Ihmisen iästä muutama tieto ja uskomus.

Vauvat(patamaa) ovat nuorimmat vastasyntyneet. Teinit ovat hieman vanhempia vastasyntyneitä 10-12 vuotiaina. 13-15 =>26 ? Vuotiaat murrosikäiset ovat vanhoja vastasyntyneitä, mutta vasta sitten alkaa oikea lapsuus. Vihaisille ihmiselle se siis alkaa 16 vuotiaasta ja rakkaudellsille vasta 27 vuotiaasta.

Lapsuus(korttipakan hertta) voi joillakin jatkua jopa yli 53 vuoitaaksi mutta tavallisempaa on että vanhat vihaiset lapset ovat 30 vuotiaita... Nuoruus alkaa(korttipakan ruutu) vasta 30 ikävuoden jälkeen(tai 53=>), noita nuoria vauvoja ja nuoria lapsia siis tietysti oli, mutta vasta "keski-ikäisyys" on oikeaa nuoruutta, silloin ihminen on komeimmillaan ja kauneimmillaan, vaikka vahvat vauvan ja lapsen fyysiset voimat jo hiukan heikentyneet. Nuoruus loppuu 45 vanhoilla nuroilla mutta joillakin vasta 80 vuotiaina... Kypsä ikä ja todellinen ihmisen normaali ikä, on jo 45-60 tai yli 80 vuotiaisuus, rakkaus haluaisi kehittyä henkisesti paremmin, eikä kovan silmän mukaan, siksi sillä on isompi ikäraja, kuin vihaisella aikatiedolla... Vanhuus vihaisella aikatiedolla alkaa 75-vuoitaasta, mutta rakkauden mielestä vasta yli 100 vuotiaana voi luulla olevansa sen kertaisessa inkarnaatiossaan vanha....

Vahuuden(uudelleen pata?) jälkeen alkaa transsendenttinen ikä, jossa ihminen jatkaa elämäänsä tallenteena tai esim. kirjoituksena, tai unen asraalihahmona, jos oli kuuluisa ihminen, sitä ikää eivät kaikki kai koskaan saavuta.... Ääretön sielunikä on suurin kunnia, koska se on melkein samaa kuin Jumaluus, ja en tiedä, onko kukaan ihminen sitä saavuttanut, Michaelin käsikirja sanoi, että Hammurabi, Krishna, Buddha; Lao-ze, Jeesus Kristus, Muhammed ja Isaac Newton olivat ihmisistä äärettömän sielunijän saavuttaneita, tai voi olla että pistin vähän omianikin, koska taisi väittää silti vain Budhhan ja Jeesuksen nuo olleet?

Idän uskonto uskoo, vaikkei ehkä varma siitä ole, että sama ihminen syntyy melko pian uudelleen ihmiseksi, ja käy täällä useita kertoja, ihmisenäkin, ja sitä ennen tietysti eläiminä, hyöntieisinä, kasveina ja elementteinä ja alkuaineina ja kirjaimina, numeroina tai muina symboleina tai äänenä ja kaiken alussa tilavuutena ja alana, pituutena ja aikana, ennen kuin löytää vielä ihmmisyyttä korkeampia olentomuotoja, joissakin Jumalan enkeliydessä, joka on joko jonkun suuren paholaisen suurta palvelua tai jotain sitä pyhemmän enkelin elämää....

Jumalaksi(tai mikä sana se jollekin muulle kansalle ja kielelle sitten kuulostaisi parhaimmalta kuvaamaan Luojaa), kaikkein ensimmäiseksi Jumaluudeksi ei ihmisen ole koskaan mahdollista syntyä eikä se Jumalista tule koskaan syntymään tai ilmaantumaan kuten Antikristuksen sarjakuva- tai trikkiharha olemattomuuden valheista, ihmiseksi, siitä olen melko varma....
482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Erään buddhalaisen tarina oli kristityksi kääntyessään se, että hän näki tietysti Buddhan palvelijana ja ppaiina hyvin paljon unia ja näkyjä buddhasta, ja luki sanojaan elämänsä varrelta, mutta lopulta, kun hän länsimaisen tieteen ansioista ymmärsi, että Buddhalla oli ollut vasta vanha ja huono tieto tuolloin, pelkästä muodon olemisesta jo muka elävä olento, ja Buddhakin oli joutunut Hellvettiin suuriin tuskiin, olla kaikki itsestään tehdyt patsaat.... Jeesuksen hän sanoi myös siinä Buddhan Hellvetissä näheensä, Jeesuksesta ei ole kovin montaa patsasta, mutta enemmän värikuvia varmaan, Jeesus näytti kuitenkin elävemmältä, koska Hän kuuli Jeesuksen puhuvan hänelle kiinaksi jotain ihan selkeää:"Älä tule tänne sinä vielä, ei sinun ristisi vielä sinun sieluniässäsi ole kantaa oman kansasi ja rakkaidesi synneistä mitään, minä Jeesus olen sinunkin syntisi kantanut ristilläsi, jos uskot, ettei ole sinun aikasi vielä olla suuri".

"Tämä tarina oli tosi", ehkä löydette sen suurinpiirtein tämmösenä netistäkin?

Äänestä

Kerro mitä muroja söit.

Äänestä

Jos syön jotain omassa kämpässäni, syön kaurahiutalevatkulia tai lenkkimakkaraa, maidon ja sokerin kera, mutta kohta meillä on psykopaattisyhteisömme virallinen sosilaistinen aamupala, jossa saan kinkku-juustovoileipää, mehua ja kahvia...

No; Raamattua luin eilen, ja kattoin muutaman osan South Parkkia... Luen usein muutaman tiedon kyllä Maolistanikin, kun muistelen jotain matikan kaavaa tai fysiikan vakiota. Yliopiston kirjoja en hetkeen ole vilaissut, mutta tietysti silloin tällöin kertailen niitäkin, jos aion sen tutkinnot vielä suorittaa "tut":ssa loppuun....
Yritin katsoa tv7:kin mutta multa palaa silloin tällöin "käämi", kun ne ruepaa joka toisen ohjelmansa välissä järjestelmään yleisiä kolehteja kymmenen euron puhelinmaksuineen... Muutaman kerran oon sen maksanut, vaikka se olisi aika iso prosentti mun kuukausinetosta, joka kuukausi maksaa, mutta helekutti, kun koko mammonatoimintansa on jo röyhkeämpää jopa kuin maallisemmilla televisiokanavilla kinuta koko ajan rahaa, niin en paljoo sitä kanavaa enää jaksa seurata....

Didakhe, 12 Jeesuksen apostolin kokealma-apokryfi sanoi(Tuomas Leväsen suomentamissa apokryfeissä), että jos joku apostoliksi tekeytyvä pyytää teiltä LIIKAA rahaa, älkää kuunnelko häntä....

Äänestä
  • Jos tarkoitit, että syönkö ja "nautinko" jotain oikeesti "laitonta", niin ei useimmat pikkulahkot kyllä suopeesti sitä katso, että poltan melko paljon tupakkia, ja juopasen muutamat kaljat kaverin tykönä, kun katotaan Ilveksen matseja sen luona....
    Joitakin psyykelääkeittäkin menee....

    Muuta sanoihan se Paavalikin, että sellaiset käskyt: "Älä tartu, älä maista, älä koske", ovat arvottomia, ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä... Tietysti ylpeys on sekin jonkun mielestä tavoittelemisen arvoisia, mutta ne mun kieltäymykset on jotain ihan muuta....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakstori kirjoitti:

Vauvat(patamaa) ovat nuorimmat vastasyntyneet. Teinit ovat hieman vanhempia vastasyntyneitä 10-12 vuotiaina. 13-15 =>26 ? Vuotiaat murrosikäiset ovat vanhoja vastasyntyneitä, mutta vasta sitten alkaa oikea lapsuus. Vihaisille ihmiselle se siis alkaa 16 vuotiaasta ja rakkaudellsille vasta 27 vuotiaasta.

Lapsuus(korttipakan hertta) voi joillakin jatkua jopa yli 53 vuoitaaksi mutta tavallisempaa on että vanhat vihaiset lapset ovat 30 vuotiaita... Nuoruus alkaa(korttipakan ruutu) vasta 30 ikävuoden jälkeen(tai 53=>), noita nuoria vauvoja ja nuoria lapsia siis tietysti oli, mutta vasta "keski-ikäisyys" on oikeaa nuoruutta, silloin ihminen on komeimmillaan ja kauneimmillaan, vaikka vahvat vauvan ja lapsen fyysiset voimat jo hiukan heikentyneet. Nuoruus loppuu 45 vanhoilla nuroilla mutta joillakin vasta 80 vuotiaina... Kypsä ikä ja todellinen ihmisen normaali ikä, on jo 45-60 tai yli 80 vuotiaisuus, rakkaus haluaisi kehittyä henkisesti paremmin, eikä kovan silmän mukaan, siksi sillä on isompi ikäraja, kuin vihaisella aikatiedolla... Vanhuus vihaisella aikatiedolla alkaa 75-vuoitaasta, mutta rakkauden mielestä vasta yli 100 vuotiaana voi luulla olevansa sen kertaisessa inkarnaatiossaan vanha....

Vahuuden(uudelleen pata?) jälkeen alkaa transsendenttinen ikä, jossa ihminen jatkaa elämäänsä tallenteena tai esim. kirjoituksena, tai unen asraalihahmona, jos oli kuuluisa ihminen, sitä ikää eivät kaikki kai koskaan saavuta.... Ääretön sielunikä on suurin kunnia, koska se on melkein samaa kuin Jumaluus, ja en tiedä, onko kukaan ihminen sitä saavuttanut, Michaelin käsikirja sanoi, että Hammurabi, Krishna, Buddha; Lao-ze, Jeesus Kristus, Muhammed ja Isaac Newton olivat ihmisistä äärettömän sielunijän saavuttaneita, tai voi olla että pistin vähän omianikin, koska taisi väittää silti vain Budhhan ja Jeesuksen nuo olleet?

Idän uskonto uskoo, vaikkei ehkä varma siitä ole, että sama ihminen syntyy melko pian uudelleen ihmiseksi, ja käy täällä useita kertoja, ihmisenäkin, ja sitä ennen tietysti eläiminä, hyöntieisinä, kasveina ja elementteinä ja alkuaineina ja kirjaimina, numeroina tai muina symboleina tai äänenä ja kaiken alussa tilavuutena ja alana, pituutena ja aikana, ennen kuin löytää vielä ihmmisyyttä korkeampia olentomuotoja, joissakin Jumalan enkeliydessä, joka on joko jonkun suuren paholaisen suurta palvelua tai jotain sitä pyhemmän enkelin elämää....

Jumalaksi(tai mikä sana se jollekin muulle kansalle ja kielelle sitten kuulostaisi parhaimmalta kuvaamaan Luojaa), kaikkein ensimmäiseksi Jumaluudeksi ei ihmisen ole koskaan mahdollista syntyä eikä se Jumalista tule koskaan syntymään tai ilmaantumaan kuten Antikristuksen sarjakuva- tai trikkiharha olemattomuuden valheista, ihmiseksi, siitä olen melko varma....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu