Juutalaisten ja Jumalansa suhde aivan liian vaikea juutalaisille

Kuten nähdään mielestäni juutalaisen suhteesta Herraansa kohtaan noin yleisellä tasolla, on tämän suhteen rakkaudellisuus juutalaiselle aivan liian vaikea ja jopa mahdotonut, jos ei Jumala yksipuolisesti vuodata sitä Henkeään ylitsevuotavaisesti juutalaisen kansan ylle.

Näin on tietysti ihan kaikilla ihmisillä vaikka poikkeuksia voidaankin löytää ja henki erheineen ja virheineen kaikkineen.

Todennäköisesti juutalaiset yleisesti ovat parhaimpia Jumalan tuntijoita vaikka suhteensa ei olekaan rakkaudellinen Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta kohtaan, ja näitä kahta kohteena eli Yhtenä Herrana ei voida toisistaan erottaa, kuten ei myöskään liitto juutalaisten ja Herransa välillä voi rikkoutua ellei Jumala sitä tekisi.

Israelin pohjoiset sukukunnat saivat sen erokirjan silloin kuin Assyyrialaiset veivät heidät pakkosiirtolaisuuteen 800-700 eaa. Juuda näki tämän ja silti joutui itsekin Babyloniaan ja myöhemmin jopa ylt´ympäri maailmaa, kun ei kansana Jeesusta ottanut vastaan, eikä tämän aika vielä ollutkaan.

Ihmisinä voimme vain huokaista tätä asiaa, kuinka vaikea keskimäärin ihmisen on tuntea Luojaansa ja Jeesusta Herranaan ja Kuninkaanaan. Tietysti ihmisen olemuksessa on se syy tähän rakkaudellisen suhteen puuttumiseen palavana Israelin Herraa kohtaan sekä juutalaisilla että pakanakansojen kansalaisilla, sillä evankeliumi on levinnyt kaikkialle uuden liiton juutalaisuudesta eli Jumalan valtakunnan lupauksen lapseudesta, kuten voidaan ymmärtää koko Raamatusta.

Tietysti toivomme Jeesuksessa kestää, ja jokainen voi tahtoessaan laittaa suhteensa rakkaudelliseen penseydestä tai vihamielisestä tai muunlaisesta myös. Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka, kuten on ilmoittanut meille kaikille ihmisille ja juutalaisten liitto Mooseksen kautta, ja eteensä asetetut siunauksen ja kirouksen tien hedelmät voidaan tuntea ja totuutta on hyvä jokaisen rakastaa sillä on Jumalan olemusta sen rakkauden lisäksi juuri tämä myös. Jumalan vastustaja on nimenomaan vihan (murhan) ja valheen isä.
12113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ja jokaisen ihmisen myös yksilönä ainoa toivo on saada Jumalalta se Pyhän Hengen kaste ja tämä tarkoittaa parannuksessa anomista Jeesuksen nimessä ja Raamattu tärkeä Jumalan tahdon tuntemiseksi ja koko ihmiskunnan historian tuntemiseksi myös, jotta voi ymmärtää tätä ihmisten ja Jumalan suhdetta myös tältä osin, ja juutalaisilla erityisen tärkeä ja Raamatussa kuvattu myös.

Tietenkään ei toivoa kannata kenenkään menettää juutalaisena eikä muutenkaan vaan pyrkiä tekemään ja tehdä Jeesuksen opetuksen mukaan sillä se on siunauksen kaita tie, jos vain ihmisenä pystyy nöyrtymään ja myös erottaa Jumalan ja valheen isän tuotokset toisistaan ihan konkreettisella käytännön tasolla, eikä tämäkään ole mikään läpihuutojuttu lainkaan.

Raamatusta voimme ymmärtää Jumalan toimintatapaa ja Jumalan Hengen opetus on ensiarvoisen tärkeää myös tässä asiassa ja Jeesuksen nimessä annetaan ja kannattaa anoa myös, sillä Jeesus on se ainoa Välimies ihmisten ja Jumalan välillä.

Äänestä

mahdotonta olla otollinen Juutalaisten Jumalassa ja palveluksessaan.

Äänestä
  • anoa ja annetaan Jeesuksessa. Tärkeää kiittää epäuskon jälkeen ihan pienestäkin uskon pilkahduksesta sydämessään.

    Äänestä

  • Pitäisi paremmin tuntea nuo jumalien nimitykset. Eikös Jahve/Jehova ole 'israelilaisten sotainen heimojumala', Vanhan Testamentin julma jumala, jota kristittyjen ei pitäisi palvoa. VT:ssä puhutaan Elohim-nimisestä jumaluudesta ja Uudessa Testamentissa Jeesuksesta, nämä sopivat paremmin kristittyjen aatemaailmaan. Kuka nykypäivänä enää voi uskoa ja toimia VT:n ohjeiden mukaan? Kymmentä käskyä voi tietenkin pitää hyvinä ohjeina.

    En ole mitenkään erityisemmin uskonnollinen, mutta kuulun kyllä ev.lut. kirkkoon.

    Äänestä

Juutalaisten Jumala Jeesuksessa tahtoo palavaa rakkautta eikä riitä penseys eikä puolisydämisyys, ja tämä lienee se vaikein asia ihmisille, sillä vaikka Jeesuksen nimi tunnetaan ja tiedetään, on tämä vielä aivan eriasia kuin palava rakkaus Herraa Jeesusta ja myös siinä Pyhässä Hengessä kaikkia lähimmäisiä kohtaan. Tämä on suurta harvinaisuutta tässä ajassa, vähän sama kenties kuin etsisi timattia hiekkarannalta, toki voi löytyä jonkun kadottama koru sieltä, kuten myös Jeesus etsii niitä jaloja ihmisiä, jotka janoavat hyvää hengellistä ja palavaa rakkautta Herraansa kohtaan, vaikka toki tahdotaan vähempääkin ja pientäkään suitsevaa liekkiä ei koskaan sammuta Jumala eikä ketään koskaan hylkää eikä jätä, kuten nähdään juutalaisista ja kuinka ovat kootut kolmannen päivän aattona ennen Herran päivää vaikka vielä sitä ennen on suuri ahdistus edessä ja Jaakobia koetellaan oikein Isän kädellä ja Jeesus kesti ja tähän on kutsutut myös juutalaiset ihan kansana.

Äänestä

kysyä voisiko kaupungissa olla Jeesuksen seurakunta, jossa Jumalan Henki vaikuttaisi sen keskinäisen yhteyden ja palavan rakkauden ja jossa armolahja palavasti toimisivat ja Hengen hedelmä olisi runsaana keskinäisenä rakkautena ja Yhdessä Hengessä monet kiittäisivät Isää Jeesuksen nimessä ja paimenet eivät olisi itserakkaita vaan sellaisia kuin on annettu ohjeeksi ja Pyhä Henki olisi kaikessa toiminnassa juuri siten että Jeesus olisi sen seurakunnan Päänä ja palvelijat vain ansiottomia veljiä ja sisaria keskenään ilman epätasa-arvoa tai väärämielisyyttä missään asiassa. Myös alkuseurakunnassa oli monenlaista kahnausta ja liittyvät tietysti ihmisen lihan huonoon mielenlaatuun tällaiset aina. Tietysti jokaisen on hyvä kilvoitella parhaansa mukaan eikä arvostella toisen palvelijaa paitsi tietysti siten kuin Jeesus opetti pitämään huolta ettei kukaan eksytä tai riistä kruunua.

Ihmisten rakenteissa on valta yksi keskeinen elementti ja raha on toinen tietysti. Tietysti Jeesuksen valtakunnassa on vain Yksi Herra.

Äänestä
  • Amen, amen.

    Googlettakaa "The other side of the cross".

    Sieltä löytyy mielenkiintosta tietoa juutalaisilta, miten he näkevät Jeesuksen ristinkuoleman. Suomalainen tekstitys.

    Jostain vanhasta synagogasta on löydetty arkeologinen teksti, jossa puhutaan Jeesuksesta lohduttajana.

    Äänestä

on aika vaikea palavasti rakastaa Jeesusta ja jopa ymmärtää mitä se tarkoittaa ihan käytännössä ja konkreettisesti vaikka Raamatussa on Herran sanat selvästi, sillä erilaisia lahkoja on juutalaisuudessa ja pakanakansoissa runsaasti ja samoin erilaisia tulkintoja pelastukseen ja elämään ja ristinkantamiseen liittyvistä asioista samoin.

Jumala on ihmiset luonut kuvakseen ja näin voisi ajatella että ihmisten olisi helppoa rakastaa Luojaansa ja Jeesusta Herranaan myös, mutta kun ottaa huomioon Jeesuksen sanat niin nähdään ettei asia olekaan niin yksinkertainen kuin sen voisi ajatella olevan. Tietysti rakkauden määrä tai laatu on Jumalan näkökulmasta katsottuna mahdollisesti erilainen kuin ihmisen oma käsitystä tästä asiasta. Tämä nähdään selvästi Ilmestyskirjasta nimenomaan Laodikean seurakunnan kohdalla mutta myös Jeesuksen valitsemien apostolien kohdalla tarvittiin se Pyhän Hengen kaste helluntaina että apostolit voisivat olla Herran käytössä pyhitettyinä voimallaan ja myös tunnusteot ja ihmeet seurasivat julistustaan.

Äänestä

saattaa johtua Suomessakin massiivisesta mammona-keskeisen kulttuurin vaikutuksesta ja raha on kaikessa se tärkein asia ihmisten ja yhteiskunnan elämässä. Ihmiset pyrkivät saamaan hyvä palkkaisia töitä ja rikastumaan. Tietysti on suurta eroa tässä asiassa ja suurimmalle osalle riittää se ihan perustoimeentuloinen elämä.

Lasten koulutus sisältää totuudenvastaista opetusta ja Jumalaa ei esilläpidetä eikä Raamatunkaan ilmoitusta juurikaan vaikka on tärkein asia tietysti sekä yksilö että yhteiskunnallisella tasolla varmuudella. Israelissa koulutuksessa taidetaan käyttää myös Raamattua, mutta en tunne asiaa.

Uskonnollisten ihmisten elämässä Herran Jeesuksen hyvä vaikutus tulisi olla esillä yhtä kirkkaasti kuin valkeus loistaa pimeydessä, mutta mikä on todellisuus tänä päivänä ja mistä johtuu mahdollinen Jumalan Hengen hyvän hedelmän puute ja armolahjatkaan eivät runsaana esiinny vaikka jokainen anova saa ja palavaksi ne tulisi virittää Raamatun opetuksen mukaan ja sitä enemmän mitä lähempänä on Herran Jeesuksen tulemus, sillä viisailla on ja tyhmillä ei ole öljyä astioissa. Mistä penseys johtuu Jeesukseen uskovillakin? Herätystä tarvitaan nimenomaan uskovien keskuudessa ja uudestisyntymistä vielä Jeesukseen uskomattomien kohdalla.

Äänestä

tulee pelastumaan Jeesuksessa ja Hengen vuodatus on todellisuutta lähitulevaisuudessa. Samoin on kirjoitettu pakanakansoista monien pelastuvan Jeesuksen valtakuntaan ja hyvä niin eikä kenenkään tule toivoaan heittää tässä asiassa. Jeesuksen armo ja rakkaus kestää sitä kohtaan joka luoksensa tulee ja apuaan pyytää ja parannuksen tekee.

Uudestisyntyminen elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä on jokaista juutalaista kohtaan se varma ja totinen Israelin Herran ja Jumalan tahto, ilman yhtään poikkeusta, vaikka toki voimme lukea Juudas Iskariotista ja kirjoituksien tuli täyttyä myös tässä asiassa, näin ymmärrän.

Jeesus on hyvä paimen ja tahtoo pyhittää ihmisiä jaloksi ja palvelukseensa arvokkaaksi astiaksi. Tässä on hyvä tie meille kaikille ja hengellisesti janoavat saavat hyvää hengellistä juutalaisuutta Jeesuksessa. Jeesus on Kuningas!

Äänestä

niitä, jotka eivät itsessään mitään ole ja käyttää niitä, jotka itsensä kieltävät ja ovat ristiinnaulittuina maailmalle ja sen haluille ja olemukselle.

Tietysti koko alkuseurakunta ja apostolit ja evankeliumi ja Raamattu on juutalaisista ja suurta armoa ja totuutta saamme vastaanottaa juutalaisuudesta Jeesuksen kautta ja nimessä, amen, halleluja!

Äänestä

uuden liiton pyhät kirjoitukset ja ymmärtää että Jeesus on vain hyvää antanut kaikille juutalaisille ja sovittanut syntinsä ja tarjoaa ilosanoman kautta sitä hyvää hengellistä ilon ja rauhan ja vanhurskauden yltäkylläisyyttä ja antanut myös Jerusalemin ja luvatun maan juutalaisille vaikka vastustajia on paljon ja nähdään ne ympäryskansojen ja palestiinalaisten tuhopyrkimykset ja terrori ja valheet näissä asioissa. Valitettavasti myös YK:n kautta Israelin viholliset ovat huonoa esilletuoneet eivätkä tahdo tunnustaa juutalaisten hallintaoikeutta koko luvattua maata ja Jerusalemia kohtaan, kuten pakanakansat eivät suurlähetystöjäänkään siellä suuren kuninkaan kaupungissa pidä vaan Tel Avivissa.

Paljon ovat juutalaiset saaneet ja saavat kestää sitä Jumalan kansan ja valinnan tuomaa kateutta ja pahuutta itseään kohtaan ja monilta eri suunnilta ja jopa juutalaisuudesta itsestään nousee vastarintaa juutalaisuutta vastaan moninaisesti, kuten voidaan ymmärtää Jeesuksesta ja apostoleista ja myös Israelin profeetat saivat tätä samaa kokea. Tietysti on hienoa että monet juutalaiset myös ovat pelastuksen saaneet Jeesuksessa ja samoin Hanokista ja Aabrahamista ja Mooseksesta ja profeetoista ja uskon sankareista olemme saaneet lukea Israelin Herran Jeesuksen käytössä ja yhteyssä ja rakkaussuhteessa. Tässä on hyvä esimerkki meille kaikille jotka rakastamme juutalaisuutta ja Israelin kansalaisuuden osallisuutta Jeesuksessa ja myös tässä valtiossa. Jeesus on hyvä paimen omiaan ja valittujaan ja kaikkia ihmisiä kohtaan, mutta silti hänet ihmiset voivat hyljätä ja tuottaa sieluilleen sen kadotuksen. Viisautta kannattaa anoa ja Raamatun ilmoitus tuntea Herran Hengen opttamana ja anovat sen saavat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Ihmettelevä ihminen kirjoitti:

Kuten nähdään mielestäni juutalaisen suhteesta Herraansa kohtaan noin yleisellä tasolla, on tämän suhteen rakkaudellisuus juutalaiselle aivan liian vaikea ja jopa mahdotonut, jos ei Jumala yksipuolisesti vuodata sitä Henkeään ylitsevuotavaisesti juutalaisen kansan ylle.

Näin on tietysti ihan kaikilla ihmisillä vaikka poikkeuksia voidaankin löytää ja henki erheineen ja virheineen kaikkineen.

Todennäköisesti juutalaiset yleisesti ovat parhaimpia Jumalan tuntijoita vaikka suhteensa ei olekaan rakkaudellinen Isää Jumalaa ja Poikaa Jeesusta kohtaan, ja näitä kahta kohteena eli Yhtenä Herrana ei voida toisistaan erottaa, kuten ei myöskään liitto juutalaisten ja Herransa välillä voi rikkoutua ellei Jumala sitä tekisi.

Israelin pohjoiset sukukunnat saivat sen erokirjan silloin kuin Assyyrialaiset veivät heidät pakkosiirtolaisuuteen 800-700 eaa. Juuda näki tämän ja silti joutui itsekin Babyloniaan ja myöhemmin jopa ylt´ympäri maailmaa, kun ei kansana Jeesusta ottanut vastaan, eikä tämän aika vielä ollutkaan.

Ihmisinä voimme vain huokaista tätä asiaa, kuinka vaikea keskimäärin ihmisen on tuntea Luojaansa ja Jeesusta Herranaan ja Kuninkaanaan. Tietysti ihmisen olemuksessa on se syy tähän rakkaudellisen suhteen puuttumiseen palavana Israelin Herraa kohtaan sekä juutalaisilla että pakanakansojen kansalaisilla, sillä evankeliumi on levinnyt kaikkialle uuden liiton juutalaisuudesta eli Jumalan valtakunnan lupauksen lapseudesta, kuten voidaan ymmärtää koko Raamatusta.

Tietysti toivomme Jeesuksessa kestää, ja jokainen voi tahtoessaan laittaa suhteensa rakkaudelliseen penseydestä tai vihamielisestä tai muunlaisesta myös. Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka, kuten on ilmoittanut meille kaikille ihmisille ja juutalaisten liitto Mooseksen kautta, ja eteensä asetetut siunauksen ja kirouksen tien hedelmät voidaan tuntea ja totuutta on hyvä jokaisen rakastaa sillä on Jumalan olemusta sen rakkauden lisäksi juuri tämä myös. Jumalan vastustaja on nimenomaan vihan (murhan) ja valheen isä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu