Olen lueskellut tätä palstaa läpi, ja olen nähnyt monia ihmisiä joita vaivaa se, kun lihava ei laihdu. Lihava voivottelee lihavuuttaan, ja sitten kun tämä ei laihdutuksessa onnistu neuvojan konsteilla, niin siitä närkästytään niin paljon että tullaan tänne kirjoittamaan. Minä en ymmärrä tätä.
Minulla on pari lihavaa ystävää ja olin ennen itsekin lihava. Kun ystäväni valittavat tyytymättömyyttään kehoaan kohtaan, kysyn heiltä ehkä, että mitä he ovat kokeilleet ja ovatko he pysyneet dieeteissä tarpeeksi kauan (jos he siis sanovat että mikään ei tunnu toimivan). Sitten kerron heille mikä toimi minulle, eikä minulle sinänsä ole väliä, ottavatko he neuvosta vaarin. Kerron heille, että no toivottavasti löydät sen ratkaisun mikä toimii sinulle, oli se sitten vartalon hyväksyminen tai jokin dieetti.
Ei minua sinänsä häiritse se, että ystäväni silloin tällöin valittavat lihavuudestaan. Tai no, häiritsee se siten että minua harmittaa heidän puolestaan kun he eivät voi olla tyytyväisiä itseensä. Tiedän, millaista helvettiä se voi olla. En kuitenkaan närkästy siitä, että he eivät pysy dieeteissään. Heidän kokonsa ei vaikuta minun elämääni mitenkään. Kyllä minulta riittää kärsivällisyyttä ja rakkautta ystävilleni jakaa, sitähän varten ystävät ovat.
Itse en oikeastaan koskaan puhu mistään vartaloon tai syömisiin liittyvistä asioista, ellei joku kysy (ruokavaliosta). En edes silloin kun olin todella masentunut ja tyytymätön vartalooni, en halua ystävieni ajattelevan, että heillä olisi mitään syytä vihata vartaloitaan. En koskaan kauhistellut itseäni peilistä, jo senkin takia, koska ilmeistähän se oli että minä olin lihava, mitä sitä vielä mainitsemaan, mutta myös tuon edellä mainitsemani syyn takia.
Seuraavan kerran kun tekee mieli rähjätä tästä aiheesta, niin kysykää itseltänne: miten se OIKEASTI vaikuttaa minun elämääni? Mitä hiton väliä sillä OIKEASTI on?
Minulla on pari lihavaa ystävää ja olin ennen itsekin lihava. Kun ystäväni valittavat tyytymättömyyttään kehoaan kohtaan, kysyn heiltä ehkä, että mitä he ovat kokeilleet ja ovatko he pysyneet dieeteissä tarpeeksi kauan (jos he siis sanovat että mikään ei tunnu toimivan). Sitten kerron heille mikä toimi minulle, eikä minulle sinänsä ole väliä, ottavatko he neuvosta vaarin. Kerron heille, että no toivottavasti löydät sen ratkaisun mikä toimii sinulle, oli se sitten vartalon hyväksyminen tai jokin dieetti.
Ei minua sinänsä häiritse se, että ystäväni silloin tällöin valittavat lihavuudestaan. Tai no, häiritsee se siten että minua harmittaa heidän puolestaan kun he eivät voi olla tyytyväisiä itseensä. Tiedän, millaista helvettiä se voi olla. En kuitenkaan närkästy siitä, että he eivät pysy dieeteissään. Heidän kokonsa ei vaikuta minun elämääni mitenkään. Kyllä minulta riittää kärsivällisyyttä ja rakkautta ystävilleni jakaa, sitähän varten ystävät ovat.
Itse en oikeastaan koskaan puhu mistään vartaloon tai syömisiin liittyvistä asioista, ellei joku kysy (ruokavaliosta). En edes silloin kun olin todella masentunut ja tyytymätön vartalooni, en halua ystävieni ajattelevan, että heillä olisi mitään syytä vihata vartaloitaan. En koskaan kauhistellut itseäni peilistä, jo senkin takia, koska ilmeistähän se oli että minä olin lihava, mitä sitä vielä mainitsemaan, mutta myös tuon edellä mainitsemani syyn takia.
Seuraavan kerran kun tekee mieli rähjätä tästä aiheesta, niin kysykää itseltänne: miten se OIKEASTI vaikuttaa minun elämääni? Mitä hiton väliä sillä OIKEASTI on?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika monet neuvojat eivät tiedä, mitä "neuvovat". Pitäisi olla ollut historia lihavana ja samana henkilönä, minä masentunut henkilö on. Muutoin sitä ei pysty neuvomaan oikein. Harmi vaan, etteivät monet tajua tätä yksinkertaista asiaa.
Lisäksi monelta puuttuu tieto, että miten homma todellisuudessa menee. Itseasiassa laihdutuksen suhteen vielä on paljonkin tutkittavaa, siksi se on ongelmallista. Jaa ettei muka ole? No, miksi yli 80% laihduttajista epäonnistuu? No, tähänhän on helppo väittää kaikenlaista asiaankuulumatonta sontaa... No, eläkööt sit sonnassansa, mitäs siinä.
Ei se perusperiaate että vajaakaloreilla laihtuu, pitää paikkansa. Vaan se, että saa sen laihdutuksen vietyä läpi siten, ettei eilmistön hormonitoiminta mene tavalla tai toisella sekaisin... Ja siten, ettei se homma ole epäterveellistä kituilua.
Ja olen laihduttanut. En kitise. Voin syödä hyvin.
Näinpä. Henkilö, joka on ollut normaali/alipainoinen koko elämänsä, ei ymmärrä millaista ylipainoisen elämä on. Asiaan liittyy niin monet muutkin asiat kuin vain se ruoka, eikä siihen ainakaan ärtyneisyys lihavan itsekurin puutetta kohtaan auta. Monilla ylensyönti johtuu masennuksesta tms., ja siihen ei kyllä läskiksi haukkuminen auta, toisin kuin jotkut luulevat ("No sittenhän ne älyää, ettei niitä enää kutsuttais läskiksi jos ne olisi laihoja ja ne alkaa laihduttamaan!"), päinvastoin.