Viime syksynä alkaneessa oikeudenkäynnissä Räty kohautti myös väittämällä, että Ahde olisi ehdottanut hänelle seksisuhdetta. Tästä lausunnosta on käynnissä oma tutkintansa, sillä Ahde pyysi poliisia tutkimaan, syyllistyikö Räty kunnianloukkaukseen.
Kiusaamisjupakkakaan tuskin päättyy käräjäoikeuden tuomioon. Todennäköistä on, että joku osapuoli valittaa tuomiosta hovioikeuteen.
AKT ja Räty velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan korvauksena
Ahteelle loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 5 000 euroa ja muusta tilapäisestä haitasta 7000 euroa eli yhteensä 12 000 euroa laillisine korkoineen 1.3.2012 lukien.
Harakka, Ruonala velvoitetaan yhteisvastuullisesti osallistumaan edellä
mainittuihin korvauksiin sillä määrällä, mitä ei saada perityksi AKT:Itä.
AKT, Räty, Harakka ja Ruonala velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Ahteelle oikeudenkäyntikulut 30 891,39 euroa laillisine korkoineen kuukauden kuluttua käräjäoikeuden tuomiosta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lestakepujen lapset onkin saanneet seksiä vastoin tahtoaan ja viimeaikaisista
paljastuksista päätellen paljon. Maataloustuki rahat menee sitten oikeudenkäynneissä puolustautumiseen. Mistä näitä kepulestoja oikein tulee??