"Vittu mitä paskaa", sanoo ylimielinen A. Stubb

Meitä on moneen lahtöön. Yksi heistä on ministeri ja median suosikki Alexander Stubb. Tavallisen kansan silmin nähtynä miehelle on noussut juomakelvoton aine päähän, sillä kielenkäyttö on sitä luokkaa. Ainakin mies on ylimielisin ministeri mitä tiedän.

Äskettäin hän mollasi perussuomalaiset enemmän tai vähemmän hörhöiksi. Se on ministerin virassa olevalle sopimatonta ja hyvin loukkaavaa kielenkäyttöä.

Mutta muistellaanpa Stubbin aiempia lausahduksia, jotka osoittavat millä tasolla tämä kokoomuslaisten tulevaisuuden toivo liikkuu:

•"Laillisuusperiaatteen korostaminen, globalisaation hallinta ja YK-liturgia nostattavat varmaan tunnelmaa Sadankomitean tai Maan ystävien teekutsuilla, mutta kylmässä maailmassa niillä ei ole juuri mitään käyttöä." (Turun Sanomat 16.10.2004)

•"Olen aiemminkin todennut, että on eräänlaista älyllistä epärehellisyyttä ja järkijättöisyyttä meidän ulko- ja turvapoliittisessa toiminnassamme, että muutamat ulkopoliittiset päättäjät elävät edelleen kylmän sodan aikakaudessa. Suomen tulisi uskaltaa hankkia koalitiota suunnilleen kaikkialta, ei vain Pohjoismaista. Joskus voisimme liittoutua myös jonkun ison maan kanssa" (Hämeen Sanomat 26.2.2005)

•"Tykkään Natosta."

•"Koko keskustelu siitä, pitäisikö valita EU vai Nato, on omituinen. EU ja Nato ovat saman kolikon kaksi eri puolta." (Iltasanomat 14.9.2005)

•"Suurin osa päättäjistämme tietää, että olemme Natossa 3-5 vuoden kuluttua. Tämä pitää voida sanoa ääneen." (Verkkouutiset 29.5.2004)

•"Presidentin ja hallituksen kassakaapit ovat täynnä Suomen Nato-yhteistyötä koskevia salasanomia, mutta eduskunnalle siitä kerrotaan vain jäävuoren huippu." (Verkkouutiset 22.10.2007)

•"Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa." (Pohjoismaiden neuvostosta)

•"Kreikan apupaketin jälkeen niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa asiat ovat kunnossa. Joka muuta väittää on pölhöpopulisti." Kreikan ensimmäisen tukipaketin jälkeen 2011. (Kymen Sanomat ja Kouvolan Sanomat)

Näiden esimerkkien pohjalta itse kukin voi arvioida, kuinka osaava mies on kyseessä. Hampaat loistavat ja hymyä piisaa, mutta riittääkö järjenjuoksu?

Lisäys: Stubb unelmoi liittovaltiosta http://youtu.be/UDV32FJsHhk
30290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Hänellä on pieni nahka, niinkuin minullakin.
Jos laittaa suun kiinni, niin perä alkaa laulaa.

Äänestä
  • Stupilon YTB tallenne kannattaa avata, koskapa Youtube listaa oikealle Juhani Julinin haastattelut I ja II.
    Julin ehti parantua ennen kuolemaansa NWO-pelleilystä.

    Äänestä

  • Hei

    Äänestä

  • me lannoitetaan kirjoitti:

    Hei

    Ei Stoppia

    Äänestä

  • Onneksi

    Äänestä

  • Heil

    Äänestä

Joo

Äänestä
  • Hei

    Äänestä

  • Se on selkoa kirjoitti:

    Hei

    Hei

    Äänestä

  • Se on selkoa kirjoitti:

    Hei

    Hei, samaa

    Äänestä

Olee

Äänestä

Hei

Onko avohoitolassa kivaa?

Äänestä

Hei

Äänestä
  • Gyu

    Äänestä

Hei

Äänestä

Ketä kolikkoa heittämällä Brysseliin kryssii? Musta kylki kummallakin vai jääkö kolikko sittenkin syrjälleen?

Äänestä
  • Onko kolikko ihminen?

    "Ketä kolikkoa heittämällä..."

    Äänestä

On

Äänestä

On

Äänestä

Hei

Äänestä

Olis

Äänestä

Heil

Äänestä

ei

Äänestä

Pyrin

Äänestä

Hej

Äänestä

Pietään

Äänestä

Hei

Äänestä

Heil

Äänestä

Reisii

Äänestä

Mut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stoppi Stubbille kirjoitti:

Meitä on moneen lahtöön. Yksi heistä on ministeri ja median suosikki Alexander Stubb. Tavallisen kansan silmin nähtynä miehelle on noussut juomakelvoton aine päähän, sillä kielenkäyttö on sitä luokkaa. Ainakin mies on ylimielisin ministeri mitä tiedän.

Äskettäin hän mollasi perussuomalaiset enemmän tai vähemmän hörhöiksi. Se on ministerin virassa olevalle sopimatonta ja hyvin loukkaavaa kielenkäyttöä.

Mutta muistellaanpa Stubbin aiempia lausahduksia, jotka osoittavat millä tasolla tämä kokoomuslaisten tulevaisuuden toivo liikkuu:

•"Laillisuusperiaatteen korostaminen, globalisaation hallinta ja YK-liturgia nostattavat varmaan tunnelmaa Sadankomitean tai Maan ystävien teekutsuilla, mutta kylmässä maailmassa niillä ei ole juuri mitään käyttöä." (Turun Sanomat 16.10.2004)

•"Olen aiemminkin todennut, että on eräänlaista älyllistä epärehellisyyttä ja järkijättöisyyttä meidän ulko- ja turvapoliittisessa toiminnassamme, että muutamat ulkopoliittiset päättäjät elävät edelleen kylmän sodan aikakaudessa. Suomen tulisi uskaltaa hankkia koalitiota suunnilleen kaikkialta, ei vain Pohjoismaista. Joskus voisimme liittoutua myös jonkun ison maan kanssa" (Hämeen Sanomat 26.2.2005)

•"Tykkään Natosta."

•"Koko keskustelu siitä, pitäisikö valita EU vai Nato, on omituinen. EU ja Nato ovat saman kolikon kaksi eri puolta." (Iltasanomat 14.9.2005)

•"Suurin osa päättäjistämme tietää, että olemme Natossa 3-5 vuoden kuluttua. Tämä pitää voida sanoa ääneen." (Verkkouutiset 29.5.2004)

•"Presidentin ja hallituksen kassakaapit ovat täynnä Suomen Nato-yhteistyötä koskevia salasanomia, mutta eduskunnalle siitä kerrotaan vain jäävuoren huippu." (Verkkouutiset 22.10.2007)

•"Vittu mitä paskaa, ei voisi vähemmän kiinnostaa." (Pohjoismaiden neuvostosta)

•"Kreikan apupaketin jälkeen niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa asiat ovat kunnossa. Joka muuta väittää on pölhöpopulisti." Kreikan ensimmäisen tukipaketin jälkeen 2011. (Kymen Sanomat ja Kouvolan Sanomat)

Näiden esimerkkien pohjalta itse kukin voi arvioida, kuinka osaava mies on kyseessä. Hampaat loistavat ja hymyä piisaa, mutta riittääkö järjenjuoksu?

Lisäys: Stubb unelmoi liittovaltiosta http://youtu.be/UDV32FJsHhk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu