Hätämajoituksessa taas ruuhkaa - "Ulkopuolelle jäänyt ihmisiä"

"Kovat pakkaset ovat tänäkin vuonna aiheuttaneet ruuhkaa asunnottomien hätämajoituskeskusten oville. Kaikille halukkaille ei majoitusta aina löydy."

"Hätämajoituskeskusten lisäksi Helsingin ulkopuolelta kotoisin olevat asunnottomat voivat hakeutua Helsingin Mäkelänkadulla sijaitsevaan yökeskus Kalkkersiin. Siellä heidät otetaan sisään, mutta apua ohjataan hakemaan oman kunnan sosiaalipalveluilta.

- Kuntien sosiaalituen varat menevät pitkälti lastensuojeluun. Jos asunnottomasta henkilöstä soittaa päivystykseen, sille suurin piirtein viitataan kintaalla, Lehtonen sanoo.

Asunnottomien hätämajoitustiloja ei olla todennäköisesti järjestämässä lisää myöskään tulevaisuudessa - prioriteettina on kuitenkin pysyvän majoituksen järjestäminen kaikille sitä tarvitseville."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014012617975614_uu.shtml

Viitataan kintaalla?!?! Ei järjestetä lisää?! Erittäin huolestuttavaa. Siis ihmiset jäävät kadulle kylmään kuolemaan? Oman onnensa nojaan? Kukaan ei edes tee asialle mitään?? Monessako kunnassa yhtä huono tilanne? Tampere? Miksi ihmisistä ei sen vertaa välitetä. Tämän pitäisi olla ensimmäinen asia suomessa mikä on kunnossa. Pitääkö tehdä joku keräys asian puolesta vai mikä siinä auttaa? Mistä asunnot kaikille, jostain ne täytyisi..
3377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mistäs pakolaisille ja somaleille riittää asuntoja kun lisääntyvätkin kuin sienet sateella.
On kummallista ettei omille kansalaisille löydy asuntoa!
Ihalainenkin vaan hoputtaa kuntia ottamaan lisää elättejä.
Ihalainen joutais kiertoon. Hänen aikanaan työttömyysluvut ovat nousseet pilviin, vaikka Urpilainen lupasi vaalilupaukse-
naan 100 000 uutta työpaikkaa on tullut 150 000 lisätyötöntä.
Siinä ne lupaukset ovat vaan äänienkalastelua.

Äänestä

Kodittomien hätämajoitukset ovat täynnä paukkupakkasten vuoksi
http://www.hs.fi/kaupunki/a1390594335978
25.1.2014 2:00
Kovat pakkaset ovat ajaneet kodittomat etsimään kattoa pään päälle ympäri pääkaupunkiseutua. Helsingissä kodittomien hätämajoitukset ovat täpötäynnä.

Vailla vakinaista asuntoa ry:n (VVA) pitämä yökahvila Kalkkers Mäkelänkadulla on täyttynyt heti pakkasten tultua. Kalkkers on avoin kaikille kotikaupunkiin ja kansalaisuuteen katsomatta.

"Paikka on mitoitettu 25:lle, mutta olemme ottaneet 30 ihmistä sisään nyt joka yö", kertoo VVA:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen.

"Meille ei tule pelkästään romanialaisia ja suomalaisia, vaan on ollut myös virolaisia, ranskalaisia ja muiden EU-maiden kansalaisia. Kirjo on valtava, mutta yleisesti kyse on heikossa asemassa olevista ihmisistä", hän jatkaa.

Helsingin kaupungin ylläpitämä Hietaniemenkadun palvelukeskus on sekin täynnä. Suojissa on yöstä riippuen noin 60 henkeä. Henkilökunta kertoo, että pakkaset ovat ajaneet sisään kymmenkunta henkeä tavallista enemmän.

Keskus on tarkoitettu vain helsinkiläisille.

Lehtosen mukaan kodittomat ovat kertoneet hakeutuneensa tuttuun tapaan rappukäytäviin ja esimerkiksi julkisiin vessoihin.

Rappukäytävissä nukutaan lähinnä Helsingin ydinkeskustassa. Osa ulkomaalaisista on kertonut nukkuneensa autoissa. Osa löytää majapaikan tuttujen luota.

VVA arvostelee sitä, että mikään julkinen taho ei järjestä kodittomille EU-kansalaisille hätämajoitusta pakkasilla. VVA:n mielestä olisi valtion asia ottaa asiasta vastuu.

"Ainakin suurimmissa kasvukeskuksissa tulisi olla hätäsuoja EU-kansalaisille. Valtion pitäisi antaa kunnille tätä varten rahaa, tai sitten järjestää palvelu itse. Me pidämme omia tilojamme auki niin kauan kuin Raha-automaattiyhdistys antaa rahaa, mutta kenen on vastuu jos ihminen paleltuu kadulle?"

Valtio ja kunnat tulkitsevat tulijat turisteiksi, jotka vastaavat itsestään, joten hätämajoitusta ei ole pakko järjestää.

Kalkkersissa yövytään kello 22 – 6 välisenä aikana, minkä jälkeen keskus sulkeutuu päiväksi. Kalkkersilla ei ole majoituslupaa, joten osa viettää yön patjoilla, osa tuolilla istuen tai pöytää vasten nuokkuen. Keskus tarjoaa kahvia ja lahjoitusruokia mahdollisuuksien mukaan.

VVA:lla on jonkin verran lämpimiä vaatteita annettavaksi, mutta Lehtosen mukaan vaatetavaraa tai makuupusseja otetaan myös mielellään vastaan.

"Osa on pakkasissa todella kehnoissa vaatteissa. Tilanne on välillä hirveä työntekijälle, joka ottaa ihmisiä vastaan."

Lämpimiä vaatteita, makuupusseja, pipoja, käsineitä ja talvikenkiä voi lahjoittaa VVA:lle. Vaatteet voi tuoda suoraan VVA:n vertaistoiminnan ja vapaaehtoistyön keskukseen Vepaan osoitteeseen Vaasankatu 5. Keskus on avoinna arkisin 8–14, mutta saattaa mennä joinakin päivinä kiinni jo aiemmin.

Äänestä

http://www.hs.fi/kaupunki/a1387783383088
Kalkers-yökahvila pitää kiintiötä ulkomaalaisille tilanpuutteen vuoksi

Kalkkers-yökahvila pitää kiintiötä ulkomaalaisille, koska heitä on enemmän kuin olisi tilaa
24.12.2013 2:001

Pipsa Palttala Helsingin Sanomat
Trond H. Trosdahl

Roman Aurel korjasi Kalkkersissa harmonikkaansa. Työkaluina olivat saksen puolikkaat ja kynttilä.

Apua suomalaisten pelirahoilla

Kalkkers on Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksen yökahvila asunnottomille.

Aiemmin se on ollut muun muassa Helsingin Hämeentiellä ja Vaasankadulla.

Rahoitus tulee Raha-automaattiyhdistykseltä.

"Otetaanko kaikki sisään?"

Neuvottelu on lyhyt, mutta siinä on paljon pelissä. Yökahvila Kalkkersin työntekijät laskevat Mäkelänkadulta sisään kuusitoista ihmistä. He saavat nukkua seuraavan yön sisätiloissa.

Kaikki ovat ulkomaalaisia. Romanialaisia, bulgarialaisia ja virolaisia.

"Moment", pyytää yksi mies ja imee savukkeen loppuun. Painava ovi sulkeutuu, kukaan ei jää tänään ulos.

Sininauhasäätiön kerhotila muuttuu joka ilta Kalkkersiksi. Se on kaupungin ainoa paikka, jonne ei-helsinkiläiset asunnottomat pääsevät yöksi.

Kahvilaa pyörittävä Vailla vakinaista asuntoa -yhdistys on joutunut laittamaan kiintiön ulkomaalaisille tulijoille. Paikkoja yökahvilassa on 25, yhdeksän on varattu suomalaisille.

Romanialaisia tulisi enemmänkin, kun muita paikkoja ei ole.

"Kadulla on erilaisia ihmisryhmiä. Meidän pitää katsoa, ettei paikka ole vain yhden ryhmän käytössä", sanoo VVA:n Jussi Lehtonen. Hän on joutunut selittämään käytäntöä tasa-arvovaltuutetulle.

Kiintiöihin on päädytty myös nahistelun takia. "Vahvimmat tyypit ovat olleet jonossa ensimmäisinä."

Joulukuu on tavallista armollisempi. Pari astetta plussaa.

Kenties siksi poikkeuksellisen moni romanialainen on jäänyt Suomeen. Kerjääminen on paljolti vaihtunut Iso Numero -lehden myymiseen.

Kun takit on riisuttu, alkaa määrätietoinen tohina. Yksi asettelee biljardipöydän reunalle illallisen: sipuli, nakkipaketti, kalapuikot.

Koska Kalkkers ei ole asuntola, patjoja ei näy. Mutta kaikki tulevat unta varten. Sanomalehtiä ja vilttejä levitellään.

Kun kahvila perustettiin Hämeentielle vuonna 1998, asiakkaat olivat pääosin suomalaisia asunnottomia alkoholisteja. Nukkuminen oli kielletty.

"Tilanne on täysin muuttunut, nyt suurin osa on ulkomaalaisia", sanoo työntekijä Mari Kokkonen.

Hän tuntee yöpyjät kasvoilta, sillä moni saapuu joka ilta. Elävä patsas, harmaapartainen herra ja virolainen rakennusmies, jolla ei ole töitä.

Toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Kaupunginhallitus ottaa keväällä kantaa siihen, voisiko Helsinki tarjota yösijoja liikkuvalle väestölle. Poliittisilla ryhmillä on asiasta suuria erimielisyyksiä.

"Jos EU ei velvoita kaupunkeja, mitään ei tapahdu", arvelee Lehtonen.

Samaa keskustelua käydään muuallakin Euroopassa. Ytimessä on kiistelty näkemys, houkuttavatko palvelut lisää tulijoita. Ja toisaalta: pitäisikö kaikille tarjota suojaa ihmisoikeuksien nimissä.

Kun vuorokausi on vaihtunut, viimeinenkin valo sammuu. Biljardipöydän alta retkahtaa käsi.

"Kurjaa, ettei ketään voi ohjata eteenpäin", sanoo Kokkonen hiljaisella äänellä takahuoneessa, josta loistaa vielä valo.

Romanialainen Daniel Berila valvoo.

"Problems. Problems", Berila sanoo. Hänellä ei ole rahaa matkustaa jouluviikolla Romaniaan. Se tietää vaikeuksia.

Tänään tiistaina Kalkkers on kiinni. Jouluna kukaan ei auta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkyttävää- kirjoitti:

"Kovat pakkaset ovat tänäkin vuonna aiheuttaneet ruuhkaa asunnottomien hätämajoituskeskusten oville. Kaikille halukkaille ei majoitusta aina löydy."

"Hätämajoituskeskusten lisäksi Helsingin ulkopuolelta kotoisin olevat asunnottomat voivat hakeutua Helsingin Mäkelänkadulla sijaitsevaan yökeskus Kalkkersiin. Siellä heidät otetaan sisään, mutta apua ohjataan hakemaan oman kunnan sosiaalipalveluilta.

- Kuntien sosiaalituen varat menevät pitkälti lastensuojeluun. Jos asunnottomasta henkilöstä soittaa päivystykseen, sille suurin piirtein viitataan kintaalla, Lehtonen sanoo.

Asunnottomien hätämajoitustiloja ei olla todennäköisesti järjestämässä lisää myöskään tulevaisuudessa - prioriteettina on kuitenkin pysyvän majoituksen järjestäminen kaikille sitä tarvitseville."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014012617975614_uu.shtml

Viitataan kintaalla?!?! Ei järjestetä lisää?! Erittäin huolestuttavaa. Siis ihmiset jäävät kadulle kylmään kuolemaan? Oman onnensa nojaan? Kukaan ei edes tee asialle mitään?? Monessako kunnassa yhtä huono tilanne? Tampere? Miksi ihmisistä ei sen vertaa välitetä. Tämän pitäisi olla ensimmäinen asia suomessa mikä on kunnossa. Pitääkö tehdä joku keräys asian puolesta vai mikä siinä auttaa? Mistä asunnot kaikille, jostain ne täytyisi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu