Okussa toimii jälleen Vapaakirkko

10 vuotta sitten toimintansa lopettanut srk jatkaa nyt työtään Okussa. myöhemmin on tarkoitus myös tarjota ruokaa arkisin.
huom! itse olen luterilainen ja uskon myös pysyväni luterilaisena.
joka sunnuntai-ilta,klo 18.00 on tilaisuus,jonka jälkeen on kahvitarjoilu.
paikka on Outokummuntie 18.
eli sama talo,jossa on vaateliike Donna ja värisilmä.
sisäänkäynti on takapihan puolelta.soita ovisummeria ja joku tulee alhaalta avaamaan oven.
tilaisuuteen on raput alas.
402052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Hyvä! Outokumpu ja outokumpulaiset tarvitsevat - varsinkin tällaisina sekavina aikoina - enemmän hengellistä antia. On hienoa, että myös vapaakirkko tarjoaa tähän oman panoksensa. Onnea toimintaan!

Äänestä
  • Hengellisyyskö teille on tärkeetä, uskokaa vaan satuihin ja tarinoihin niin pääsette elämässänne maaliin, kiitos ei tule toimimaan niin kuin luulette.

    Äänestä

Eikös osoite ole Kummunkatu 18? Teervetuloa Outokumpuun!

Äänestä

Kuppaakohan tämäkin seurakunta ns. Taksikyydeistä runsaan tuotoksen höynäytettäviltään. Oli eräällä seurakunnalla aikoinaan sellainen tapana.

T. Halle Luja Berry

Äänestä

Outokummuntie 18 onkin parempi paikka kuin kummunkatu 18. Ei oo ollenkaan rappuja ja avoin kaikille, peltoaukean laidassa ns.sisääntulotien varressa...

Äänestä

Soppakirkko joka tiistai,klo 11.00 alkaen,Okun Vapixel.

Äänestä
  • EU-KASSIEN JAKO,JOKA MA-TI,KLO 10.00-14.00

    Äänestä

Ei tietääkseni ole kuppaamassa taksi rahoja! Kun kukaan ei ole tullut edes taksilla tilaisuuteen. Sitä paitsi taksithan ne rahat vie :)

Äänestä

1976 ja siitä eteenpäin. Eräälle ns. Seurakuntalaiselle kelpasi raha lyhyistä kyydeistä.
50 markkaa jne.

Pidettiin paheksuttavana. Ei koske tätä nyt vuonna 2014 perustettua ns. Seurakuntaa.

Menestystä työhönne.

Äänestä
  • Hirveän tyhmää rahaa ottaa

    Äänestä

Eipä ne taida uskovaisetkaan mitään pyhimyksiä olla, ihan ne on tavallisia ihmisiä.
Tuntuu väärälle puhua toisesta pahaa ja osotella virheitä, en oo tähän ikään vielä tavannu yhtään ihmistä joka ois niin täydellinen ettei niitä tekis. Sit kun niin täydelliseks muuttuu, ettei virhettäkään tee, voi ihan hyvin alkaa kaivelemaan niitä roskia toisten silmistä.

Mä toivotan koko sydämestäni menestystä ja Jumalan siunausta Vapaaseurakunnalle, ja ViaDia- kahviolle. Siellä kahvilla käyneenä ja asiosta selville ottaneena, osaan sanoa et niitten toiminta on voittoa tavoittelematon, eli kaikki on ilmaista! Maanantain kahvio sekä tiistain soppakirkko. Eikä siellä kuulema aleta raamatulla päähän paukuttamaan.. saa istua ja olla ihan rauhassa. Periaatteena on kuulema et uskoa ei tulla tyrkyttämään.. Ainut hengellinen on RadioDei, sekin hiljaisella.
Tarjottavat oli hyviä. Toivottavasti on sitä ensiviikolla, kuulin että soppakirkossa olis tarjolla ahvenkeittoa! Meinasin mennä minäkin syömään kun ruoka ilmaista on!

Eikka, helluntailainen

Äänestä
  • Uskovaiset ovat pahimpia huijareita mitä tiedän, oli lahko mikä tahansa...

    Äänestä

ruokina on tähän mennessä ollut esim; makaronilaatikko, perunalaatikko jne. pottuloota oli ihmeen hyvää. en yleensä diggaa siitä.

Äänestä

Voiko syömään tulla ihan kuka vaan?

Raamatun sana on ihmisten kirjoittama ja kuin hyvä satu. Kenelle sopii, niin siitä vaan.

Uskon varjolla saa paljon hyvää aikaan, mutta myös sekoitettua pahemman kerran herkkien ihmisten päät.
Siispä saarnaajille jää hirveän suuri vastuu. Onko sitä?

Kaikenlaista toimintaa kuitenkin tarvitaan.

Äänestä

Jumalan siunausta ViaDia työlle. Myös muille kristillisille Outokummun seurakunnille. Okussa on aina ollut ekumeeninen henki. Vielä Pyhä Henki toimii maan päällä. Ihminen on syntiinlankeemuksen seurauksena rauhaton sielu. Hänellä on sotatila Luojansa kanssa. Kun ihminen uudesti syntyy ylhäältä, tulee rauha hänen sydämeensä ja hän ymmärtää Jumalan Sanan, eli Raamatun kirjoitukset.

Äänestä

Yksi jumala. Armon ja rauhan antaja.

Jeesus ei uhrannut itsenään turhaan.

Siunausta kaikille kansalaisille etenkin nyt, kun elämme maailmanpoliittisesti taas lähes kylmänsodan aikoja.

Rauhaa ihmisille ja koko maanpiirille.

Toivoo tänne Outokumpuun 1956 vuonna muuttanut eri seurakunnan jäsen.

Äänestä

maanantaisin via dia kahvio on auki klo 10.00-14.00. ilmaset kahvit.lisäx voi pelata biljardia,Darts-tikkataulua tai korteilla. myös nettiyhteys on kävijöiden käytössä.kaikki on ilmaista. TERVEMENOA!!!!

Äänestä

16.-27.4 VIA DIA-toiminta on tauolla! myöskään Kosketus taivaasta-tilaisuutta ei ole tuolloin.mut,kun on auki,niin eikun TERVEMENOA! entisissä Välkkeen tiloissa keskustassa.

Äänestä

Eri uskontojen varjolla on tehty mm. seuraavaa, meillä suomessakin toimivissa lahkoissa.

-Pedofiiliaa useassa lahkossa ja sitä koitetaan vielä salailla
-Raha kun meidän lahkon kirstuun kilahtaa niin sinun sielusi taivaaseen vilahtaa on yleistä toimintaa
-Erotaan kirkon jäsenyydestä ja vaaditaan samat "kirkolliset" palvelut ns. loisena
-Vaaditaan kymmenykset kaikista tuloista
-Pidetään salaista rekisteriä kiertojen aikana tulleista havainnoista
-Ollaan niin uskovaisia ja pyydetään luojalta armoa ja samaan aikaan siviilissä ollaan pahimpia petoja niin läheisille kuin naapureille
-yms....
Että eikun lahkoon vaan. Siitä se taivasosuus aukeaa....

Äänestä
  • Juuri näin.
    Läheltä on ollu helppo seurata moista tekopyhää toimintaa.

    Äänestä

TERVEMENOA soppakirkkoon 29.4 tiistaina. Ruokana jauheliharisotto,salaatti ja kahvit. KAIKKI ILMAISTA!!! JA MUKAANKIN SAA,JOS RUOKAA JÄÄ TÄHTEEKSI,omiin astioihin.VIIMEXI SYÖJIÄ OLI 40.

Äänestä

29.4 ONKIN BROILERI_RISOTTOA, NAM!!!

Äänestä

Oikea osoite paikkaan on; Kummuntie 18 A 1.käynti takapihan puolelta. Via Dia-kahvio on auki myös joka maanantai,klo 10-14. siellä voi kahvia juoda,pelata biljardia,Darts-tikkaa ja pelikortitkin löytyy.taustalla soi hiljaa Radio Dei. kenellekkään EI tuputeta uskoa!!!

Äänestä

HEINÄKUUN 2014 ajan Via Dia-kahvio on kiinni,eikä Soppakirkkoakaan ole tuolloin. mutta sitä ennen ja jälkeen; TERVEMENOA! EU-ruokakassit ovat lähes lopussa,vain vajaita kasseja on vielä.

Äänestä
  • Facebookista löytyy sivut Outokumpu Via Dia.

    Äänestä

mee Veltsu pois

Äänestä

Nyt toimii entisen matkahuollon tiloissa.

Äänestä

No johan on Okulaiset hurahtaneet satujen maailmaan, kaapista on tultu ulos oikein joukolla. Luulisi terveen järjen pelaavan edes osalla paikkakuntalaisista mutta hihhulimeininkiä riittää.
On elämä tylsää jos satuja pitää harrastaa ollakseen kunnon kansalainen, millaiset kiksit siitä saa kun uskoo olemattomaan, kertooko joku uskonnon orja siitä jotakin.
Maailmanlaajuisesti uskonnoista satuineen ei ole kuin haittaa ja ristiriitojen ja sotien suurin syy on juuri usko...

Äänestä

Mattti Luther sanoi aikoinaan: Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi ja hän lisäsi vielä, kun haluat palvella Jumalaasi, sulkeudu kammioosi ja keskustele hänen kanssaan kahden.
Olen samaa mieltä, että vain tapakristityillä pitää olla kulisseja ja ihmispetoja, joille näyttä kuinka uskovainen olen. Olen elämäni ajan ihmetellyt, miksi pitää olla niin helvetin monta uskonsuuntaa, jotka kaikki lukevat Pyhää Ramaatua ja jopa kerskuvat asialla. Uskokaa tai älkää, mutta kuppikuntia on satoja ellei tuhansia, jotka puhuvat Jeesuksesta kuka milläkin tavalla.
Olen pari kolme kertaa käännyttänyt oveltani erään kuppikunnan edustajat tost noin vaan. Olen ilmoittanut heille, että luette virallista raamattua valikoiden, enkä kehtaa antaa pirulle itseäni kokonaan. Riittää, kun teen niitä asioita, joista saan vielä anteeksiannon itse omalta Jumalaltani. Ei siihen tarvita tekopyhiä välikäsiä.
Voimaa teille ja tulkaa uskollanne autuaaksi.
Eikös täältä Okusta löydy ainakin luterilaiset, körttiläiset, laestadiolaiset, ortodoksit, helluntailaiset, jehovalaiset ja nyt velä kuuileman mukaan vapaakirkkoiset. On siinä sanantuojia, mistä valita.

Äänestä
  • Satuja saa monenlaisella nuoteilla sävellettynä, ootteko Okulaiset noin epätoivoisia kun saduilla pitää mielenterveyttä hoitaa...

    Äänestä

Ei me okulaiset mitään satuskovaisia olla.
Täällä on eri asioihin uskovia ihan samalla tavalla kuin muuallakin.

Äänestä

Vieläkö toiminta jatkuu nyt korona-aikana 2020?

Äänestä
  • Satukerholaisilta kupataan viimeisetkin eurot satuhenkulöiden palvomista varten, tai omaan taskuun. Jompi kumpi parempi näillä ns. Uskonvelijillä. Höynäytettäviä riittää yhä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Satukerholaisilta kupataan viimeisetkin eurot satuhenkulöiden palvomista varten, tai omaan taskuun. Jompi kumpi parempi näillä ns. Uskonvelijillä. Höynäytettäviä riittää yhä.

    Luulet vaan, että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä.
    Ei sinun.tarvitse lähteä tähänkään mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulet vaan, että kaikki ovat samanlaisia kuin sinä.
    Ei sinun.tarvitse lähteä tähänkään mukaan.

    6 vuoden takaa satuilua, nytkö toimii ja ilman rahaa.
    Eli jos tulee mukaan, niin ei tarvii tuoda sinne rahaa saarnamiehelle tai muuta varten.
    Sitten homma reilulla pohjalla ja varmaan tämäkin poppoo tyytyväisenä nukkumaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    6 vuoden takaa satuilua, nytkö toimii ja ilman rahaa.
    Eli jos tulee mukaan, niin ei tarvii tuoda sinne rahaa saarnamiehelle tai muuta varten.
    Sitten homma reilulla pohjalla ja varmaan tämäkin poppoo tyytyväisenä nukkumaan

    Toimiiko tämäkin srk ulkopuolinen lahko kuten mm. Helluntai srk.?
    Heidänkin "pappia" elätettiin pieneläkeläisten varoilla vuoden ajan.
    Kun toinen perheen jäsen kuoli ja leski olisi apua tarvinnut, ko. srk viis veisasi lesken voinnista.
    Etenkin kun huomasivat, ettei ko. "srk" saanutkaan perintöä.
    Halleluja!
    Seuraavan kimppuun...

    Äänestä

  • Oletteko hyvät ihmiset niin epätoivoisia että pitää satuihin tukeutua. Elämä on riittävän värikästä selvimpäin ja ilman satuja ja tarinoita..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletteko hyvät ihmiset niin epätoivoisia että pitää satuihin tukeutua. Elämä on riittävän värikästä selvimpäin ja ilman satuja ja tarinoita..

    Koko joukko ahneita. Raha uskovaisia ja satusetä, luulisivat häpeävät. Jeesus viskoi rahanvaihtajien pöydät ja ajoi ahneet mäkeen
    Niin pitää täälläkin tehdä. Ahneille rahankyttääjille.

    Äänestä

Kun raha ko. Srk. en kirstuun kilahtaa, silloin sielu taivaaseen vilahtaa.
Uhreja kartoitetaan säännöllisin kerroin, niin vanhainkodeissa kuin terv. keskusten vuodeosastoilla.
Yksin asuvat mieluisimpia...
Voi.... S. Na.

Äänestä
  • Saako näitä rikollisia edes vastuuseen kun kärkkyvät vanhoja ihmisiä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


fariseus1 kirjoitti:

10 vuotta sitten toimintansa lopettanut srk jatkaa nyt työtään Okussa. myöhemmin on tarkoitus myös tarjota ruokaa arkisin.
huom! itse olen luterilainen ja uskon myös pysyväni luterilaisena.
joka sunnuntai-ilta,klo 18.00 on tilaisuus,jonka jälkeen on kahvitarjoilu.
paikka on Outokummuntie 18.
eli sama talo,jossa on vaateliike Donna ja värisilmä.
sisäänkäynti on takapihan puolelta.soita ovisummeria ja joku tulee alhaalta avaamaan oven.
tilaisuuteen on raput alas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu