Kiillotamme kohta saksalaisten saappaita

Niin teki Kekkonenkin vuoteen 1942 saakka.

Mutta kekkoslovakian tavoista voidaan kai mainita eräs kuvaava kirjoitus "vahvasta johtajasta", Kekkosesta.

Tätäkään ei kerrottu silloin, kun asia oli ajankohtainen. Se kerrottiin pakon edessä vasta kymmenen vuotta myöhemmin.

Näin (Lääkärien lausuntoon 1981 viitaten) vahvistui Kekkosen poteneen jo 1970-luvun alussa sairautta, joka vaikutti vahvasti hänen aivotoimintaansa.
Tauti oli arteriosclerosis universalis, jonka oireista päätellen voimme vääjäämättä todeta, ettei Kekkonen kaikin ajoin mitenkään voinut olla likimainkaan ajan tasalla siitä, mitä tapahtui. Kaikki salattiin kuitenkin Suomen kansalta. Sellaista "vahvaa miestä" en kaipaa Suomen johtoon enää koskaan. Ehkä voisi sanoa, että oli oni, että Neuvostoliitto ktsoi hänen peräänsä ja piti suitset tiukalla? Tai ehkä ei, entinen saksalaisten saappaiden kiillottaja sentään, Pekka Peitsi.

Pääasia, että saamme tietää vihdoinkin edes jotain, mitä kekkoslovakian aikana tapahtui kulisseissa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ympyrä sulkeutuu kirjoitti:

Niin teki Kekkonenkin vuoteen 1942 saakka.

Mutta kekkoslovakian tavoista voidaan kai mainita eräs kuvaava kirjoitus "vahvasta johtajasta", Kekkosesta.

Tätäkään ei kerrottu silloin, kun asia oli ajankohtainen. Se kerrottiin pakon edessä vasta kymmenen vuotta myöhemmin.

Näin (Lääkärien lausuntoon 1981 viitaten) vahvistui Kekkosen poteneen jo 1970-luvun alussa sairautta, joka vaikutti vahvasti hänen aivotoimintaansa.
Tauti oli arteriosclerosis universalis, jonka oireista päätellen voimme vääjäämättä todeta, ettei Kekkonen kaikin ajoin mitenkään voinut olla likimainkaan ajan tasalla siitä, mitä tapahtui. Kaikki salattiin kuitenkin Suomen kansalta. Sellaista "vahvaa miestä" en kaipaa Suomen johtoon enää koskaan. Ehkä voisi sanoa, että oli oni, että Neuvostoliitto ktsoi hänen peräänsä ja piti suitset tiukalla? Tai ehkä ei, entinen saksalaisten saappaiden kiillottaja sentään, Pekka Peitsi.

Pääasia, että saamme tietää vihdoinkin edes jotain, mitä kekkoslovakian aikana tapahtui kulisseissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu