Kun usko ei tunnu missään

Jos sinulla on uskoa, niin ei se mitään että se ei tunnu missään, rukoile vaan ja kerro asioitasi rukouksessa, kyllä ne perille menevät ja lopulta sitten vanhempana kun muistelet asioita taaksepäin niin huomaat miten sinusta on pidetty huolta ja rukouksiisi on vastattu.

"Samoin jos ei osata kielillä puhumista tai parantamista."

Suurimmalla osalla uskovista ei noita armolahjoja ole. Niitä eivät kaikki tarvitse. Itse luterilaisena niitä suorastaan vierastan.

Aloittaja tiedän miltä sinusta tuntuu. Nuorena suorastaan kärsin tuosta. Halusin olla hyvä ihminen ja uskoa jumalaan. Koin tuskaa kun rukoilu tai kirkossa käynti ei saanut aikaan mitään tuntemuksia, konkreettisista asioista puhumattakaan. Epäilin. Pyysin apua heikkoon uskooni papilta ja helluntaipastorilta. Pappi ei halunnut puhua koko asiasta vaan väisti kysymyksen kokonaan. Helluntaipastori taas halusi minun lopettavan liikuntaharrastuksen ja rukoilemaan enemmän. Epätoivossani jopa kokeilin tuota neuvoa hetken aikaa mutta se ei auttanu.

Vasta paljo myöhemmin olen ymmärtänyt mistä oli kyse. Minut oli kasvatettu kuvittelemaan että ollakseen hyvä ihminen olisi pitänyt ensin uskoa jumalaan. Kun tajusin että voin olla oikein hyvä myös ilman uskoa, oloni helpotti.

Nykysin en usko jumaliin tai muihinkaan mytologisiin juttuihin. Olen opiskellut luonnontieteitä ja ymmärtänyt että maailma on paljon loogisempi ilman niitä satuja. En enää ole lainkaan harmissani uskon puuttumisesta vaan päin vastoin iloinen siitä että pystyn suhtautumaan asioihin järkevästi. Elän tasapainoista elämää perheeni kanssa ja teen ajoittain vapaa-ehtoistyötä nuorten parissa.

Suosittelen että et liikaa murehdi tilannettasi. Se varmaankin tulee vain korjaantumaan ajan kanssa. Tahdon tukea sinua kuitenkin luottamaan siihenkin vaihtoehtoon että myös ilman uskoa voi elää oikein hyvää ja tarkoitusrikasta elämää.

Usko ei ole tunteista kiinni, vaikka tunteitakin voi olla. Kuitenkin tunteet tulee ja menee. Usko on paljon syvemmällä. Se on Jumalan teko ihmisessä. Jumala on sen meissä synnyttänyt. Älä mieti liikaa, miltä tuntuu. Voit luottaa Raamatun lupauksiin, jotka pitävät. Uskon ei myöskään tarvitse olla pakonomaista suorittamista, vaan saa levätä Kristuksessa. Kun pysymme Jeesuksessa, niin Hänkin pysyy Sanan lupauksen mukaan meissä. Hänen armonsa kantaa - siihen saa täysin luottaa. Raamattu ja Jeesuksen lupaukset on totta.

En tiedä, pitääkö sen tuntua missään, mutta viime aikoina olen miettinyt, miksi elän kuin ateisti vaikka uskon Jumalaan, siis Isään Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Onko Kristuksen sovitus jonkinlainen suojaverkko tällaisillekin? Meitähän on kohtaloinemme ja ominaisuuksinemme ja elämäntarinoinemme niin moneen junaan.

Sanotaanko siellä, että tuo nyt epäonnistui kaikin puolin vaelluksessaan ja teon tekoa ei näkynyt (en nyt puhu niistä profetoinneista ja kielillä puhumisista ja sen sellaisista, eivät ne ole mikään mitta, vaan muut teot), mutta Kristus hoiti asian tämänkin puolesta?

Vai onko täällä länsimaissa jotain mitä tukahduttaa tekemisen ja kehittymisen kristittynä?

Aloittajalle, tunteet voivat tulla vain sen kautta miten syvällisesti me ymmärrämme Jeesusta ja Hänen sovitustyötään. On varottava menemästä ns. energisten käsien alle, ja niihin tunteisiin.