen mukaansa Aho kohdisti oikeistolaisen kampanjansa sellaiselle joukolle, joka ei olisi koskaan äänestänyt Halosta, mutta unohti kampanjassaan sellaiset liikkuvat, liberaalisti ajattelevat äänestäjät, joille oikeisto/vasemmisto -jako ei tänä päivänä paljoakaan merkitse.
Reilummin keskustalaisella kampanjalla ja vähemmän "porvariarvoja" korostaen Aho olisi saanut aiemmin kokoomusta, vihreitä ja RKP:ta äänestäneiltä ne 60 000 ääntä, jotka liukuivat Haloselle, kun Ahosta tehtiin enemmän porvari, mitä hän kykeni uskottavalla tavalla esittämään.
Aho käyttäytyi itse erittäin korrektisti Halosta kohtaan kaikissa käänteissä. Kontrasti muutamiin Ahon tukimiehiin oli tosi jyrkkä. Etenkin Ilaskiven ja Kanervan näkyvä esiintyminen Ahon tukena vei häneltä runsaasti epävarmojen äänestäjien ääniä.
Niin, minä vain haluan tähän sanoa, että jos Gustav Hägglund on kokoomuksen presidenttiehdokkaana, minunkin on helppo olla kokoomuslainen! Ei se toki olisi ensimmäinen kerta, kun kokoomusta äänestäisin, vaikka mieluummin demari olenkin.
Olen tähän samaan asiaan ottanut kantaa parikin kertaa, kerran pitemmällä puheenvuorolla jossain aikaisemmassa ketjussa. Silloin kerroin enemmän näkemyksistäni, joiden vuoksi kannatan Hägglundia en vain presidenttiehdokkaaksi vaan nimenomaan presidentiksemme. Olet ehkä tuon puheenvuoroni huomannut. Häggludista me saisimme todella loistavan, Suomen imagoa ja arvovaltaa maailmalla kohottavan presidentin!
Minulla on sellainen tunne, että Hägglund saisi kannatusta jopa Halosta vastaan myös demarien oikealta laidalta, niiltä oikeilta tannerilais-asevelisosialistisilta sosialidemokraateilta, joihin minäkin lähinnä kuulun ja joita demareissa on melko paljon; minun mielestäni Paavo Lipponenkin niitä kunniakkaasti edustaa.
Gustav Hägglundin mahdollisuudet eivät Kokoomuksen ehdokkaana ole valitettavasti suuret. Isänmaallisena miehenä hän tuskin ryhtyy SDP:n ehdokkaaksi. Jos Keskusta pyytää Hägglundia ehdokkaakseen ja hän hyväksyy kutsun, hänen valintamahdollisuutensa paranevat merkittävästi.
Kun Gustav Hägglund Keskustan ehdokkaana tavoittelee presidenttiyttä on kaikkien isänmaan parasta ajattelevien unohtaa vanhat kaunat ja äänestää Keskustan ehdokasta.
..., eikä muutakaan virkamiestä pidä asettaa presidenttiehdokkaaksi. Presidentin pitää olla omakohtaisesti osallistunut suomalaiseen politiikantekoon. Me emme tarvitse toista Ahtisaarta, joka oli täysin ulalla Suomen tärkeimmässä poliittisessa virassa.
Stubb'in ehdotus on saanut aika moisia reaktioita jo nyt, vaikka se taisi häneltä olla lähinnä heitto keskusteluun. Jopa Antero Jyränki heräsi sitä vastustamaan.
Itse olen asiaa maistellut mielessäni siitä saakka ja on pakko myöntää, että Hägglund alkaa kiinnosta joka päivä jonkun verran enemmän. Presidentin tehtäväthän liittyvät paljolti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, missä Hägglundin kokemus tuo peliin sellaista, mitä aiemmilla presidenteillä ei ole koskaan ollut. Kun presidentillä ei enää ole "liikaa" valtaakaan, ei haittaa vaikka valtion päämies onkin sotilas.
Nato nousisis toki presidentinvaalin keskeiseksi kysymykseksi ja Hägglund saattaisi tehdä vaalin 2. kierroksesta ennenaikaisen Nato-vaalin, jos pääsisi 2. kierrokselle.
Laajalta pohjalta Hägglundin kannatus varmasti nousisi enkä pidä mahdottomana, että sen osan demari-duunariporukkaa, jonka oli vaikea äänestää viimeksi Halosta, äänet voisivat tulla Hägglundille. Näiden äänestäjien määrä vain taitaa olla aika pieni.
Kirjoittajan antipatia kokoomusta kohtaan näyttää sairaalloiselta. Hägglund ehdokkaana kelpaa hänelle vain jos Hägglund on keskustan ehdokas.
Outoa. Eihän puoluetta presidentiksi valita, vaan mahdollisimman sopiva henkilö.
Olisi aika kapea-alaista, jos presidenttiehdokkuus pitäisi rajoittaa ainoastaan sellaisiin henkilöihin, jotka nousevat puolueorganisaatoista ja päivänpolitiikan parista, eli kansanedustajien, puoluejohtajien ja ministereiden joukosta.
Tuollainen ajattelu olisi jopa parlamentarismin ja kansanvallan kaventamista, Oiva!
Ehdokkaiksi pitää asettaa henkilöitä yhteiskunnan eri aloilta, jotta asiasta päättävillä kansalaisilla on monipuolisesti valinnan varaa, sillä eihän presidentinvaali ole puoluepoliittinen kannanotto perssidentin aiempaan poliittiseen uraan.
Sitä paitsi Ahtisaaren asiantuntemus presidenttinä oli aivan OK. Nimenomaan hänen ulkopoliittinen asiantuntemuksensa oli niin laaja, että puolueet - etenkin SDP - alkoivat vierastaa häntä, kun Ahtisaari ei ollut riittävän nöyrä noudattamaan demareiden ohjeistusta, vaan kommentoi itsenäisesti monia asioita (mm. työttömyyttä), joita demarit eivät olisi halunneet kommentoitavan.
Siksi demarit pudottivat Ahtisaaren jatkosta, kun eivät antaneet hänelle mitään merkkiä toisesta kaudesta. Eihän Ahtisaari voinut itse ilmoittautua ehdokkaaksi. Jonkun olisi pitänyt käydä häntä pyytämässä ja Paavo ei mennyt. Ilmeisesti se, että Ahtisaari tuomitsi Lipposen Itävalta-boikotin jäi papuna Paavon sieraimeen.
Ahtisaaren asemaa eniten vaikeutti tietenkin se, että hän pudotti esivaalissa Sorsan ja siten sai SDP:n sisällä vastaansa liian ison osan puolueorganisaatiota ja puolueen johtoa, jotka olivat olleet Sorsan kannattajia. Tältä suunnalta kumpusi myös hyvin organisoitu parjauskampanja Ahtisaarta kohtaan, kun Heinäluoman manipuolimat ja SAK:n saunassa keskitetyt sopulitoimittajat pantiin kirjoittelemaan "Matka-Maran" matkoista ivailevaan sävyyn.
Älä, Oiva, mene Ahtisaaren arvostelussa demareiden luoman mielikuvan ansaan.
Ahtisaaren suhteen minun ei ole koskaan tarvinnut luoda mielipidettäni demareiden vaikutuksesta. Minä seurasin itse hyvin tarkkaan Ahtisaaren onnetonta räpiköimistä, sain useita Ahtisaaren vastaisia kirjoitukiani lehtiin. Minulla on yli sata sivua Ahtisaarta koskevia muistiinpanoja, jotka minä jollain tavalla vielä julkaisen.
Demarit olivat hänen suhteensa hyvin pidättyväisiä ja nuolivat virheensä kaikessa hiljaisuudessa. Heidän virheensä oli langeta Lehtisen ja Kuvalehden Ruokasen ansaan, jossa nämä tekivät Ahtisaaresta populisisen ehdokkaan ratsastaen silloisella politiikanvastaisella ilmapiirillä. Nämä syrjäyttivät Suomen politiikassa ansioituneen Sorsan.
Vastareaktio sitten demareiden taholla oli turhan raju. He valitsivat seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi pesunkestävän poliitikko Halosen, joka oli vasemmistodemari, entinen taistolaismyönteinen ja niin vapaamielinen, että oli toiminut Setan puheenjohtajana.
Koklipiläinen parivaljakko KKK ja Näin on ovat ryhtyneet tekmään Hägglundista presidenttiä. Teidän pitää saada projektiin mukaan vielä Lipponen.
Hieman töksähtävältä tuo nyt vaikuttaa. Siitä ei käy selville se syy, miksi Hägglundin mahdollisuudet olisivat paremmat Keskustan ehdokkaana.
Kokoomuksen ehdokas-Hägglund saisi vastaansa raivokkaan demarien loka- ja halveerauskampanjan. Demarit heittäytyisivät rauhanpuolustajiksi. He pelottelisivat Suomen militarisoimisella. He jopa saattaisivat heittää ilkeitä vihjauksia oikeiston lahtarimenneisyydestä.
Jos Hägglund olisi Kokoomusta maltillisempaa oikeistolaisuutta edustavan Keskustan ehdokkaana, SDP:n tehokkaimpien "syömähampaiden" terä tylsyisi. Hägglundista saattaisi muodostua todellinen uhka demarien presidenttiehdokkaalle, olisi hän kuka tahansa.
Olet muodostanut ahtisaaresta kielteisen käsityksen OK.
Tähän pyrki myös SDP, jossa puoluekoneistoa jäi kaivelemaan se, että Lehtinen joukkoineen onnistui Ahtisaaren avulla estämään Sorsan nousun presidentiksi.
Minusta Ahtisaari oli paljon parempi kuin Sorsa, jossa olisimme saaneet riesaksemme vain toisen "kekkosen", mutta tulipunaisen demarin hahmossa. Tästä olisi ollut paljon vahinkoa, koska silloin presidentillä oli vielkä valtaoikeuksia, mitä Halosella ei onneksi enää ollut.
Vasemmisto epäilemättä alkaisi suunnattoman parjauskampanjan Hägglundia vastaan, mutta uskoisin, että osa siitä kolahtaa bumerangina vasemmiston omaan nilkkaan, koska vastustus olisi liian propagandistista, läpinäkyvää ja epäuskottavaakin. Liikkuvat äänestäjät saattaisivat liikkua pikemminkin Hägglundin puolelle, jos demareiden kampanja menee härskiksi.
Itse en osaa nähdä eroa siinä olisiko vasemmiston kampanjointi paljoakaan lievempää, jos Hägglund olisi keskustan ehdokas, sillä kyllä SDP löi keskustaa hyvin lujaa silloin, kun työreformi oli ajankohtainen.
Älä ota asiaa noin tunteella. Itse keskustelen vasta Hägglundin mahdollisesta ehdokkuudesta, koska se kuullostaa kiinnostavalta ja toisi vaaleihin eloa. Tästä on vielä pitkä matka K.K.K:n tavoitteeseen, että Hägglund olisi presidentti. Todennäköisesti vasemmistopropaganda pudottaisi Hägglundin jo 1. kierroksella.
Lipponen tähän tuskin liittyy, koska joku sanoi Lipposen jo kieltäytyneen siitä, että hän koskaan lähtisi presidenttiehdokkaaksi.
Muistatko sinä nähneesi missään julkisuudessa tuollaista kieltäytymistä?
...
...
Aina ovat ohjailemassa. Kyllä meillä muillakin on voimaa ja viisautta hoitaa asioita.
KKK ja Näin on oikeita demarien touhoserkkuja.
Tannerilais-asevelisosialistiset sosialidemokraatit edustavat niin pientä vähemmistöä SDP:ssä, ettei Hägglund heidän äänillään pääse presidentiksi. Suurin osa vasemmistosta kääntyisi Kokoomuksen kenraalipresidenttiehdokasta vastaan. SDP on vasemmistopuolue, siihen pesiytynyt kummallinen äärioikeistolainen asevelisiipi ei asiaa muuksi muuta.