Yksikään vanhan liiton käsky ja sääntö ei ole voimassa uudessa liitossa muuta kuin siinä tapauksessa, että se nimenomaan on Uudessa testamentissa toistettu.
Ei lakia
Lauri Ö.
1369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Aivan sama. Elämme Suomen lain mukaan.
Ja Suomen Lait perustuu siihen kaikilel hyväksi Raamatun UT Kristuksen Jesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetusten ja ohjeiden mukaisuuteen. Jota Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ihmiskunnalle ansaitseman UUDEN liiton / testamentin Jumalan ARMON aikakauden aikakautta nyt elämme, jo vuotta 2014. Mutta jo tämän Jumalan ARMON aikakauden viimeisen sukupolven LOPUN aikaa, ennen sitä tälle pahan vallassa olevalle, vääryyden muakisetsi ja pahuuden puolersta toimivalle, saatanaa truomiokseen palvelevalle maailmalle / ihmiskunnan touhuille ja politiikalle hirmuiseksi LOPUKSI, lopullisen hhirvittävän tuomion alkamista!!
Eli nyt kun eletäätä tätä UUDEN liiton / testamnetin aikaa, niin Laillista, sitä kaikille Itse kaiken Luoja Ja omista, kaiken elämän Antaja ja ylläpitäjä Jumalan Luvallista, = Vasta Oikeasti Laillista on vain Raamatun UT mukianen. Kaikki muu on sen vastaista, = laittomuutta!! Joista tulee aina, ne SYYSTÄ (kaikki vääryys) pahaksi / kärsimyksiksi, = tuomioksi seuraamuksensa. Joista suuremmista ja pahemmista tapahtumista ja asioista tueodotus välineet kautta maailman päivittäin todisteeksi / herätykseksi laittomasti, = kaikille hyväksi Jumalan Sanan VASTAISESTI elämisestä, toimimisesta ja vaikuttamisesta puhutteluksi uutisoi.
Ei todellakaan perustu. Älä nyt naurata.
Raamatussa Jeesus sanoo, että laista ei poistu mitään.
Luuk. 16:17 Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.
".. ennen kuin kaikki on täytetty." Juu u Pe.ku. Laista ei ole mitään poistunut ennen sen täyttämistä. Ristillä vasta laki täytettiin.
"täytetty" kuuluu ihan toiseen osaan Raamatussa.
Jeesus sai, että laista ei poistu mitään, niin kaun kuin maa ja taivas ovat olemassa.
Luuk. 16:17 Mutta laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa.
Gal.5:13. "Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15. Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä. 16. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä. 17. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte. 18. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, 20. epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, 21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. 23. Sellaista vastaan ei ole laki.
24. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. 25. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme..."
Ensin Lauri Ö- Jeesuksen aikana ei ollut muuta sanaa kuin se vanha- testamentti ja se juuri todisti Jeesuksesta, sekä Jumalan tahdosta.
Uusi testamentti on taas hieman uudempaaa painatusta ja tässä on yli 1050 käskyä ja kehotusta. Eli kannattaa ottaa sanasta vaari.
Laista ei poistunut piirtoakaan, vaan se täytettiin. Esimerkiksi ympärileikkus tuli täyttymykseensä Uuden liiton SYDÄMEN ympärileikkauksena. Kol., 2:11-
Pääsiäisuhrin täyttymys oli itse Jeesusa. "Onhan MEIDÄN pääsiäislampaamme Kristus teurastettu." 1 Kor. 5.
Helluntaijuhlan viettämisen laki tuli lopulliseen täyttymykseensä helluntaipäiovänä kun Pyhä henki vuodatettiin kaikkin uskoviin.
Sapattikäsky täytettiin sitenh, että "saimme levon teoistamme.." Hebr. 4. "Tulkaa minun tyköni kaikki .. niin minä annan teille levon." Matt. 11:28-. Uuden liiton uskoon tulleilla on sapatin lepo viikon jokaisena päivänä, yötä päivää.
JNE.
Efes. 2:11-22.
Lue kanssani Kol. 2:14:
"Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät Hän teki eläviksi yhdessä Hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen Hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin."
Hyvä aihe.
palstalla on paljon judaisteja ja niiden myötäilijöitä, jotka vaativat uskoon tulleilta lain noudattamista. Niin judaistit ovat tehneet jo 2000 vuotta. katso Apt. 15.
Judaismin nousu johtuu TV 7., jossa opetetaan julkisesti judaismia oikeana.
Hörhöillä hörhö laki, normaali ihmiset kunnioittaa suomen lakia.
>>"Laista ei poistunut piirtoakaan, vaan se täytettiin."